https://tummennuskalvot.fi/

Alkuperäisiä stygejä ja covereita

Pekka T sanoi:
Kaikki muuttuu, varsinkin musiikkimaku.

Oliko 80-luvun juupeli sitten se alkuperäinen, ja nyt me sitten luetaan coveri-juupelin juttuja?  :)
Napsauta laajentaaksesi...

;D  Taas yritin vain torpata biisin silleen nätisti...
Alkuperäinen juupeli on jo 60-luvulta, mutta aiheeseen palatakseni olen jo nyt ihastellut tässä aiheessa esiin tulleita itselleni ennen kuulemattomia covereita. Lisää vaan tarinoita ja linkkejäkin tulemaan.
 
Aika on jo jättänyt taakseen. Vanhoja vain muistelen.
Iskelmämusiikki ei oikeastaan ollut minun heiniäni ennen kuin ryhdyin kuuntelemaan italialaisia piisejä.
Lapsuus/nuoruus oli Uriah Heepin, Led Zeppelinin ja vastaavien kyllästämiä.

Mutta tähän pikku testi tietämyksen tasosta.
Kukas mitäs häh, mikä tämä on?

 
Ei jollut. Mä en muista onko tuota tehty suomeksi. Se olis kiva tietää.
Mutta englanniksi tämä on tehty.
Winkki, Walesin tiikeri.
 
^Niin just. Tom Jones mulla jo äskenkin tuli mieleen mutta sitten jotenkin kääntyi tuohon Markku Aron Hyvännäköinen kappaleeseen, jossa ehkä on kertosäkeessä jotain samaa kuin Tom Jonesin It's not Unusual kappaleessa [emoji3]
 
Tosiaan, en muista onko tämä tehty Suomeksi, mutta Tom veti tämän muistaakseni nimellä Help Yourself.
 
Kettu sanoi:
Tosiaan, en muista onko tämä tehty Suomeksi, mutta Tom veti tämän muistaakseni nimellä Help Yourself.
Napsauta laajentaaksesi...

No niinpäs onkin tuo sama kappale, kuuntelin just Tompan version kun valikoimistani sattui löytymään. Julkaistu samana vuonna -68. Niin tutun kuuloinen styge että ihan varmasti on vedetty myös suomeksi. Tykkään myös tuosta alkuperäisestä  :)
 
Ai se ei ollut tuo it's not unusualikaan :) no aina ei voi voittaa..
 
Olin pitkään sitä mieltä, että kappaleen alkuperäinen versio on aina se ainoa, oikea ja paras. Kun noita kilsoja ja kokemuksia on iän myötä tullut mittariin, niin olen joutunut muuttamaan mieltäni - tässäkin asiassa. Esimerkkejä on paljon, joista tässä ensimmäinen:

Olen vankkumaton kolmen soinnun boogierokettirollifani, ja Beatlesin I saw her standing there on yksi kaikkien aikojen rokkirenkutuksista. Siitä on tehty monta ihan hyvääkin coveriakin, joskaan yksikään ei ollut alkuperäisen veroinen kunnes törmäsin Stereophonicsin versioon. Ihan kuningasversio, etenkin kun ottaa huomioon että se on studiolive (Abbey Rd Studios). Soundit ovat modernit mutta samaa aikaan kuitenkin nyökkäävät kunnioittavasti 60-luvun soundimaailman suuntaan, Kelly Jonesin ääni ja laulutyyli sopii tuohon biisiin kuin nenä päähän, ja etenkin kipaleen eka puolisko on melko tiukkaa ja tarkkaa soitantaakin. Pidän erityisesti komppikitaran kirkkaasta soundista ja alkuperäisestä hieman poikkeavasta "perusriffistä" biisin a-osassa.

lla alkup. ja Stereophonicsin versiot. Listen and weep, ja etenkin Stereophonicsin verision kohdalla luukutus ja bassojen säätö yhteentoista on poikaa. Lisää myöhemmin.


 
Alkuperäiset pitäisi olla kaikkien hallussa jo ihan kotikaraoken myötä, joten laitan tähän vain nämä uudelleen lämmittelyt. Jostain syystä yhdessä vaiheessa nämä vanhempien paljon soittamat alkuperäistuotokset alkoi kuulostaa hyvältä metalliversioina. Tiedä sitten mikä oli pohjimmiltaan syynä kun niin hyvältä kuulostivat, mutta liekö sitten jotain muistoja lapsuusajoista yhdistettynä metallimusiikkiin ja se oli siinä. Nykyään kai on ihan ok kuunnella alkuperäisiäkin kaiken maailman cheekkien ohella. Ei vaan taida olla mun juttu  ;D



