https://tummennuskalvot.fi/

Koronakesä 2020, minne matkustat?

Korppi

Vakiokalustoa
Liittynyt
22.7.2017
Monella, itseni mukaanlukien kesän kolme ulkomaan reissua lensivät romukoppaan kuluneen 3kk aikana. Aluksi siihen tuli suhtauduttua ok, mutta nyt kun maailma hiljalleen avautuu ja kesä kolkuttelee kalenterin mukaan ovella, niin alkaa oma mielenkiinto kesän rientoihin hiljalleen palautua. Rajoituksia puretaan, tulevatko takaisin? Sen ehkä nyt oppi, että tämä kesä mennee fiilispohjalta ja nopeita liikkeitä kannattaa suosia.

Toki töistä kesälomasuunnitelmat muuttuivat ja ovat toistaiseksi auki. Lisäksi perheemme myi juuri mökkimme, toki puolisolla mökki samoilla seuduilla, mutta siellä tulee kylkiäisinä appivanhemmat.

Millaisia suunnitelmia teillä on? Kotimaan matkailua, eristyksen jatkoa vai rohkeita suunnitelmia ulkomaille? Jokin syrjäisempi villa Kreikan pikkukylästä kenties. Kiinnostaisi Ahvenanmaa, ei ole siellä tullut käytyä 25 vuoteen. Onko rajat sinne auki?


 
Ahvenanmaa kuuluu Suomeen. Ei tartte ylittää valtakunnan rajoja.

Itse ajattelin ajaa kusematta Saariselälle. Käydä Kaunispäällä kusella ja ajaa takaisin kusematta.
 
Kesäisin en normaalistikaan matkusta ulkomaille kun on niin kuuma joka paikassa. Mielummin pidän sen loman vaikka marraskuussa kun voi 15 asteessa tutustua johkin kaupunkiin sen sijaan että tarvisi 30 asteessa tuskailla.

Koronakesä vaikuttaa siten että nyt olisi vahva suositus pitää niitä lomia kesällä eikä toimistolle saisi mennä, normaalisti viihdyn parhaiten ilmastoidussa toimistossa kesäisin. Pakko kai se on kuluttaa niitä lomia turhaan nyt kesällä.
 
Tämä kesä tulee matkailtua asuntovaunulla kotimaan maisemissa. Mitään pitkälle suunniteltua matkaa ei heinäkuulle tehdä etukäteen. Mennään päivä kerrallaan, lähinnä SFC-leirintäalueita koluten.

Kuukausi sitten oli suunnitelmissa aloittaa lomamatka Itä-Suomen suuntaan, mutta suunnitelmat muuttui siten, että aloitammekin Länsi-Suomesta. Matka aloitetaan Uudeltamaalta Pohjanmaalle ja sieltä jatkuu minne jatkuu...

Mukavaa reissukesää forumilaisille.

Erkki
 
Vaikuttanee hiukan lapsiperheellä miten erilaiset aktiviteettipaikat ovat auki.

Todennäköisesti käydään muutama yö auki olevissa hotelleissa jossain päin Suomea.


Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa Jäämerelle, mutta tuo ei nyt toteutunw. Teinityttö on asiasta paskana, koska hän olisi jäänyt yksin kotio. ;D
 
Itseäni " hitsitti" ihan kauheasti kun piti mennä Prahaan, Amsterdamiin, Lontooseen ja Madridiin , no en sitten mene ! Suurin vastoinkäyminen on British Airways joka ei millään suostu palauttamaan rahoja vaan pitää kiinni oikeudestaan antaa tilalle saman arvoinen lahjakortti. Ei käy !

Tänä kesänä ajattelin nautiskella ympäriinsä ajelusta , milloin yksin, milloin kavereiden ja milloin perheenjäsenten kanssa. Ajatuksena olisi myös vuokrata joku vähän paremman tasoinen mökki jostain pariksi viikoksi ( vinkkejä saa antaa ) .

