https://www.popvakuutus.fi/asiakaspalvelu/yhteistyokumppaneiden-edut?utm_source=autostadium&utm_medium=banner&utm_campaign=autovakuutus_autostadium_jatkuva&utm_content=autovakuutus_0418

Ilmastoinnin täyttöhuolto

tai

Legenda
Liittynyt
23.12.2013
Vein autoni ilmastointihuoltoon. Ei tuossa varsinaisesti mitään vikaa ollut, se on pukannut riittävän kylmää koko ajan, ja talvellakin on muistettu käyttää. Huoltoa puoltavia ajatuksia oli kuitenkin epäilykseni edellisen pari-kolme vuotta sitten tehdyn huollon onnistumisesta, kun sen jälkeen masiinasta on aika-ajoin kuulunut päällelaittaessa kohinaa ja jurinaa, eikä lämppärin säätöihin ollut koskettu vaikka käsittääkseni huolto pitäisi tehdä hanikat maksimikylmällä.

Eli edullinen ainemäärän tarkastus, pettymys siihen ettei mikään muuttunut ja jatketaan entiseen mallliin?

No ei. Soittivat sieltä huollosta, että kojeessa on vuoto. Automaatti ei suostu tekemään täyttöä, koska alipainetesti feilaa. Jännittävä vuoto se on, kun ilma kulkee sisäänpäin -1bar alipaineella, mutta kylmäaine ei karkaa ulos moninkertaisella ylipaineella :) Ylipainetesti typpitäytöllä 50e hintaan kuulosti kuitenkin edulliselta, joten katsotaan mitä siinä löytyy.
 
Viimeksi kun vein auton ilmastoinnin täyttöhuoltoon niin kompura kilahti heti samana kesänä. Sitä aiemmin se oli toiminut 10 vuotta ongelmitta, mitä nyt ei puhaltanut enää maksimaalisen kylmää.
 
Trollsten sanoi:
Viimeksi kun vein auton ilmastoinnin täyttöhuoltoon niin kompura kilahti heti samana kesänä. Sitä aiemmin se oli toiminut 10 vuotta ongelmitta, mitä nyt ei puhaltanut enää maksimaalisen kylmää.

Töissä törmännyt samaan useinkin töissä.
Kun lisää kylmäainetta, joutuu kompressori taas oikeasti töihin eikä enää kestäkkään.
 
Mä en ole koskaan ymmärtänyt miksi ilmastointia pitäisi huoltaa jos ei se ole rikki.
 
Ale sanoi:
Mä en ole koskaan ymmärtänyt miksi ilmastointia pitäisi huoltaa jos ei se ole rikki.

Minä olen taas ymmärtänyt, että ilmastointiakin kannattaa huoltaa, ettei se mene rikki.
 
Mä en ole koskaan ymmärtänyt miksi ilmastointia pitäisi huoltaa jos ei se ole rikki.
Ei taida niin tiivistä systeemiä ollakaan, etteikö siitä ajan myötä karkaa aina vähän kylmäainetta vaikka ei varsinaista vuotoa olekaan -> teho hiipuu.
Eli huolto on kylmäaineen määrän tarkastus (+ täyttö) ja mahdollisten vuotojen etsintä jos sellaisia havaitaan.
 
Vaikka itsellä laitteet ja luvat ilmastoinnin huoltoon löytyykin,
Oma 5 vuotias ja 255tkm ajettu odottaa ensimmäistä ilmastointihuoltoaan..humpuukia koko huollot.

Jäähdytys täysille, mittari puhallusaukkoon. Jos puhallus alle 5 astetta, ilmastointi on kunnossa.
 
vespa68 sanoi:
Ei taida niin tiivistä systeemiä ollakaan, etteikö siitä ajan myötä karkaa aina vähän kylmäainetta vaikka ei varsinaista vuotoa olekaan -> teho hiipuu.
Eli huolto on kylmäaineen määrän tarkastus ja mahdollisten vuotojen etsintä jos sellaisia havaitaan.

Myönnetään pieni provo. Tiedän kyllä että kumiletkut sun muut päästää pienen määrän kylmäainetta karkaamaan ja joskus järjestelmä joudutaan täyttämään. Pidän silti tällaista usein tehtyä huoltoa täysin järjettömänä rahastuksena. Tai siis oikein hyvää rahastusta sinänsä mutta en ikinä itse maksaisi. Koskaan en ole yhtään autoa käyttänyt ilmastointihuollossa eikä ole ongelmia ollut.

Sitten jos on vuotoja niin silloin järjestelmä on rikki ja on syytä toki korjata. Varmuuden vuoksi en tekisi koska siinä usein mennään ojasta allikkoon.
 
Ale sanoi:
Myönnetään pieni provo. Tiedän kyllä että kumiletkut sun muut päästää pienen määrän kylmäainetta karkaamaan ja joskus järjestelmä joudutaan täyttämään. Pidän silti tällaista usein tehtyä huoltoa täysin järjettömänä rahastuksena. Tai siis oikein hyvää rahastusta sinänsä mutta en ikinä itse maksaisi. Koskaan en ole yhtään autoa käyttänyt ilmastointihuollossa eikä ole ongelmia ollut.