 
Marty McFly sanoi:
Olen vankkumaton kolmen soinnun boogierokettirollifani, ja Beatlesin I saw her standing there on yksi kaikkien aikojen rokkirenkutuksista. Siitä on tehty monta ihan hyvääkin coveriakin, joskaan yksikään ei ollut alkuperäisen veroinen kunnes törmäsin Stereophonicsin versioon. Ihan kuningasversio, etenkin kun ottaa huomioon että se on studiolive (Abbey Rd Studios). Soundit ovat modernit mutta samaa aikaan kuitenkin nyökkäävät kunnioittavasti 60-luvun soundimaailman suuntaan, Kelly Jonesin ääni ja laulutyyli sopii tuohon biisiin kuin nenä päähän, ja etenkin kipaleen eka puolisko on melko tiukkaa ja tarkkaa soitantaakin. Pidän erityisesti komppikitaran kirkkaasta soundista ja alkuperäisestä hieman poikkeavasta "perusriffistä" biisin a-osassa.
Napsauta laajentaaksesi...

Martilta niin asiantuntevaa tekstiä ettei tuohon ole minulla mitään lisättävää. Kuunneltuani Stereophonicsin vedon myönnän olevani vakuuttunut. Komea coveri  :)
 
^No jos tuolle linjalle lähdetään niin tässä myös oiva taidepläjäys :D

 
^ ja ^^ Huhhuh  ;D
Markku Aroa ja Tapani Kansaa. Tuon Kansan rockabillyn muistinkin. Se oli aikoinaan vakavanpuoleinen ehdokas korvamadokseni...
 
Kappas. Marty laittoi kyllä erinomaisen coveroinnin myös minun makuun. Ollaan tuota biisiä itsekin soitettu. Jopa "pyhä" Beatles voidaan ylittää siis. Ei toki meidän toimesta vaan tuolla edellä linkitetyssä.

On mukava lukea myös tarkempaa analyysiä miksi coveri on/voi olla parempi kuin alkuperäinen. Näitä vois kirjoittaa lisääkin. Itselläkin ois jotain ajatusta aiheeseen muttei vielä ehdi kirjoittaan.
 
Tästäpä erittäin ristiriitaisia tunteita herättävä cover veto Aerosmithin hienosta Dream On kappaleesta.
Vokaalit hoitaa Ronnie James Dio ja kitarassa itse Ju.. siis Yngwie Malmsteen.





Molemmat biisiä koveroivat artistit ovat ehdottomia virtuooseja omalla alallaan. Ja molemmat erittäin arvostettuja.
Mitäs mieltä tästä vedosta olette? Enpä kerro vielä omaani..
 
tuRboman sanoi:
Mitäs mieltä tästä vedosta olette? Enpä kerro vielä omaani..
Napsauta laajentaaksesi...
Ynkyn suoritus vei biisiltä sielun. Eikä tartte hirveästi pinnistellä arvatakseen sinun olevan samaa mieltä ;) Dio taas on kuin pizza. Aina hyvää. Tätä versiota en muuten ollut koskaan kuullutkaan.
 
Lukkomutter1 sanoi:
Alkuperäiset pitäisi olla kaikkien hallussa jo ihan kotikaraoken myötä, joten laitan tähän vain nämä uudelleen lämmittelyt. Jostain syystä yhdessä vaiheessa nämä vanhempien paljon soittamat alkuperäistuotokset alkoi kuulostaa hyvältä metalliversioina. Tiedä sitten mikä oli pohjimmiltaan syynä kun niin hyvältä kuulostivat, mutta liekö sitten jotain muistoja lapsuusajoista yhdistettynä metallimusiikkiin ja se oli siinä. Nykyään kai on ihan ok kuunnella alkuperäisiäkin kaiken maailman cheekkien ohella. Ei vaan taida olla mun juttu  ;D
Napsauta laajentaaksesi...
Haha, Ensiferumin Matti ja Teppo -veto oli hauska. Mieluummin tuota kuuntelin kuin Sliippareiden versiota. Tuplabassarit kertsissä oli jees.
 
Ihan outo versio mullekin. Ynkkä joutuu oikein pidättelemään itseään kun ei pääse tiluttelemaan koko biisiä turvoksiin. Dion ääni ei sovi tähän  :( Tapani Kansasta tuli mieleen tämä "loistokas" tulkinta:
 
Yllättävän omannäköinen versio Tuo Van Halenin, nimenomaan Hagarin laulamana. Se bändihän on kyllä harrastanut covereita aika paljon. Ei huono.
 
Sinun täytyy kirjautua sisään tai luoda tili kirjoittaaksesi.