Arcca sanoi:
Miksi Saksa on niin kova tällä hetkellä keihäänheitossa?
Ihan vain arvailen.
Osaksi kysymys voi olla sattumasta. Nyt on sattunut monta kovaa heittäjää yhtä aikaa huipulle.
Toinen syy on massassa. Suuressa joukossa on enemmän lahjakkuuksia, joista jotkut valikoituvat esiin. Niin naisissa kuin miehissä saksalaisheittäjät lajista riippumatta vaikuttavat pitkäraajaisilta, ulottuvilta ja kookkailta.
Kyllä vain Oona Sormuselta oli kova temppu heittää 60 metriä niillä mitoilla, mutta jos kansallista menestystä tahdotaan, niin Sormusen sisu ja päämäärätietoisuus täytyisi saada yhdistettyä kookkaaseen kroppaan ja pitkiin vipuvarsiin. Kun Sormusella olisi ollut mittaa 15 senttiä enemmän ja pitkät raajat, olisi keppi irronnut eri mitoille.
Kolmas syy lienee urheilijoiden tukijärjestelmässä. Saksalaiset urheilijat nauttivat kuukausipalkkaa. He ovat sotilaita, vaikka käytännössä ovat täysipäiväisiä urheilijoita eli eivät sotilaan töitä tee. Vaikka palkka ei olisi suuri, niin se luo henkisen turvan ja mahdollisuuden pitkäjänteiseen harjoitteluun. Lisäksi suuren maan sponsorit tarjoavat palkan tueksi materiaalista hyvää, mikä lisännee motivaatiota harjoitteluun.
Tsekin Kristiina Mäki ihmetteli päivän Hesarissa, miksi tsekkiläisurheilijalla ei ole taloudellisia huolia, mutta samanlaisia tuloksia juoksevalla suomalaisurheilijalla on. Sara Kuivisto myy jäätelöä perheyrityksessä ja kaiketi melkein joka vuosi pelkää, tuleeko harjoitteluun tukea vai ei. Kristiina Mäen ei tarvitse huolehtia. Hän tietää, että raha riittää harjoitteluun.
Neljäs syy lienee tieteellisessä asennoitumisessa. En tiedä, mutta ounastelen, että Suomessa edetään sillä asenteella, että tehdään niin kuin ennenkin. Sen sijaan että tutkittaisiin, annetaan ammattimiehen muurata sellainen takka kuin on ennenkin muurattu. Ja ammattimieheen luotetaan, vaikka enemmän kannattaisi luottaa tutkimukseen ja mittauksiin.
Edelliseen kohtaan liittynee sekin, että luotetaan esimerkiksi voimaan sen sijaan että kiinnitettäisiin huomiota myös notkeuteen, kropan hallintaan ja vammautumista ehkäiseviin harjoitteisiin. Esimerkiksi Norjan Thorkildsen ei vaikuttanut tyypiltä, joka olisi penkissä salikunkku, mutta pitkälle viskasi.
Varmasti suomalaistenkin harjoittelu on nykyään kokonaisvaltaista, mutta ovatko lepo ja harjoittelu ja eri harjoitustyypit oikeassa suhteessa toisiinsa?
Harjoittelun järkevyyttä sopii epäillä, koska Suomella on kyky hukata nuoret lahjakkuutensa. Urheilijallakin on toki vastuunsa. Sille ei nyt mitään voi, että Alisa Vainio juoksi valmentajan kielloista huolimatta ja oli telakalla kauan aikaa. Senkin ajan olisi voinut käyttää kehittymiseen, kun ei alun alkaen olisi heittäytynyt typeräksi.
Omasta mielestäni kaikki lähtee lahjakkuudesta. Paskasta ei voi vuolla kultaa. Voihan olla, että suomalainen järjestelmä tuottaa kelpo urheilijoita suhteessa lahjakkuustasoon, mutta kun yksilöiden lahjakkuus ei riitä huipulle, niin ei sille mitään voi.
Jos osoittautuu fysiikaltaan lahjakkaaksi, niin miksi valitsisi yleisurheilun, kun joukkuelajeissa voi kansainvälisellä tasolla mitattuna keskitasoisenakin muutamassa vuodessa tienata rahat koko loppuelämäksi?