- Liittynyt
- 22.12.2013
Otsikon asioita on sivuttu useammassakin aiheessa, mutta avataanpas tälle ihan oma aihe.
Iltasanomat on viime viikkoina tuonut esille muutamia oikeuteen saakka päätyneitä asuntokauppoja, joista kenties eriskummallisimman näin tänään: http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-2000001154569.html
Lyhyesti referoituna pariskunta oli ostanut peruskuntoisen, 60v vanhan rintamamiestalon 490 000€:lla (??!!), ja jokin aika sen jälkeen haastoi myyjän oikeuteen erinäisistä talossa olleista puutteista. Koska artikkelin mukaan ostajalla oli ollut mahdollisuus tutustua puutteisiin sekä käräjä- että hovioikeus olivat sitä mieltä, että myyjä ei ole vastuussa ja ostaja joutui maksamaan kymmenien tuhansien oikeudenkäyntikustannukset.
Artikkelista saa rivien välistä mielestäni sen kuvan, että ostaja on joko ollut tyhmä ja/tai tietämätön kuvitellessaan, että peruskuntoisesta rintsikasta ei löydy mitään sanottavaa ja että se on teknisesti lähes uutta vastaava, tai - huolestuttavammin - ostaja lähti kokeilemaan kepillä jäätä ja saada myyjä maksamaan osan remonttikuluista (mikä sinänsä on ymmärrettävää, jos on typeryyttään maksanut puoli milliä vanhasta remontoimattomasta rintsikasta), koska tätä nykyä tuntuu olevan melko suosittua etsimällä etsiä sanottavaa talosta hinnanalennuksen tai korvauksen toivossa.
Artikkeli sai minut ajattelemaan, että alkaa olla aikamoinen riski lähteä myymään asuntoa, etenkin vanhempaa rivaria tai omakotitaloa, joissa rakennusvirheistä tai vanhoista ja "vääristä" rakennustavoista ja menetelmistä johtuen ongemat korostuvat. Kiinteistökaupassa myyjällä on vielä 5 vuoden vastuu virheestä, joten sitä voi joutua maksumieheksi monta vuotta kaupan jälkeen asiasta, josta itse ei välttämättä ole ollut edes tietoinen ja vain siksi, että joku esittää tyhmää ja lähtee kalastelemaan.