https://www.popvakuutus.fi/asiakaspalvelu/yhteistyokumppaneiden-edut?utm_source=autostadium&utm_medium=banner&utm_campaign=autovakuutus_autostadium_jatkuva&utm_content=autovakuutus_0418

Lemmikit

^ Tuohan on ikävä kuulla! Kyllähän noihin eläimiinkin kiintyy kuitenkin kun vuosia siinä ympärillä ja perheenjäsenenä ovat olleet. Varmaan parempi kipujen ja vaivojen takia mutta siltikin en epäile teillä kovan paikan olevan. Ikäviä asioita joille ei mitään voi. Lohdutusta ei sanoista varmaan saa mutta tsemppiä ja hyvien yhteisten hetkien muisteloa!
 
Todella surullista. Minä menetin oman 13v ikäisen suomenlapinkoirani viime jouluyönä. Vieläkin on kova ikävä.

Olen pahoillani.

Paljon voimia huomiseen.
 
Kiitokset.

Viisi vuotta tuo hevonen on kuulunut minun elämääni, avovaimon elämässä se on ollut jo kaksitoista vuotta. En voi edes kuvitella, kuinka koville tämä käy puolisolleni.

Samoin Inan seurana kymmenen vuotta ollut hevonen on varmasti ihan hukassa jonkin aikaa, se kun ei elämässään ole koskaan ollut ilman toista hevosta.

Saamme tuon tamman varsan meille ratsuksi, kun lopettelee raviuraansa joskus lähivuosina. Pääsee tänä kesänä juuri valmiiksi saatu isompi hevostalli uudestaan oikeuksiinsa.
 
Nyt on Ina haudan levossa omassa tarhassaan. Lähtö oli kaunis ja kivuton, kaivinkoneen avustuksella tehtyä hautausta emme jääneet seuraamaan.

Heppakaverinsa meni ihan sekaisin, kun jäi yksin. Juoksi tarhassa vauhkona ja huusi taukoamatta.

Nyt saimme Inan pojan Aarnen ainakin viikoksi pitämään seuraa Riitulle, tekevät tarhassa tuttavuutta parhaillaan. Aarne palaa varmaankin raviradoille piakkoin, sitten pitää miettiä kuvio uusiksi.
 
Meillä oli aikoinaan kultanennoutaja ja kääpiökani. Jollain ihmeen kaupalla nuista tuli huippukaverit. Kani kiusas koiraa, uskalsi jopa laittaa päänsä koiran suuhun kun koira haukotteli. Kultsi jouduttiin lopettamaan kun alkoi käymään äkäiseksi ja arvaamattomaski. Kani oli pitkään ettei tullut häkistä ulos ollenkaan ja oli vaisu. Liekkö koira "opettanut" vai mikä kun kani alkoi tuleen kutsusta luokse ja kerjäsi. Kani ei sitten hirveen pitkään yksikseen kestänyt vaan sairastui ja jouduttiin lopettamaan.
 
Tätä meilläkin pelätään, että toinen menee ikävästä niin huonoksi, ettei pärjää yksin. Yksin se ei ole koskaan ollutkaan. Nyt näyttää jo rauhallisemmalta, joskin hämmentyneeltä.

Olen pyrkinyt pitämään itseni sen verran vahvana, että kykenen avovaimoa lohduttamaan. Nyt pääsi kunnon itku.

Onneksi ehdin kerran ratsastaa Inalla, kaduttaa vain käyttämättä jääneet yhteisen ajan mahdollisuudet.
 
^ Kyllähän tuo tekemättömät ja käyttämättä jääneet asiat kuuluvat näihin kotieläimiin kuin ihmisiinkin! Ikävää että siellä on koko tienoo surun murtamina mutta valitettavasti kaikella ja kaikilla on aikansa. Muistoja jää ja niitä varmaan muistellaan vuosienkin päästä. Voimia arkeen sinnepäin!
 
Olet, Focce, oikeassa. Ina sentään sai elää hyvän 21 vuoden mittaisen elämän, ja vaikka vanhuuden tuomaan kuolemaan oltiinkin valmistauduttu ainakin osin, tuli tällainen yllättävä sairaus (viimeisimmän arvion mukaan kasvain jossain selkärangan tuntumassa) ihan täysin yllätyksenä. Reilu viikko sitten sillä vielä ratsastettiin.

