https://yliteippaus.fi/

Mainitsemisen arvoisia näyttelijöitä

juupeli

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
23.12.2013
Lahjakkaita ja arvostettuja näyttelijöitä (ja näyttelijättäriä) on maailmalla paljon. Ketkä näyttelijät takaavat sinulle laadun elokuvissa tai teeveessä. Eivät tee ohareita tai et ainakaan muista niitä  ;D  Aloitan omista suosikeistani:

morgan-freeman.jpg

Morgan Freeman. Aina yhtä vakuuttava. Ja se ääni.


Kevin Spacey. Eka leffa josta muistan hänet oli Epäillyt. Olin myyty.
 
Tosi osuvat valinnat. Kevin Spacey on kyllä mun suosikki myös. Eikä Freemanissakaan mitään vikaa ole.
Hyvät roolitkin on osuneet näille jannuille.
Nuo on sen tyylin näyttlijöitä, ettei tähän perään voi heittää ainakaan mitään action sankareita!

Jos nyt jotain, niin Tom Hanks ja Johnny Depp on myös melkoisia kameleontteja. Ja usein hyvin mielenkiintoisissa rooleissa.
 
Joo ääni Tom Hanksille myös täältä. Alkuun useita komedioita, jotka tosin toimivat, mutta yhä vaan parantaa iän myötä.
 
Jos tähän voi mainita jo kuolleita näyttelijöitä, niin Leslie Nielsen kuuluu suosikkeihin. Ko. henkilön elokuvia on tullut katsottua paljon ja niitä vain jaksaa katsoa uudestaan. Harmi vain, että uusia ei enää tule.
 
- Jeff Bridges
- Clint Eastwood
- John Goodman (lähinnä on ollut Coen-veljesten leffoissa, jotka kannattaa kaikki aina katsoa)
 
Tulikin jo omia suosikkeja tuossa. Tässä muutama lisää: Tommy Lee Jones, Gene Hackman, Joe Pesci (varsinkin Mafiaveljissä). Robert de Niro, Gary Oldman, Harrison Ford. Onhan näitä. Tuon nuorempia en muuten tiedäkään juuri ketään :)
Suomalaisista Peter Franzen, etenkin kun näyttelee jotain muuta hahmoa kuin ihan normikansalaista. Lisäksi Esko Nikkari.
Mutta missäs on naisnäyttelijät?
 
Ron Jeremy! 8)

Ei vaan, minä en ole erityisen tiiviisti seurannut ketään näyttelijää että muistaisin, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, missä leffassa kukin näyttelee. Mikäli näyttelijän suoritus ei leffassa minua häiritse, katson hänen työnsä onnistuneen.
 
Listaan kertyy nimiä hyvää vauhtia. John Goodman ja Tommy Lee Jones nauttivat arvostusta myös täällä. Vielä ollaan vanhassa kaartissa, eikö nuorempi sukupolvi ole vielä riittävän vakuuttavaa. Naisten puuttumisen huomasin minäkin. Joten aloitetaan:


helen-mirren-240.jpg

Helen Mirren
 
1. Christian Bale

Muut ensimmäisenä mieleen tulevat ovat jotenkin vähän haaleampia. Wesley Snipes oli hyvä ensimmäisessä Bladessa (muista ei ole jäänyt vastaavia muistoja). Tommy Lee Jones ollut hyvä parissa leffassa (ei vanha muista nyt nimiä). Tuota keksitasoa listatessa tulisi kohtuu pitkä lista.
 
Ikä näkyy myös suosikkien valinnoissa?
Ei voi olla listaa hyvistä naisnäyttelijöistä ilman Sophia Lorenia.
Jos nyt hiukan tuoreempaa kaartia edustaa Julia Roberts ja Michelle Pfeiffer,
eivät enää pikkutyttöjä hekään.

Miehistä, Luca Zingaretti on tietysti yksi, johtuen osin myös mieltymyksistään hyviin ruokiin ym.

Onhan noita, mutta esim. kovin suosittu Hugh Grant on tehnyt mielestäni jokusen todella surkean suorituksen.
Kysymys kuuluukin, että onko oikeasti kysymys niin paljon ohjaajan ja leikkaajan suorituksesta,
kun toisinaan toimii ja toisinaan tulee ihan sutta?
 
Laitetaan muutamia listan jatkoksi ja jatketaan sitten paremmalla ajalla.

Johny Depp ja Jim Carrey. Jälkimmäinen toki tuskin tulee pääasiassa muistetuksi hyvistä draamarooleistaan (niitäkin on), mutta molemmat ovat erittäin muuntautumiskykyisiä näyttelijöitä. Jim Carrey on fysikaalisessa komediassa nuoremman sukupolven Steve Martin, joka myös ansaitsee maininnan tässä keskusteluketjussa.

Tom Cruise. "Tompalla" on taipumusta näytellä hyvin samanoloisesti leffasta toiseen, mutta hyviä roolisuorituksia on silti useita. Samaten miehen asenne näyttelyyn on puheiden mukaan enemmän kuin kohdallaan. Harmi, että miehen perintöä tulee tahraamaan skientologiasekoilu.

Bill Murray. Kulttistatuksen saanut mies, eikä syyttä.
 
^+1
Nikkarin jo itsekin mainitsin mutta Hukkanen mulla unohtui. Loistavia ukkoja molemmat.

Ja joo, ei aivan paska ole tuo Jacksonin Samuel L:kään :)
 
Joaquin Phoenixin nostaisin esille edellä mainittujen lisäksi.

Myös Noomi Rapacesta tykkäsin Millenium -trilogiassa, Prometheuksessa roolisuoritus oli mielestäni vain ok.

Niin ja Jack Nicholson sekä Sir Anthony Hopkins ehdottomasti.
 
Pellonpää.
Steve McQueen
Lee van Cleef
Antonio Banderas
Nicole Kidman
 
Edesmennyt Minna Maasola, usean muun kotimaisen näyttelijän ohella mainitsemisen arvoinen.
 
Tom Hanks
Mark Wahlberg
Heath Ledger
Leonardo DiCaprio
William Fichtner
Jeremy Piven
Chris Rock
Bradley Cooper

Tuosta nyt muutamia mitkä iskee ainakin itseeni  8)
 
Muistaakohan kukaan muu suomalaista vanhan ajan herrasmiestä nimeltä Aku Korhonen. Luontaista karismaa leppoisassa persoonassa.