No niin, auto vaihtui. Yeti meni kiertoon ja Hunu tuli taloon. Olimme Yetiin autona hyvin tyytyväisiä kaikin puolin, ainoa syy pistää auto vaihtoon oli lukuisat tekniikkaongelmat ja kun takuukin oli jo melkein kaksi vuotta sitten umpeutunut, alkoi korjauksista tulla kustannuksia ja luottamuspula TSI-moottoreita kohtaan katkaisi kamelin selän. Ei ollut haluja pelata TSI-rulettia. Ja olihan siinä vielä se DSG:kin, vaikka toistaiseksi oli hyvin toiminutkin...
Minulla ei olekaan aikaisemmin ollut korealaista autoa, japanilaisia useampiakin. En ole koskaan ollut mihinkään suuntaan merkkiuskollinen, joten hyppiminen merkistä toiseen on ihan helppoa. Valintaprosessi oli aika nopea. Käytiin koeajamassa neljä vaihtoehtoa ja tämä vain tuntui niistä kokonaisuutena parhaimmalta. Lisäksi kun hyvitys oli erittäin hyvä ja väliraha sitä kautta pienin, niin se oli sitten siinä.
Ensivaikutelmat parin päivän jälkeen autosta Yetiin verrattuna ovat lyhykäisesti seuraavat. Auto on ISO sekä sisältä että ulkopuolelta, tämä näkyy negatiivisesti kääntösäteenä, joutuu opisekelemaan parkkipaikkamanööverit ahtaimmissa paikoissa uusiksi. Lisäksi näkyvyys ulos on paljon heikompi kuin Yetissä. Taakse auttaa hyvä parkkikamera, joka on älykkäästi integroitu sisäpeiliin. Eteen vissiin auttaa vaan kilometrien tuoma kokemus. Kuskin penkiltä ei reunoja kyllä näe. Yetissä penkin säätövarat riittivät minulle juuri ja juuri, tässä tuntuu että kuskina voisi olla kirahvikin ja silti jäisi säätövaraa ja taakse mahtuu vielä aikuinenkin. Penkki muutenkin tuntuu erittäin hyvältä, tosin hyvähän se oli Yetissäkin. Kaikki penkin säädöt on sähköllä ja niitä säätöjä on moneen suuntaan, tosin manuaalisillakin säätimillä pärjäisi yhtä hyvin, olisivat jopa nopeammat.
Toinen heti huomattu eroavaisuus on hiljaisuus. Yetiin verrattuna tämä tuntuu merkittävästi hiljaisemmalta. Jousituskin on pehmeämpi, enemmän sellainen ranskalainen mukavuuspainotteinen. Yetissä hidasteiden yli meneminen oli aina vähän sellaista rymistelyä. Tämä nielee nuo hienosti.
Muotokieli ulkona ja sisällä on aikalailla erilainen kuin Yetissä, senhän näkee sokeakin otsallaan. Tämä Hunu on ehkä vähän liikaakin sellainen teknosukkula, kaikenlaista dingelidongia soi kun menee autoon ja painaa start-nappulaa ja kun sammuttaa auton. Onneksi nuo saa päältä pois jos ne alkaa häiritä. Yetin sisusta henki enemmänkin arvokkuutta, tämä on sellainen moderni tietokonepelaajan unelma, onneksi kuitenkin kaikki nappulat ja vipstaakin tuntuvat olevan ergonomisesti juuri oikeassa paikassa. Laatuvaikutelma, sekä materiaalit, että kokoonpanoratkaisut näyttää lupaavan hyviltä. Yhden asian vaihtaisin heti kuitenkin ja se on tuo vakkarin säätötapa. Ne säätimet on Hunussa ratissa ja Yetissä viiksen päässä. Yetissä sitä pystyi operoimaan irrottamatta kättä ratista, tässä en ainakaan vielä ole samaan luontevasti tottunut.
Moottorista (1.6 bensa) ja menosta ei vielä pysty kommentoimaan mitään, sisäänajovaihe on menossa sekä tekniikalla että renkailla. Kevyellä kaasunkäytölläkin on kuitenkin yllättävän hyvin ehtinyt vaikka auto on painava. Kun moottori on sisäänajettu, pitää alkaa kokeilla miltä Hunun moottori kuulostaa kun vetää punarajalle (6800rpm). Tyhjäkäyntiääni on hyvin sivistynyt, ero TSI-moottorin dieselimäiseen äänimaailmaan on suuri.
Ajo on kaikin puolin tuntunut hyvin huolettomalta, mikään ei ole ainakaan toistaiseki noussut negatiivisesti esiin vaikka pakkohan se on myöntää, että Yetin jämäkän ohjaustuntuman jälkeen ohjaus on omaan makuun turhan kevyt. Tätä ei pidä ymmärtää niin, että se olisi huono, kaukana siitä. Uskonkin että kilometrien kertyessä tämän kanssa ollaan ihan sujut, kuten aikaisempienkin japanilaisteni kanssa.
Ja mikä tärkeintä, takuuta on tästä sitten viisi vuotta eteenpäin. Tärkeä juttu meille, varsinkin Yetin luotettavuusongelmien jälkeen 8)