Terveenä olisi voinut temmeltää vielä kolmikymppiseksi.

Elämäähän tämä on, ja meillä on vielä kahdeksan lemmikkiä, joista joudutaan joskus luopumaan. Aina se vain tuntuu yhtä hankalalta, ja suru on jokaisella kerralla läsnä. Itse suljin eilen surun pois niiden pitkien tuntien aikana ennen lopetuspiikkiä, ja lämmitin kotia sekä touhusin kaikenlaista muuta.

Itselleni lemmikit ovat perheenjäseniä siinä kuin sukulaisetkin. Lapsia en tule hankkimaan.

Kiitos AS:n ylläpitäjille ja jäsenille, tästä on muodostunut selkeä ykkösfoorumini.
 
Surullisia hetkiä on eletty. Vain ihminen, jolla on lemmikki, voi ymmärtää tämän. Niin uskon. Lemmikit ovat perheenjäseniä, joista luopuminen on rankkaa. Ja usein joutuu itse tekemään lopullisen päätöksen. Mutta se päätös on silloin oikea, kun muussa tapauksessa lemmikin kärsimyksiä vain pitkitettäisiin.

Hyvät muistot jäävät mieleen ikuisiksi ajoiksi. Ja kukaan ei elä ikuisesti. Niin se vain on.
 
Jaksamista Rokkitapsalle! Muuta ei oikein osaa sanoa.

Kyllä lemmikeistä tulee vahvasti perheenjäseniä, eikä tarvitse olla suoraan omiakaan. Appivanhempien mäyräkoirasta tuli minulle tosi läheinen, itselläni ei aiemmin ollut omaa koiraa äitini astman takia. Tuolla "herralla" oli kyllä mainio luonne, enimmäkseen aika voimakas sellainen. Sairaus vei hänetkin, peräpäästä katosi pito ja leikkauksen onnistumisen todennäköisyys oli niin pieni, etteivät appivanhemmat halunneet siihen lähteä, ikääkin kuitenkin oli jo liki kymmenen vuotta.

Oma koiramme on myös mainio tapaus, ja on toistaiseksi pysynyt hyvin terveenä. Jotain pikkuvaivoja ollut, silloin ei kyllä mistään muusta tahdo tulla mitään kun miettii vaan miten koiran oloa pystyisi helpottamaan.
 
Kiitokset kaikille tsemppauksesta. Harmittaa, ettei puhelimessani, jolla tätä kirjoitan, ole kuin yksi puolittain onnistunut kuva Inasta. Kuva on otettu tänään noin viisi minuuttia ennen eläinlääkärin saapumista.

egegevu2.jpg
 
Anteeksi floodaus, mutta yksinäiseksi jäänyttä heppaa helpotti ja hämmästytti kovasti tämä ilmestys. Kyseessä siis edesmenneen Inan poika Aarne/Antti, joka vielä kilparavailee. Puoliomistaja avovaimoni lisäksi, joka Arskaa treenaa, toi sen onneksi meille. Helpotti kovasti Riitun olemista, vaikka vähän tammamaisia potkuja näyttikin.

gu8azu9e.jpg

 
Rokkitapsa sanoi:
Tätä meilläkin pelätään, että toinen menee ikävästä niin huonoksi, ettei pärjää yksin. Yksin se ei ole koskaan ollutkaan. Nyt näyttää jo rauhallisemmalta, joskin hämmentyneeltä.

Olen pyrkinyt pitämään itseni sen verran vahvana, että kykenen avovaimoa lohduttamaan. Nyt pääsi kunnon itku.