Toisaalta ei ole ollenkaan pois suljettua että yksi ajoreissuistani suuntautuu pohjois Norjaan, kun nyt näyttää siltä että sinne sekä saattaa päästä että jopa uskaltaa lähteä.

Summasummarum: Sekä avosaappi että Mini saavat kilsoja ! ( ellei kukaan osta saappia pois )
 
Erkka sanoi:
Tämä kesä tulee matkailtua asuntovaunulla kotimaan maisemissa. Mitään pitkälle suunniteltua matkaa ei heinäkuulle tehdä etukäteen. Mennään päivä kerrallaan, lähinnä SFC-leirintäalueita koluten.

Aika samoissa on suunnitelmat. Useimmiten ollaan kausipaikkailtu tuolla kantapaikassamme, mutta viime kesänä ekaa kertaa mamman kanssa kahestaan kierreltiin aluksi pari vko ja perhana kun olikin mukavaa, joten tänä kesänä sitten uusiksi. Vielä kun tuon kantapaikkamme perinteikäs häppening on tältä kesältä peruttu, niin ei ole silleen "ankkureitakaan" ynnä itse jätin pitkästä aikaa talviloman pitämäti, joten nyt on sitten 5vko putkeen kesälomaa. Ans'kattoo mitä tässä vielä keksitään ;D
 
Purjeveneellä saaristomerellä. Myös pientä kotimaanmatkailua autolla. En itse asiassa kaipaa kauheasti mitään ulkomaanreissua.
 
HiTec sanoi:
Aika samoissa on suunnitelmat. Useimmiten ollaan kausipaikkailtu tuolla kantapaikassamme, mutta viime kesänä ekaa kertaa mamman kanssa kahestaan kierreltiin aluksi pari vko ja perhana kun olikin mukavaa, joten tänä kesänä sitten uusiksi. Vielä kun tuon kantapaikkamme perinteikäs häppening on tältä kesältä peruttu, niin ei ole silleen "ankkureitakaan" ynnä itse jätin pitkästä aikaa talviloman pitämäti, joten nyt on sitten 5vko putkeen kesälomaa. Ans'kattoo mitä tässä vielä keksitään ;D

Hyvä me!  ;)

Erkki
 
Jos loma edes toteutuu niin kotimaassahan se täytyy viettää. Ei siinä mitään, niin se menisi joka tapauksessa ainakin suunnilleen, mutta jos paikat eivät ole auki ja palveluja ei löydy, jää kotimaakin ehkä vähän köyhäksi. Lisäksi jos paikat pursuaa ihmisiä, jotka eivät ulkomaillekaan päässeet niin kahta pahempi skenaario se.

Lisäksi loman vietän yksin, joten minnekään kauas en edes jaksaisi lähteä ajamaan, julkisiin ei ole varaa enkä niihin astu kuin pakon edessä.

Taitaa olla kotiloma. Ihan sama vaikka olisi karanteenissa koko loman, kai?
 
En tykkää kesällä ulkomaanreissuista. Etelämpänä liian kuuma, liikaa ihmisiä ja ennen kaikkea valoisat yöt on syy pysyä pohjoisessa.

Mökeillä tulee käytyä, veneelle jollekin pitemmälle reissulle ja siinä se.

Ei eroa mitenkään normaalista kesästäni.
 
Josko tästä päiväseltään poikkeaisin - mikäli uskallusta riittää - Riihimäellä asti?
 
Vaari sanoi:
Josko tästä päiväseltään poikkeaisin - mikäli uskallusta riittää - Riihimäellä asti?

Nyt on kovaa settiä. Kaupassako vaan vai ihan jotain runsaista nähtävyyksistä?
 
