https://www.popvakuutus.fi/asiakaspalvelu/yhteistyokumppaneiden-edut?utm_source=autostadium&utm_medium=banner&utm_campaign=autovakuutus_autostadium_jatkuva&utm_content=autovakuutus_0418

Koeajo: Kia Sorento 2015

tuRboman

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
22.12.2013
Käväisin aamupäivällä koeajamassa Kia Sorento 2015 2.2 EX a/t mallin, jossa oli varusteina lisäksi ainakin Comfort pack (1700€ ), muita mahdollisia lisävarusteita ei näkynyt auton hintalapussa enkä osannut sellaisia havaitakaan kun auto ei mallina ole tuttu.

Pienessä pakkaskelissä kävin ajelemassa osittain saman lenkin kuin kuluvan viikon tiistaina Juupelin Skoda Octavia 2.0 TDI 4x4 DSG:llä. Tie oli paikoin sulanut paljaaksi, eikä ollut enää yhtä liukas kuin aiemmin. Mutta kun on mutkikasta ja kuoppaista sivutietä, jossa on vain vähän liikennettä, niin siinä on aika hyvä havainnoida auton toimintaa. Itse maantieajo jäi vähemmälle ja maksiminopeuskin oli mittarin mukaan 90kmh.
Matkan varrella kävin myös ajamassa metsäautotietä, jossa lunta oli jokunen sentti, mutta pohja epätasainen ja paikoitellen aika liukas. Aika varovaista menoa, kun ei todellakaan haluttanut ajaa autoa kiinni minnekään kuoppaan tai raviin.

eteen.jpg


Renkaat autossa oli 18” Nokian Hakkapeliitta nastat, ja tarjosivat kohtuullista rengasmelua sulalla asfaltilla. Varsinkin auton peräosasta kuului melkoista kumua ajoittain. Hyvin havaitsi, kun välillä oli tiessä muutaman sata metriä sulaa, ja taas perään lähes jäätä tai pakkautunutta lunta.
Ääntä oli, mutta ei mitenkään liiaksi. Kyllä minä tuon kanssa toimeen tulisin, toki hiljaisempiakin on, kuten väittäisin meidän Outbackin olevan Contin 17” nastarenkain.

rengas.jpg


Ohjaus tuntui aika sopivalta, tarjoten jonkinlaista tuntumaa. Hitaassa vauhdissa ohjaus reilummin käännettynä oli aikalailla mallia “pleikkari”, mutta ehkä hyvä näin kun kyseessä on kohtuu painava auto. Ei sen painon tarvitse ratissa tuntua kovin paljoa. Muutenkin talvirenkaat alla ja lumella, niin eipä sitä hirveän tarkkaa taida tällaisessa cittarissa olla missään?

Moottori on vähintään riittävä yhden hengen kuormalla. Vauhtia löytyy nopeasti ja aika vaivattoman tuntuisesti. Automaatti vaihtaa jonkinlaisten nykäisyiden saattelemana, ja vois kyllä olla sulavampikin. Pari kertaa vaihtoi keskellä kaarretta. En tykkää. Kuitenkin tuntuma on, että auto liikkuu mukavasti väännöllä joten sitä vois hyödyntää ellei kuski polje kaasua aivan pohjaan saakka.

Näkyvyys autosta ulos tuntui yhtäkkiä aika huonolta. Takaviistoihin ei kuskinpaikalta näe käytännössä ollenkaan. Samaten taustapeili tarjoaa melko suppean näkymän. Sivupeileistä näkee paremmin, mutta takimmaisena näkyy takaovien kahvat ja sen jälkeen ei mitään (tämä toistuu kyllä lähes kaikissa autoissa ). Eli perää ei hahmota. Mutta tässä taas hyvän oloinen peruutuskamera auttaa parkkisiirtelyssä yms.Selkeä kuva ja ohjaavat viivastot ratin asennon mukaan.

takaviisto.jpg

taustapeili.jpg

taustapeilioik.jpg

taustapeilivas.jpg

Mittari.jpg


Sisustan mittoja arvioidessa huomiona, että olen n. 180cm pitkä ja mallia persjalkainen, eli lyhyet jalat ja pitkähkö selkä.

