https://tummennuskalvot.fi/

Automerkkien onnistuneimmat mallit

M

MMV

Vieras
En voi välttyä vertailusta vaimon ja perheen ykkösauton välillä. Golf on hinnaston alapäästä ja Passat yläpäästä, mutta siitä huolimatta ajamisen hauskuutta ja dynamisuutta on Golfissa reilusti enemmän. Olen ajellut useilla erilaisilla Volkkareilla ja väitän Golfin olevan VW:n paras malli.
 
On taas niin vahvasti mielipiteiden maassa tämä aloitus, että tästä voi tulla ankara vääntö.
Jos pitää mökille viedä isompi setti tavaraa, niin jo taas se Passatti onkin onnistuneempi.
Kokonaisvaltaisesti onnistuneempi? Mahdoton ajatuskin.
Tarpeet ja mieltymykset sen ratkaisevat.
 
Ite en kyllä uskoisi ajavani Golffilla jos tuollainen Passatti olisi myös pihassa. Mutta siis Golffissa on kyllä kaikki tarvittava ja tilaakin sopivasti. Tosin nyt kun nuo nappulat kasvaa niin mieleen on tullut vaihto isompaan. Neljällä eri golffilla on mökille painettu noin 13 vuoden ajan ja kamat on aina mahtuneet mukaan. Muutaman kerran on pitänyt ottaa peräkärry mukaan mutta silloin on jotain normaalista poikkeavaa tavaraa mukana suuntaan taikka toiseen.

Ei Golf välttämättä paras malli ole mutta järkevin kenties.

 
Ei ihan automerkkien onnistunein, mutta mallikohtaiset erotkin ovat isoja. Itsellä kun on -04 C-Max ja -11 C-Maxit, niin on ärsyttävää huomata, kuinka fordin ohjauskin on saatu pilattua sähköisen ohjaustehostimen avulla. Vanhempi menee hienosti suoraan motarilla ja puuskatuuli ei aiheuta heittelyä. Uusi taas ohjautuu urien ja tuulenpuuskien mukana ja vaatii ohjausta paljon enemmän. Monta asiaa on kuitenkin paremmin uudemmassa, mutta vaikea sanoa kuitenkaan kumpi noista on oikeasti parempi, koska ajettavuusero tulee eteen päivittäin. Pitäisi välttää ajamista vanhalla tai vaihtaa toiseen.

Enpä kyllä osaisi sanoa mikä fjordin malleista olisi se onnistunein, koska kaikissa on jotain isompaa tai pienempää ongelmaa.
 
Menemättä mitenkään autojen soveltuvuuteen johonkin tiettyyn käyttöön on Golf kyllä Volkswagenin historian onnistunein tärkein malli. On hyvin vaikeaa kuvitella millainen automaailma olisi ilman Golfia. Golf ei ole ollut tärkeä vain VW:lle. PSA:ta tuskin olisi olemassa ilman Golfia, jonka innoittamana luotiin PSA:n ehkä koko historian menestyksekkäin automalli Peugeot 205. Ilman tuota mallia ja sen menestystä Peugeot ja Citroën olisivat ajautuneet selvitystilaan ja koko tuon mallin olemassa olo johtuu VW Golfista.

Golf loi kokonaan uuden autoluokan. Nykyisin jopa premium-merkeillä pitää olla auto tuossa luokassa ja se on ainakin Eurooppalaisen autoteollisuuden tärkein kokoluokka. Toki jos ajatellaan alkuperäistä ja nykyistä Golfia, niin ovatko ne sitten enää samassa kokoluokassa, edes omaan aikaansa verraten. Ehkä, ehkä ei. Silti Golf on se mihin kaikkia muita verrataan. Sanoisin, että Golf ei ole vain Volkswagenin onnistunein automalli, vaan koko eurooppalaisen autoteollisuuden onnistunein automalli.
 
MMV sanoi:
En voi välttyä vertailusta vaimon ja perheen ykkösauton välillä.

Niin, kysymys on luonnollisesti vaimon AUTOSTA, joskin 21 vuotta yhteistä eloa kun on takana päin, voi tällaisia freudilaisia lipsahduksia silloin tällöin sattua. Toistaiseksi vaimo on pysynyt ja autot kiertäneet...
 
Onko kyseessa vain nykyisin myytavat mallit vai ko. automerkin koko historiallinen tuotanto ?
 
Fordilla ehdottomasti F-150, vaikka toki Model T:n merkitystä ei voi väheksyä.