^Josko Kontiohallissa uskaltaisi poiketa...?
edit, voi hitsi, se onkin muuttanut viime näkemältä nimensä, nyt Otso.  :eek:
 
dosetti sanoi:
Siellä kuulemma paras nähtävyys ja kokemus on juna poispäin..  :D
Juu, sen huomasin jo vuonna 1978.  Mutta saanee sinne mennä muistoja virkistämään edelleenkin.  ;)
 
Loppukesän ulkomaanmatka peruuntui. Pari lomaviikkoa siirtyi. Toisaalta aika optimoitu tilanne noin muuten, veneilyyn pari vaihtoehtoa (merelle pieni matkavene ja trailerilla saa retkiveneen vaikka saimaalle), mökkiä voinee käyttää, autolla voi huvikseen kiertää vaikka koko suomen (vapaa autoetu). Oikeastaan lomaa liian vähän.  :p  :rolleyes:
 
Meidän porukka viettää koko kesän kesäasunnolla järven rannalla. Pisimmälle matka vie silloin, kun käydään Mikkelissä kaupassa. Rospuuttokeli syksyllä ja lopputalvella sopii paremmin ulkomaanmatkoihin.
 
Melkoinen pähkinä tästä tulikin purtavaksi. Lomaa kun olisi nyt todella messevästi käytettävissä, mutta koronan aiheuttama tilanne on mitä on. Ja lomia ei pysty siirtämään syksylle tai talvelle.
 
Minä en varsinaisesti koe mitään tarvetta poistua kotikulmilta, kun täälläkin keksii tekemistä. Eiköhän sitä kuitenkin jotain pieniä reissuja lähiseudulle tule kesän aikana tehtyä. Luultavasti ainakin Kalajoelle.

Ei tietenkään saisi iloita kun muiden lomasuunnitelmat menee perseelleen, mutta koronan positiivinen vaikutus on mielestäni tarpeettoman lentoliikenteen väheneminen. Ympäristö kiittää kun porukka ei suhaile useita kertoja vuodessa maailman ääriin.
 
Vaari sanoi:
^Josko Kontiohallissa uskaltaisi poiketa...?
edit, voi hitsi, se onkin muuttanut viime näkemältä nimensä, nyt Otso.  :eek:

Otsohan se on ollut jo pitkään ja kohta tulee siihen viereen isompi K-Kauppa ja kenties Otso sulkee ovensa.

dosetti sanoi:
Siellä kuulemma paras nähtävyys ja kokemus on juna poispäin..  :D
Oikoradan myötä osa liikenteestä ei kierrä enää Riihimäen kautta.
 
Bear sanoi:
Ei tietenkään saisi iloita kun muiden lomasuunnitelmat menee perseelleen, mutta koronan positiivinen vaikutus on mielestäni tarpeettoman lentoliikenteen väheneminen.

On aina kovin vaikeata määritellä mikä on tarpeetonta ja mikä ei. Yleensä itse luokittelee tarpeettomaksi sellaisen, mitä ei itse harrasta tai mistä ei itse tykkää.

Kyllä matkustaminen on ainakin minun maailmankuvaani avartanut käsittämättömän paljon.
 
^Vempula, kyllä mäkin olen useamman kerran käynyt ulkomailla elämäni aikana, ja upeita reissuja ne ovat olleet. Sikäli kuitenkin tarpeetonta, että ainut syy matkalle on ollut halu päästä katsomaan miltä esimerkiksi Italiassa näyttää.

Työtarkoituksessa tehtävät ulkomaanreissut ovat paljon "tarpeellisempia" kuin lomamatkat, sitä mä tässä tarkoitan.
 
Mökille kuten muinakin kesinä.
Kesä Suomessa niin lyhyt, että sitä ei pidä ulkomaanmatkoihin tuhlata.

Syysloma toki vois olla jossain lämpöisessa tai kaupunkiloma jossakin, mutta varsinaista hinkua ei itsellä ole kun matkustaa töissäkin (tai matkusti ennen tätä....)

Tällä Korona verukkeella on hyvä kuitenkin nyt olla kotimaisemissa ja 5000€ säästö/ viikon ulkomaan reissu