https://yliteippaus.fi/

Hiirenkarkoittimet

Meillä on tälläinen ollut jo monta vuotta makkarissa terassin oven suussa.
Ostettu aikanaan S-Ryhmän Kodin Terrasta.
Jonkinmoista korkeataajuista ääntä se lähettää ja tuon hankinnan jälkeen ei ole sisältä hiiriä löytynyt.
Meillä on ollut tapana aamulla herätessä aukaista ovea ja tuulettaa vähän aikaa jolloin pihalta on helppo pääsy sisätiloihin lämmittelemään.

Aiemmin varmaan täälläkin kertonut erään illan hupaisasta hiirijahdista kun illalla nukkumaan mennessä vedin peiton sängyssä päälleni niin samaan syssyyn hiiri ruopi mahani yli ja karkuun sängystä. Siitä alkoi melkoinen jahti joka päättyi hiiren hengenlähtöön.
 
Liitteet

  • DDD3E947-2385-4CAB-961C-25BB2709F56A.jpeg
    DDD3E947-2385-4CAB-961C-25BB2709F56A.jpeg
    41,5 KB · Katsottu: 225
Vanhempien talossa on niitä pistokkeeseen kytkettäviä pieniä karkottimia, tietääkseni hiirenloukussa ei ole sen jälkeen ollut ainuttakaan hiirtä. Mutta kyllä niitä silti joskus näkee/kuulee joten ei täydellisesti poista. Itseä häiritsee se ääni mitä joistakin malleista lähtee, sellaista erittäin korkeataajuista ääntä jota kaikki ei edes kuule.

Kerran ajoin yhden nurkkaan ja heitin naapurin kissalle, taitaa se kissa olla edelleen tehokkain hiirenkarkotin :)
 
Juuha sanoi:
Itseä häiritsee se ääni mitä joistakin malleista lähtee, sellaista erittäin korkeataajuista ääntä jota kaikki ei edes kuule.

Ja voisin kuvitella jos taloudessa on koiria/kissoja nekään eivät välttämättä tykkää laitteesta.
 
En nyt tartu tuohon kissaan, sillä se ei ole edes mikään tae hiirien poissa pysymiselle. Ja siitä voi saada vielä kyytiäkin. Mutta meillä katosi hiiret välikatosta ihan verkotuksella. Naapuritalossa puutteellinen verkotus ja siellä ne otukset tömyävät niin että sen kuulee ulos asti.
No, tuo kuuluu meidän taloyhtiöön, joten on myös minua kiinnostaa hyvät loukut ja karkoittimet. Myrkkyjä ei haluttaisi käyttää. Taloyhtiössä on paljon lemmikkejä.
 
Kettu sanoi:

On jo maalauksen yhteydessä verkotettu enkä ole missään nimessä myrkyttämässä, koska sen jälkeen et tiedä mihin hiiret päätyvät. Loukuttamalla tiedät aina ne omatoimisesti viedä roskikseen.

Perushiirenloukku on vain tympeä, kun sitä pitäisi muistaa käydä tarkistamassa.
 
Maalla kun vanhassa talossa asumme, niin syksyllä kylmien tullen tykkäsivät hiiret etsiytyä kellariin. Hiirenloukku napsahteli tasaisesti. Kokeiltiin piruuttaan tuollaista elektronista yliääntä lähettävää karkotinta ja kas, en ole viiteen vuoteen löytänyt hiiren hiirtä loukuista saati nähnyt tai kuullut yhtään. Väitän siis tältä pohjalta, että toimii.
 
IC1970 sanoi:

Mikä merkki/malli käytössä?
Meillä hiirulainen napsahtaa loukkuun karkottimen vieressä 🤔
 
Jälleen on metsämyyrät saapuneet ulkovarastoihin, mutta pirulaisille ei tunnu kelpaavan muu kuin myrkkyjyvät. Loukuissa tarjottu suklaasta porkkanaan ja juustoon, mutta ei kelpaa. Muutaman saanut hengiltä kun laittanut auringonkukan siemeniä loukkuun, mutta pirulaiset ovat taitavia napsimaan nämäkin niin ettei loukku laukea.
Mikä olisi takuuvarma herkku näille nirppanokille?
 
