https://yliteippaus.fi/

Taloyhtiö

Quality

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
18.12.2013
Tänä keväänä taloyhtiön talkoot siirtyivät aika myöhään, ne pidettiin tänään. Kutsua kirjoittaessani mietin, että täytyyhän nuo pitää, vaikka juuri mitään tehtävää ei olekaan. Listasin, mitä mielessä oli: Lipputangon kaataminen ja pesu, varastojen siivous sekä talojen (neljä paritaloa) ryömintätilojen siivous.

Porukkaa osallistui talkoisiin aika tavanomisesti, useimmista asunnoista oli joku paikalla. Lipputangon pultit olivat todella tiukassa, eikä kukaan ollut muistanut niitä CRC:llä ajoissa. Aukesivathan ne, ja onneksi tanko saatiin onnellisesti nurin sarannon varassa. Se pestiin huolellisesti, ja nyt, kun se on saatu taas pystyyn, se hohtaa valkoisuuttaan. Myös nuppi puhdistettiin huolellisesti ja lippunaru pestiin pyykkikoneessa.

Naisväki huolehti varastojen siivouksesta, ja minä toisen hallituksen jäsenen kanssa siirryin ryömintätilojen kimppuun. Viime syksynä ne oli ammattifirman toimesta tarkastettu, ja sieltä oli löytynyt paikoin kosteutta sekä rakennusaikaista ja osin myös asukkaiden sinne ujuttamaa roinaa. Ryömintätilat ovat moniosaiset ja niiden korkeus vaihtelee metrin kahta puolta, joten enimmäkseen piti tosiaan ryömiä polvillaan. Ja löytyihän sieltä tavaraa: Karhuntaljaa, laudankappaleita, muovia, lehtiä, jopa oluttölkkejä. Sekä tietysti tyhjiä massatuubeja. Hankalin oli tila, josta löytyi kaksi kuormalavaa. Ne olivat aivan viimeisessä, todella matalassa tilassa, eikä niitä saanut ehjinä ulos. Moottorisaha oli tarpeen, ja polttomoottorin käyttö suljetussa tiloissa oli riski. Sain lavat kuitenkin palasiksi ja ulos.

Urakan jälkeen maistui makkara ja useimmille myös olut - minulle Vichy, limu, kahvi ja pulla sekä tietysti makkara. Sanoisin, että talkoot täyttivät erinomaisesti tehtävänsä. Syntyi myös jatkosuunnitelma, miten kosteuden tihkuminen saadaan pysähtymään. Onneksi missään kohden ei ollut merkkejä kosteuden imeytymisestä puurakenteisiin, vaan se oli pysähtynyt perustusharkkoihin.
 
Meilläkin oli tänään talkoot. 2 paritaloa yhtiössä, joten paljoa tehtävää ei ole. Roskiskatoksen naapuri käsitteli Valtilla, muuten työt olivat lähinnä kunkin omalla pihamaalla. Minun osuus oli maalikaupassa käynti ja ruohonleikkurin huolto. Todellisia talkoita ei nyt isommin tarvittu, kun autokatos hoidettiin kuntoon viime vuonna. Asfalttia pitäisi pikapuoliin kai uusia, mutta homman kalleus on laittanut jäitä hattuun.
 
Meillä pidettiin talkoot viikko sitten, ohjelmistossa ei tälläkertaa ollut mitään erityistä joten siivoiltiin vain piha-alueet kuntoon ja sen jälkeen syötiin makkarat oluen/limpparin kera. Osanotto talkoisiin oli kohtalaisen hyvä, meillä on yleensäkin ollut mukavan aktiivisia talkoolaisia osakkaana.
Kesällä täytyy pitää vielä toiset talkoot, talvella joku vandaali kävi spreijaamassa tagin toisen talon päätyyn, eli maalaushommiksi menee vielä :-\

Postilaatikot uusitaan lähiaikoina, mutta siinä ei ole itselle muuta hommaa kuin tarkistaa urakoitsijan työnjälki, samalla päästään toisesta avaimesta eroon kun uudet laatikot sarjoitetaan huoneiston avaimelle.
 