Sitten jos on vuotoja niin silloin järjestelmä on rikki ja on syytä toki korjata. Varmuuden vuoksi en tekisi koska siinä usein mennään ojasta allikkoon.

Kompuran akselitiivisteestä vuotaa jos vuotaa, noin 10% vuodessa.
 
Ale sanoi:
Tiedän kyllä että kumiletkut sun muut päästää pienen määrän kylmäainetta karkaamaan ja joskus järjestelmä joudutaan täyttämään.

Pahin vuotopaikka taitaa olla kompuran tiivisteet, jotka kuivaa talvikautena kun kompuraa ei täytetä.

Ja ddpp ehtikin ensin...
 
Oma menossa typpiväriaine testiin kun vuotaa jostain.
Onneksi saan ton teetettyä "iltahommina" niin ei tarvi hinnan kanssa pelkää ja aikaa etsiä vika/viat.

 
dingdongpingpong sanoi:
Typpitestistä olen maksanut 15€...täällä...
Pahoittelut josko pilasin ilon... :(

No harm done :) Itse täytönkin hinta oli yli 100% kalliimpi kuin halvin näkemäni täkäläinen mainos.

Ei sitä typpitestiä lopulta edes tehty, kun löysivät vuodon ihan vain lampulla katsomalla. Toisen täyttöliittimen neulaventtiili vuoti, ilmeisesti enemmän sisään- kuin ulospäin? Siitä tai muualta, ainetta puuttui joka tapauksessa melko tarkalleen puolet ohjearvosta. Jos siellä nyt edellisen koheltajapaikan jäljiltä täyttä määrää edes on ollutkaan.

Siitä olen samaa mieltä, ettei toimivaa systeemiä varsinaisesti huoltaa tarvitse, kunhan sitä vain muistaa käyttää. Tällä kertaa oli kuitenkin pientä syytä epäillä jotakin olevan jo pielessä.

Ja on muuten edelleenkin pielessä. Jälleen on talven jäljiltä flektin pienin nopeus hukassa, eli tod.näk. etuvastuksen lämpösulake mennyt. Markan osa, mutta se vaihtamisen vaiva.
 
A1 sai tänään täytettä ilmastointilaitteeseensa.
Avokki käytti huollossa kun kylmän tulo oli todella valjua Järjestelmässä oli vai 100ml ainetta ja olikohan nyt niin että 500ml lisättiin ???

Hinta huollolle oli 50€.

Onko edes ml oikea mittayksikkö?
 
Venga ei suostunut jäähdyttämään, joten vein sen lähimpään huoltoon ilman sen suurempia hintavertailuja, piti saada asia nopeasti hoidettua. 99 euroa maksoi, 108 grammaa oli enää ainetta jäljellä, nyt on taas täynnä (oiskohan ollut 550 g). Nyt puhaltaa taas kylmää ja ei 20 min alipaineen aikana paine muuttunut mihinkään eli ei liene reikää järjestelmässä.
 
Ei nämä alipaineistukset paljasta kaikkia vuotoja. Testit voi mennä läpi ja kaikki olla näennäisesti kunnossa. Itsellä oli outlander phevissä vuotava sisäkenno joka ei tullu testissä ilmi. Uusilla aineilla alko kyllä jähtymään mutta kaasut oli viikossa karannu niin, että ei enää jäähdyttänyt yhtään. Täyttäessä oli lisätty myös värjäysainetta jolla sitte nähtiin vuotopaikka helposti. Tuo vuotava sisäkenno on nuissa ensimmäisen sukupolven outlander pheveissä ihan tyyppivika. Korjaus meni niinkin helposti että koko kojelaita piti purkaa edestä pois että kennon sai vaihdettua. Onneksi meni myyjäliikkeen piikkiin. Muuten olisi saattanut 2000€ lasku hiukan karvastella.
 
Arimo sanoi:
Ei nämä alipaineistukset paljasta kaikkia vuotoja. Testit voi mennä läpi ja kaikki olla näennäisesti kunnossa.

Alipainetesti on lähinnä vastuukysymyksiä varten. Vuotavaa järjestelmää kun ei saa täyttää, joten jos alipainetesti menee läpi, voivat sanoa, että oli (riittävän) ehjä, kun ei suoraan vuotanut pihalle -- vuoti vasta seuraavana päivänä. Järjestelmän varsinaisen kunnon voi selvittää vain koeponnistamalla (typellä tms, millä ne nyt täyttääkään?) täysiin paineisiin luokkaa 20 baria, kun sitä luokkaa siellä on käyttöpaineetkin.


Mutta ainakin meikäläisellä väriaineet ovat aina tulleet ilmastointia täyttäessä mukaan, joten jos kylmäaineet pysyy edes jotenkin sisällä, niin uv-lampulla yleensä löytää suurimmat vuotokohdat.