Tuore laku toimii hyvin. Tosin en tiedä tarkalleen mitä lajia ne raadot ovat edustaneet, joita olen eläinten taivaaseen saattanut...
 
sojokki sanoi:
Jälleen on metsämyyrät saapuneet ulkovarastoihin, mutta pirulaisille ei tunnu kelpaavan muu kuin myrkkyjyvät. Loukuissa tarjottu suklaasta porkkanaan ja juustoon, mutta ei kelpaa. Muutaman saanut hengiltä kun laittanut auringonkukan siemeniä loukkuun, mutta pirulaiset ovat taitavia napsimaan nämäkin niin ettei loukku laukea.
Mikä olisi takuuvarma herkku näille nirppanokille?

Kyllä minä olen perinteisten loukkujen kanssa käyttänyt ihan hyvällä menestyksellä juustoa tai riittävän sitkeää leipää siihen "painolevyyn" kiinnitettynä.
 
Meiltä hävis terassin ulko-oven vierestä tällainen perinteinen metallinen hiirenloukku jossa oli juustonpala tuossa pari päivää sitten. Mikä lie ja mihin lie päätynyt.
 
setämies-73 sanoi:
Kyllä minä olen perinteisten loukkujen kanssa käyttänyt ihan hyvällä menestyksellä juustoa tai riittävän sitkeää leipää siihen "painolevyyn" kiinnitettynä.
Onko kyseessä ollut myyrät vai hiiret? Hiirille kyllä on juusto maistunut, kun niitä on loukutettu.
 
Jos syötti katoaa, niin vaikkapa leveähköllä kumirenksulla leipäpala kiinni painimeen. Pikkupedot voivat viedä koko pyydyksen ja sitä varten esim. rautalangalla paino tai kiinnitys johonkin. Pikkulintujen vahinkopyynnin estämiseksi kannattaa tarvittaessa rakennella pyydykselle jonkinlainen tunneli tms...
 
GTA1 sanoi:
Meiltä hävis terassin ulko-oven vierestä tällainen perinteinen metallinen hiirenloukku jossa oli juustonpala tuossa pari päivää sitten. Mikä lie ja mihin lie päätynyt.

Pitää sitoa kiinni johonkin lautaan tms. Muuten kyllä lähtee jyrsijän mukaan kun ne ei aina ihan heti kuole.

Tänään viritin minäkin perinteisen hiirenloukun talon yläpohjaan pakkasten tultua, sitkeää leipää syötiksi kuminauhalla varmistettuna. Varma vehje.

Kissani oli jo pari päivää sitten metsähiiren näköisen (ruskea valkoisella mahalla) mutta oudosti lyhythäntäsen hiiren/rotan murhannut kuistin viereen, kurkku auki muttei syöty.
 
Ehdottomasti kannattaa viritellä loukut niin ettei niihin pääse kuin hiirtä pienemmät elukat. Meilläkin pihalla silloin tällöin on nähty kärppiä, joten ei olisi niinkään kivaa kun tuollainen olisi jalastaan kiinni hiirenloukussa.
 
Välikatolla 8 hiirenloukkua juustopaloilla varustettuna. Harvakseltaan hiiri löytynyt niistä. Nyt oli kuitenki kaikista viety juusto ja yksi lauennut ilman saalista. Ennen jos juusto on viety ilman saalista on loukku kuitenkin lauennut. Mikähän ollut asialla, pikkulinnut ehkä?
 
Mökillä autotallissa toissa talvena hiiret riehui ja sotki.
Viimetalven siellä oli joku Halpa hallista ostettu karkoitin pistorasiassa, ilmeisesti toimii kun hiiristä ei ole jätöksiäkään enää näkynyt. Olikohan jotain 10€ tuollainen karkoitin.
Pitäisiköhän ihan varmuudella vaihtaa se uuteen vai toimiskohan vuodesta toiseen.
 
Itse itselleni vastaten:
Tämä on aivan farssi, kun saldo on nolla hiirtä!
-karppa- sanoi:

Tuollaisella ei ainakaan tee mitään, vaikka on hiirenloukkujen kaverina.