Karvis sanoi:
Postilaatikot uusitaan lähiaikoina, mutta siinä ei ole itselle muuta hommaa kuin tarkistaa urakoitsijan työnjälki, samalla päästään toisesta avaimesta eroon kun uudet laatikot sarjoitetaan huoneiston avaimelle.

Me vaihdettiin punaiset muoviset postilaatikot teräksisiin Stala-laatikoihin talkoilla pari vuotta sitten. Oli talviaika, ja olihan siinä ihan tarpeeksi näpertämistä, vaikka teline olikin äskettäin uusittu, ja kiinnitys onnistui vain lisäämällä yksi pitkittäinen lauta siihen.

Avainten osalta päädyttiin ratkaisuun, että taloyhtiö ei lukkoja sarjoita, vaan jos asukkaat haluavat sen tehdä, se on jokaisen oma asia. Useimmat taitavat käyttää erillistä postilaatikon avainta.
 
Meillä vaihdettiin myös punaiset muovilaatikot jo useampi vuosi takaperin Stalan laatikoihin, ja jokainen itse vastasi sarjoittamisesta. Nythän on muistaakseni Abloyn yksinoikeus valmistaa avaimia päättynyt tuon mustalla muovipäällä varustetun avaimen osalta. Jokohan niistä saa kopioita viemällä mallin lukkoliikkeeseen ? Ennenhän piti avainkortilla tilata avain Abloyltä, joka piti kirjaa, montako avainta ko. kortille on tilattu.
 
Quality sanoi:
Me vaihdettiin punaiset muoviset postilaatikot teräksisiin Stala-laatikoihin talkoilla pari vuotta sitten. Oli talviaika, ja olihan siinä ihan tarpeeksi näpertämistä, vaikka teline olikin äskettäin uusittu, ja kiinnitys onnistui vain lisäämällä yksi pitkittäinen lauta siihen.

Avainten osalta päädyttiin ratkaisuun, että taloyhtiö ei lukkoja sarjoita, vaan jos asukkaat haluavat sen tehdä, se on jokaisen oma asia. Useimmat taitavat käyttää erillistä postilaatikon avainta.

Meille tulee valkoiset Bobi Duo postilaatikot, asiallisen näköinen ja jämäkän oloinen rakenne. Naapuri taloyhtiöön laittoivat samanlaiset pari vuotta sitten, heillä ne on erillisessä telineessä tienvarressa mutta meillä ne tulee teknisen tilan seinään kuten nykyisetkin laatikot. Me otettiin asennus ja lukkojen sarjoitus samaan pakettiin, lukkojen ja asennuksen osuus oli lopulta niin pieni että päädyttiin kokonaisratkaisuun. Itse tykkään tuosta yhden avaimen ratkaisusta, on paljon mukavampi noin.

Bobi-Duo-9016.jpg


Markku J sanoi:
Meillä vaihdettiin myös punaiset muovilaatikot jo useampi vuosi takaperin Stalan laatikoihin, ja jokainen itse vastasi sarjoittamisesta. Nythän on muistaakseni Abloyn yksinoikeus valmistaa avaimia päättynyt tuon mustalla muovipäällä varustetun avaimen osalta. Jokohan niistä saa kopioita viemällä mallin lukkoliikkeeseen ? Ennenhän piti avainkortilla tilata avain Abloyltä, joka piti kirjaa, montako avainta ko. kortille on tilattu.

