Käytiin tässä kuluneella viikolla pk-seudulta Saariselällä saakka autolomalla. Reitti suuntautui 5-tietä pohjoiseen aina Kuusamoon saakka, jonka jälkeen päätimme tehdä piston Sallaan katsomaan tuota kuuluisaa kuntaa, jossa hiljattain huutokaupattiin "muuttoautoja".
Sallasta eteenpäin Google ehdotti ensisijaiseksi reitiksi hiekkamaantien, puunkorjuutien ja mökkitien tasoista reittiä Pelkosenniemelle. Kahta jälkimmäistä tietyyppiä oli yhteensä 17 km. Me toki uskoimme Googlea ja ajoimme ohjeen mukaan kierrellen syviä monttuja ja kiroten Googlea. Puunkorjuutie oli lisäksi yksityistie, jonne oli ajo kielletty ja se oli puomitettu. Puomi oli auki, joten rohkeasti ajoimme ja toivoimme, että puomi on toisessa päässäkin auki. Olihan se onneksi.
Onkos muilla samanlaisia kokemuksia Googlen tai jonkun muun firman reitityksistä?