Hiiri- ja rottakarkotin Ötökkä
https://www.rusta.com/fi/fi/hiiri-ja-rottakarkotin-otokka-p181400410101.aspx

Kävin tuossa viikolla tarkastamassa kuusi loukkua mitkä laitoin tuossa kuukausi takaperin, niin neljässä oli hiiri. Ei perkele keksi mistä nuo pääsee vaikka kaikki paikat on verkotettu. Kävin ostamassa neljä loukkua lisää, että varmana lähtee kaikki. Ongelma on noissa pienimmissä perinteisissä metallisissa hiirenloukoussa se, että jos ei kuole heti eli loukku lyö käpälään kiinni, niin hiiri kerkeää raahaamaan loukkua. Välillä kärkkäiseltä sai pienen metallisen hiirenloukun ja rotanloukun välimallia, jota hiiri ei jaksa raahata ja tappaa välittömästi.
 
Arcca sanoi:
...Kissani oli jo pari päivää sitten metsähiiren näköisen (ruskea valkoisella mahalla) mutta oudosti lyhythäntäsen hiiren/rotan murhannut kuistin viereen, kurkku auki muttei syöty.
Kissa on luomuratkaisu - tappaa kodissa ja puutarhassa, ovela kuin Hannibal Lecter...
 
Jostain luin vinkin, että maapähkinävoi olisi hyvä syötti. En ole vielä kokeillut, on niin iso purkki eikä muuten ole käyttöä. No voihan hiiri sen tietysti nuolla varovasti pois, jos oikein ovela on.

Noilla ultraäänikarkottimilla en ole saanut kyllä mitään vaikutusta, rahat on hukkaan menneet. Liiterissä on silti hiiriä ollut riittämiin. Loukuilla vaan mennään.

Verkoista: seinän ja ulkovuorilaudoituksen raossa ne kuulemma osaavat myös kätevästi kiivetä vintille, joten sekin reitti tukkoon verkolla.
 
Juha_K sanoi:
Verkoista: seinän ja ulkovuorilaudoituksen raossa ne kuulemma osaavat myös kätevästi kiivetä vintille, joten sekin reitti tukkoon verkolla.

Tätä olen itsekkin arponut enää vaihtoehdoksi, kun yläosat on verkotettu kiinni. Seuraavana sitten nuo alaosat.
 
Fiyoko sanoi:
Välikatolla 8 hiirenloukkua juustopaloilla varustettuna. Harvakseltaan hiiri löytynyt niistä. Nyt oli kuitenki kaikista viety juusto ja yksi lauennut ilman saalista. Ennen jos juusto on viety ilman saalista on loukku kuitenkin lauennut. Mikähän ollut asialla, pikkulinnut ehkä?

Kyllä uskoisin että hiiri ne on napannut silti, ovelaa porukkaa.

Siksi nuo sitkeät leiväpalatkin, mitä käytän, on vielä lisäkiinnitetty kuminauhalla. Kuminauhan jälkeen loppui syötin katoamiset.

Edit. laukaisutikunkin laittanut juuri ja juuri kärkeen jääväksi. Jos laittoi tikun pieneen taitteeseen asti niin kevyt hiiri ei laukaise.
 
Päästäiset ainakin tekee tuota, syö syötin, mutta ei laukaise loukkua ellei mene reilummin syöttikielen päälle.
Eilen oli loukuissa metsämyyrä ja metsähiiri, jälkimmäinen oli laukaissut ensin hiirenloukun ja sitten jäänyt rotanloukkuun kokoaan eli vain häntä ja pää oli ulkona...
Olen käyttänyt Super Cat loukkuja ja nyt kun hiirenloukkuihin ei tahdo enää saada vaihtosyöttikieliä, olen laittanut nuukasti syöttitahnaa ruiskusta. Jää kokemuksella varmemmin loukkuun, kun syötistä on vain haju, kuin että on tahnaa täynnä.
Pst. lehtijutussa suosittelivat perinteisiin loukkuihin suklaata juuston sijaan, sitä varmaan tarvitsee jyrsiä enemmän voimalla ja loukku laukeaa varmemmin.