Execin suoja on tosiaan päättynyt ja avaimia saa muualtakin kuin tehtaalta, viralliselta Abloy-edustajalta et kopiota saa mutta suutarit niitä näyttää vääntävän. Taloyhtiöille aika ikävä tilanne kun ei enään tiedä kuinka paljon kopioita on liikkeellä. Meidän taloyhtiöön vaihdettiin ulko-ovet viime kesänä ja samalla lukot sarjoitettiin Sento-avaimelle, itse olin oman oveni sarjoittanut jo aiemmin kun vanhan Classic-avaimen määristä ei kukaan tiedä mitään mutta nyt tuokin luonnollisesti sarjoitettiin samaan sarjaan kuin yhtiön muutkin ovet.
 
Meidän taloyhtiöön vaihdettiin ulko-ovet viime kesänä ja samalla lukot sarjoitettiin Sento-avaimelle

Sentot on meilläkin.

Mitenkäs tuo BobiDuo täytetään? Osaako postinjakaja siirtyä toiseen lokeroon, jos toinen on täyttymässä?
 
Quality sanoi:
Sentot on meilläkin.

Mitenkäs tuo BobiDuo täytetään? Osaako postinjakaja siirtyä toiseen lokeroon, jos toinen on täyttymässä?

Tuossa on siis päällekkäin kahden asunnon laatikot, eli jos luukku tulee täyteen niin silloin se on täynnä ;)
 
Onkos teillä, jotka näitä talkoita järjestätte ja niihin osallistutte, huoltoyhtiö vai hoidatteko taloyhtiön hommat osakkaiden toimesta?
 
Skriko1 sanoi:
Onkos teillä, jotka näitä talkoita järjestätte ja niihin osallistutte, huoltoyhtiö vai hoidatteko taloyhtiön hommat osakkaiden toimesta?

Meillä tehdään kaikki hommat talkoilla, ei siis ole huoltoyhtiötä lainkaan.
 
Karvis sanoi:
Meillä tehdään kaikki hommat talkoilla, ei siis ole huoltoyhtiötä lainkaan.

Silloin ymmärrän kevät- ja syystalkoot. Meillä oli sama vanhemmassa rivarissa. Viimeksi omistamassani uudessa oli huoltoyhtiö. Silti oli pihatalkoot. Itse en niihin osallistunut koskaan, sillä jos maksan tehdystä työstä toiselle, en tee sitä itse. Jos taas teen sen itse en maksa siitä toiselle.
 
Skriko1 sanoi:
Onkos teillä, jotka näitä talkoita järjestätte ja niihin osallistutte, huoltoyhtiö vai hoidatteko taloyhtiön hommat osakkaiden toimesta?

Ei ole huoltoyhtiötä, vaan kaikki sellaiset taloyhtiön hoitotoimet, jotka eivät vaadi erityisosaamista, tehdään talkoilla. Itse asiassa myös isännöitsijä on asukas, joka ei ota korvausta työstään.
 
Skriko1 sanoi:
Silloin ymmärrän kevät- ja syystalkoot. Meillä oli sama vanhemmassa rivarissa. Viimeksi omistamassani uudessa oli huoltoyhtiö. Silti oli pihatalkoot. Itse en niihin osallistunut koskaan, sillä jos maksan tehdystä työstä toiselle, en tee sitä itse. Jos taas teen sen itse en maksa siitä toiselle.

Eihän se huoltoyhtiö kaikkea tee. Toki lehtien haravoinnit, nurmikonleikkuut ja muut juoksevat asiat, mutta jokainen korjaus ym. normaalista ylläpidosta poikkeava mikä tehdään edellyttää että osakkaat kaivavat lisää kuvetta. Nämä on enemmän kuin järkevää yrittää tehdä talkoilla. Meillä ainakin pienet korjaukset, maalaukset, pensas-aitojen leikkaukset, lisä-istutukset jne. tehdään kevät-talkoissa vaikka huoltoyhtiö onkin.

Ihmisillä on jotenkin niin kumma käsitys taloyhtiöistä, ei ollenkaan tajuta, että itse maksetaan kaikki kulut ja että hallitus ja isännöitsijä ovat samalla puolella, hoitamassa yhteisiä asioita. Moni ei myöskään tunnu ollenkaan ymmärtävän omistavansa osakkeita yhtiöstä, kun sen kunnossapitoon ei haluta lainkaan käyttää rahaa.
 