Penkit on sellaiset Saksalaistyylisen jämäkät, tai jopa kovat minun makuun. Mutta juuri sopivasti topatut ja varsinkin ristiseläntuki on erittäin napakka jos sen säätää kovin eteen. Vielä kun penkin saa nostettua todella ylös, niin sain itselleni kyllä lähes täydellisyyttä hipovan asennon. Vielä jos penkissä ois hivenen pehmeyttä mukana niin eipä parempaa osais toivoa. Mutta tämä toki vain n. 40km ajelun aikana. Eli 500km vois olla ihan toinen tarina. Niin, ja kyseisessä varustelussa kuskin penkki säätyy sähköllä. Niskatuet säätyy eteen/taakse myös.

Kun säädin penkin itselle, jää taakseni ruhtinaalliset tilat. Ja kun takapenkkikin on suht napakka sekä hyvällä selkänojan kallistus-säädöllä varustettu, on sielläkin asiat kohdallaan. Muta myös takana häiritsee tuo takaviistoon näkymättömyys. Siellä kun on tylysti “seinä” vastassa. Aivan kuin sieltä puuttuisi yksi ikkuna jos vertaa perus farkkuihin.

f60Ld-dkKGjsobCsa9t72AMgYQ7FN9iznj2326VVGAc=w640-h480-no

takatilat.jpg


Ratti säätyy ylös/alas sekä eteen/taakse, mutta jää kuitenkin aika kauas kuljettajasta. Vertailukohtana vaikkapa Juupelin Octavia, jossa ratin sai aika ihanteellisesti siihen näpeille eikä tarvi kädet suorana ajaa.

Ratissa on lämmitys, joka onkin sitten aivan loistava varuste. Ja lämpiää todella nopeasti. Kun kiertelin autoa ulkoa ihmetellen ja kuvia napsien avokäsin, niin kylläpä oli kiva istua sisään ja laittaa ratinlämmitys päälle. Hetkessä alkaa sormia lämmittää todella miellyttävästi. Toisaalta tähän taas liittyy yksi erittäin ärsyttävä piirre. Lienee kyse varustelusta, mutta ratin päälyosa on sellaista “pianolakattua” muovia, eikä se lämpiä kunnolla. Erittäin liukkaan oloinen ja epämiellyttävä käsiin. En YHTÄÄN TYKÄNNYT tästä tyhjänpäiväisestä koristeesta. Mulla kun oli yhdessä 9-3 Aero Saabissa hieman samankaltainen muovilipare ratissa niin siihen ehdin jo suunnitella ratin vaihtoa karvalakkimallin rattiin kun vain Aerossa oli tuo täysin turha krumeluuri.

ratti.jpg


Toinen ärsyttävä seikka liittyy myös kuljettajan ympäristöön. Polkimesta käytettävä seisontajarru. Ei siinä toiminnassa mitään, sehän on ihan ok. Mutta kun jarru on vapautettu, jää poljin sellaiseen asentoon että ainakin itsellä vasen nilkka koskee siihen kun jalkaa siirtelee ja tämä tuntuu tottumatomasta hyvinkin häiritsevältä. Mielikuvassa tuntuu kuin ois joku lumiharja tai vastaava jäänyt jotenkin sinne jalkoihin pyörimään.

Pahoittelut tärähtäneestä kuvasta. Mutta tuolla se jalka on polkimen "alla":
jalkatuki.jpg


Seuraavaksi taas minut täysin yllättänyt positiivinen seikka. Sain katsella hölmöä peilistä heti pariinkin kertaan, kun start-stop systeemi sammutti auton, ja starttasi jälleen kun nosti jalan jarrulta. Yllätti siinä mielessä, että tuohon tottui hetkessä. Jopa niin, että se tuntui tuossa meidän keskusta-alueella jopa miellyttävältä kun dieselin kohtuu äänekäs jurina aina lakkasi hetkeksi.
Tähän saakka kyseinen varuste on kaikissa autoissa jostain syystä tuntunut hieman vastenmieliseltä. Mutta ei tässä Sorentossa. En osaa sanoa mikä siinä ei ollutkaan vastenmielistä. Ehkä se toimi just prikulleen minun kuvittelemallani tavalla, eikä se aiheuttanut kummempia fiiliksiä, kuin vain miellyttävä hiljaisuus valoissa seistessä? En tiedä. Täytyykö tässä alkaa kohta korjata mielipidettä Start-stopin suhteen…

