Hyvä bändi, mutta tekipä huonon levyn

[juupeli]

Tätä aihetta on jo sivuttukin joissain keskusteluissa. Katsotaan mitä nousee esiin omana aiheenaan. Tarkoitus on kertoa albumeista jotka ovat olleet sinulle pettymys, vaikka bändi tai esittäjä on tehnyt paljon hyvää matskua.

Aloitan levyllä joka ei kestä kuuntelua. Rolling Stones ei halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi kun Beatles julkaisi mestariteoksensa Sgt. Pepperin. Ei ihan vastine onnistunut.

Their Satanic Majesties Request vuodelta 1967.

 

[Lukkomutter1]

Ei ihan samaa aikakautta tämä. In Flames ja Siren Charms. Homma repeili jo Sounds of a Playground Fading levyllä, mutta tämä uusin veti kyllä pohjat. Levy jäi kertakuuntelulle ja ei taida keikallakaan tarvita vähään aikaan käydä. Harmi.

 

[MJ]

Wigwam - Dark Album. Ei uskoisi että kahta levyä aikaisemmin oli lopputuloksena Nuclear Nightclub. Levyn kuuntelu on tainnut jäädä reippaasti alle 10 kertaan.

 

[tuRboman]

Led Zeppelin - In Through the Outdoor
Ei tarvinne pahemmin selitellä, jos levy on tuttu. Useita epäonnistuneita biisejä ja Plantin ääni todella väsynyt.

 

[MJ]

Led Zeppelin - In Through the Outdoor
Ei tarvinne pahemmin selitellä, jos levy on tuttu. Useita epäonnistuneita biisejä ja Plantin ääni todella väsynyt.

Eikös tämä levy ole lähestulkoon Plantin ja Jonesin käsialaa? Bändin päihdeongelmaiset kävivät studiossa levynteon aikaan miten sattuu. Tämän jälkeen tuli kuitenkin yllättävän hyvät Knebworthin keikat - joiden kitaraosuuksia olisi huhujen mukaan jälkikäteen parsittu parempaan muotoon. Mene ja tiedä.

 

[RoccoScientist]

Tämä on äkkiseltään ainoa, joka tulee mieleen. Mitä tapahtuu kun progemetalliäbändin biiseistä otetaan pois iso osa progesta ja osa metallista? Tyhjänpäiväistä radiohittihakuista keskinkertaisuutta.

Dream Theater - Falling Into Infinity

Noh, kyllä tätäkin kuuntelemaan pystyy. Biisit eivät vain oikein jää mieleen, eikä koskaan ole tullut mieleen "vitsit, enpä ole pitkään aikaan tätäkään levyä soittanut, pistetääs tulille". Kuuntelukerrat lasketaan ehkä kahden käden sormilla. Vertailun vuoksi Awaken ja Images and Wordsin kohdalla puhutaan sadoista kuuntelukerroista.

 

[That 70s dude]

Dream Theater - Falling Into Infinity
Noh, kyllä tätäkin kuuntelemaan pystyy.

Ei pysty! Toinen piste täältä tuolle albumille. Ja yksi piste Metallican St. Angerille. Ei sillä että olisi tuolloin odotuksetkaan olleet kovin korkealla, mutta kaksi kuunneltavaa biisiä ei vielä riitä pitkälle. Ja ne rumpusoundit... Voe helevettiläenen.

 

[juupeli]

Muistelen näköjään taas vanhoja aikoja, mutta kun Eppu Normaali teki ensin Maximum Jee & Jeen ja sen perään Akun Tehtaan, oli uskoni suomenkieliseen rokkiin palautettu. Ja sitten ilmestyi Cocktail Bar. Ei toiminut silloin eikä toimi tänäänkään. On siinä muutamia ihan kuunneltavia biisejä mutta kyllä lässähti tunnelma. Tosimielellä palasin fanirivistöön vasta Kahdeksannen Ihmeen mukana. Lauletaanhan siinä yhdessä hittibiisissä metrosta  :-*

 

[MJ]

Hurriganes: Live at Metropol

Tän levyn kuuntelin aikanaan kahteen kertaan - onneksi sitä ei tullut ostettua, olisi voinut mennä nuoruus lopullisesti pilalle. Jos bändin soittokunto tuohon aikaan oli noin huono, niin miksi piti edes lähteä keikoille, saatika sitten tehdä tällaisesta räpeltämisestä vielä levy?

Järvinenhän ei tuolla levyllä ollut enää soittavassa kokoonpanossa, mutta ymmärrän kyllä hänen comebackin -aikaisen kommentinsa kivireen vetämisestä, missä kivi oli Remu ja reki oli Cisse 

 

[-P-]

Hurriganes: Live at Metropol

Tän levyn kuuntelin aikanaan kahteen kertaan - onneksi sitä ei tullut ostettua, olisi voinut mennä nuoruus lopullisesti pilalle. Jos bändin soittokunto tuohon aikaan oli noin huono, niin miksi piti edes lähteä keikoille, saatika sitten tehdä tällaisesta räpeltämisestä vielä levy?

Järvinenhän ei tuolla levyllä ollut enää soittavassa kokoonpanossa, mutta ymmärrän kyllä hänen comebackin -aikaisen kommentinsa kivireen vetämisestä, missä kivi oli Remu ja reki oli Cisse 

Sattuipa tämä kommentti sopivasti kun pari päivää sitten jotain selailin Spotifystä ja törmäsin tuohon Live at Metropol levyyn ja kuuntelin jostain biisistä pätkän (en ole aiemmin edes kuunnellut ko. levyä). En nyt muista mikä biisi se oli, mutta muutamaa sekuntia pidemmälle ei tarvinnut kuunnella, oli sen verran karmeaa kuunneltavaa että ihan hirvitti. Biisilistahan sinänsä näytti olevan ihan, eli niitä Hurriganesien tutuimpia biisejä pääasiassa, mutta soitto- ja laulutaito oli jäänyt jonnekin matkan varrelle.