Aikamoinen ikiliikkuja on taloyhtiö vastuineen ja kulurakenteineen. Jos kyseessä on yhtiö, jolla ei ole muita tuloja kuin asukkaiden maksamat vastikkeet, menee joka sentti suoraan asukkaiden pussista. Ja silloin talkootyöllä on  merkittävä rooli kustannusten kohtuullistamisessa. Tuppaa vaan olemaan joka taloyhtiössä joku, joka haluaa asettua ikään kuin yhtiön ulkopuolelle ja syyttää kaikesta yhtiön hallitusta ymmärtämättä, että omalla käytöksellä voisi edesauttaa oleellisesti yhteisen hyvän toteutumista. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että on pakko luopua talkootyöstä kokonaan ja ostaa kaikki kovalla rahalla, jolloin vastikkeet pomppaavat pilviin ja asuntojen myynti vaikeutuu saman tien. Hyvä taloyhtiö ei siis tarkoita ainoastaan rehellisyyttä ja selkeyttä kirjanpidossa, vaan asukkaiden yksituumaisuutta ja yhteisen vastuun ymmärtämistä. Ja mitä pienempi yhtiö, sitä suurempi rooli on jokaisella osakkaalla.
 
Me muutimme pari viikkoa sitten täysin uuteen taloyhtiöön jonka hallinnassa neljä paritaloa.
Omaa hallitustakaan ei ole vielä perustettu joten aika näyttää, että miten hommat rupeaa meillä pyörimään. Itse olen ehdottomasti talkootoiminnan kannalla. Tällä hetkellä on vain ns. hallinnollinen isännöinti joka katsoo, että rahaliikenne pyörii ja kokoukset järjestetään ajallaan. Ja mitä muutaman sadan neliön yhteiseen nurmialueeseen tai lumitöihin tulee niin mieluusti teen itse nämä kuin maksan jollekin suharille joka käy lanaamassa pihan lumesta 3 päivää sen jälkeen kun lumi on satanut.

Talossa, missä asuimme aiemmin oli kaikki hyvin pitkään, lähes unelma taloyhtiö. Yksi hoiti isännöinnin maksutta, hoiti kaiken minun mielestä hyvin huomioiden, että kaveri tekee sen ihan hyvää hyvyyttään. Talkoilla tehtiin aidat, roskiskatos jne kaikki. Siihen asti kaikki mene hyvin kunnes ko. kaveri huomasi, että rännit vuotaa ja päätti, että teettää nopean ja kivuttoman korjauksen tuttunsa liikkeellä. Korjaus maksoi joitakin satasia ja sillä rännit saivat lisäaikaa eikä isompaa vahinkoa ehtinyt syntyä. Tästä yksi osakas veti herneen niiiiin syvälle nenään ja sota oli valmis, herneen vetejä rupesi tuntemattomasta syystä lietsoa vihaa ja kaivelemaan jokaista vanhaa asiaa jne joka johti siihen, että mitään ei tehdä talkoilla, isännöitsijä irtisanoutui ja nyt "kaikki" palvelut ostetaan, ja osakkaat maksaa... onneksi myimme osakkeemme ko. talosta pois. 
 
Moni ei myöskään tunnu ollenkaan ymmärtävän omistavansa osakkeita yhtiöstä,

Tämä on niin totta. Monella kummallinen käsitys että omistaa puuta, kiveä ja maata kun totuus on että omistaa paperia.
 
