https://yliteippaus.fi/

Saab-aikakausi ennen GM:ää

M

Mikko83

Vieras
Täällä voidaan keskustella "aidoista" Saabeista ja merkin kultaisista vuosista, hienoista innovaatioista yms. Monelle ovat lapsuudesta ja nuoruudesta tuttuja vanhat ysikuutoset,ysisysit, ysisataset ja jopa ysitonniset.

Hieno käännekohta Saabin aikakaudessa oli turbomallien tuonti "tavallisen kansan" käyttöön. Pidänkin Saabia edelläkävijänä turbotekniikassa. Tässä lainaus Wikipediasta:

Eräällä tavalla uusi aikakausi alkoi 1977 Frankfurtin automessujen jälkeen, kun merkki oli esitellyt Saab 99 Turbon. Saab 99 Turbo ei ollut ensimmäinen turboahtimella varustettu automalli, sillä muun muassa BMW ja Porsche olivat valmistaneet turbollisia urheiluautoja. Saabin insinöörit onnistuivat kuitenkin ottamaan hyödyn juuri siviililiikenteessä. Melkein heti perään pieneltä autovalmistajalta saatiin uusi automalli. Saab 900 osoittautui menestykseksi ja valmistus jatkui aina vuoteen 1998. 1980-luvun puolivälissä valmistui ensimmäinen avomallinen Saab, Saab 900 Cabriolet. Avomallin suunnittelussa olivat vahvasti mukana Uudenkaupungin autotehtaan suunnittelijat. Samoihin aikoihin Saab osallistui Tipo-4-projektiin, jossa kolmen automerkin (Saab, Fiat, Lancia) yhteistyössä valmistettiin pohjalevy, jonka päälle valmistajat saivat rakentaa automallinsa. Saabin vetäydyttyä ja kolmannen italialaisen automerkin, Alfa Romeon, tultua mukaan Saab kehitti edustusluokkaisen mallin Saab 9000 vuonna 1985.

Tässä vielä klippi Ajoneuvos-ohjelmasta, jossa historiikki pähkinänkuoressa:
 
Saabilla oli muitakin hienoja oivalluksia ja protoja.


Saab 92h on ehkä hienoin osoitus perverssistä tavasta olla innovatiivinen. Jollain tavalla tuo koskettaa...

Muitakin teknisiä innovaatioita Saab kehitti paljon. Niillä oli pitkään muuttuvapuristussuhteinen moottori kehityksessä sekä esim. 900-sarjaan julkaisivat manuaalin, jossa ei ole ollenkaan kytkinpoljinta.
 
Tuo 92h on hieno, mutta niitä ei valmistettu muistaakseni kuin kaksi kappaletta. Muistan lapsuudesta,kun isäukolla oli vihreä 96 Saab joskus 80/90-luvun taitteessa. Vapaakytkinhän noissa oli, joka mielestäni hieno keksintö toimiessaan. Kytkintä tarvi vain liikkeellelähdössä ja peruuttaessa. Myös ensimmäisissä 99 malleissa oli vapaakytkin, vaikka niissä oli jo "lattiavaihteet".
 
Onko kukaan koskaan törmännyt missään tuohon "Toppola Camperiin" joka oli alunperin 99 Combi Coupeen rakennettu viritelmä jolla Saab saadaan muunnettua matkailuautoksi :)
http://en.wikipedia.org/wiki/Toppola

Joskus törmäsin ko. keksinnön mainosvideoon netissä, mutta en enää löytänyt sitä

Tässä joku youtube video aiheesta:

http://youtube.com/watch?v=017upqFb65I&desktop_uri=%2Fwatch%3Fv%3D017upqFb65I
 
Nuita näkyi paljon 90 luvulla Ruotsin puolella. Olen asunut lähes koko ikäni Haaparannan rajan lähellä ja nuita Saabeja tuli poikasena ihmeteltyä.
 
Mikko83 sanoi:
Nuita näkyi paljon 90 luvulla Ruotsin puolella. Olen asunut lähes koko ikäni Haaparannan rajan lähellä ja nuita Saabeja tuli poikasena ihmeteltyä.
Enpä itsekään kaukana rajasta ollut nuorempana lapsuuden/nuoruudenkodissa vielä asuessani, nimenomaan Haaparannan kohdillla rajan lähellä ja Haaparannalla tuli käytyä usein. En silti itse muista noihin törmänneeni.
 
