https://tummennuskalvot.fi/

Deltalle omamekaanikkopalvelu

Eipä tunnu asia paljon kiinnostavan Autoalan Keskusliittoa, kun eivät saa edes tiedotetta aikaan nettisivuilleen - ehkä siellä ollaan vain "töissä" ;D Teollisuusliitto oli sen sijaan laatinut tiedotteen...http://www.metalliliitto.fi/hakusaarto

Ps. Teollisuusliitto kertoo haastaneensa alan työnantajaliiton - Autoalan Keskusliiton - työtuomioistuimeen valvontavelvollisuuden noudattamatta jättämisestä.
 
Classic sanoi:
Vielä pitää hetki malttaa. Tiedottamisesta vielä - Deltalla näyttäisi olevan enteellinen tiedoteotsikko jo valmiina, uutta tekstiä vain alle ;D http://www.deltamotorgroup.fi/

Ei ollut "Lapin tyttö" kovin pitkäaikainen johtaja.... Ettei olisi ollut peräti oman hengen tuote tämä palvelumestari? Joka tapauksessa, muutos puhdistanee ilmaa ja ilman muutoksia olisi vaikeaa palauttaa luottamusta Deltan johtoon.
 
Urlaub sanoi:
Kannattaminen nähdään myöhemmin. Voi olla, että vouti naulaa ovet kiinni ja lopputilin saa hakea palkkaturvasta.
Asentajien siirtäminen tehtävistä toiseen pakolla ei ratkaise tilannetta jos on talousvaikeuksia isossa yhtiössä. Pönkkään ovelle uskon vahvasti josta olen aikaisemmin muutaman kerran maininnut, epätoivoisia yrityksiä Deltalta lopun edellä joilla yritetään antaa näyttöä rahoittajille ja maahantuojille.
 
Urlaub sanoi:
Kannattaminen nähdään myöhemmin. Voi olla, että vouti naulaa ovet kiinni ja lopputilin saa hakea palkkaturvasta.

Minä epäilen että deltan johto taipui hetkeksi ja kohta aletaan yt hommiin hissunkissun.
 
Zaasa sanoi:
Delta auto joutui nöyrtymään, kaikki irtisanotut työntekijät otetaan takaisin vanhoina työntekijöinä jos haluavat palata Deltaan. Jutusta ei selviä jatketaanko palvelumestarimallin kouhotusta vielä. Teollisuusliitto on saavutettuun ratkaisuun tyytyväinen  :)
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/delta-auton-tyokiistassa-syntyi-sopu/6599574#gs.2mWM
Hienoa, että lopulta löytyi neuvotteluhaluja - nyt vain omistajataholta käskytystä uusia yläkerta....
 
Tästä firmasta on huhuttu jo muutama vuosi että on maksuvaikeuksia, ei tilanne varmasti parane tällaisilla toimenpiteillä. Ei kannata ainakaan käsirahoja tuonne maksella...
 
jols sanoi:
Tuohan näyttää ihan ok:lta. Tämä ei niin hyvältä: https://www.finder.fi/Autoliikkeit%C3%A4/Delta+Auto+Oy/Espoo/yhteystiedot/106563

Muutama vuosi sitten olin vaihtamassa Outlanderia kolmanteen ja silloin alaa tuntevat varoittelivat Deltan vaikeuksista, hyvin ovat sinnitelleet...

Delta-Autolle tullee näköjään tavaksi puhdistaa pöytä konkurssin avulla. Viimeksi näin tehtiin 2009. Suomessa on vaan tuo autojen maahantuonti alkanut keskittymään tehtaan perustaman tytäryhtiön hartioille.