https://yliteippaus.fi/

Budjettiluokan "siviilirata-auto"

M

MMV

Vieras
Tönkkö otsikko, mutta ei nyt muuta irronnut. Olen miettinyt kesäleluksi jonkinlaista kilvellistä, mutta erittäin pienellä budjetilla toteutettua ratalelua, jolla voisi käydä esim. ratapäivillä. Meillä on noita kilvettömiä laitoksia, mutta niiden kanssa remuaminen on varsin työlästä mm. trailerein takia. Lisäksi kisa-autot sijaitsevat yli 100 km päässä kotoani, niin se aiheuttaisi vielä ekstraponnisteluja.

Eli ehdotelkaapa mikä olisi mielenkiintoinen lähtökohta noin 2000 euron hintaluokassa. Tähän päälle olisi tarkoitus panostaa alustaan ja jarruihin noin 1000-1500 euroa, kaariin, vöihin ja penkkeihin 1000 euroa sekä lisäksi sekalaiseen tavaraan 1000 euroa. Näin oltaisiin 5000 euron kilvellisessä ratalelussa, jolla voisi ajaa radalle, käydä pärtsäilemässä pari tuntia ja ajaa kotiin. Voi olla etu- tai takavetoinen.
 
Parit mukavat aihiot olis heittää.
A-mallin Opel Corsa. Ite muutaman "isolohko" corsan rakentaneena noi on aika hyviä ajaa sekä saa melkein ilmasiksikin. Corsia löytyy 2.0 16v tekniikalla rakennettuina mitkä on leimassa. 150hp kiikuttaa 800kg autoa aika kivasti mutta ne ei ihan tohon alle 2k€ hintaan taida lähteä mutta käsittääkseni harrastelet ja rakentelet noita autoja niin äkkiäkös sä tollasen puuhaat?
Toinen olis Toyota corolla fx gt.
4age tekniikalla valmiiksi joten potenttiaalia löytyy ja nämä myös todella halpoja.
Bemuistahan löytyy noita 325:sia mistä saa jarru jne.. päivityksellä ihan kelpo ratalelun.
Imppujahan saa oikeenkätisenä halvimmillaan 3k€ ja siinä potentiaalia sitten enemmänkin.
Tässä nyt alkuun vähän omia mieltymyksiä ja toivottavasti noista saa vähän ideoita.

 
http://www.nettiauto.com/honda/civic/6417906
Tiedä sitten miten noita tehokkaampia vti vtec on tarjolla tohon rahaan, mutta noihin saa viripalikkaa paljon ja edullisesti.
Kevyitä ja ketteriä. Alusta ja jarrut kun kunnossa niin rataa pääsee kovaa ympäri. Tehoja kun ei ole älyttömiä niin kaasuakaan ei tartte nostaa mutkissa niin paljoa  :)

Ahvenistolla kuulemma puolet tehokkaampia autoja piesseet muutamat civicit kun mutkissa voi vetää kovempaa mitä kovempitehoisilla.
 
Civikkiä itekkin oisin ehdottanu mutta ne kelvolliset vtec vehkeet menee tosta 2k€ budjetista yli. 90luvun crx vois olla hyvä aihio? Eikö siinäkin ollu se 150hp ja auto painaa tonnin verran?
 
Ai niin, piti lisätä etten oikein kelpuuta(!) nelikkoa radalle ja toinen on, ettei se saa olla ahdettu(!) ja kolmas, ei saa olla tekniikkavaihto. Pääasiassa en ole hakemassa mahdollisimman tehokasta aihiota tuossa nolla-hintaluokassa, vaan autoa joka toimisi kokonaisuutena pienellä vaivalla rata-ajossa.

FX Corolla voisi olla aihiona periaatteessa hyvä, mutta en oikein innostu lähtökohdan perusajettavuudesta, Civiccejä ja CRXiä olen myös katsellut, mutta niiden ongelmana on se, että halvat ovat teinien pilalle räpeltämiä. GSI Corsa voisi olla mielenkiintoinen tai GTi 106 Pösö tai...
 
Sanoit taikasanan pösö. Sitten ilmanmuuta 205 gti 1.9 16v :D
 
Olisikohan GTi Almerassa ainesta aihioksi. Niitä näyttää saavaan tuohon pariin tonniin eivätkä ole hirveän harvinaisia niin valinnan varaakin on.
 