Onneksi ehdin kerran ratsastaa Inalla, kaduttaa vain käyttämättä jääneet yhteisen ajan mahdollisuudet.
Meillä kani tais olla pitkästi "yliajalla". Tuli meille toisesta kodista mistä kania ei voitu pitää allergian takia. Ei tainut kukaan tietää kanikan oikeaa ikää :D
 
Lyhyeksi jäi Aarnenkin raviura viottelevien nivelten vuoksi. Jää siis pysyvästi meille. Pitää vaan jaksaa käydä ajamassa ja ratsuilla aina kuin mahdollista, kun kuntoa ja virtaa on perustalliheppaa enemmän.

https://heppa.hippos.fi/heppa/app;jsessionid=U-9y1i9r99Ax7XXK0tXVEQ**.app8?page=horse%2FRacingHistory&service=external
 
Teillä tekemistä sitten riittää vastaisuudessakin ;) Hyvä niin! Hevosvoimia tallissa ja pihalla!
 
^ Heh, kanihan on isompi kuin hundit ;D Kuvittelen tietäväni kuka on pomo!?
 
Meidän noutospesialisti ottaa suuhunsa mistä saa vaan kiinni.
Otin koiran mukaan hakemaan puita ja puukorin tökkäsin koiran suuhun että kanna.
Sehän kanto ja lapsilla oli hauskaa.
Vielä kun sais opetettua sen täyttämään puukorin :D
 
Ei oo oma, mut on viikon päivät hoidossa..

Ja hyvin tuo on sijaisisäntäänsä tykästynyt.. Tuttujahan myö ollaan oltu jo pentuiästä lähtien...

Kaveri on vähä jo väsynyt..

82cbdf83c19f7e34b730876153c911c7.jpg
 
Omaa ei ole, mut naapurin Westie on ollut meillä aina hoidossa heidän ollessa jossain reissussa, mihin koiruutta ei voi ottaa mukaan.
Mukava kaveri  :)
Nytkin nukkuu tuossa vieressä.
 
Vallu koira on itse asiassa pojan koira. Kun hän löysi uuden naisihmisen niin tämä sanoi, että minä tai koira. Poika luopui koirasta mutta ei muijastaan. Koira oli pojalla ollut jo 8 vuotta ennekuin toi mulle sen ja siitä on yli 2 vuotta. Jack Russel on koiran merkki. Mukavahan se on, mutta sateiset ja kylmät aamut eivät oikein ole mulle mieleen. Ulos on mentävä silti. Sit kun jonnekin pitäis lähteä niin mihin viet piskin? Ogelma se on kun haluis vähän vielä nähdä maailmaa. Nyt pitää lähtee Vallua kusettamaan.
 
Meillä on kaksi koiraa, espanjan vesikoira Nuppu 7 vuotta sekä joku sekarotuinen Zorro, ikä noin 2 1/2vuotta. Zorro on saanut pentuna hyvä kodin mutta sitä iloa ei kauaa kestänyt ennenkuin joutui hylätyksi espanjalaiseen maalaiskylään. Vajaan vuoden(eläinlääkärin arvio) ikäisenä muutti sitten meille rouvan painostuksen jälkeen... Zorroa moni asiaan perehtymätön luulee espanjan vesikoiraksi. Näyttää vesikoiralta mutta on pienempi ja luonteeltaan rauhallinen ja sellainen sylikoira mallinen. Passissa sillä lukee rodun kohdalla "perro-mixto". Kummastakaan koirastamme on ei lähde karvaa eikä aiheuta allergiaa ja etenkin tuo karvattomuus on erittäin kiva helpotus.
Meillä kumpikin lenkittää koiria mutta kriittisimpien lenkkien osalta on se, että minä vien pissalle illalla viimeisenä ja rouva vie aamulla ensimmäisenä. Kivoja kavereita mutta etenkin tuo aito vesikoira vaatii kyllä osansa tai se on todella raskas. Eli jos et lenkitä ja aktivoi myös sen aivoja niin se turhautuu, ei tee pahojansa mutta murpattaa koko ajan , hyppii syliin, kipeää sohvalla niskaan, syö sun korvat, kuolee naamaan, haukuu ovilla jne.. Mutta kokonaisuutena se on myös todella älykäs koira, siitä olisi ollut varmaan vaikka mihin jos omistajat eivät olisi olleet kehityksen esteenä 😁  Nupusta olisi voinut kouluttaa vaikkapa tryffelin etsijäkoiran. :) sen verran hyvä vaunu sillä on..