https://yliteippaus.fi/

Lukeminen: Minkä kirjan luit viimeksi?

ääliö

Klassikko
Liittynyt
27.12.2013
Olen ollut lukuihmisiä yli 40 vuoden ajan. Naama on kiinni milloin lehdissä, milloin kirjoissa. Todennäköisesti rakkain ja aikaa kestävin harrastukseni.

Mitenkäs muut: viihdytkö kirjojen parissa, mikä oli viimeksi lukemasi kirja ja piditkö siitä?

Omaan kysymykseeni vastaten: viimeksi suoriuduin Thomas Mannin Taikavuoresta. Melkoista filosofointia ja pohdiskelua, ei oikein minun makuuni. En juuri koskaan hypi kirjoissa tekstiä yli, mutta tuossa oli jo liikaa mieltä jaloa ja aatoksen paloa. Pientä pränttiä yli 700 sivun verran.

Parhaillaan on kesken kaksi kirjaa eli György Konrádin Vierailija ja Veikko Huovisen Veitikka. Jaaniin, onhan tuo Solzenitsynin Vankileirien saaristokin kesken, mutta luenkin sitä vähän silloin tällöin, on hiukan turhan rankkaa yhteen kyytiin pisteltäväksi.
 
Juuri lopetin Ulla Appelsinin Adolf Ehrnrooth. Kenraalin vuosisata. Paitsi että kirja on Ehrnroothin haastatteluihin perustuva dokumentti, se antaa tiiviin yleiskertauksen mm. talvi- ja jatkosodan tapahtumista. On tosi helppolukuinen.

Viime vuonna tuli luettua toistakymmentä kirjaa, aika sekalaista:

1. Ulla-Lena Lundberg: Jää
2.      ”      Marsipaanisotilas
3. Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä
4. Juho Saarinen: Muistelmia
5. Mia Valkeakari: Armon varassa. Kaarlo ja Maire Syväntö Jumalan täysihoidossa
6. Sofi Oksanen: Puhdistus
7. Ingrid Qvarnström: Kumlingen pappilassa
8. Anja Salokannel & Kaija Valkonen: Kauaksi kotoa
9. Kari Mustonen (toim.): Sudennahkan tilan tarina Antero Eskolan silmin
10. Johanna Rauhala: Taivaslaulu.
 
Olen vahvasti lukumiehiä. Käytännössä luen joka päivä ja tällä hetkellä menossa Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa. Minun kirjamakuni on kohtuullisen laaja; tietokirjoista scifiin, mutta perinteiset dekkarit ovat yleensä liian tavanomaisia ja yllätyksettömiä makuuni.
 
Jep. Lukumiehiä, heti siitä lähtien kun kirjastokortin sain. Blytonit luettiin ennenkuin kunnolla edes osasikaan. Nykyään mulla menee kirjamaku ikäänkuin aaltoillen. Välillä haluaa lukea syvällisempää, toisinaan tekee mieli lukea vain todellisuuteen pohjautuvia teoksia ja sitten tulee välillä kausia jolloin menee dekkareita ja tusinakauhua "tyhjäkäynnillä. Nyt on jonkin aikaa tullut kahlailtua Suomen sotahistoriaa sekä faktan että fiktion kautta. Nyt hyllyssä Uula Aapa: Sallan soturit.
Koskettaa enemmän kun pappani oli tuolla suunnalla kyseiseen aikaan.
Hieman ehkä kömpelösti kirjoitettua, mutta asiaa.

Tällaisia topicceja on mukava lukea, jos vaikka saa hyviä vinkkejä. Yleensä kun joku kirja toista lukijaa kunnolla liikauttaa, se kannattaa napata kirjastosta mukaan. Se voi olla itsellekin elämys.

Näistä omaelämänkerroista vielä, ne kun on itselle yleensä aika mielenkiintoista luettavaa jos henkilö on muuten kiinnostava. Joku viisas on joskus sanonut niiden olevan pahinta fiktiota mitä löytyy! Saattanee pitää paikkansa..
 
Kirjoja tulee luettua noin 3-4 kappaletta kuukaudessa.
Pääasiassa suomalaisia sotakirjoja, sekä fiktiota että tosipohjaista. Paikoitellen, mutta harvoin, myös kiinnostavia elämänkertoja. Tälläkin hetkellä jonotan Ville Haapasalon Et kuitenkaan usko elämänkertaa.

