Tuolla kelloaiheessa oli maininta kirjoituskoneista, niin piti ihan oma aihe siitäkin aloittaa. Kirjoituskoneella siis tarjoitetaan joko mekaanista tai sähkömekaanista laitetta, jolla kirjoitetaan tekstiä paperille kirjain kerrallaan.
Eihän noita vanhoja kirjoituskoneita tule hirveästi enää käytettyä, mutta ei noita enää poiskaa raaski heittää. Oman "kokoelmani" helmi on vuonna 1938 valmistettu Olympia Modell 8, joka on vielä harvinaisempi pitkätelainen malli. Koneen on valmistanut Olympia Büromaschinenwerke A.G. Erfurtissa, jossa tehdas toimi vuoteen 1991 saakka.
Kone oli 1970-luvulla käytössä isäni ja hänen veljiensä yhteisessä yrityksessä joka päiväisessä käytössä, mutta kone oli vaarini omistama. En tiedä milloin kone oli hänelle tullut, mutta taksiyrittäjänä hän oli sitä johonkin tarvinnut, vaikka taksia ajettiinkin mustalla Plymouth Valiantilla. Kun taksihommat jäi, niin kone jatkoi poikien yrityksessä. Sielläkin siirryttiin kuitenkin modernimpaan, kevyempään ja heikkokestoisempaan teknologiaan 70-luvun lopulla ja olin 6 tai 7 vuotias kun sain tämän koneen vaarilta. Hän antoi sen minulle, että voin vaikka purkaa sen, minä kun tykkäsin purkaa ja rassata kaikkea. Jo silloin kuitenkin ymmärtäsin, että vuodesta 1938, joka koneen takana seisoo valmistusvuotena, on paljon aikaa ja että kyse on museokoneesta. Kone on nyt kulkenut mukanani 37 tai 38 vuotta ja viime viikolla se sai ensimmäisen kerran arvoisensa säilytyspaikan työhuoneessani vitriinissä.
Toinen museokone on vanha Remington, sellainen armeijan vihreä laite. Malliakaan en muista, kun kone on isälläni lainassa, hän sitä edelleen käyttää lähes viikottain, vaikka tietokoneet ja tulostimet on keksitty. On kuulemma parempi kuin sähkömekaaninen brother, jollainen hänellä seisoo edelleen konttorissaan sivupöydällä.
Eihän noita vanhoja kirjoituskoneita tule hirveästi enää käytettyä, mutta ei noita enää poiskaa raaski heittää. Oman "kokoelmani" helmi on vuonna 1938 valmistettu Olympia Modell 8, joka on vielä harvinaisempi pitkätelainen malli. Koneen on valmistanut Olympia Büromaschinenwerke A.G. Erfurtissa, jossa tehdas toimi vuoteen 1991 saakka.
Kone oli 1970-luvulla käytössä isäni ja hänen veljiensä yhteisessä yrityksessä joka päiväisessä käytössä, mutta kone oli vaarini omistama. En tiedä milloin kone oli hänelle tullut, mutta taksiyrittäjänä hän oli sitä johonkin tarvinnut, vaikka taksia ajettiinkin mustalla Plymouth Valiantilla. Kun taksihommat jäi, niin kone jatkoi poikien yrityksessä. Sielläkin siirryttiin kuitenkin modernimpaan, kevyempään ja heikkokestoisempaan teknologiaan 70-luvun lopulla ja olin 6 tai 7 vuotias kun sain tämän koneen vaarilta. Hän antoi sen minulle, että voin vaikka purkaa sen, minä kun tykkäsin purkaa ja rassata kaikkea. Jo silloin kuitenkin ymmärtäsin, että vuodesta 1938, joka koneen takana seisoo valmistusvuotena, on paljon aikaa ja että kyse on museokoneesta. Kone on nyt kulkenut mukanani 37 tai 38 vuotta ja viime viikolla se sai ensimmäisen kerran arvoisensa säilytyspaikan työhuoneessani vitriinissä.
Toinen museokone on vanha Remington, sellainen armeijan vihreä laite. Malliakaan en muista, kun kone on isälläni lainassa, hän sitä edelleen käyttää lähes viikottain, vaikka tietokoneet ja tulostimet on keksitty. On kuulemma parempi kuin sähkömekaaninen brother, jollainen hänellä seisoo edelleen konttorissaan sivupöydällä.
