https://yliteippaus.fi/

Nelivetoinen sähköauto

Mielenkiintoista. Varsinkin maininta akuston tarjoamasta merkittävästä edusta litium akkuihin verraten. Näitä akkumullistuksia kun on uutisoitu tasaisin välein, mutta teolliseen massatuotantoon on matkaa.
Todella mielenkiintoista, että Subaru aikoo pitää kiinni nelivedosta myös täys sähkäreiden kanssa. Mieluusti olisin toivonut vaataavanlaista akkuparannusta myös hybriditekniikan pariin.
 
Melkoista ajanhermolla olemista ja eteenpäinmenoa vanhoillisena pidetyltä merkiltä nämä sähkökäyttöisyyden kehittämiset. Olen myös Turbomanin kanssa samaa mieltä siitä, ettei harmillisesti hybridiin satsattu tehokkaampaa tekniikkaa.
 
Tässä mullistavassa akkuteknologiassa viitattaneen Toyotan ja Panasonicin yhdessä kehittelemään Solidstate-akkutekniikkaan jossa akusto on kiinteässä muodossa ollen kompaktimpi, energiaintensiivisempi ja vähemmän jäähdytystä/lämmitystä vaativiä. Mielenkiinnolla kyllä odotan tätä jaappanilaisen insinööriyden taidonnäytettä.  ;D Tahtoo vaan sähköautoissa ja akkutekniikassa käydä odottavan aika varsin pitkäksi.  :rolleyes:
 
tuRboman sanoi:
Todella mielenkiintoista, että Subaru aikoo pitää kiinni nelivedosta myös täys sähkäreiden kanssa.

Eikö se ole halpaa ja helppoa kun ei tarvitse kardaaniakaan? Sähkömoottorit ja muutama metri piuhaa ei taida kovin paljoa maksaa. Koodareilla sitten vähän enemmän haastetta.
 
Noin kai se varmaan. Lähinnä sitä pohdin, että sähkäreissä mieluusti maksimoidaan usein perin surkeaa rangea karsimalla esim toisen pään veto.

Tavallaan kyllä autovalmistajien kannattaisi lyödä enemmän hynttyitä yhteen. Antaa sähkötekniikan ja akkutekniikan hallitsevien hoitaa osansa, ja valmistajat valikoisi sieltä haluamiaan palikoita omiin ratkaisuihinsa.
 
Kylläpä se kummallisempaa olisi jos nelivedosta tulisi luopumaan. Se on kuitenkin yksi niitä selkeästi erottavia tekijöitä verrattuna muihin valmistajiin. Mitä jää jäljelle jos siitä luopuu? Muutenkin vaikka Subaru tekee sähkärin niin ei siitä mitää ekoautonvalmistajaa tee, senhän näki jo hybridissäkin  :D Ihan hyvä, että odoteltu rauhassa tekniikan kehittymistä, sen voi rehellisesti sanoen olevan vielä raakaa sähköautoilun läpimurtoon ainakin näillä perukoilla. Muutoinkin EU-alueen päästörajoitteet "pakottavat" valmistamaan ns. nollapäästöisiä autoja mallistoon ja sen keskimääräisen päästön saa speksehin.
 
Eikös Teslastakin ole se dual-versio, jossa on moottorit molemmilla akseleilla = 4wd sähkärissä ei nyt silleen pitäisi enää olla mikään kummoinen juttu. Toki jos sitten päästään ihan napamoottoreihin, niin tuo 4wd:kin saa kokonaan uusia ulottuvuuksia, 100% vedosta voidaan keskittää vaikka vain yhdelle renkaalle niin haluttaessa 8)

Nuo solid-akut ovat se seuraava iso askel kehityksessä, sen verran valmista kauraa tuokin tekniikka jo ja muutenkin tarvittavat muutokset akkuteollisuuteen ovat melko maltillisia vs. että siirryttäisiin ihan kokonaan uuteen, vaikka virtausakkuihin 8)
 
Napamoottorit ovat ok jossain työkoneessa, mutta autoon tuollainen jousittamaton massa on ihan älytön ratkaisu.
 
Voihan sen silti toteuttaa vetareilla, tuplamoottorin sinne perämurikan paikalle. Toki eihän tämä vastaa sitä kolmen kiinteän lukon maasturia joka saa 100% voimasta vaikka sille yhdelle pitävälle pyörälle, koska tässä toteutuksessa sille saadaan max. yksittäisen moottorin teho eli 1/4 tehosta, jos kaikki moottorit samantehoisia. Toki kontrolli voimanjaossa sitten taas huomattavasti parempi.

Tämä tosin ei liene isokaan ongelma, jos ei mitään offikilpuria rakentele.
 
tuRboman sanoi:
Noin kai se varmaan. Lähinnä sitä pohdin, että sähkäreissä mieluusti maksimoidaan usein perin surkeaa rangea karsimalla esim toisen pään veto.

Sähköllähän se ei varsinaisesti mene ihan näin, lähinnä tuo toisen pään vedon poisjättö on kustannuskysymys kun vaatii kaksi moottoria.
 
Zaphod sanoi:
Napamoottorit ovat ok jossain työkoneessa, mutta autoon tuollainen jousittamaton massa on ihan älytön ratkaisu.

Niin mutta jos ottaa jousituksenkin siitä kramerista.....