2001 International Saab meeting Suomessa, siellä näin Toppolan satkun katolla. Tuli käytyä tutustumassakin.

Innovaatioita Saabilla tosiaan oli aikalailla kun huomioi kuinka pienestä valmistajasta oli kyse.
Turbo, ja varsinkin APC järjestelmä, joka muutti ahtamisen ja mahdollisti korkeamman puristus-suhteen tai matalamman oktaaniluvun, oli melkoinen innovaatio. Lähes vielä tänäpäivänä APC järjestelmä on ahdetuissa koneissa "hengessä mukana".
16v turbo on edelleen koneena hieno. Se esiteltiin 1983 900 Aero malliin (MY1984 ). 9000 oli taas oma lukunsa josta vois kirjoittaa vaikka kuin. 9000 aero vuonna 1993 on melkoinen paketti, vielä 20:n vuoden kuluttua. Se lienee suhteessa edistyksellisin Saab.
Autoja osasivat tehdä. Mutta ei myyntiä/voittoa. Merkkihän oli tappiollinen lähes koko loppuajan vuoden 1987 jälkeen.
 
Kyllä og satku osaa sitten olla hyvän näköinen.

Ja täällä nämä tipo4 sarjan edustajat ( ilman fiat chromaa )
 
Jotenkin mua ei ole koskaan 96 yms kiinnostanut yhtään . Aivan kamala laite ja sitä ei mikään nostalgia kultaa. OG900 malleja on mullakin ollut ties kuinka monta ja jopa yksi erikoispitkä CD .  Jostain syystä kuitenkin oma suosikki on tonnari , sellaisen ajattelin tässä lähiaikoina hommata harrasteeksi kunhan toi turboMiata alkaa olemaan "valmis" .  Ei vaan tämä Suomen tarjonta oli kovin kummoinen kun hakee tervekorista yksilöä . 

P9050018_zps04b41064.jpg
 
jni sanoi:
Tämähän on uusikaupunkilaisten oma kyhäelmä, jota sitten soviteltiin Talbottiinkin.
Olis nyt luullu, että GM olis sen halunnut ihan ensimmäiseksi. Olisko sitä kiinalaisille myydä?
 
mremonen sanoi:
Olis nyt luullu, että GM olis sen halunnut ihan ensimmäiseksi. Olisko sitä kiinalaisille myydä?
Tehtiin Uudessakaupungissa muitakin juttuja vaihtoehtoisten polttoaineiden eteen. Esim. Talbot 1510 GLD:n dieselkonversio on Uudessakaupungissa tehty.

Ja mitä tulee Saabeihin ja voimanlähteisiin, Saab 9000:n V8-versio suunniteltiin täällä Uudessakaupungissa myös.
 
Kunnes tulivat gangster motorsin suuret herrat, ja sanoivat että heillä on V6.
Te ette tarvitse mitään V8 moottoria...
Kuten ette tarvitse myöskään alla olevaa moottoria...
 
Saab oli vielä tuolloin (SVC) ainakin filosofialtaan ajassa mukana, jos ei jopa edellä. 1.6 SVC tupla-ahdettuna. TM muunmuassa koeajoi beta-testeriä ja kovasti autoa kehuttiin ajettavuudeltaan sekä moottoria jouhevuudeltaan. Tuolle kehitystyölle vedettiin henkselit päälle ja prioriteetissä ohi meni 2.8v6t (hieno, mutta aivan liian janoinen vs kilpailijat).  Järjettömältä tuntuu että konsepti piti täysin haudata, vaikka siihen oli panostettu ja siinä oli muutakin kuin muuttuva puristus-suhde.
Se olikin mielenkiintoista miten konkurssin jälkeen osa suunnittelutiimistä kertoi mitä kaikkea oli ollut pöydällä ja johto (GM ) veti henkselit yli. Tai viivästi lanseerausta. Esimerkkinä 9-3X farkku. Se oli ollut valmiina jo 2002. Mutta tuli vain sedan tuolloin ulos. Farkku 2005 lopussa. 9-3X, eli korotettu nelari vasta 2009! Aivan järjetöntä mallipolitiikkaa kun katsoo mitä myydään euroopassa. Saman koki uusi 9-5. Sedan oli valmis lähes  täysin jo 2007. Viivettä pari vuotta ja farkkuun enemmän. Nämä toki jo GM juttuja eikä oikein kuulu tähän. Mutta vahvasti Saab lasien läpi katsoen tulee katkera mieli. Kaiken maailmsn Cadillac BLS piti vääntää, vaikkei se kelvannut juuri kellekään.