Audiosta ajattelin, kun pienellä kuuntelin Radio Cityä, että ihan mukiinmenevän kuuloinen systeemi. Mutta kunhan tuli tutumpi biisi (Led Zep - Black Dog ) ja käänsin hieman volumea lisää niin järjestelmä alkoi paljastaa puutteitaan. Äänikuva vääristyy volumen mukana ja sinne tulee lisää juuri sitä korviin pistävää keskialuetta sekä yläkeskaria, jotka saa yleis-soinnin sellaiseksi hivenen vastenmieliseksi. Mutta tämä aika kärjistäen. Kyllä minulle tämä kelpaisi. Tiedän vain, että ajoittain se saattais alkaa puuduttamaan ja sais laittaa napit korviin. Oikeastaan tuo oli juuri päinvastainen ilmiö kuin Juupelin Ocussa, jossa soundi tuntui paranevan kun volumea laittoi lisää.

yleissisa.jpg


Monitoiminäyttö keskellä toimi hyvin eikä pahemmin heijastellut vaikka koeajolla oli todella kirkas kevätaurinkoinen keli. Samaten mittaristo tuntui tosi asialliselta, enkä edes heti huomanut että se on keskeltä pelkkä näyttö. Mutta informaatio tuntui sekavalta, kun ei näin lyhyellä ajolla voinut ennakoida mihin mikäkin info putkahtaa kun painaa napista tai tekee jotain asetuksia.
Ainoastaan penkinlämppärit ja ratinlämppäri oli selvät -> nappiin syttyy valo kun on päällä.
Esimerkiksi 4x4-lock toiminnolla sen valintapainike painuu n. 1mm alaspäin ja jää sinne. Mittariin kyllä syttyy siitä merkki, mutta itse napissakin vois olla valo.
Mutta tällaiset jutut on jo ihan nillitystä ja niihin todennäköisesti tottuisi n. parissa päivässä.

Kovemmin kiihdytellessä CVT:n tottuneena tuntui, että laatikko paukautteli vaihteita aina välillä hieman väärään aikaan, ja reipas kiihdytys maantielle sai aikaan sellaisen perinteisen äännn----nnääännn-- efektin, kun vääntö katkeaa ja vaihdetta vaihdetaan. CVT ja DSG on aika eri maata, toki myös esim ZF:n laatikot hoitaa homman tosi paljon tyylikkäämmin.

Kokonaisuutena autosta jäi aika miellyttävä mielikuva. Hyvinkin positiivinen voisin sanoa. Ja varmaan jos tuolla kävis reissunpäällä, niin mielikuva vain paranisi. Tilat on niin hyvät ja moni asia toteutettu aika mallikelposesti. Esimerkiksi takakontin sisäkahva oli just mun mieleen. Reilu kahva, eikä mikään pikkurillillä räplättävä lirpake.
Toisaalta taas kuormalenkit kontissa oli mallia japsi, eli aika heppoisen oloiset ja niihin ei räikkäliinoilla kannattane laittaa tavaroita kiinni. Käy pian niinkuin mun entisessä Subarussa, eli pyörää sitoessa kuormalenkki räpsähti poikki.

kontti.jpg


Parkissa ollessa kurkkailin myös auton alle, ja maavaraa ei ole kovinkaan paljon (esim 5cm vähemmän kuin XC60:ssa ). Mustilla helmoilla ja heebeleillä luodaan onnistuneesti mielikuva korkeammastakin alustasta, mutta kun polvistuu ja kurkistaa niin näkee miten se pohja asettuu todellisuudessa. Ei kovin vaikealle metsäautotielle uskaltaisi. Tosin ei ole tarkoitettukaan.

Sen mitä nyt siinä hieman tuota metsäautotietä ryömittelin autoa, niin testasin samalla 4x4-lock toimintoa. Ei hirveitä havainnut, kun ei ollut vaikeaa maastoa. Ehkä hieman ohjaus tuntui jäykemmältä tai haluttomalta kääntyä. Johtunee juurikin kun pyörintänopeuseroa yritetään estää renkaiden välillä.

pohja2.jpg

pohja.jpg


Valot jäi kirkkaudesta johtuen kokonaan testaamatta. Samaten mitään ääriominaisuuksia en kokeillut. Junaradan tämä ylitti nätisti kolisematta, ja kaikki kuopat tiessä mentiin sievästi.
Vois kai tätä suositella, jos tällainen komean näköinen ja tilava cittari on jollakulla hakusessa.