Ehdotan omaani: MX-5 Briteistä hakien. Erittäin pyöreillä luvuilla hakukulut n.500e, verot n.500e, joten hintaluokaksi jäisi 1000e. Tuollakin rahalla ostaa jo jotain, ei priimaa, mutta ruosteisimmat rysät poislukien ihan käyttökelpoisia rata-aihioita jo. Valmiiksi radalle rakennetusta voi tietenkin maksaa enemmänkin mikäli toisen tekemä ja osavalinnat kelpaa. Kokonaisuutena pitäisin 5ke ihan realistisena budjettina.

Teholuvuillahan tuolla ei juhlita, mutta muuten on hauska ja kestävä ratakäytössäkin. Osia ja vertaistukea löytyy. Timeattackissa pikkuluokassa ajettiin viime kaudella hopeaa vakiotehoisella.

Jos kiinnostaa tutustua ja olet lähettyvillä, niin nyt sunnuntaina on Alastarolla aamupäivältä alkaen Miata-kerhon ratapäivä.

Toinen vaihtoehto: Kaverilla olisi Toyota Corolla Levin GT APEX (AE101) 4AGE valmiiksi kaaritettuna ja muutenkin ratakokeneena (mutta ei kilpailtu) joutavana ja periaatteessa myytävänä.
 
106 rally vois olla aika kova sana tuohon tarkoitukseen. Säilyneet 205 gti saattavat olla jo liian siisti raiskattavaksi radalle. Orggiskuntoosena 205 olis siisti harrasteauto, mutta en raaskis radalle viedä.

106 saattaa löyty paremmin osiakin, jos haluaa parantaa suorituskykyä.
 
ePa sanoi:
106 rally vois olla aika kova sana tuohon tarkoitukseen. Säilyneet 205 gti saattavat olla jo liian siisti raiskattavaksi radalle. Orggiskuntoosena 205 olis siisti harrasteauto, mutta en raaskis radalle viedä.

106 saattaa löyty paremmin osiakin, jos haluaa parantaa suorituskykyä.

Hyvin säilynyttä 205 GTI:tä ei saa annetulla budjetilla, 2k€ riittää juuri sellaiseen elämää nähneeseen yksilöön, eli huoli pois siltä osin ;)

2 litranen Clio voisi olla myös kova sana, mutta ei saa aivan annetulla budjetilla Suomesta, maailmalta voisi ehkä saadakin :rolleyes:
 
Oman haasteensa tässä tuo kilvitys, jos sen voisi unohtaa, elämä olisi budjetin osalta paljon helpompaa.

5000 ekun raameissa kuvittelisin itsekin että noista pienistä etuvetokinnereistä se hauskuus löytyy. Pösöjen rinnalle myös AX Sport mutta yksi mikä tuli mieleen tuosta Corsasta, mitäs nuo GSI Munakadettit maksaa?
 
Ensinnäkin ehdottomasti takaveto, ihan sama onko moottori edessä vai takana. Bemari oli mun valinta näin ekaks, täytyy miettiä vielä muita vaihtoehtoja.
 
Bemari oli mun valinta näin ekaks,

Niin minunkin mutta tuo 5keur... nelinkertaistamalla budjetti saisi helpostikin kilvissä olevan E36 sukupolven ämmän jolla pelottelisi itseään ihan aikuisten oikeasti. Itse noita aikanaan kartoitin suhteellisen vakavasti ja päädyin hintatasoon 15-20k jos hyvän haluaa. Tuohon hintatasoon toki mahtuu jo paljon muutakin hyvää, mutta E36, oli ämmä tai ei, on aika potentti laite ripeäänkin menoon. Renkaista riippuen luulisin että jopa kilpilaitteella mennään vaikkapa Alastaro alle 1.40.

Se, että tuollaisella pikkuetovetokinnerillä 5k budjetilla mennään 1.50 ei poista kuitenkaan touhun hauskuutta. Ei missään nimessä! Lisäksi minun on pakko myöntää, että noiden japsien potentiaalia en oikein tunne, mutta kyllähän nuo Civicit esmes endurancessa on erittäin potentteja laitteita. Endurance autolla ei toki kilpilaitteen kanssa ole mitään tekoa, mutta tehoa niissä on kivasti ja painoa vähän. Ennen kaikkea painoa vähän kun Bemarissa sitä on paljon.

Lisäksi, tuossa hintaluokassa en olisi ehdoton takavedon suhteen.
 
