Ensimmäisen sukupolven Kia Soulia ei todellakaan voinut pitää Suomessa, tai edes Euroopassa minään menestystarinana. Yhdysvalloissa autosta tuli kuitenkin luokkansa myydyin ja etenkin nuoremmat auton ostajat olivat siitä mielissään. Vaisu menestys meikäläisessä autokaupassa ei mielestäni ollut mikään ihme, auto oli melko ruma niin sisältä kuin ulkoakin, eikä ilmeisesti ilmeisesti ollut kovin kaksinen ajaa.
Nyt on kuitenkin Soulin toinen sukupolvi saatu markkinoille ja parannus on edelliseen on järkyttävän iso. Ymmärrän kyllä, että Soul on edelleenkin monen mielestä ruma ja oudon näköinen möhkäle. Minunkin mielestä se vaatii ehdottomasti parhaimman varustelutason, jotta se pääsee oikeuksiinsa. Nyt siinä on enemmän särmää ja sen outous pääsee esille hyvällä tavalla. Vieläkin suurempi harppaus on otettu sisätiloissa, jotka menevät mielestäni auton hintaluokassa ehdottomasti kärkisijoille. Jos viimeisimmän sukupolven Ceed on sisätilojen laatuvaikutelmassa oikein hyvää tasoa, näyttäisi Soul ainakin kuvien ja videoiden perusteella laittavan ainakin pykälän verran paremmaksi.
Siinä missä ensimmäisen sukupolven Soul perustui B-segmentin autoon, perustuu tämä uusi uuteen Ceediin. Tilat ovat siis kasvaneet joka suhteessa ja ajettavuus on parantunut varmasti valtavasti. Vielä en ole Soulia käynyt koeajamassa, mutta koska Ceedin ajettavuus on miellyttänyt, uskoisin tämänkin olevan riittävän hyvä. Ohjausta on saatu parannettua Ceediin verrattuna ja melutasokin lienee pienempi. Ne ovatkin tärkeimmät kohdat joihin parannusta itse olisin toivonut. Se lienee selvää, että samalla rahalla saa parempiakin ajettavia autoja. Se, miksi uskoisin Soulia ostettavan, on sen hauskuus ja erilaisuus. Itse olen ainakin kyllästynyt perusautoihin, kuten Golf, Auris tai vaikka Ceed. Hyviä ja käytännöllisiä pelejähän ne ovat, mutta samalla pirun tylsiä. Koska itselläni tuskin koskaan tulee olemaan varaa laittaa autoon hirveästi rahaa, käyttäisin mieluummin sen mitä käyettävissä on johonkin hauskaan ja josta tulee hyvälle tuulelle.
Se miksi, en ole jo rynnännyt kauppaan, johtuu siitä ettei vielä oikeaa tarvetta auton vaihtoon ole ja lisäksi moottoripuolelle kaivataan pikaista uudistusta. Nykyinen 1.6 GDI bensakone on ihan hyvä perusmoottori, mutta en sitä enää uuteen autoon kelpuuttaisi. Ilmeisesti ensi vuonna on tulossa uutta ahdettua bensakonetta ja 7-pyläläistä kaksoiskytkinvaihteistoa, joiden avulla suorituskyky ja kulutus saadaan nykyaikaiselle tasolle.
Jokatapauksessa uusi Soul on piristävä poikkeus harmaaseen uusien autojen massaan ja soisi muiltakin valmistajilta näkevän jotain rohkeampia malleja.
Mielipiteitä, susiruma Korean kippo vai piristävä poikkeus?