Itselle jäi kuitenkin hieman sellainen kuva, ettei autossa ole aivan hinnalleen (53000€ ) vastinetta. Jos vertailukohdiksi ottaa vaikkapa Octavia Scoutin taikka Subaru Outbackin, jotka suoriutuu varmasti kaikesta mistä Sorentokin, mutta hieman huokeammalla hinnalla.

Jos tulee vielä jotain mieleen niin koetan kertoilla myöhemmin. Kysykää jos on jotain mielessä. Kaikki kuvat on valitettavasti kännykällä, ja kirkas ilma häiritsi aikalaila kun on paljon lunta ympärillä ja aurinko heijastelee kaikista pinnoista.
 
Kiitos kattavasta raportista! Arvatenkin tuo perinteinen automaatti korvataan lähitulevaisuudessa uudella 7-vaihteisella DCT:llä. Tuo ratin kiiltokuvien on kyllä tympeä moka.
 
Kiitos hyvästä raportista. Sore näyttää kyllä ihan asialliselta peliltä, mutta jos ostaa maasturin, niin luulisi siitä vähän massuvaraakin löytyvän. Onko tässä muuten jäykkä vai erillisjousitettu perä?

Olisiko ajatusta jos tuon siirtäisi ihan koeajoihin, koska tottavie tämä oli hyvä koeajoraportti!
 
Olipas asiallinen ja mukavilla kuvillakin höystetty koeajoraportti tuRbomanilta :D
Tällaisia on mukava lukea.
 
ConD sanoi:
Onko tässä muuten jäykkä vai erillisjousitettu perä?

Olisiko ajatusta jos tuon siirtäisi ihan koeajoihin, koska tottavie tämä oli hyvä koeajoraportti!

Monivarsituenta oli takana. Varmaan osaltaan auttamassa kohtuu hyvää ohjautuvuutta näinkin painavassa autossa. Kun ei tosissaam kuopat ja epätasaisuudet kaarteessa aiheuttaneet mitään suuntavakauteen. Liekö tuolla merkitystä myös kontin tiloihin.

Katselin takakontin välipohjan alle ja siellä on hyvin tilaa. Se oli jaettu muutamaan isohkoon lokeroon. Toki olisin mieluimmin tuossa paikalla nähnyt vararenkaan, kun tilaa sille varmasti olisi pienin muutoksin. Tällaiseenkin autoon kun mun mielestä kuuluisi vararengas.

Pystyiskö modet siirtämään tämän sinne koeajo osioon? Minun puolestani se voi olla vaikka siellä. Ei itse viitsi siirtää kun kuvien linkkausta ei saa kopioimalla siirrettyä.

Sellainen huomio vielä tästä autosta, että se on oikeastaan yllättävän matala myös kokonaiskorkeudeltaan, kuten maavaraltaankin.
Käytin tuossa kotipihassa hetken ja se näytti meidän Outlanderin vieressä melkoiselta möhkäleeltä, enemmän tila-autolta kuin maasturilta.
Kokonaiskorkeutta on viitisen senttiä vähemmän kuin esimerkiksi Subaru Foresterissa.
 
Pari kuvaa löysin vielä puhelimesta. Eli tuo edellämainittu hyvä takaluukun kahva sekä huvittavana seikkana komea etumaski, joka näyttääkin läheltä aika huvittavalta ja halvalta kun siitä näkee läpi. Kuva ei kerro totuutta, mutta katsokaapa itse kun kohdalle sattuu.

JmAmWo02cvxNW9mVNVu23WM9ffBk5EIq4npuC2R_iUs=w640-h480-no


maski.jpg
 
tuRboman sanoi:
Katselin takakontin välipohjan alle ja siellä on hyvin tilaa. Se oli jaettu muutamaan isohkoon lokeroon. Toki olisin mieluimmin tuossa paikalla nähnyt vararenkaan, kun tilaa sille varmasti olisi pienin muutoksin. Tällaiseenkin autoon kun mun mielestä kuuluisi vararengas.