Tällä hetkellä kesken on aamulla aloitettu Heikki Luoman Palkkasoturi.
Sitä ennen luin pari Aarne Muukkosen sotaromaania.
 
Lukeminen aloitettu aikoinaan Aku Ankasta  ;D  Ja sillä tiellä ollaan edelleen. Carl Barksista vain siirrytty Don Rosaan.

Kirjoissa maistuu parhaiten hulvaton fiktio ja muusikoiden elämänkerrat. Luen siis viihtyäkseni. Yleensä parikin kirjaa kesken. Jo nuorena tapahtui luonnollinen siirtymä Stephen Kingin pariin. Äijä on ainoa kirjailija jonka kirjat haluan omistaa. Onhan niitä suomennettu yli 50  :rolleyes:  Nytkin luen niitä läpi julkaisujärjestyksessä ties kuinka monetta kertaa. Tämä on kai niitä harvoja juttuja missä huonosta muistista on jotain iloa  ;D

Uutena kirjana on meneillään Keith Richardsin haparoivat muistelot.
 
Tässäpä viimeisimpiä.
Sofi Oksanen: Puhdistus
Simo Hämäläinen: Kätkäläinen ja maailman meno
Tuomas Kyrö: Kunkku
Reino Lehväslaiho: Korven Peura
Wille Kuutti, Ari RAntala: Linux
Tapani Kiminkinen: Kiminkisen suuri lääkärikirja

Hyllyistä löytyy Kalle Päätälo, Agatha Christie, Arto Paasilinna kaikki kirjat. Sitten kaikenlaisia sekalaisia, erilaisista kirjakerhoista ostettuja sekä ammattikirjallisuutta niin paljon, ettei hyllyihin mahdu enää yhtään enempää. Kaikki on tullut joskus luettua. Enää ei paljon jaksa, vanhuus vie voimia...
 
Tässä kun lukee teidän komnenttejanne, huomaa selvän eron omiin lukukohteisiin. En käytännössä lue lainkaan kotimaisten kirjoittajien kirjoja - tuo aloituksessani mainittu Huovinen vahvistaa poikkeuksen, mistä lie divarista tarttunut matkaan. Mitään periaatteellista linjausta ei minulla ole, mutta olen kyllä yrittänyt kahlata läpi klassikkoja, jotka usein ovat ulkomaisia. No joo, kyllähän Aleksis Kiveä on hyllyssäni muutaman kirjan verran myös, mutta paljon vähemmän kuin esimerkiksi Dostojevskia.
 
Lukeminen on jo pienenä alkanut ja edelleenkin jatkuva harrastus. Kun jossain vaiheessa sai hankittua kirjastokortin, alkoi kirjaston hyllyjen systemaattisempi plaraus, joka jatkuu edelleenkin, mutta nykyisin enemmänkin teemapohjalta.

Pari viimeistä vuotta on suuntautunut Suomen historiaan ja sodankäynteihin 1500-luvulta aina nykypäiviin asti. Suomen kohtaloon omana aikakautenaan voimakkaasti vaikuttaneet Ryti ja Mannerheim ovat myös erityisesti kiinnostaneet henkilöhistorian kohteena.

Viimeksi onkin tullut luettua tältä alueelta

Petri Karonen: Pohjoinen Suurvalta Ruotsi ja Suomi 1521 – 1809

joka onkin mielenkiintoinen ja perusteellinen kuvaus Ruotsi-Suomen synnystä ja kehittymisestä Eurooppalaiseksi suurvallaksi sekä tämän valta-aseman romahtamisesta. Kuriositeettinä alkutilanteesta on esimerkiksi 1570-luvulla suoritettu väestölaskenta, jonka mukaan Tukholmassa oli 6000, Turussa 3300 ja Helsingissä 500 asukasta!

