https://yliteippaus.fi/

Yleistä autoista

Ehkä ei mikään "patoutuma" vaan havainto, että vuosikymmenien saatossa autojen koko on suurentunut. Jos nyt näkee auton vaikkapa jostain 60-luvulta, niin se näyttää "pikku kirpulta". Silloin 60-luvulla kyseinen auto oli aivan normaalin kokoinen.
Mistä moinen? Vaikka ihmisten keskimääräinen koko lienee (paremmista eväistä johtuen?) kasvanut, niin autojen koko on kasvanut ihmisen kokoon verrattuna suhteellisesti enemmän. Miksi ihminen haluaa aiempaa enemmän peltiä/muovia ympärilleen. Onko kyse siitä, että suuremmassa koslassa ihminen tuntee olonsa turvallisemmaksi kuin pienessä vai onko kyse vain pelkästä statuksesta? Joka tapauksessa, luulisin, että pienemmissä autoissa kulku olisi taloudellisempaa ja ilmastokin siinä sivussa kiittäisi?
 
Mulla on nyt autokatoksessa uutena naapuriautona 2000-luvun alun Volvo S40. Sehän oli uutena kuitenkin keskikokoinen auto, nyt mun Ocu näyttää todella isolta sen rinnalla. Volvon toisella puolella on ihan uusi C3, sellainen korotettu malli, sekin on jopa massiivisen näköinen suhteessa S40:een. Liikenteessä eroja ei niin huomaa, mutta tallissa vierekkäin kyllä. 
 
Vaarivanhus sanoi:
havainto, että vuosikymmenien saatossa autojen koko on suurentunut. Jos nyt näkee auton vaikkapa jostain 60-luvulta, niin se näyttää "pikku kirpulta". Silloin 60-luvulla kyseinen auto oli aivan normaalin kokoinen.

Niinhän se on. Muistan, miten vakuuttelin itselleni ja muille, että on huomattavasti taloudellisempaa ajella Minillä kuin isommilla autoilla, joissa on enemmän ja kalliimpia vikaantuvia osia ruostuvista pelleistä puhumattakaan. Vuosien saatossa olen oppinut ymmärtämään, että isompi auto on turvallisempi ja että sillä on huomattavasti miellyttävämpää taittaa pitkää matkaa. Koskaan en kyllä ole amerikkalaisiin erityisemmin mieltynyt, muun muassa juuri niiden suuren koon vuoksi.
 
Vaarivanhus sanoi:
Onko kyse siitä, että suuremmassa koslassa ihminen tuntee olonsa turvallisemmaksi kuin pienessä vai onko kyse vain pelkästä statuksesta? Joka tapauksessa, luulisin, että pienemmissä autoissa kulku olisi taloudellisempaa ja ilmastokin siinä sivussa kiittäisi?
Kyse on siitäkin, mutta myös tilantarpeen kasvamisesta. Esimerkiksi lapsiperheissä takapenkillä on turvaistuimet, joita ei 60-luvulla taidettu paljon tuntea? Sellainen vie melkoisesti tilaa ja esimerkiksi allekirjoittaneen taakse ei moista pysty sovittamaan kovin pieneen autoon. Käytännössä Octavian kokoluokka on se, jossa minun ajoasentoni taakse voi laittaa turvaistuimen.

Ja toki yleinen elintason nousukin on vaikuttanut.
 
Tykkään kyllä että peltiä on ympärillä riittävästi mahdollisessa törmäystilanteessa. Saattaa tuntua itsekkäältä ajattelulta, etenkin mahdollisen pienemmän vastapuolen mielestä, mutta arvostan omaa elämää enemmän kuin tuntemattomien...
 
VW Kupla lienee ollut 60-luvulla yksi yleisimmistä ellei jopa yleisin auto? Wikipedian mukaan mitat näyttää olevan pituus 4060mm, leveys 1550mm, korkeus 1500mm ja akseliväli 2400mm. Kooltaan taitaa vastata suurinpiirtein nykypäivän B-segmentin tyypillistä autoa leveyttä lukuunottamatta, nykyautot taitaa olla 15-20 senttiä leveämpiä tässäkin kokoluokassa.
Minkäkokoisena lie Kuplaa pidetty silloin aikoinaan 60-luvulla?
 