Vilkaisitko auton takaosan alle ulkopuolelta?  Siellähän sen varapyörän kuuluisi möllöttää ja on käsittääkseni vakiovaruste kaikissa varustelutasoissa.
 
vakio sanoi:
Vilkaisitko auton takaosan alle ulkopuolelta?  Siellähän sen varapyörän kuuluisi möllöttää ja on käsittääkseni vakiovaruste kaikissa varustelutasoissa.

En kyllä hoksinut katsoa enkä edes ajatellut, että se ois siellä ollut. Täytyypä käydä joku päivä ohikulkiessa käydä katsomassa, jos ei joku varmista asiaa jo aiemmin.
 
Uuden Sorenton maavaraksi ilmoitetaan 185mm, mikä ei kyllä kuvien perusteella taida pitää paikkaansa. Tuo 18,5cm sinänsä on nykymittapuun mukaan jo ihan kohtuullinen määrä tilaa pohjan alla.
 
Hieno koeajoraportti ja hinta on kyllä yllätys itselleni, mielestäni aika kallis tällaisesta "vain" korkeakorisesta" crossoverista, tosin sellaiseksi Kia tuota itsekin mainostaa: "Crossover SUV". Tuo raportti antaa kuitenkin mukavasti perspektiiviä itse koeajamaani Land Rover Discovery Sportiin, josta samalla rahalla saa sen kaikkein mopoimman (150 hv) kulimallin automaattina eli varustelussa Kia vie voiton kyllä mennen tullen. Olisi mielenkiintoista saada tämän luokan autoja useampi rinnakkain vertailtavaksi ja päästä porukalla vertailemaan niitä toisiinsa.
 
Hieno koeajoraportti ja hinta on kyllä yllätys itselleni, mielestäni aika kallis tällaisesta "vain" korkeakorisesta" crossoverista, tosin sellaiseksi Kia tuota itsekin mainostaa: "Crossover SUV".
Hintaa voi miettiä myös siltä pohjalta, että laittaa kilpailijoiksi X5 25d:n tai ML 250 cdi:n...Ja Sorento pystyy kyllä noiden kanssa kilpailemaan, vaikka joku nauruun purskahtaakin.

Entiseen ilmoitetaan maavaraksi myös samat 185mm. Kun ajaa vanhan ja uuden rinnakkain niin ehkä se siellä eturenkaiden välissä on sama. Mutta muuten vanhus on koko pohjan alalta ylempänä. Ja eniten tuossa uuden maavarassa häiritsee todella pitkälle matalana menevä etuylitys. Kun ajat eturenkaat vaikka metsätiellä monesti tierummun kohdalla raiteissa oleviin kuoppiin, niin etuhelma ottaa vastareunaan herkästi. Mutta kilpailukykyinen tuo on muuten "cittareiden" kanssa pl. XC60.
 
jkvi sanoi:
Entiseen ilmoitetaan maavaraksi myös samat 185mm. Kun ajaa vanhan ja uuden rinnakkain niin ehkä se siellä eturenkaiden välissä on sama. Mutta muuten vanhus on koko pohjan alalta ylempänä. Ja eniten tuossa uuden maavarassa häiritsee todella pitkälle matalana menevä etuylitys. Kun ajat eturenkaat vaikka metsätiellä monesti tierummun kohdalla raiteissa oleviin kuoppiin, niin etuhelma ottaa vastareunaan herkästi.
Onko tuo keulan alaosa täynnä tavaraa vai onko se vain aerodynamiikan takia vedetty alas?
 
Penguin sanoi:
Hieno koeajoraportti ja hinta on kyllä yllätys itselleni, mielestäni aika kallis tällaisesta "vain" korkeakorisesta" crossoverista, tosin sellaiseksi Kia tuota itsekin mainostaa: "Crossover SUV". Tuo raportti antaa kuitenkin mukavasti perspektiiviä itse koeajamaani Land Rover Discovery Sportiin, josta samalla rahalla saa sen kaikkein mopoimman (150 hv) kulimallin automaattina

Itse olen käynyt katsomassa Hyundain Grand Santa Fetä, mikä on kai melko sama auto kuin tämä Sorento. Se on kyllä kaikkea muuta kuin vähän venytetty Freelanderi. Ainakin Grand Santa Fe oli ihan aikuisten oikeasti Iso maasturi. Siis jopa minunkin mielestäni ;)
 
Penguin sanoi:
Sorento on pidempi, muuten hyvin samankokoisia. Isoja noista ei ole kumpikaan.

