https://tummennuskalvot.fi/

Kattohuoltoa

JiiJii71

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
23.12.2013
Kävin pesemässä äitimuorilla tiilikaton. Viimeksi pesty - öööhhh, ei ikinä. Kämppä valmistunut 1993. Oli "hiukan" multaa katolla, samoin siellä näytti kasvavan voikukkia, horsmaa ja koivunalkuja. Olikin vissiin jo aika näyttää tuolle painepesuria.
 
Meillä on 1988 valmistunut katto ja vaihdoin tasan viikko sitten ensimmäisen kerran uuden tiilen katolle rikkinäisen tilalle. Pesty ei ole koskaan, sammalta vähän kertyy pohjoisen puoleiselle lappeelle, mutta siitä pääsee eroon keräilemällä ne pois silloin tällöin, ei edes joka vuosi. Vähän näkyy musta väri haalistuneen tiilistä ja pientä kulumaa näkyy, että jossain lähimmän 10-20 vuoden sisällä on varmaan laitettava enemmän noita uusiksi.
 
Minä sanon että tiilikatto on prceestä. Meidän taloyhtiössä 1998 valmistunut jossa kuusi paritaloasuntoa eli kolme taloa. Katot on tuota normaalia punaista tiilikatetta. Tuleehan noihin sammalta ja tuossa kun oli joku aika sitten nuo 4 runsaslumista talvea niin olihan noita rikkonaisia tiiliä vaikka kuinka paljon silloin.
Kaiken lisäksi noita tiiliä ei saa enää. Tai saa, mutta profiili on muuttunut loivemmaksi eikä siis käy. Hätäratkaisuksi keksittiin semmoinen että purettiin kunkin asunnon sisäänkäynnin yläpuolella olevasta pienestä "lipasta" tiilet ja laitettiin niihin tuolla uudella profiililla olevat tiilet. Saatiin siten muutamia varatiiliä.
Tuossa kuvassa vasemmalla alkuperäinen tiili. Oikealla uudenmallinen. No, kiusa se on pienikin kiusa, tai tässä tapauksessa iso.

Edit: tuossa tuo toinen kuva sen alkuperäisen tiilen takapinnalta. Saa vinkata jos joku tietää mistä noita saa, jos vaikka jostain purkutalosta tms.
 

Liitteet

  • ImageUploadedByTapatalk1443371177.136642.jpg
    ImageUploadedByTapatalk1443371177.136642.jpg
    37,4 KB · Katsottu: 267
  • ImageUploadedByTapatalk1443371453.906681.jpg
    ImageUploadedByTapatalk1443371453.906681.jpg
    22,3 KB · Katsottu: 260
Meillä on hyvin vastaava tilanne kuin -P-:llä, paitsi neljä tiilikattoista paritaloa, valmistuneet -89. Kerran, olikohan kolmisen vuotta sitten, katot putsasi ammattifirma, joka sumutti myös sammaleenpoistoaineen katoille.

Kourujen putsauksen yhteydessä on tänä syksynä käyty myös katoilla, ja kas kummaa, sinnehän olikien ekrtynyt melkoinen määrä tavaraa. Sammalta ei vielä kovin paljoa, mutta tontin koivut tuottavat uskomattoman määrän roskaa, joka pikkuhiljaa maatuu. Varsinkin kävelysilta on hankala, se kun on asennettu niin, että yläreunaan jää vain tikun mentävä rako, joka tukkeutuu nopeasti.

Eilen roikuin valjaissa yhdellä katolla peräti kolme tuntia harjojen ja lehtipuhaltimen kanssa. Enää on jäljellä puoli lappeaa. Onneksi harjakatot ovat epäsymmetriset, jolloin niistä toinen on lyhyempi ja jyrkempi, eikä se kerää roskaa yhtä helposti kuin pitempi ja loivempi.

