Markku J sanoi:
Onko kenelläkään kokemusta Makarskan kaupungista, Podgoran tai Tucepin kylästä, minne Apollomatkoilla olisi vielä paikkoja.
Kävimme lasten kanssa heinä-elokuun vaihteessa Apollon viikon reissulla Tucepissa. Ajankohtana tuo oli meille aivan liian kuuma, päivälämpö oli luokkaa 30-34. Tucepi on pikkuruinen lomahotellikylä vuoren ja rannan välissä, eikä itsessään tarjoa juuri mitään hotelli-allas-ranta -setin lisäksi. Makarskaan on 10min automatka (taksin hinnat Suomen tasoa), ja siellä on jo hieman nähtävää. Hotellina meillä oli Blue Sun Alga, mikä on joku Titon aikainen betonijättiläinen, mutta ihan asiallisen siisti ja riittävä palvelu. Asiakkaina oli pääasiassa nuoria kroatialaisperheitä. Paikallisista ylipäätään pidin, olivat pidättyväisiä mutta kuitenkin kohteliaita.
Merivesi oli tuohon vuodenaikaan sopivanlämpöistä, ja rannat hienossa kunnossa. Ranta ei ollut tuttua hienoa hiekkaa vaan pyöreätä pikkukiveä, minkä seurauksena vesi on hämmästyttävän kirkasta. Näyttää kerrassaan oudolta, kun venesatamassakin pohja näkyy kirkkaanvalkoisena syvällä veneiden alla. Merisiileistä varoitettiin ja uimatossuja suositeltiin, ja onnistuinhan minä lopulta yhden piikkipallon näkemäänkin. Rannat ovat ruuhkaisia, mutta ikuisessa remontissa olevan
hotelli Jadranin kohdalla on rauhallinen kaupallisuuden ulottumattomissa oleva poukama.
Pienten lasten jaksamisen rajoittaessa emme suuremmin ekskursioineet. Pakollinen Dubrovnik käytiin. Matkaa sinne on vain 150km, mutta ajoaika oli pöyristyttävät 3,5h suuntaansa, joten perillä ei ennätetty olla kuin luokkaa nelisen tuntia. Eipä siinä ennätä kuin karkean kierroksen vanhassa kaupungissa tekemään. Eksoottisena yksityiskohtana matkalla ajetaan 10min Bosnia-Hertsegovinan läpi. Rantatietä kehutaan kauniiksi, ja kyllähän se sitä olikin, mutta tuossa ajassa maisemat alkoivat jo kyllästyttää. Tällä kertaa liikennettä ei ollut sietämättömästi, joten avolla tai prätkällä kurvailemalla olisi itse tiestäkin saattanut saada jotain kiksejä.
Autolomalaisia seudulla oli todella paljon mm. Saksasta. Pysäköintimahdollisuudet ainakin Tucepissa ja Dubrovnikin vanhankaupungin seudulla olivat todella olemattomat, enkä kokenut minkäänlaista halua auton vuokraamiseen. Autokannassa ei näkynyt yhden Fefen ja Audi R8:n lisäksi mitään eksotiikkaa. Etelänmaiden rupuiset pikkukotterot puuttuivat, ja ylipäätään ajokit näyttivät ihan samanlaisilta kuin Suomessakin. Poikkeuksena ehkä Volvojen puuteja ja Rellujen runsaus.
Paluumatkalta jäi mieleen Splitin lentokenttä. Täytyy olla käymistäni kentistä sitten Tampere-Pirkkalan ja jonkun israelilaisen sotilaskentän jälkeen vaatimattomin kenttä. Check-innikin tehtiin jossakin kapisessa teltassa ulkona. Sisälle oli hirveät jonot, mutta väärinymmärryksen vuoksi ohjasin meidän porukan pisnesreittiä jonon ohi

Portteja oli kokonaiset kahdeksan kappaletta ja kahvioita kaksi, joista toiseen jonottaessa menikin aikaa niin että koneeseen sai juosta kahvimukin kanssa samantien. Niin, todellakin jalkapatikassa kentän poikki jonnekin siellä parkissa olevan koneen luokse. Jopa autoreitti kentälle oli hämmentävä, kärrypolku vuoriston yli.
Voisin käydä Kroatiassa mielelläni toistekin, mutta vähän viileämpään vuodenaikaan ja sitten kun lapset ovat isompia. Vaimo haluaisi pohjoisempaan lähemmäs Italian rajaa. Kuulemma ruoan vuoksi, täällä "Makarskan Rivieralla" emme ainakaan kohdanneet mitään kulinaristisia elämyksiä.