https://tummennuskalvot.fi/

Foorumalustan päivitys XenForoon lauantaina 26.11.2022 on suoritettu

Tilanne
Keskustelu on suljettu.

kahe

Hallitusjäsen
Liittynyt
28.1.2015
Olemme työstäneen foorumin päivitysprojektia yhdessä hallituksen ja moderaattoreiden kesken jo jonkin aikaa. Olemme selvittäneet eri vaihtoehtoja ja tarvittavia ominaisuuksia, jotta päivitys olisi mahdollisimman helppoa ja ylläpidon työmäärä helpottuisi sekä tietysti foorumi olisi käytettävämpi kaikilla alustoilla ja etenkin mobiilissa. Nykyisessä foorumissa on tiedostettu omat ongelmansa ja puutteensa, sekä siihen on tehty omia muutoksia vuosien saatossa, jotka eivät ole niin käytettäviä tai ylläpidettäviä jatkossakaan. SMF2.1 päivitys hylättiin siltä osin siis. Näin päädyimme monien hyvien ominaisuuksien ansiosta ottamaan XenForon uudeksi alustaksi.

Varmasti ongelmia riittää vielä päivityksen jälkeen, mutta vähentääksemme ylläpidon työtä, toivomme jäsenten päivittävän etukäteen salasanansa foorumille niin, ettei se sisällä ääkkösiä eikä erikoismerkkejä. Etenkin ääkköset tuovat nyt ongelman migraatiossa. Ongelma ei ole a) ääkköset SMF:ssä tai b) ääkköset XenForossa, vaan c) ääkköset MUUNNOKSESSA SMF -> Xenforo - niitä ei kukaan käsittele käsin päivityksessä eikä tiedetä kenenkään salasanoja, joissa on erikoismerkkejä tai ääkkösiä.

Mikäli käyttäjätunnuksessa on myös skandeja (ääkkösiä siis), niin salasanan joutuu luultavasti resetoimaan, kun uusi foorumi on käytössä. Sillekään me emme voi etukäteen mitään.

Pyydämme myös samalla varmistamaan sähköpostiosoitteen olevan oikein foorumin käyttäjätiedoissa, jotta foorumi voi lähettää postia oikeaan osoitteeseen tarvittaessa.

Päivitys tapahtuu lauantaina 26.11.2022 alkaen klo 9 ja se kestää noin kuutisen tuntia testauksineen, joten foorumi on silloin huoltotilassa. Pyydämme jäseniltä ja käyttäjiltä silloin kärsivällisyyttä. Tiiserinä nyt testin kuva.

Avaamme erilliset keskustelut aiheesta sekä ongelmaketjut uudella foorumilla.

Kirjautumisongelmissa uuden foorumin julkaisun jälkeen otathan yhteyttä ylläpidon sähköpostiosoitteeseen: yllapito[at]autostadium.fi
 

Liitteet

  • AS_XenForo.jpeg
    AS_XenForo.jpeg
    42,9 KB · Katsottu: 226
Viimeksi muokattu:
Toimenpiteitä käyttäjiltä heti kirjautumisen jälkeen:

[list type=decimal]
[*]Uudet ja lukemattomat viestit eivät toimi vanhan foorumin migraation jälkeen oikein, vaan se näyttää kaiken 30 vrk. tuoreemmat ketjut lukemattomina. Merkitse siis kaikki luetuksi. Valitse yläreunan valikosta Merkitse alueet luetuiksi ja Merkitse kaikki luetuiksi (täppä päällä). Tämän jälkeen Uudet viestit päivittyy vain uusista viesteistä kirjoitettuna uudella alustalla.
[*]Uusi foorumi aiheuttaa varmasti paljon tutkimista ja ihmettelyä. Olethan ystävällinen ja aloitat tutkimukset omasta käyttäjäprofiilistasi, katso läpi kaikki asetukset ja säädä ne mieluisiksi erityisesti omien tietojesi näkymisen ja sähköposti-ilmoitusten osalta. Tutustu myös usein kysyttyihin kysymyksiin linkistä.
[*]Tarkistakaa profiili kuvanne. On suositeltavaa käyttää kuvaa, joka on vähintään 400x400 pikseliä.
[*]Tietosuoja-asetuksista huomautus käyttäjille, että käykää profiilista katsomassa tietosuoja- ja ilmoitusasetukset (mistä kaikesta tulee sähköpostia jne).
[*]Valitse mieleisesti väriteema vasemmalta alhaalta tai oman profiilin asetuksista.
[*]Kaiken ollessa kunnossa voit päivittää käyttöösi vahvan salasanan ääkkösin ja erikoismerkein tai ottaa jopa MFAn käyttöön.
[/list]
 
Aika kuluu nopeaan ja jo viikon päästä pyöritään uudella alustalla. Onko alusta lumen valkoinen vai syksyn sysimusta vaiko jotain siltä väliltä? Ei väliä, mutta hyvältä se näyttää. Muutoksia on tehty kuvaan verrattuna jo paljon.

Otattehan huomioon nämä tarvittavat toimenpiteet ennen ja jälkeen katkon. Listaa päivitetään mahdollisesti viikon aikana ennen itse päivitystä.
 
Black Fridayn jälkeen tapahtuu myös foorumilla ihmeitä heti lauantai aamusta. Muistattehan lukaista nuo ohjeet etukäteen. Ohjeita löytyy myös tiedotteesta uudelle foorumille saapuessa.

Uusi foorumi aiheuttaa varmasti paljon tutkimista ja ihmettelyä. Olethan ystävällinen ja aloitat tutkimukset omasta käyttäjäprofiilistasi, katso läpi kaikki asetukset ja säädä ne mieluisiksi erityisesti omien tietojesi näkymisen ja sähköposti-ilmoitusten osalta. Tutustu myös usein kysyttyihin kysymyksiin tiedotteen linkistä.

Päivitys tapahtuu lauantaina 26.11.2022 alkaen klo 9 ja se kestää noin kuutisen tuntia testauksineen, joten foorumi on silloin huoltotilassa. Pyydämme jäseniltä ja käyttäjiltä silloin kärsivällisyyttä.
 
Kerran vielä muistutus ja nosto ylös. Noin 24h ja foorumi heräilee toivottavasti entistä eloisampana ja käytettävämpänä.
 
Tilanne
Keskustelu on suljettu.