Valitettavasti Pelastusarmeijan nettisivujen uudistus on sellaisessa vaiheessa, ettei tänä vuonna ole mahdollista perustaa yhteisöjen Joulupata-keräyspotteja. Ihmettelen sitä kovasti, sillä noiden kautta saavutettu rahallinen tuki on ollut merkittävä. Myös leikkimielinen kilpailuhenki esim. autoaiheisten sivustojen välillä on tuonut mukavan lisän.
Toivotaan, että jälleen vuoden päästä saadaan nuo monelle yhteisölle tärkeät potit takaisin. Tänä vuonna on tyytyminen yksilöllisiin lahjoituksiin, joko Pelastusarmeijan Joulupata-keräyksen tai jonkun muun hyväntekeväisyysjärjestön kautta. Mitään AutoStadiumin organisoimaa keräystä emme valitettavasti voi järjestää, sillä keräyslupa puuttuu. Toki, jos on halukkuutta, voi tähän ketjuun ilmoittaa lahjoittamansa summan ja keräyksen, johon on osallistunut. Nämä voimme laskea yhteen ja katsoa yhteissumman AS:läisten lahjoitukseksi hyvän joulumielen merkeissä.
Tähän ketjuun voi myös tuoda ideoita keräyksistä, joihin voisimme osallistua myös in corpore.
Liitteenä Pelastusarmeijan viestintäpäällikön kanssa käymäni mailivaihto.