Kuitenkin se se radalla ajamisen hienous on ne mutkat, suorilla sillä vetotavalla ei ole mitään merkitystä. Pääasia on että etupyörät ovat vain ohjaukseen. Oma mielipide.
 
Juu ja arvostan mielipidettäsi.

Ilman rajoitteita omakin valinta olisi aina takaveto, vaikka tarjolla olisi nelivetoakin  ;D No, tälle väännölle on oma ketjunsa joten ei puida täällä.

Mutta itse aiheeseen, se on ihan totta että kaarteet on rata-ajon suola. Suoraan voi köröttää siviililiikenteessäkin. Etuvetokin vain olla kaarteissa hauska. Nautinnollinen. Ennen Alfa 156:n omistusta en olisi tätä kirjoittanut, pari radalla käyntiä sillä opetti että etuvetokin saadaan nautittavaksi ajaa ja jopa suht nopeaksi, koska tuolla 168 hv Alfalla suoriuduin toistuvasti paremmin Motoparkin kierroksen kuin 248 hv RäSällä.

Josta tulikin mieleen, näitä 156 Alfoja saanee ilmaiseksi ja on ihan potentti laite harrasteratailuun. Kilpiin saamisestua en sitten tiedä. Samoin 147. Toimivankin moisen saanee todella halvalla. En ole oikein sitten tulilla noiden koneiden potentiaalista, mutta teho on pienin murhe kuitenkin.
 
Eihän automiehille ole mitään epäselvää ratalaitteiden vetotavassa. Itse vaihdoin 2005 vuoden Type-R:n (joka oli kohtuu hauska toki) Bemariin - enkä tuon jälkeen ole enää koskaan ajanut etuvedolla radalla (Ahvenistoa ja Botniaringiä enimmäkseen tulee nautittua). Kannattaa testata tuo itse livenä, eron huomaa heti ekassa mutkassa.
 
Eihän automiehille ole mitään epäselvää ratalaitteiden vetotavassa

Ei toki koska kyseessähän on ihan fysiikan lait. Jos nämä muuksi muuttuisivat, olisi huomenna Kanadassa etuvetoferrari ja quattronelivetomclaren. Jos sattuisi sade, niin quattromclaren olisi vahvoilla, vaan jos olisi kuivaa ja mentäisiin absoluuttisesti kovinta vauhtia, niin takavetoforceindian veisi potin.

Etuvetoferrari olisi hännillä anyway.
 
Etuveto tai ei niin lukko on sellainen mikä olisi hyvä saada kiinni. Tutulla oli CRX:ssä lukkokeulalla niin isojenteiden mutkaiset liityntä rampit oli kuulemma kivoja. Pääloppu kesken ennen kuin auton ohjattavuus sinne minne halus.
 
Mun budjetti riittää vain virtuaaliseen rata-kalustoon, kummasti silläkin saa vauhtinälkää talttumaan, on turvallista ja tekniikkamurheet ei huoleta :)

Katso tästä mallia kuinka ajetaan isoa kovaa, meitsi ratissa. Autona 1000 heppanen 2002 BMW neliveto sorarenkaat ja ajolinjat aika hakusessa koska melkoisen vaikea ajettava tuo laite hyvä kun radalla pysyy, autoa ei säädetty mitenkään koska pelkkä tehokin vie riittävän kovaa, paremmilla säädöillä lähtisi helposti muutamia sekunteja kierrosajoista jotka jo noinki ovat aika kovaa luokkaa, Ahvenisto 1.08.xxx ja silleen, Keken rataennätys F1:llä on 1.10.xxx :)


Muita taidonnäytteitä samalla autolla, Motopark :)


Ps. on muuten meitsin mallintamia ratoja, aika siistejä vai mitä :)
 
Ja vielä Alastarokin löytyy


Että ei muuta kuin PC:tä ostamaan ja turvallisesti kaahailemaan, mitkään pleikkarit ei tällästä ajamisen riemua tarjoa!
 
Mazda MX-5 himottaisi, mutta kilvissä olevien hinnat karkaavat. Rehellisesti sanoen, en ole asiaa ehtinyt miettiä asiaa pidemmälle. Yhdestä Citikan Xsara 2.016V VTS:ä soitin, mutta vaikutti aikamoiselle työmaalle ja muutenkin liian uusi mm. katalysaattorin ja airbagien takia.