Foorumilla on useita hotelliyöpymisten ammattilaisia. Me muut sitten satunnaisemmin lomillamme tai muilla matkoillamme maksamme huoneesta jossa nukkua 
Kerätään tänne kokemuksia hotelleista yleisellä tasolla sekä ihan kohdistettuja vinkkejä hyvistä ja ei-niin hyvistä majapaikoista.
Me reissaamme pitkin Suomea kahdesti vuodessa. Yövymme aina hotelleissa. Yleensä jonkin isomman, tunnetumman ketjun paikoissa. Viimeisimpinä kokemuksina tuntuu että henkilökunnan määrää olisi vähennetty ainakin kiireisimpien sesonkiaikojen ulkopuolella. Ymmärrän kyllä säästämisen tarpeen kunhan se ei vaikuta liikaa asiakaspalveluun tai viihtyvyyteen.
Nukun yleensä hyvin, sen minkä nukun, jos on huoneessa edes jonkinlainen ilmanvaihto eikä toisaalta liian kylmää. Joskus suihkukoppi on niin pieni, että kun kääntyy ympäri niin heilautat persuksellasi suihkun säädöt uusiksi.
Myös vessapaperin laatu on noussut tärkeäksi asiaksi ;D Harkitsen ihan vakavasti ottavani seuraaviin reissuihin omat pehmoiset paperit mukaan. Alkaa nimittäin pitemmän päälle tuntumaan ikävältä se karkealla raapiminen.