Minusta tuollainen on kovin sortavaa ajattelua että vaimolla on oma auto ja sen lisäksi on perheen yhteinen auto ;) Meillä on tasa-arvon nimissä kaikilla ajokortin haltijoilla oma auto. Minä tosin välillä ulkoilutan vaimon autoa ettei ihan tukkeennu, tosin lähinnä vain kerran vuodessa huoltoon ja kerran tai pari muuten. Vaimo ei aja minun autolla, jos ei pakota ja juniori joskus on ajanut vaimon autolla, minun autolla ei koskaan. Juniorin ensimmäisellä autolla ajoin ennen kuin tuo sai kortin, nykyiseen en ole edes istunut. Toki minun tehtäväksi on jäänyt maksaa myös vaimon auto, mutta juniorin autoihin en ole laittanut senttiäkään.
 
No ainakin itselle tärkeällä merkillä, Saabilla, selkeästi onnistunein malli on alkuperäinen 900 Aero.

Meille hommattiin 9000 Aero korvaamaan ysisatasta, mutta se ei fiilistasolla päässyt likimainkaan samaan vaikka selkeästi parempi auto olikin lähes kaikilta osin. Samaten näiden jälkeen hommatut uudemmat Saabit eivät päässeet samaan tunnelmaan. Toki tällainen fiilispohjainen arviointi on hyvin epämääräistä. Mutta tuo vanha 900 on niin poikkeava auto monilta osin, ettei sitä vain voinut korvata. Siksi se tuolla tallissa edelleen jököttää!

p4djITiDLueglAIim2ov3by9XvDBGEZbF4l3Vv-APyg=w321-h192-p-no

 
Minulla on pitkäaikaisimmat omakohtaiset kokemukset Peugeoteista ja onnistunein malli mielestäni on 505.
Malli oli sopivan kokoinen, tyylikäs, siinä oli hyvät ajo-ominaisuudet sekä matkustusmukavuus. Tätä mallia myytiin myös Amerikan mantereella. Euroopan viimeiset yksilöt lienee viety Afrikkaan, jossa ne yhä jatkavat taksikäytössä.

Tuollainen oli meillä perheen kakkosautona kymmenisen vuotta. Saispa samanlaisen vielä jostain uutena, harmittaa tuosta luopuminen vieläkin !
 
HatYai sanoi:
Minulla on pitkäaikaisimmat omakohtaiset kokemukset Peugeoteista ja onnistunein malli mielestäni on 505.
Malli oli sopivan kokoinen, tyylikäs, siinä oli hyvät ajo-ominaisuudet sekä matkustusmukavuus. Tätä mallia myytiin myös Amerikan mantereella. Euroopan viimeiset yksilöt lienee viety Afrikkaan, jossa ne yhä jatkavat taksikäytössä.

Ranskalaisessa visiitissä juuri viikonloppuna ihastelin 505 Familialea. Reilusti 8-paikkainen auto, jossa kunnon jalkatilat jokaisella penkkirivillä ja vielä tavaratilaakin reilusti kolmannen penkkirivin takana. Niin oli ryhdikkään näköinen ja alkuperäiskuntoinen auto, että kyllä oli nätisti pidetty kaikki nämä vuodet.
 
Merkkiuskollisena pakko todeta että takaveto Corollat oli onnistuneita kaikinpuolin.
Mutta jos pitäis joku vuosimalli niin sanotaan 1977 kun siihen ajottu useempi corollamalli.
 
Historiaa selaamalla kaikki automerkit lueteltuina melkoinen työmaa listata  :D
Nykyisistä malleista omia havaintoja ns. tutuista merkeistä;
Ford: Fiesta
BMW: 4 Gran Coupe
Alfa Romeo: 4C (ikävä kyllä ei perstuntumaa tähän malliin mutta luotan tiettyihin tahoihin tämän auton olevan sitä miltä näyttää)
 
Ajelimpa taas pitkähkön edestakaisen keikan yht 970 km. eilispäivän aikana ja voisin sanoa,että eräs parhaista autoista oli alla nyt. Audi A 5 Quatro Coupe. Ottamatta kantaa tiloihin yms. voinen sanoa, loistava ajaa ja vakkarilla moottoritietä ajaessa tuntui, että tätähän voisi tehdä vielä vaikka kuinka kauan. Auto oli bensakoneinen 2.l tfsi ja en sitten ole mikään Wv - Audi trolli vaan kertomus mukavasta kokemuksesta, kun kaikki toimii. :) :)