P
pokkus
Vieras
Tämä aihe varmaan kiinnostaa useaa eli miten auton jousittamaton massa (esimerkiksi vanne, rengas, jarrut) vaikuttaa auton suorituskykyyn. Auton massan kasvaminen ei oikeastaan milloinkaan ole haluttu lähtökohta, mutta jousittamattomassa paikassa massan lisääntyminen on vielä suuremmassa roolissa. Tähän aiheeseen on varmasti yhtä monta mielipidettä ja kantaa kuin on kirjoittajaakin, mutta millaisia havaintoja itse olette huomanneet jousittamattoman massaan lisääntymisestä tai vähentymisestä?
Itse olen muualta lukenut hyvin karkean kaavan eli jos jousittamaton massa kasvaa yhdellä (1) kilogrammalla niin sen vaikutus suorituskykyyn on suurin piirtein saman verran kuin auton omamassan kasvaminen neljällä (4) kilogrammalla. Kaavan todenperäisyydestä tai oikeellisuudesta minulla ei ole mitään hajua, mutta se antaa ainakin hyvän keskustelunavauksen tälle aiheelle