9000 farkku puuttui aikanaan, ja se oli huono juttu.
 
Saabilta puuttuivat myös dieselit pitkään, tulivat mallistoon vasta 90-luvun lopulla. Monilla ns. premium-merkeillä oli isohko markkinaosuus dieselmalleillaan.
 
manni sanoi:
Saabilta puuttuivat myös dieselit pitkään, tulivat mallistoon vasta 90-luvun lopulla. Monilla ns. premium-merkeillä oli isohko markkinaosuus dieselmalleillaan.

Siinä oli tosiaan iso puute. Ja sitten kun diesel vimein tuli, niin aika heikkotehoinen oli 2.2DiT Opelin pellin alta tuttuna, ja isompi Isuzu-valmisteinen taas täysi susi. Dieselöinti ei siis onnistunut. Ja ihmekö tuo, kun omistaja on GM ja heille dieselit kuljettaa kuorma-autoja lähinnä.

Bensakoneet oli hienoja loppuun saakka. Siis Saabin Trionic koneet. Toki viimeiset Bosch ohjatutkin hyviä koneita oli, mutta kun kilpailuun verrattiin niin jäljessä oli.
 
Vähän keskustelu tuntuu valuvan GM:n haukkumiseen, kun piti käsitellä aikaa ennen GM:ää.

Kertokaas nyt saapistit, että miksi Saab aikanaan kaatui GM:n syliin, kun oli labrat täynnä markkinat räjäyttävää tekniikkaa? Kyllä siellä oli Nokiallakin ties mitä kosketusnäyttöä ja älyohjattua kännykkää, mutta johto ei niistä kiinnostunut.

Eli kyllä siellä Saabillakin johto ajoi homman sen verran puihin, että pelastajaa piti alkaa hakemaan.
 
mremonen sanoi:
Kertokaas nyt saapistit, että miksi Saab aikanaan kaatui GM:n syliin, kun oli labrat täynnä markkinat räjäyttävää tekniikkaa?
Saabin mallisto oli pieni ja alkoi käydä vanhaksi. Uusien mallien kehittäminen pienessä tehtaassa vaatii suhteessa tehtaan budjettiin valtavan määrän investointeja. GM-aikanakin ongelmaksi koitui ihan sama malliston suppeus ja vanhuus.

Premium-segmentissä viisi vuotta on jo pitkä aika mallin elinkaareksi, mutta esim. vanhempi Saab 9-5 ehti olla tuotannossa kokonaiset 15 vuotta. Vaikka mallia tekohengitettiin, tekniikkaa päivitettiin jne, ei 15 vuotta vanhalla mallilla voi kilpailla täysin uusien mallien kanssa.
 
manni sanoi:
Saabin mallisto oli pieni ja alkoi käydä vanhaksi.
Niinpä. Eikä mallistossa ollut tarpeeksi sitä "premiumia", että olisi saanut todellisen premiumin hinnan. Porsche taitaa olla ainoa, joka vastaavalla tuotantomäärällä tekee voittoa.

Kyllä minä muistan lapsuudesta, että Saab oli vain kaukaisen ihailun kohde, kun faijalla oli kuplavolkkari.
 
Kyllähän malliston syömähammas 900, jonka sokkeli valettiin jo 1970-luvun alussa 99:n muodossa, alkoi olla auttamattomasti vanhentunut. Ei ilmeisesti Saabillakaan ollut enää uskoa siihen, että omin voimin olisi saatu aikaiseksi mitään modernia ja kelvollista sen tilalle. 9000 sentään ehti onnistua italialaisten kanssa kimppaproggiksena ja oli hyvä auto, varmaan joka suhteessa parempi kuin sisarmallinsa Fiat Croma. Jotenkin näiden kahden mallin kolaritestituloksetkin olivat aivan päinvastaiset, voinette arvata kumman eduksi.