Autoilija92 sanoi:

Uusi "Kupla" näkyisi olevan tuollaisilla mitoilla.
Pituus 4288 mm
Leveys 1825 mm
Korkeus 1473 mm

Uuden Polon mitat taasen ois hyvin lähellä vanhaa Kuplaa paitsi Polossa on leveyttä 20cm enemmän 8)
Pituus 4053 mm
Leveys 1751 mm
Korkeus 1461 mm
 
Hmmm.. Kuplan aikoinaan omistaneena, mihin tuota nyt vertaisi? 2-ovinen, joten takapenkille joutui lyhytkin könyämään eikä polvitilassakaan kehumista ollut. Mainitut "metrimittamitat" taitaa hämätä, koska puskurit törröttivät jonkin matkaa auton ulkopuolella, samoin lokasuojat. Tavaraa ei nokkapellin alle kovinkaan paljoa mahtunut. Kuitenkin, näppituntumalla keskikokokoinen auto 60-luvulla. Erikoisen muotoilunsa johdosta pieni sisältä, suuri päältä.
Jos sattuu kuplan tien päällä näkemään, niin ei se minun silmääni mitenkään pieneltä näytä. Paljon oli kuplia liikenteessä, kuin Octavioita nykyisin ja "keinosonnit" ajelivat punaisella kuplalla. Televisiossa mainostivat kuplaa, pikkupoika katseli ohi ajavia autoja luetellen, "Volkkari, Volkkari, Volkkari, Isi!"
Vanha Mini sen sijaan on nykyiseen Miniin verrattuna koirankoppi. Sellaiseksi sitä taidettiin aikoinaan lempinimellä kutsuakin.
 
Tosiaan kuinka kapea Kupla on sisältä ollutkaan, jos leveys on astinlaudoista mitattu.
 
Kyllä siinä kuskin ja apumiehen olkapäät tavoitteli toisiaan, vaikka ei siitä välttämättä aina haittaa ollut.  :) Ja lokasuojat oli ulompana kuin astinlaudat.
 
Vaarivanhus sanoi:
Kyllä siinä kuskin ja apumiehen olkapäät tavoitteli toisiaan, vaikka ei siitä välttämättä aina haittaa ollut.  :) Ja lokasuojat oli ulompana kuin astinlaudat.

Siinä sitten kaksi raavasta miestä kylki kyljessä, ei sitä nyt entisaikaan oikein...  :)
 
Pekka T sanoi:
Siinä sitten kaksi raavasta miestä kylki kyljessä, ei sitä nyt entisaikaan oikein...  :)
60-luvun meininki poikkesi täysin nykyisestä. Ja onhan eduskunnassakin puhemies, vaikka...  :D
 
Mukava ja opettavainen autohan se kupla. Silloin tällöin joutui matkalla asioimaan kesken kaiken konehuoneen puolella. Muustakin syystä kuin lasinpesunestettä lisätäkseen.
 
Liitteet

  • Matkalla.JPG
    Matkalla.JPG
    29,8 KB · Katsottu: 347
Jaa, täällä näyttää Kuplaa kehutun. "Hitlerin kosto" oli tosiaan suosittu sodanjälkeisessä Suomessa. Olihan siinä suosiolle syytäkin:

-- Miinuksia:
  • moottori takana, paino takana --> pitelemätön, jos/kun perä lähti luisuun; myös tuulenpuuskat tempoivat keulaa arvaamattomasti
  • olematon tavaratila, ahtaat matkustajatilat
  • tehoton lämmityslaite, tiivis kori --> ikkunat talvella umpijäässä
  • kova polttoaineen kulutus <-- boxer-moottori
  • moottori kesti jopa 100 000 km
  • tehoton moottori (1,2 / 1,3 l), surkea kiihtyvyys, huiput ~ 120 km/h
++ Plussia:
  • hyvä etenemiskyky lumessa <-- isot pyörät, kunhan sai ohjattua
  • ilmajäähdytys - ei jäähdytysnestevuotoja
  • peruskestävä kori, ruoste ei isommin vaivannut
  • laadukas viimeistely
  • halvat varaosat

