Vaikka tilaisuudesta oli sinänsä avoimesti ilmoitettu kaikille, niin siitä huolimatta olisi kannattanut harkita, sopiiko tälläinen pieni tilaisuus yhdistyksen viralliseksi tilaisuudeksi vai olisiko se vain kannattanut hoitaa yhden palstalaisen omana aktiviteettina, johon hän kutsuu muutaman kaverinsa mukaan. Eli ollaan koko ajan siinä ytimessä, että meillä on keskustelupalsta Internetissä ja sitten on yhdistys, jonka toiminta on osittain suljettua. Edelleen epäilen, että yhdistyksen valittu toimintalinja ei ihan sovi yhteen sen kanssa, että suurin osa kaipaa vain aktiivista keskustelupalstaa autoilusta. Yhdistyskuvio jotenkin hajottaa (vaikka maksaakin vain sen 20€) porukan kahteen osaan täällä ja se ei ole hyvä.
AS on selkeästi profiloitunut minusta yhdistyksen omia tarkoitusperiä ajavaksi web-siteksi sen sijaan, että siitä tulisi koko kansan avoin autoilukeskustelupalsta. Yhdistys ikäänkuin tuhoaa nykyisiä Internetin trendejä kuten crowdsourcing (kuten esim. Wikipediassa tuotetaan sisältöä), jossa jokainen voi osallistua ja jopa järjestää tilaisuuksia vapaasti aiheeseen liittyen.
Esimerkiksi jos joku yhdistyksen jäsen, joka ei kuulu yhdistyksen hallitukseen, järjestää jonkun autoiluun liittyvän tilaisuuden ja ilmoittaa siitä täällä, niin onko se yhdistyksen toimintaa vai ei? Entä jos joku yhdistykseen kuulumaton kokoaa tätä kautta jonkun autoilutapahtuman koolle, onko se yhdistyksen toimintaa? Entä voiko siinä käydä niin, että se onkin vastoin yhdistyksen intressejä ja silloin koko homma poistetaan AS:stä. Eli ei tämä nyt ihan niin avoin ole... kyllä tässä yhdistystoiminnassa haetaan "keskusjohto-ohjausta" toiminnan linjauksille sen sijaan, että autoilukeskustelu ja -tapahtumatoiminta olisi vapaasti crowdsourcing periaatteella tapahtuvaa.