Minä ajelin autoilevan elämäni ensimmäisistä kymmenistä tuhansista kilometreistä aika ison siivun 99:llä. Se oli tietysti vielä minulla omalla tavallaan kelvollinen auto, kun ei sen parempaa ollut saavutettavissa. Olihan se oikeasti jo onnettoman antiikkinen auto silloin 90-luvulla. Kaasarikone ei tarjonnut kummoista vääntöä eikä huikeasta 100 hv:n tehostakaan tainnut etupyörille välittyä kuin harmittavan pieni osa. Jopa kolmosvaihdetta täytyi joskus isommalla kuormalla hakea jyrkemmissä ylämäissä maantiellä. Moottoritienopeudella kiihtyvyys oli todella nahkeaa ja jos vaihteen pudotti vitoselta neloselle, ei muuta vaikutusta ollut kuin se, että moottorin ääni muuttui aavistuksen kimakammaksi kierrosten noustessa. Manuaaliryyppyisen antiikkisen H-moottorin kulutus oli silti järkyttävää luokkaa eivätkä käyttöominaisuudet päätä huimanneet. Lämpötilat ja ilman kosteudet vaikuttivat hieman moottorin pirteyteen niin kuin tuommoisessa kaasutinkoneessa asiaan kuuluu.

Auto oli talviajo-ominaisuuksistaan jostain syystä kuuluisa. Ehkä se olikin 1970-luvulla ollut hyvä talviauto. Minä muistan hyvin, miten vähänkin reippaammilla pakkasilla vaihteensiirto kohmettui niin, että hyvä kun vaihteen sai päälle. Moottori huusi pakkasilla kuin syötävä ja ohjauspyörän kääntelykin vaati tavallista enemmän hartiavoimia. Automaattinen penkinlämmitin laukesi jossain vaiheessa, niin kuin melkein kaikista noista muutenkin. Vagarenalla muisteltiinkin taannoin, miten jäätyvää pissapojan suutinta piti aukoa nuppineulalla tms. esineillä, jotta vettä ruikkisi hassusti kaarevalle tuulilasille. Auto oli myös anteeksiantamaton ja epäloogisesti käyttäytyvä liukkaalla jos ei ollut tarkkana. Aikalaisittain isot pyörät toisaalta helpottivat lumessa kahlaamista ja urateillä ajelua. Vuosimalliltaan suunnilleen samaa ikäluokkaa oleva Escort oli ihan eri toista kaikessa muussa talviajossa paitsi sellaisessa, missä isoista pyöristä ja maavarasta oli hyötyä.

Kankeasti kääntyvällä autolla kyllä oppi nuori kloppi pysäköimään ja peruuttamaan.

900 oli toki jo monella tavalla parempi ja modernimpi auto, mutta tietenkin alkoi vanhentua käsiin. Perusmoottorina oli se sama H-moottori kuin 99:ssä vielä 80-luvun lopullakin. Eikä polttoaineen suihkutuksella varustettu i-versio samasta asiasta ollut sekään enää sittemmin kovin kummoinen. Turbot olivatkin toisaalta huikea poikkeus muun malliston vanhahtavasta väsyneisyydestä. Ei siihen aikaan  kovin paljoa ollut tarjolla niinkin äreällä koneella olevia perheautoja. Vielä 2000-luvun alkupuolella tutkiskelin innolla nettiautosta käytettyjä 900 Turboja; semmoinen 16-v APC turbo ois ollut siihen aikaan kohtuukilometreillä muutamien tonnien hintainen auto aika hyvillä varusteilla. Varmaankin onni, etten kuitenkaan tullut sellaista käyttikseksi ostaneeksi.

Silti 99 olisi kiva harrasteauto. Tarjonta alkaa olla vähissä. Todellisen autoharvinaisuuden jos haluaa, kannattaisi pelastaa Saab 90. Niitä ei koskaan tehty kovin montaa.

edit. 9000 huomioitu