Von Döbelnin jäähyväispuhepuhe 8.10.1809 Uumajassa, jossa loput Suomen joukoista kotiutettiin, on jäänyt historiaan puhetaidon mestarinäytteenä, mutta myös Suomen Ruotsista irrottautumisen eräänä kulminaatiopisteenä:

http://www.elisanet.fi/apila/SP/Uumaja18091008.htm

Tällä hetkellä on lukupöydällä

Suomalaisen Sotilaan Historia Ristiretkistä Rauhanturvaamiseen

joka kattaa Suomen historiaa sotilaan ja sodankäynnin näkökulmasta. Kirjasta noin puolet käsitteleekin juuri Ruotsi-Suomen aikaa, mikä mahdollistaa toisen, mielenkiintoisen näkökulman tähän ajanjaksoon. Toki myös viime sotien ja uudemmankin ajan tapahtumat ovat tästä näkulmasta katsottuna kiinnostavia. Suosittelen  8)
 
Tällä hetkellä kaksi kirjaa kesken.
Englanninkielinen Black Sabbathin "elämänkertateos" ja kun tuo vieraalla kielellä lukeminen alkaa käymään raskaaksi lukea, niin väliin keventämään Tuomas Kyrön Kunkulla.
 
vespa68 sanoi:
Tällä hetkellä kaksi kirjaa kesken.
Englanninkielinen Black Sabbathin "elämänkertateos" ja kun tuo vieraalla kielellä lukeminen alkaa käymään raskaaksi lukea, niin väliin keventämään Tuomas Kyrön Kunkulla.

Näiden starojen elämäkertoja luen itsekin mielelläni alkuperäiskielellä. Tämä mieltymys taas rajoittaa kirjat englannin kieleen. Ruotsisksikin olen pari lukenut, mutta menee liian raskaaksi kun joutuu keskittymään kieleen eikä itse tarinaan. I am Ozzy oli erinomainen kaikessa tragikoomisuudessaan.
 
Ennenkuin työ alkoi haitata harrastusta kävin yhdes kirjastossa joka viikko (lähin), toisessa kirjastossa vähintään joka kolmas viikko ja kirjastoautossa neljän viikon välein - jokaisesta lainasin sen 5-7 kirjaa/kerta. Nykysin käyn vaan tosa lähimmässä lähes viikottain lainaten tuon 5-7 kirjaa, jotka sit sen viikon aikana luen.

On vaan hankalaa löytää tuoretta lukemista, kun hyllyt on kahlattu läpi - ja tuon pienen lähikirjaston virkailijan avustuksella tossa viitisen vuotta sitten tutkin systemaattisesti sen pienen arkistonkin  :)

Luen melkein mitä tahansa, ainoastaan nämä palkintoja hamuilevat kirjat (esim. finlandia) jätän väliin, kun eivät ole makuuni.

Muutaman kirjoittajan kirjat ovat sellaisia, joita en lainaa vaan ostan kaikki. Tosin tuota "sakkia" piti karsia, kun hylly alkoi täyttyä liikaa - eli John Grisham, Patricia Cornwell, Enni Mustonen, Torey Hayden, Tess Gerritsen, myös Potterit löytyvät hyllystä kaikki.
Jorma Kurvisen Susikoira Roi -sarja ja Tom Clancyn kirjat muutamaa alkupään puuttuvaa lukuunottamatta löytyvät, ja nehän eivät enää jatkossa lisäänny - korkeintaan Clancyn viimeinen opus saattaa tulla.

Yhtään äänikirjaa en ole kuunnellut, enkä myöskään e-kirjaa lukenut - musta kirja on se paperille painettu "möhkäle" joka otetaan käteen ja rennossa asennossa tuolissa istuen (lue: löhöten) sivuja käännellen luetaan läpi, niin ettei tajua ympäristön menosta & meiningistä mitään (lue: kuule mitään mitä ympärillä puhutaan).

Tosin kun mulla yleensä on kesäloma-reissulla pino kirjoja mukana, niin tuossa nuo e-kirjat olisivat varmaan noita paperisia parempia painon ja kassin tilanviennin suhteen  :eek:  :-[
 
SkoNalle sanoi:
Luen melkein mitä tahansa, ainoastaan nämä palkintoja hamuilevat kirjat (esim. finlandia) jätän väliin, kun eivät ole makuuni.

Tästä periaatteesta kannattaa luistaa ainakin yhden kirjan verran; Esko Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa on loistava. Kirja on letkeästi kirjoitettu Tieto-Finlandia -palkituksi kirjaksi, mutta teksti on erittäin älykästä ja oivaltavaa.

Nuoruuteni yksi vaikuttavimmista kirjasarjoista oli Edgar Rice Burroughsin Mars-sarja. Tämä sarja pitäisi ottaa uudeen luettavaksi, mutta pelkään vanhan illuusion särkyvän.
 