Meillä kattotiilet ovat kestänet yllättävän hyvin eikä niitä ole tarvinnut montakaan vaihtaa. Mutta sama ongelma on kuin -P-:n yhtiössä, alkuperäisiä tiiliä ei enää saa mistään. Muutamia niitä oli jätetty rakentamisvaiheessa, mutta nekin on jo käytetty.
 
Jos pystyn valitsemaan ei omiin rakennelmiin tiilikattoja tule, 30 vuotta rakennusalalla on tämän opettanut, ongelmaa ongelman perään.

Jos huolettoman katon haluaa on ainoa vaihtoehto peltinen (valmis, esmes tiilikuvio) harjakatto oikein asennettuna.

Huovat, konesaumat ja tiilet kannattaa unohtaa.
 
Karvis sanoi:
Kyllähän konesaumakatto on yksi parhaimpia materiaaleja katolle, erittäin pitkäikäinen ja huoleton kun se oikein tehdään.

Niistä oikeintekijöistä on jo aika jättänyt. Nykyiset tekijät turaa niin että ruostuminen alkaa jo katolta laskeuduttaessa.....
 
Karvis sanoi:

Turha tästä sinun kanssa on alkaa vääntää, olen kuitenkin "aika" monella katolla käynyt ja tunnen "aika" monta konesaumakaton tekijääkin.....hyvät niistä on jo eläkkeellä.
 
dingdongpingpong sanoi:
Turha tästä sinun kanssa on alkaa vääntää, olen kuitenkin "aika" monella katolla käynyt ja tunnen "aika" monta konesaumakaton tekijääkin.....hyvät niistä on jo eläkkeellä.

Voinen kommentoida samoin, paitsi että niitä hyviäkin on vielä remmissä.
 
On niitä huonoja peltikattojakin ja niiden maaleja tai maalauksia ja vielä huonompia huoltomaalauksia. Vanhemmissa taloissa on monessa maalit hilseilleet pois, jopa muutaman vuoden jälkeiset uudet maalit. Entäpä sitten se sateenropina peltikatosta? Tiili ajaa hyvin asiansa tuolta osin. Meiltä sammaleet ovat tippuneet aika hyvin itsekseen ja ehkä piipusta tuleva tavara hieman auttaa asiaa. Talven lumet kun valuvat keväällä alas, niin sammaleet löytyvät maasta. Loivemmat katot pärjäävätkin huonommin ja vaativat huoltoakin.
 
Vinkkejä sammaleen poistoon huopakatolta?

Tuo kota vaatis osalta kattoa siistimisen, jotain ainetta siihenkin varmaan olis tarjolla?
 
Ko aineella tehtyä urakkaa mulle tarjottiin- sit tuli vastaan tarjous rautakaupasta 10,- 4 litraa.
Irtoroskat pois puhaltimella ja ruiskutus huovalle. Pitäs löytää 3 päivän pouta aineen vaikuttaa- senjälkeen sade saa huuhdella.

http://www.katepal.fi/ajankohtaista/02062017-kasvustot-pois-katoilta-katepal-kattopesu-k-10
 
Kiitokset kaikille. Täytyy tuollaista ainetta käydä ostamassa. Puut onkin tuon kodan ympäristöstä jo kaikonneet joten jatkossa ei tule olemaan samanlaista ongelmaa, tai ainakaan samassa mittakaavassa..
 
Onko kukaan kokeillut tuhkaliuosta katolle levitettynä?
Jossain oli vinkki liottaa koivutuhkaa kastelukannuun ja levitää se suodatettu liuos huopakatolle.
Ainakin savupiipun alapuolinen alue omalla kesämökin katolla puhdas eli voi olla perää.
Ne spesiaali aineet aika kalliita ja ei monen vuoden tehoa
 
Millanes homma on maalata peltiä?