 

[juupeli]

Hurriganes: Live at Metropol

Tuon olen ihan tarkoituksellisesti jättänyt väliin, hyvä tietää että olen tehnyt oikean valinnan. Ihan toista ääripäätä sen sijaan edustaa Live in Hamina 1973 (2011). Ehkä vähän hiomatonta mutta energiaa ja meininkiä riittää 

Yleisellä tasolla minusta aika usein bändien viimeisimmiksi jääneet levytykset ovat niitä kehnoimpia. Ideat ovat loppuneet, eikä huvita enää muutenkaan mutta kun sopimus levy-yhtiön kanssa vielä velvoittaa julkaisemaan matskua...

 

[That 70s dude]

Onpas vaikea keksiä näitä, vaikka taustalla koko ajan yritänkin. Yksi kuitenkin tuli mieleen: Uriah Heep: Return to Fantasy. Käsittämättömän mitätön lätty, nimibiisi on OK mutta muuten hirveetä shittiä. Eli Wonderworldiin loppui mun mielestä UH:n kultakausi.

 

[X ARI]

Ted Nugent: Penetrator... kylläpä tyyli muuttui alkuperäisestä tyylistä suuntaan josta en todellakaan tykännyt.

 

[juupeli]

Uriah Heep: Return to Fantasy. Käsittämättömän mitätön lätty, nimibiisi on OK mutta muuten hirveetä shittiä. Eli Wonderworldiin loppui mun mielestä UH:n kultakausi.

Ted Nugent: Penetrator... kylläpä tyyli muuttui alkuperäisestä tyylistä suuntaan josta en todellakaan tykännyt.

Olen samaa mieltä siitä että yllättävän usein löytyy jokin "kulminaatiopiste" jonka jälkeen bändin tai artistin levytykset ovat saaneet uuden suunnan. Sillä voidaan tavoittaa uusia kuuntelijoita mutta vanhat fanit saattavat lähteä etsimään kaivoa mihin kirveensä viskata.

Piti tsekata tuo Nugentin tuotanto. Minulla taisi parhaat fiilikset jäädä jo Weekend Warriorsiin, sen verran vähäisiä kuuntelumuistoja levyistä siitä eteenpäin.

 

[X ARI]

Mulle Uriah Heepistä tuli mieleen: Head First.
Böc: revolution by night.  meni kasaripopiksi, ihan jees autossa kuuntelu muzakia,mutta.

 

[juupeli]

Böc: revolution by night.  meni kasaripopiksi, ihan jees autossa kuuntelu muzakia,mutta.

Haa, onhan täällä muitakin BÖCin kuuntelijoita    Totta joo että tyyli pehmeni. Edellisestä eli Fire of Unknown Originista tykkään, tuo oli sitten jotenkin luonteva jatko siihen, mutta etäällä oltiin 70-luvun levyjen rokista.

 

[RoccoScientist]

Ei pysty! Toinen piste täältä tuolle albumille.

Ihan piruuttani otin levyn tänään autoon kuunneltavaksi.

 

[Kale]

Ei ihan samaa aikakautta tämä. In Flames ja Siren Charms. Homma repeili jo Sounds of a Playground Fading levyllä, mutta tämä uusin veti kyllä pohjat. Levy jäi kertakuuntelulle ja ei taida keikallakaan tarvita vähään aikaan käydä. Harmi.

Itse taas uutena In Flames kuuntelijana tykkään tästä uudesta levystä kuin hullu puurosta. Oikeastaan tullut kuunneltua vain näitä kahta uusinta.

 

[juupeli]

Ihan piruuttani otin levyn tänään autoon kuunneltavaksi.

Tuossa sitä on todellista pelimannihenkeä  ;D

 

[RTWteam]

Pariisin kevät - Jossain on tie ulos

Osuva levyn nimi koska jätkät on niin tunnellissa tällä hetkellä tuon musiikin kanssa.

 

[juupeli]

Muistin tämän aiheen kun kuuntelin Eaglesin New Zealand Concert CD.tä. Julkaistu vuonna 2009, keikat heitetty 1995. Ei ole "virallinen" Eagles albumi. Kaikki periaatteessa on levyllä ok, mutta voi että on vaisua menoa. Eihän Eagles koskaan varsinainen rockbändi ollutkaan, teki vaan hyvää kuunneltavaa musaa komein laulustemmoin.

Eaglesilla on kaksi virallista livejulkaisua. Levysopimuksen täyttölevy Eagles Live (1980) sekä Hell Freezes Over (1994) jolla on yli puolet biiseistä keikalta. Vaikka vuoden -80 Live on pääosin tallennettu riitaisissa tunnelmissa, se potkii menemään ihan toisella tapaa kuin tämä New Zealandin keikka.

 

[-karppa-]

Linkin Park - One More Light. Ei pitäisi kuolleista puhua paskaa, mutta tämä uusin levy oli kyllä sellainen kokeilu, että onneksi kuuntelin sen ennen ostoa. Oli sellaista jäätävää paskaa, että huhhuh.

 

[That 70s dude]

^^En ole yhtään tietoinen Eaglesin livejulkaisuista, varsinkaan tuosta New Zealandista. Mutta pysyn erossa, jos tulee vastaan Sen sijaan luulin, että tuon alla olevan klipin keikasta olisi joku äänite olemassa, kun kerran kuvaakin on. Silloin bändi oli (omasta mielestäni) kuitenkin parhaimmillaan riidoista huolimatta.