Vahanoppatulostimia teki tosiaan Tektronix jonka sitten Xerox osti ja jatkoi noiden valmistusta. Tektronix teki myös lasereita, mutta tuossa vahanoppalaitteessa oli kyllä hyvä ja värikylläinen jälki. Kynnellä tosin pystyi raaputtamaan vahan pois paperista.
Eräs asiakas vakioi aikoinaan tulostusympäristön noihin Tekkarin noppalaitteisiin, yhtenä syynä mm. mainoslause että mustan tulostaminen on ilmaista. Jossain vaiheessa asiakas sitten laittoi Tektronixin lunastamaan lupauksen ja pyysi toimittamaan rekkalastillisen mustia noppia. Sen jälkeen sitten luettiin pientä tekstiä, meniköhän se nyt niin että jokaista värillistä noppaa kohti sai kaksi tai kolme mustaa ja värinoppa luonnollisesti hinnoiteltu niin, että kattoi varmasti noiden mustienkin kustannukset.
Noista noppatulostimista tuli myös paljon huoltoon soittoja jonka mukaan koko laite oli tulessa. Savuhan niistä nousi, ongelma oli virransäästömoodi ja hukkavärisäiliö, johon sula vaha meni ja koneen ollessa "kuumana" kaikki meni okei, vaan kun se virransäästön takia jäähtyi ja vahamönjä paakkuintui hukkavärisäiliöön, seuraavalla lämmityksille tuli nuo savumerkit ja säiliö oli tukossa.
Kotikäyttöön ei varsinaisesti hyviä tulostimia edes ole. Samsungin 460FW (ja moni muukin Samsungin laite) on profiloitu yrityskäyttöön ja olen itsekin positiivisesti ollut yllättänyt noiden toiminnasta ja laadusta. Niillä satasen rpäsyillä tosin ei tee mitään, ei edes Samsungeilla. Hyvä muistesuihku, jos siis valokuvia tulostelee, voisi olla HP:n uusi X-sarja.
Meillä on duunissa monien Xeroxien, Canoneiden, HP:n yms. jälkeen ollut nyt reilun vuoden Samsungin 9000-sarjan osastolaite, värimonitoimilaite siis. Käyttis siinä on muuten Android. Ei pahaa sanottavaa, ei yhtään huoltokäyntiä ja toimii kuin se kuuluisa "junan vessa" ja todella, todella riittoisat kasetit.