Melkoisen karseita ja ihmeellisiä videoita olette linkanneet! Varsinkin tosiaan The Race. Muistan kun se tuli ja ensimmäisen kerran näin niin siitä jäi jotenkin todella vastenmielinen olo. Se vaikuttaa edelleen. Jos nyt näkisin ekan kerran niin voisin pitää sitä jopa hyvänä. Mutta vanhat fiilikset iskee päälle liiaksi.
Judas Priestin Breakin the Law videon muistin etäisesti. Queensrychen videota en ollut ennen nähnytkään. En toki katsonut niitä kokonaan tässä juri nyt, mutta sen verran kuitenkin että näkee mistä on kyse.
Maidenin videot on kyllä itsensä näköisiä. Aika kieli poskessa touhua paikoitellen. Twistareiden You can´t stop on kyllä ilmeitä myöten aivan mahtava
Kun taas Suomalaisia paskavideoita kyllä riittää 12 tusinaan. Ja isolta osin johtuu siitä, ettei niihin ole edes yritetty panostaa. Tehty halvalla ja ei ole kyllä osattu ennakoida, että joskus saattavat olla miljdardien ihmisten katsottavissa youtubessa
Jos joku video ilmentää kovin vahvasti omaa aikaansa taikka musagenreänsä, niin ne tällaisestä yleiskuluttajasta näyttää usein aika koomisilta taikka kornilta. Jos nyt miettii jotain 60-luvun lopun kukkapsykedeliä juttuja, ajalta jolloin tuota musavideointia vasta alettiin kehitellä. 70-luvun edistyksellisyys ja tulevaisuusvisiot tai muuten vahva progressiivisuus näkyy tänäpäivänä tosin mun silmiin 70-luvun lapsena mielenkiintoisena.
80-luku taas tarjoaa kaikkea teennäistä laidasta laitaa. 90-luvulla taas vedettiin niin tosissaan. Grungepojat ruutupaidoissaan. Ja kuolometalli-videot synkkyydessään on usein aika huvittavia.
Ja niin edelleen..
Twisted Sisteriltä mulle tulee ekana mieleen ne hauskat juonelliset I wanna rock jne videot, jotka lapsena oli mahtavia. Nyt todella huvittavia.
Entäs nämä gansta-rap hommat? Huh huh!!