https://yliteippaus.fi/

Sääilmiöitä

Quality

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
18.12.2013
Erikoinen 29. päivä joulukuuta. Mökkijärven jää oli jo reilusti miehen kantavaa, siis 5-8 -senttistä joulukuun alkupuolella. Lunta oli jään päällä vain ohut kerros, joten pikkupakkanenkin vahvisti jäätä. Kunnes alkoivat lämpimät säät ja vesisateet, joita on jatkunut joulunpyhien yli tähän saakka. Etelätuuli on avannut järvenselän vapauttaen sen jääpeitteestä, ja nyt jäätä on enää kapealla rantakaistaleella. Ja lunta ei näy juuri missään.

Lapsuuteni saman järven rannalla asuneena en muista kertaakaan, että olisi käynyt näin. Kerran aivan viime vuosina kylläkin. Taitaa olla aikamoinen hämmennys menossa Telluksen ilmakehässä.
 
^Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Volvo vaihtuu sähköautoon?
Ilmastoa pelastamaan?

Muistan yhden talven, kun en laittanut moottoripyörää lainkaan seisontavakuutukseen.
Ajoin läpi talven. Tosin pieniä siivuja vain, mutta silti.
Ei tämä ilmiö ole mitenkään poikkeava. Näitä sattuu silloin tällöin.
Jokunen vuosi sitten oli jääkausi. Tuskin sekään oli ihmisen aiheuttama...

 
Muistaakseni 2011 joulukuu oli aika pitkälti samanlaista, kun oli auton vaihtotilanne se, että Audi jäi kauppiaalle joulukuun alussa ja loppuvuosi tuli ajeltua volkkarilla kurakelissä. Tammikuun 3 päivä -12 lensi vielä rapa, kun haettiin Volvo ja seuraavina päivinä olikin sitten maa valkoinen, samoihin aikoihin meni ilmakin kunnolla pakkasen puolelle.

Seuraavana lauantaina aamuna, kun lähdettiin reissuun, niin olikin kunnon lumipöppyrä keli ja reissu olisi todennäköisesti jäänyt tekemättä, jos ei autona olis ollut korkeammalla maavaralla varustettu neliveto.
 
Kun järven jää suli kokonaan lämpimillä sateilla, nyt on jälleen jäätymisen aika. Usein on tullut seurattua jäiden lähtöä. harvemmin järven jäätymistä.

Rannalla on ohut jääkaistale ja vähän ulompana sulaa.Sulan keskellä pieni jää"saari", josta ohut riite alkoi levitä kohti isomman jään reunaa, ja pian koko alue on jääriitteen peitossa. Ei se aamulla vielä miestä kanna, mutta jos pakkanen kiristyy, niin parin päivän päästä hyvinkin. Nyt mittari näyttää - 5,8.
 
Yöllä järvi, myös selkävesi, on saanut yhtenäisen jääpeitteen. Tuskin koskaan tuo järvi on näin myöhään jäätynyt. Aamulla näkyi vielä tummempi, lähisaaren takaa alkanut vyöhyke, jolla ohut lumipeite oli vieläkin ohuempi, koska järvenselkä oli saanut jääpeitteen vasta yöllä, mutta aamupäivällä alkanut lumisade on verhonnut jääkannen yhtenäisen valkeaksi. Kunpa ei nyt tulisi lunta niin paljoa, että jää saisi vahvistua kunnolla. Lumisateita ei pitäisi olla liiemmin kylläkään luvassa. Maa on toki valkea, ja se on hienoa :).
 
Jäiköhän tämä talvi lyhytaikaiseksi, kun tuntuu talven selkä kovin jo taittuneen? Kunnon pakkasjakso kesti kaksi viikkoa, viikko sitten oli lumipyryn vuoro ja nyt mennään suojan puolella. Ilmatieteen laitoksen ennusteessa (Hki) näkyy pelkkiä punaisia lukemia.

Päivän pituus (Hki) on jo hulppeat 8 t 34 min, ja runsaan kuukauden kuluttua päivä on yhtä pitkä kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla. Valon lisääntyminen vaikuttaa voimakkaasti luontoon, eläimiin ja kasveihin: ne aktivoituvat ja tähyilevät jo mahdollisuuksia suvun jatkamiseen. On se kumma, miten luonnossa lisääntyminen on välttämätöntä vähintään vuosittain, kun ihmiskunta taistelee ylikansoittumisen kanssa samalla, kun sote-puolella turvataan elämisen mahdollisuudet käytännössä kaikille. Mutta tämä onkin jo uuden aiheen paikka.

Valosta piti vielä sanomani, että vaikuttaa se meihin ihmisiinkin aktivoivasti, virittävästi, ikään kuin toivoa toivottomuuden keskelle viestien. Josko se valo sittenkin voittaisi, edes joskus ja jossain?
 