Quality sanoi:
Ei ole huoltoyhtiötä, vaan kaikki sellaiset taloyhtiön hoitotoimet, jotka eivät vaadi erityisosaamista, tehdään talkoilla. Itse asiassa myös isännöitsijä on asukas, joka ei ota korvausta työstään.
Meillä asutaan myös näin ja itse toimin taloyhtiön isännöitsijänä. Yhtiö on pieni ja kaikki tehdään talkoilla mihin vaan osaaminen/aika riittää. Asumiskustannukset tätä myöden pieniä, mutta jos jotain isompaa tarvii tehdä niin asukkaat saa melko suoraan kaivaa kuvettaan...
 
Mikko sanoi:
Moni ei myöskään tunnu ollenkaan ymmärtävän omistavansa osakkeita yhtiöstä, kun sen kunnossapitoon ei haluta lainkaan käyttää rahaa.

Niin moni ei ymmärrä, että omistavat määrätyt osakkeet yhtiöstä, jotka oikeuttavat hallitasemaan tiettyä asuntoa ja tiettyä maa-aluetta joka on merkitty liitteenä yhtiöjärjestykseen.
Palatakseni vielä tuohon huoltoyhtiö/talkoo akseliin. Jos pitäisi asua osakeyhtiömuotoisessa rivi,
 
Välillä syömässä...

Jos siis pitäisi asua as. oy muotoisessa rivi-,pari-,kerros-,luhti- tai erillistalossa niin haluaisin, että taloyhtiöllä ei olisi huoltoyhtiötä.
Kuten jo mainitsin en halua tehdä työtä, joka kuuluu huoltoyhtiön tehtäviin ja maksaa heille siitä, että minä teen kyseisen homman heidän puolestaan.
Edellisessä rivarissa, kun uusi oli, asui 27-35 vuotiasta DI:ta, opettajaa ja muita akateemisesti sivistyneitä nuoria. En tiedä mikä sitten oli syynä siihen että eivät halunneet, viitsineet eivätkä osanneet tehdä mitään. Hädin tuskin ottivat lumet omalta alueeltaan, ajoivat nurmikot pihastaan ja haravoivat. Huoltoyhtiö huomasi, että tuolla ei sanota mitään vaikka pikkuhiljaa vähentää töiden tekoa. En ymmärrä mistä niille maksettiin, nurmikonkin ajoi eräs harvoista vanhemmista asukkaista. Hallitus oli hampaattomia pikkupoikia täynnä, jotka eivät koskaan soittaneet huoltoyhtiöön tekemättömistä töistä, samoin isännöitsijä. Itse pyysin usein isännöitsijää hoitamaan asiat kuntoon, mutta ei. Joka yhtiökokouksessa pyysin hallituksen vaihtoa, mutta aina vaan samat pikkupojat äänestettiin. Onneksi sain myytyä kämpän enkä enää mene tuollaiseen taloyhtiöön.
 
Mikko sanoi:
....Ihmisillä on jotenkin niin kumma käsitys taloyhtiöistä, ei ollenkaan tajuta, että itse maksetaan kaikki kulut ja että hallitus ja isännöitsijä ovat samalla puolella, hoitamassa yhteisiä asioita....
Tämä on asia joka itseänikin ihmetyttää. Taloyhtiö tuntuu olevan joku hämärä taho joka keksi kaikkea asukkaiden/osakkaiden rahanmenoksi. Välillä pitää joillekin muistuttaa että SINÄ olet se taloyhtiö/osa sitä. Hallitus/hallituksen puheenjohtaja/isännöitsijä tosiaan tuntuvat olevan suoranaisia vihollisia. Sitten kun toivotetaan tervetulleeksi hallitukseen ja hoitamaan asiat paremmin, niin koskaan ei vapaaehtoisia löydy näistä valittajista.
 
-P- sanoi:
Tämä on asia joka itseänikin ihmetyttää. Taloyhtiö tuntuu olevan joku hämärä taho joka keksi kaikkea asukkaiden/osakkaiden rahanmenoksi. Välillä pitää joillekin muistuttaa että SINÄ olet se taloyhtiö/osa sitä. Hallitus/hallituksen puheenjohtaja/isännöitsijä tosiaan tuntuvat olevan suoranaisia vihollisia. Sitten kun toivotetaan tervetulleeksi hallitukseen ja hoitamaan asiat paremmin, niin koskaan ei vapaaehtoisia löydy näistä valittajista.