Grand Santa Feen mitat ovat:

Pituus 4915
Leveys 1885
Korkeus 1700

Esim ML:n mitat:

Pituus 4803
Leveys 1926
Korkeus 1796

X5:

Pituus 4886
Leveys 1938
Korkeus 1762

Mutta toki on makuasia, mikä on iso auto ja mikä ei.
 
Kia Sorento 2015:

Pituus  4 685 mm
Leveys  1 885 mm
Korkeus 1 700 mm
Maavara 185 mm

Land Rover Discovery Sport:

Pituus 4 589 mm
Leveys 1 894 mm
Korkeus 1 724 mm
Maavara 212 mm
 
jkvi sanoi:
Hintaa voi miettiä myös siltä pohjalta, että laittaa kilpailijoiksi X5 25d:n tai ML 250 cdi:n...Ja Sorento pystyy kyllä noiden kanssa kilpailemaan, vaikka joku nauruun purskahtaakin.

Pystyy kilpailemaan varmaan mutta jos joku autolehti noita testaisi niin voisin kyllä lyödä vetoa pronssille jäävästä mallista.
 
mol sanoi:
Pystyy kilpailemaan varmaan mutta jos joku autolehti noita testaisi niin voisin kyllä lyödä vetoa pronssille jäävästä mallista.
Varmaankin. Olisihan se järkytys, jos puoleen hintaan saa kuranttia tavaraa- ainakin laadullisesti.
 
Jaa mä katoin 2015 mallin mittoja, kun ei tullut mieleen, että se on jo vanha malli. 2016 mallin mitoiksi ilmoitetaan

Pituus 2,76 m
Korkeus 1,69 m
Leveys 1,89 m
Maavara 185 mm

Nämähän pistää jo Volvoakin paremmaksi mallivuoden vaihtumisessa, jos noin on.
 
Ja ne oikeat, jos nyt jotakuta asia kiinnostaa;

Pituus 4,780 m
Korkeus 1,685 m
Leveys 1,89 m
Maavara 185 mm

Ja jotta olisi minun seuraava auto, niin maavaraa saisi olla alimmasta pisteestä mitattuna vähintään se 20cm, mieluummin 23,5...;)
 
tuRboman sanoi:
En kyllä hoksinut katsoa enkä edes ajatellut, että se ois siellä ollut. Täytyypä käydä joku päivä ohikulkiessa käydä katsomassa, jos ei joku varmista asiaa jo aiemmin.

Nyt kun pääsin kotiin, niin sai tämän tarkistettua. Hinnaston vakiovarusteita käsittelevässä osiossa lukee "Täysikokoinen varapyörä kevytmetallivanteella" ja ruksi löytyy kaikkien varustelutasojen kohdalta. Näin muistelinkin asian olevan ja tulihan se siitä koeajetustakin yksilöstä tarkistettua.
 
Penguin sanoi:
Jaa mä katoin 2015 mallin mittoja, kun ei tullut mieleen, että se on jo vanha malli. 2016 mallin mitoiksi ilmoitetaan

Pituus 2,76 m
Korkeus 1,69 m
Leveys 1,89 m
Maavara 185 mm

Nämähän pistää jo Volvoakin paremmaksi mallivuoden vaihtumisessa, jos noin on.

No tiedä nyt tuosta paremmaksi pistämisestä. Ainakin maahantuojan 20.11.2014 päivätyssä hinnastossa puhutaan tämän uuden mallin kohdalla ihan rehellisesti MY15 Sorennosta. Jossain jenkkisivustoilla on tuo uusi mainittu 2016 mallina, mutta en ole jaksanut selvittää miksi. Ehkä ne myyvät vielä sitä vanhaakin rinnalla. Tai sitten eivät. Täällä ei kuitenkaan mielestäni tuossa ole mitään epäselvää.
 
Penguin sanoi:
Kia Sorento 2015:

Pituus  4 685 mm
Leveys  1 885 mm
Korkeus 1 700 mm
Maavara 185 mm

Ok, eli Sorento ei ole lähellekään yhtä iso kuin Hyundain Grand Santa Fe. Sorento lienee siis Santa Feen kanssa melko yhtenevä malli.