************

Oli muuten minulle tuntematon tuo Janne Seppälän väitöskirja autojen lempinimistä :rolleyes: :
https://yle.fi/uutiset/3-6774381
 
völvöxc60 sanoi:
Tosiaan kuinka kapea Kupla on sisältä ollutkaan, jos leveys on astinlaudoista mitattu.

AMS mittasi vuosi sitten 1302 Cabrioletin sisäleveydeksi etuistuimilla 118 cm. Nykyisessä Polossa se on 145 cm.
 
Katsoin tuota Vaarin laittamaa kuvaa, jotta kuplassa on oikein Ameriikan puskurit.
Meillä oli velipojan kuplassa samanlaiset.
Auto oli 60-luvun alkupuolelta ja 1200 kuutioinen.

Jos en aivan väärin muista, niin tuosta meni kaksi konetta veljellä ollessa.
Tuohon aikaan joku sanoikin että kuplamiesten tervehdys toisilleen kuuluu, että "morjens, monesko moottori?"

"Quality" kertoo huippunopeudeksi ~120km/h, minusta tuo on hiukan optimistinen luku.  :p
Tuohon huippunopeuteenkin liittyy meillä pikku tarina, kun isä valitteli, ettei hän oikein pääse rekoista ohi, 1.3 litraisella Ford Cortinalla, jos rekat ajaa satasta.
Veljeni lohdutti, jotta jos rekka ajaa satasta, niin hän ei tuolla kuplalla saa sitä edes kiinni.  ;D

epjbmw sanoi:
Jos en aivan väärin muista, niin tuosta meni kaksi konetta veljellä ollessa.
Tuohon aikaan joku sanoikin että kuplamiesten tervehdys toisilleen kuuluu, että "morjens, monesko moottori?"
Heh, noinhan se meni ;D.
"Quality" kertoo huippunopeudeksi ~120km/h, minusta tuo on hiukan optimistinen luku.  :p
Joo - aika kultaa muistot ;). Ehkä piiiitkässä alamäessä myötätuulella, kaasu pohjassa vähintään 5 min. :rolleyes:.
 
Vakio kuplasta ei hirveästi kokemusta, mutta kaverilla oli aikanaan pitkänokkat 1,8 ja 2,2 koneella, nillä tehoilla kulki kevyt koppa varsin hyvin.
 
epjbmw sanoi:
Katsoin tuota Vaarin laittamaa kuvaa, jotta kuplassa on oikein Ameriikan puskurit.

Niin, olikos taustalla se että amerikoissa puskurilla oli joku minimikorkeus mitä kuplan vakiopuskurit eivät täyttäneet. Toinen samaan törmännyt euro Jenkeissä oli 70-luvulla MG MGB. Siinä ongelma ratkaistiin korottamalla jousitusta [emoji13]

Autojen kasvusta. Joskushan Volvo 240 tai joku Taunus miellettiin suuriksi autoiksi. Nyt kun sellainen sattuu nyky-Corollan viereen, näyttää kuin olisi eri mittakaava. Vanhuksissa mittasuhteet ovat edelleen ison auton (ainakin pitkä keula ja perä) mutta Corolla vaan on rinnalla joka suuntaan mittavampi.