SkoNalle sanoi:
Nykysin käyn vaan tosa lähimmässä lähes viikottain lainaten tuon 5-7 kirjaa, jotka sit sen viikon aikana luen.

Hatunnosto lukutoukalle, jonka vauhti on kirja päivässä :). Itse en voisi kuvitellakaan tuota tahtia, vaan nautiskelen lukemista pienemmissä annoksissa ja teen aina muuta välillä. Usein menee päiviä, etten ota kirjaa edes käteeni.
 
tuRboman sanoi:
Blytonit luettiin ennenkuin kunnolla edes osasikaan.

Luulin aina että Enid Blyton oli mies. Miksiköhän, sitä en ymmärrä. Oli vielä muutamia vuosia sitten tallella kaikki viisikko- ja salaisuussarjakirjat. Kirjat olivat täysin uuttavastaavassa kunnossa. Äiti meni myymään ne kirpputorilla.
 
Viimeksi luettuna taitaa olla Päätalon Nälkämäki. Edelliset oli sitten saman kirjoittajan Koillismaa-sarja, ja joo... Iijoki-sarja on tullut luettua useampaankin kertaan.

 
Eilen sain valmiiksi Faulknerin 'Kun tein kuolemaa'. Oli kyllä taitavasti rakennettu kokonaisuus sinänsä suoraviivaisen juonen ympärille! Eli ei ole Faulkner turhaan arvostettu.
Suosittelen.
 
Toni Morrison: Sinisimmät silmät.
Perus-Morrisonia 60-luvun mustien elämänkäänteistä. Mielestäni varsin mukavasti rakennettu juoni ja muutenkin onnistunut, eli 4 tähteä minulta.
 
Paul Stanley: Face the music - Life exposed

Ihan ok kirja. Nämä jutut on jo tavallaan luettu monesta kirjasta, mutta ihan kiva saada tämäkin näkemys. Erittäin positiivisessa hengessä kirjoitettu kirja ja paljastaa aika yllättäviä ominaisuuksia kirjoittajasta itsestään.
Jos KISS kiinnostaa/on joskus kiinnostanut, niin kannattaa lukea. Sanoisin, että sellainen kolmen tähden kirja.
 
Jarkko Sipilän "Murharyhmä - Takamäki 4-6".

Seuraavana ostoslistallani on saman kirjailijan "Rikospaikka - Takamäki 7-8" sekä Christian Rönnbackan "Julma". Olen siis kotimaisen dekkarikirjallisuuden ystävä.  :)
 
Péter Nádas: Erään sukuromaanin loppu.

Tämä ei ollut minun juttuni ollenkaan. Sekava paketti tajunnanvirtaa ja pomppimista aikakaudesta toiseen (yli 2000 vuoden aikajänne 200-sivuisessa kirjassa). Kai tässä jonkinlaisena kehyksenä oli juutalaissuvun vaiheet eri aikakausina. Yhtäältä elettiin historiasta nykyaikaan, toisissa kappaleissa ihmeteltiin kylpyammeessa möllöttävää Karppia ja sen nylkemistä.

1/5.
 
Harrisonin Tyhjyys. Melkoisen sekavan trilogian viimeinen kirja.
 
Antony Beevor: Normandia 1944

Aihe on jo hyvin tuttu. Mutta silti edelleen aina vain kiinnostava. Tämä kirja on täynnä historiallista faktaa kerrottuna tarinaksi. Osin hieman palasina, kun juttua on kenraaleista rivimiehiin. Mielenkiintoisia (osin uskomattoman kuuloisia) detaljeja sodan molemmin puolin kuultuna. Maihin-noususta Pariisin vapauttamiseen.

Hieno kirja, ja jos aihe kiinnostaa niin tuo on pakko lukea. Nappasin lomareissulla Prismasta hintaa 9.95€ pehmytkantisena.
 
Dostojevskin 'Kirjoituksia kellarista'.
Kansilehden perusteella erittäinkin keskeiseksi nostettu "ison Deen" teos, kulmakivi.
Asetti ehkä odotukset turhankin korkealle.
Jos haluaa suoraviivaisesti etenevää tarinankerrontaa niin tämä ei ole oiva valinta. Jos taasen tykkää filosofisemmasta pohdiskelusta niin tämä menee täydestä.