- Liittynyt
- 20.12.2013
Viime päivien laskettelurinteissä tapahtuneet onnettumuudet ovat palauttaneet omaan mieleen tämän hienon lajin vaarallisuuden. Onnettomuudet ovat tietysti vähentyneet hurjasti jos katsotaan parikymmentä vuotta taakse päin ja tätä päivää. Tällä hetkellä varmasti eletään vaarallisimpia aikoja rinteissä kun hiihtolomalaiset ryntää rinteeseen. Väkeä on paljon ja tasoerot valtavat.
Oma laskettelu historiani on melko lyhyt. Voisiko sanoa että vuodesta 2010 lähtien on tullu lasketeltua. Välineenä oli aluksi sukset mutta sitten naiset yllytti lumilautailemaan ja paluuta ei ole enää suksiin. Lähes kaikki suurimmat laskettelukeskukset on tullut kierrettyä suomessa. Levi, Ruka, Ylläs, Tahko, Vuokatti ja pienempiä paikkoja Koli, Mustavaara ja Ukkohalla. Parin viikon päästä sitten Himos. Siellä on tullut rallikatsottua mutta lasketeltua ei. Haaveena olisi lähteä joskus Åren tai alpeille eurooppaan.