epjbmw sanoi:
Katsoin tuota Vaarin laittamaa kuvaa, jotta kuplassa on oikein Ameriikan puskurit.
Meillä oli velipojan kuplassa samanlaiset.
Auto oli 60-luvun alkupuolelta ja 1200 kuutioinen.
En tiedä, oliko Amerikan puskurit autossa alun perin vai oliko jälkeenpäin tuunattu. Kupla oli 1958-mallia, 6V virtavehkeet. Tuunasin minäkin autoa, siinä oli ostaessa suuntaviitat. Niiden paikalle vaihdoin vilkut. Sitä en muista, tuliko laitettua vilkut myös eteen ja taakse.
Auto oli ostaessa melko ryöhkäisessä kunnossa, oli pyöritetty katon kautta ympäri. "Pääsi" harjoittelemaan oikomista ja pakkelihommaa. Varsinaisen maalauksen teetin ammattilaisella.
Auton rekisterin kirjaimet olivat ICE-, numeroita en muista. Kuvasi hyvin auton talviominaisuuksia.
 
tai sanoi:
Autojen kasvusta. Joskushan Volvo 240 tai joku Taunus miellettiin suuriksi autoiksi. Nyt kun sellainen sattuu nyky-Corollan viereen, näyttää kuin olisi eri mittakaava. Vanhuksissa mittasuhteet ovat edelleen ison auton (ainakin pitkä keula ja perä) mutta Corolla vaan on rinnalla joka suuntaan mittavampi.
240 on edelleen iso auto, ulkomitoissa ei paljoa häviä uudelle S90:lle. Tokihan se näyttää ohuine pilareineen ja isoine ikkunoineen kokoistaan pienemmältä.

Itse olen kiinnittänyt huomiota vanhojen autojen mataluuteen, esimerkiksi -80 luvun Granada näyttää luonnossa melkoisen matalalta, verrattuna uudehkoon pikkuautoonkin.
 
Bear sanoi:
240 on edelleen iso auto, ulkomitoissa ei paljoa häviä uudelle S90:lle. Tokihan se näyttää ohuine pilareineen ja isoine ikkunoineen kokoistaan pienemmältä.

Eihän 240 varsinaisesti iso ole mitenkään muuten kuin pituudeltaan. Melkoisen kapea auto ja lyhyt akseliväli, jopa lyhyempi kuin pikkuautoissa.
 
Bear sanoi:
Itse olen kiinnittänyt huomiota vanhojen autojen mataluuteen, esimerkiksi -80 luvun Granada näyttää luonnossa melkoisen matalalta, verrattuna uudehkoon pikkuautoonkin.

Penkeissä myös tapahtunut melkoista kehitystä, varsinkin ergonomiassa. Exällä oli aikoinaan Nissan Sunny, osti sen melko uutena, noin 50k ajettuna. Auto oli hyväkuntoinen ja sopiva hänen silloisiin työajoihin, mutta penkit osottautui niin surkean upottaviksi ettei sillä jaksanut yhtään pitempään kuin 40km mikä oli hänen silloinen työmatka ajaa. Kova leveä tyyny vähän auttoi, sitten oli myös sellaiset puiset pallukat ;D Nykyään kuitenkin ihan pikkuautoissakin on penkkien ergonomia kohdallaan ja juurikin tuo korkeus helpottaa autoon menoa ja poistumista.

Olisko turvallisuus myös osasyy nykyautojen suurempiin korkeuksiin, ikkunalinjaa on ainakin voitu nostaa.
 
tai lukee vanhoja autolehtiä: Eilen oli luvussa n. vuodelta 1988 Tuulilasi jossa vertailussa paremmat isot autot. Sanaa "premium" ei vielä tuolloin käytetty.

Saab 9000 2,0 turbo 16:n suorituskykyä pidettiin rajuna, miltä se varmasti silloisen turbotekniikan "hienostuneisuudella" ainakin on tuntunut. 7,9s 0-100 ei nykyään kovin erikoiselta kuulosta, vaikka hyvin sillä vieläkin pärjäilee. Sen sijaan kovakulkuiseksi tunnetun BMW 525i:n (man) tulos 9,5s ei kyllä erityisesti mainetta luo. Onko BMW:n nykymallistossa nykyään yhtään mallia joka ei yllä vähintään samaan?