Voisiko sen osuvammin sanoa, arvostelua ja valitusta kyllä tulee mutta jos itse pitäisi ryhtyä tähän palkattomaan epäkiitolliseen hommaan niin luikitaan pakoon marmattamaan lisää. Mutta se on ihmisen luonne, täsmälleen sama ilmiö on politiikassa, kuvitellaan, että valtio on paha ja meitä vastaan vaikka valtio on 'me'. Mutta jos ei kiinnosta vaikuttaa asioihin niin silloin pitäisi olla ihan hiljaa.

V. 2006 on tullut oltua hallituksessa jäsenenä ja välillä pj:näkin mutta ensi kaudelle saa joku muu tulla minun tilalle. Oma yhtiö on onneksi ollut pääosin yhtä mieltä asioista, isotkin remontit on viety kohtuullisen sujuvasti läpi.  Tässä on tyylinä ollut se, että huoltofirma tekee kaiken ja mitään talkoita ei pidetä. Tämä sopii itselle vallan mainiosti, koska on ihan riittävästi muutakin hommaa, eikä pieni rahan säästö talkoiden muodossa tunnu kovin järkevältä.
 
Edellisessä rivarissa oli niin paljon halukkaita hallitukseen, että meni äänestykseen. Pikkupojat taas pääsivät. Yhdessä yhtiössä jossa minulla on talli, on sääntönä, että samaa ei valita hallitukseen kuin vuodeksi.
 
Tuolla alussa oli puhetta noista talkoista. Nyt ollaan asuttu n. 3,5 vuotta nykyisessä taloyhtiössä joka on pieni, kolmen paritalon yhtiö. Talkoita täällä ei ole ollut tapana järjestää, eikä sitä tekemistä olisikaan niin paljoa että talkoot pitäisi järjestää. Paikkoja yritetään pitää kunnossa aina kun tarvetta ilmenee. Just rakennettiin pätkä aitaa vanhan lahonneen tilalle. Huoltoyhtiötä ei meilläkään ole, joten itse tehdään kaikki mitä pystytään.
Mutta noista talkoista. Aiemmassa taloyhtiössä jossa asuimme oli 12 paritaloa, eli aika iso yhtiö. Aina keväisin ja syksyisin oli talkoot ja tekemistä riitti aina. Sitten illan päätteeksi oli taloyhtiön piikkin aina hankittu grillattavaa ja muuta syötävää ja juotavaa ja usein jotkun teki itsekin jotain ja toi syötävää, kahvia jne. Joskus juomat loppui kesken ja haettiin lähisiwasta lisää :) Muistelen kyllä kaiholla noita aikoja. Talkoot tuossa yhtiössä oli aina niin hieno tapahtuma kun siinä usein pitkäänkin iltaa istuttiin naapureiden kanssa rupattelemassa. Joku saattoi hakea kotoaan konjakkipullon siihen vielä illan kuluessa jne. Jatkoille saatettiin mennä jonkun luokse jollain porukalla jne. Kerran lähdettiin lähipubiin jollain porukalla. Eräs naapurin rouva kuskiksi ja Saab 9-5 farkku täyteen ukkoja, itse istuin takakontissa parin muun äijän kanssa päät kumarassa :) Voi noita aikoja :)
 
Minä olen meidän taloyhtiössä ollut vapaaehtoinen isännöitsijä jo 13 vuotta (ilman korvausta toki). Melkoinen vastuu tässä tulee kaupan päälle. Jos jotain ikävää sattuu, niin isännöitsijä on henkilökohtaisessa vastuussa.
Itse tekemällä olemme saaneet pidettyä hoitovastikkeen melko alhaalla, nyt se on 1,25 eur / m2.