https://yliteippaus.fi/

Koronatodistus

vespa68 sanoi:
Riittäisiköhän ihan lukea mitä siinä todistuksessa sanotaan.  :D

Ja se lukija varmistuu lukemansa tekstin aitoudesta ... niin miten? Toki jos "tarkistetaan" tai tarkistetaan, niin nehän ovat kaksi ihan eri asiaa, kautta aikainhan sitä on väärennetyillä henkkareillakin baariin alaikäisenä menty kun ovella on tyydytty pelkkään muodolliseen "tarkistukseen" :rolleyes:
 
Suomessa suurin osa väestöstä ei ole vielä voinut saada neljättä rokotetta. Kuitenkin EU:n rokotustodistus on voimassa vain 270 päivää eli yhdeksän kuukautta viimeisimmästä rokotteesta.

Uskon että suurella osalla kansalaisista todistus happanee pian kouraan, oma menee vanhaksi syyskuussa. Itse en ole aiheesta nähnyt minkäänlaista uutista missään, ainoastaan uutisia että THL hiljalleen suosittaa nelosrokotetta vanhimmille riskiryhmäläisille.

Ilmeisesti myöskään edelleenkään kansalainen ei voi itsenäisesti missään yksityisellä käydä rokotetta omatoimisesti hakemassa.

Liekö tilanne siis todellakin niin, että loppuvuodesta palataan taas vanhaan eli testeissä käymiseen ennen rajojen ylittämistä vai liekö joku viranomainen asiassa hereillä vaikkei mitään missään uutisissa näykään?
 
No onhan tuo jo mennyt ihan persiilleen muutenkin, kun eihän täällä ole pitkään aikaan enää saanut edes virallista todistusta sairastetusta koronasta, vaikka sekin moniin maihin kelpaisi maahantulon edellytykseksi.
 
Marko_K sanoi:
Suomessa suurin osa väestöstä ei ole vielä voinut saada neljättä rokotetta. Kuitenkin EU:n rokotustodistus on voimassa vain 270 päivää eli yhdeksän kuukautta viimeisimmästä rokotteesta.

Uskon että suurella osalla kansalaisista todistus happanee pian kouraan, oma menee vanhaksi syyskuussa. Itse en ole aiheesta nähnyt minkäänlaista uutista missään, ainoastaan uutisia että THL hiljalleen suosittaa nelosrokotetta vanhimmille riskiryhmäläisille.
Missä rokotustodistusta voisi tänä päivänä joutua näyttämään?
 
Vähän yli viikon päästä kun ollaan Madeiralla, lienee edelleen todistus vaatimuksena useampaan paikkaan. Suomessa ei taida olla missään rokotetodistusvaatimusta enää.
 
Sande sanoi:
Missä rokotustodistusta voisi tänä päivänä joutua näyttämään?

Siirtyessään maiden välillä. Omia lähiviikkojen reissujen tsekatessani mm. Espanjaan ja Ranskaan on voimassa vaatimus max 270 päivää vanhasta rokotetodistuksesta. Vaihtoehtona negatiivinen testitodistus toki.
 
Nyt 5 päivää takana Pohjois-Espanjassa, kertaakaan ei ole kysytty koronatodistusta
, ei lentokentillä eikä ravintoloissa.
 
Marko_K sanoi:
Kuitenkin EU:n rokotustodistus on voimassa vain 270 päivää eli yhdeksän kuukautta viimeisimmästä rokotteesta.

Elokuussa saksan reissu ja viimeinen rokote saatu marraskuun lopussa - muutama päivä jää pelivaraa

Marko_K sanoi:
Ilmeisesti myöskään edelleenkään kansalainen ei voi itsenäisesti missään yksityisellä käydä rokotetta omatoimisesti hakemassa.

Ainakaan mistään kun nettiä skannasin viime viikolla en löytänyt sillaista tahoa missä olisi onnistunut rokotus omaan piikkiin.
 
Marko_K sanoi:
Suomessa suurin osa väestöstä ei ole vielä voinut saada neljättä rokotetta. Kuitenkin EU:n rokotustodistus on voimassa vain 270 päivää eli yhdeksän kuukautta viimeisimmästä rokotteesta.

"Kolmannen rokotteen jälkeen ei todistuksen voimassaoloa toistaiseksi rajoiteta."; kertoo mm. STM:n nettisivut.
 
Paha71 sanoi:
"Kolmannen rokotteen jälkeen ei todistuksen voimassaoloa toistaiseksi rajoiteta."; kertoo mm. STM:n nettisivut.

EU kertoilee samaa, mutta...

EU-maiden ei pitäisi poiketa tästä vakiohyväksyntäajasta, kun kyse on EU:n alueella matkustamisesta. Tehosterokotteen jälkeen ei rokotustodistuksen voimassaoloa toistaiseksi rajoiteta.

EU:n jäsenmaat eivät periaatteessa saisi evätä lupaa maahantuloon muista jäsenmaista matkustavilta henkilöiltä.


https://ec.europa.eu/info/live-work-travel-eu/coronavirus-response/safe-covid-19-vaccines-europeans/eu-digital-covid-certificate_fi
 
Kiitos, olisi pitänyt lukea siis se seuraavakin kappale. Jäi huomaamatta että vanheneminen koskee vain kakkosta, ei kolmosta.