Tässä tapauksessa pelti ei ole katolla vaan seinässä, mutta periaatteet ovat varmaan samat? Levyn reunasta maali on alkanut käpertymään ja alta näkyy sinkattu paljas pelti. Pittäälö vaan hankkia julmettu painepesuri ja tohottaa kaikki irti mikä lähtee jonka jälkee maalia päälle ja toivoa parasta vai kuinka homma toimii? Tallin peltiverhoilussa alkaa ikä näkymään ja olisihan se jollakin aika välillä kiva saada kuntoon, kun tuo tupa alkaa olla jo päällipuolelta entrattu.
 
Hommaa siinä on, mutta onnistunee. Aaltopelti voi mennä osin pensselihommiksi...

Mut paras ois jos saisi kaiken pois ja pinnan karheaksi -> hiekkaa tarvisi mieluusti.

Epoksimaalit sitten voivat karheaan pintaan tarttua, mutta vaativat pintaansa vielä polyuretaanimaalin jotta pinta ei heti auringossa haalistu.

Olikos se minkälainen se maali siinä tallin pinnassa? Jos napsautat käpristyneen lastun irti, mimmoinen se lohkeamapinta on? Muistikuva on myös vähän haalistuneesta pinnasta...
 
Hommaahan aina on ja sitä riittää.

En tiedä onko tarkoituksen mukaista ottaa kaikkea pois, mutta ainakin nuo käpristyneet/lohjenneet. Alta näkyy sinkkipinta, mutta en ole tarkoituksella rapsinu lohkeamia irti. Koitin seinää vähän pestä, mutta ei se siitä kirkastu, mutta pienet ajan myötä tulleet likatahrat kyllä lähtee helposti pois. Onhan tuossa jo varmaan ajansaatossa tullutta haalistumaa, mutta yllättävän tasaisesti, kun varjon puoli on saman sävyinen kuin eteläinen seinä johon aurinko porottaa. Yksi vaihtoehtohan olisi tehdä "facelift" pellit vaihtamalla, mutta saattaa olla niin tyyris homma, että maalaus on järkevämpi.
 
Pitäs vissiin tulla tupatarkastus tekemään että näkisi mimmoisesta tavarasta kyse. :D

Kyllähän se suoraa päällemaalattavissakin varmasti olisi, mutta kuinka pitkäksi aikaa... Sekin lie vähän kiinnostaa. Kränzlellä varmasti moskat lähtee, mutta jos epoksimaali on haalistunut - sitä ei korjata pesulla.
 
Meillä vaihdetaan tulevan kodin 35v vanha tiilikatto konesaumattuun peltikattoon. Tekijä on ihan oikea ammattimies, joka tekee Länsiuudellamaalla kattoja mm. vanhoihin kartanoihin ja Tammisaaressa vanhan kaupungin kattoja.
Nykyinen katto on todella sammaloitunut ja siinä  kasvaa kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Lisäksi osassa taloa aluskatteena on päre.
 
Vanha ketju, mutta ajankohtainen. Putsailin rännit kotona rankkasateen jälkeen joka oli hyvin irroittanut tiilikatosta sammalta sinne. Mutta ei riittävästi.... vielä kasvaa katolla isoja sammal paakkuja paikoittain ja tuli tunne että niille pitäisi jotain tehdä, viimeistään ensi keväänä. Samalla tähystin näkyisikö rikkoontuneita tiiliä, mutta ei. Onneksi niitä on kyllä aika iso nippu varalla jos tarvetta alkaa ilmenemään.

Mutta mites muut foorumin jäsenet ovat toimineet vastaavassa kattoasiassa. Lähdetään nyt kuitenkin siitä, että olemassa oleva tiilikatto saa luvän jäädä paikalleen...
 
Kuulostaa meidän katolta, tai ainakin ihan samanlaiselta.
Harjasin irtoroinan ja tiilien saumat puhtaaksi, letkutin letkupaineella (ei painepesurilla) ja nyt sitten Tikkurilan sammaleenpoistaja reppuruiskulla muhimaan. Olen todennut tuon toimivaksi, uusin n 5 vuoden välein.