En ole koskaan omavastuun poistoa ottanut, kun hinta siitä tuntuu järjettömän kovalta. Viimeksi kuitenkin jännitti Saksassa, kun parkkihallissa havaitsin SLK:n kyljessä pienen lommon, jota en alkutarkastuksessani ollut huomannut. 60 % todennäköisyydellä tuo oli tullut siellä parkkihallissa. Eivät huomanneet autoa palautettaessa eikä jälkeen päinkään ole mitään Sixtiltä kuulunut.
Saksassa tuo Sixt tuntuu olevan toimiva ja yleensä myös edullinen ratkaisu. Eipä kyllä Europcarista, Avisista ja Budgetistakaan ole negatiivista kerrottavaa. Hertzin kanssa sen sijaan homma tuntuu tökkivän enemmän kuin todennäköisesti. Pahin oli, kun Kanadassa yrittivät väkisin veloittaa jostakin muka ottamastani lisävakuutuksesta, josta ei ollut mitään mainintaa allekirjoittamassani vuokraussopimuksessa. Nimenomaan olin ilmoittanut etten ota mitään lisävakuutuksia, kun sellaisia minulle yritettiin tyrkyttää. Ei ollut aikaa jäädä väittelemään, ja sain rahani takaisin Suomen Hertzin kautta. Heidänkään mielestä asiassa ei ollut mitään epäselvää, kun ko. vakuutusta ei vuokraussopimuksessa ollut.
Tarjottavista vakuutuksista/lisäturvista ja niiden kirjainlyhenteiden merkityksistä tuntuu olevan liki mahdotonta saada tietoa ainakaan vuokraamojen nettisivuilta ja käsitteet vaihtelevat eri firmoilla.
Usein on merkittäviä hintaeroja sen perusteella, tekeekö varauksen saman firman Suomen sivuilta, kohdemaan sivuilta tai (ulkomaisen) välittäjän sivuilta. Mutta mitä eroa on kuluttajansuojassa ja reklamoinnissa sen mukaan varaako Suomesta vai muusta maasta? Mistä tietää, onko ketjun .fi -päätteinen sivusto Suomen kuluttajansuojan piirissä? Jossakin matkailukeskustelupalstalla kirjoitettiin, että tietyn ketjun puhelinpalvelu olisi suomalainen, mutta .fi -sivusto olisi kaupankäyntiä brittien kanssa.
Se myös ihmetyttää, ettei läheskään aina auton kuntoa ja polttoainetilannetta tarkasteta asiakkaan läsnäollessa, vaan auton joutuu jättämään autioon halliin ja marssimaan esim. lentoasemalla puoli kilometriä vuokraamon toimipisteelle. En tosin ole kuullut, että tästä olisi aiheutunut erimielisyyksiä.