Liitteet

  • Sää 8.2.2014.PNG
    Sää 8.2.2014.PNG
    69 KB · Katsottu: 371
Valosta piti vielä sanomani, että vaikuttaa se meihin ihmisiinkin aktivoivasti, virittävästi, ikään kuin toivoa toivottomuuden keskelle viestien. Josko se valo sittenkin voittaisi, edes joskus ja jossain?

Valo on jo voittanut, vaikka kevätpäiväntasaukseen on vielä pari viikkoa. Tänään, kun sadepilvet väistyivät nopeasti, pilvipeite repeili ja auringon säteet tunkivat lävitse, tuntui jo kovin keväiseltä.

Jos oli järven jäätyminen poikkeuksellista ja kovin myöhäistä, samoin on kevätjään pehmeneminen. En muista, milloin tähän aikaan vuodesta olisi tuntunut epävarmalta lähteä jäälle, kuten nyt. Saa nähdä, milloin jäät ovat kokonaan sulaneet.

Lunta on maastossa vain nimeksi, jossain saattaa olla vielä kasanpohjia, mutta mökkitiekin on käytännössä sula. Pian nähdään, miten roudan sulaminen vaikuttaa pikkuteitten kuntoon. Luntahan oli todella vähän, eikä pakkasjakso ollut kuin parin viikon mittainen, joten routaa tuskin on paljon. Voi hyvin olla, että routavauriot jäävät vähäisiksi.

Muuttolintuja on jo nähty eripuolilla: joutsenia, töyhtöhyyppiä ... ja tietysti myös mustarastaita, jotka ovat taitaneet talvehtia samoilla sijoilla. - Mitä lintuja teilläpäin?
 
Kummasti tuo valon lisääntyminen saa ihmiset reippailemaan ulos, varsinkin tänään huomas suorastaan tungoksen kävelyteillä kun aurinko syrjäytti sadepilvet.

En oikein vielä usko että talvi ois ohi, tai takatalvesta olen 99% varma että vielä lumet humauttaa taivaalta kuukauden sisään.

Lintuja ei ole tullut seurattua, mutta laulusta päätellen ovat pesänrakennus puuhissa  ;) Täytys käydä varmaan linnunpöntöt huomenna putsaamassa.
 
Itsekin kävin tuossa ennen pimeän tuloa takametsikössä lyhyen 5 km lenkin kävelemässä ja kevättä nuuskimassa. Ei mitenkään hyvä kulkea kun nimenomaan polunpohjat on peilijäässä mutta lunta ei ole käytännössä yhtään.

Olen itse viimeisen päälle kesäihminen ja nämä ensimerkit pian alkavasta keväästä/kesästä saa väkisinkin suun messingille. Sää oli kyllä muuten mitä mainioin metsässä kuljeskeluun.
 
Vielä on jonkin verran jäätä järvessä, mutta en sinne kyllä lähtisi enää hortoilemaan, ellei sitten yöpakkanen koveta pintaa siinä määrin, että se kestää eikä upota yhtään.

Jäät olivat liikkuneet ja vääntäneet laiturintynkää peräti mutkalle. Sen sai onneksi vapautettua helposti, ja samalla hakkasin jäätä pois laiturin ympäriltä niin pitkälle kuin kirves ulottui.

Sen verran oli pakkasella, että jää ulvahteli harvakseltaan. Aamulla kuului jännittävää naksahtelua aivan rannassa - saa nähdä, vieläkö jäät tunkevat kohti rantaa, jolloin laiturinnysä on jälleen vaarassa. Saisihan sen vieläkin maihin, mutta veden ottaminen olisi aika vaivalloista ilman laituria.

Taivas on pilvessä, mutta juuri nyt aurinko pilkahtelee pilvien raosta. Luvassa on tänään pohjoisen puoleista tuulta ja muutama lämpöaste.
 
Näyttää jää olevan taas liikkeessä kohti rantaa. Onneksi vapautin laiturin, mutta jos viikolla tulee monen asteen yöpakkasia, niiden vaikutusta on vaikea arvioida.
 
Quality sanoi:
... Sen verran oli pakkasella, että jää ulvahteli harvakseltaan...

Mökkilammen jää huuteli myöskin lunta peitokseen sunnuntaina ja maanantaina. Mielenkiintoisen kuuloista kumahtelua ja ulvahtelua. Tiistain vastaisena yönä tullut ohut lumipeite sitten hiljensi tuonkin ilmiön, kun jää sai kaipaamansa peitteen.
 
Olihan laituri vähän kääntynyt jäiden voimasta, mutta se on paikoillaan edelleen. Mutta en kyllä muista, milloin jäät olisivat lähteneet ennen 12. huhtikuuta! Tuossa lainehtii järvi vapaana jääpeitteestä, ja vesilinnut kiittävät.

Tuuli on etelässä ja vettä tihuttaa. Lunta ei ole missään, mutta mökkitie on pehmeä. Lämpötila +4. Ja radiossa soi Mamban Vielä on kesää jäljellä ;).
 
Tänään 18 jälkeen ajelimme vilkkaassa pitkän viikonlopun paluuliikenteessä nelostietä kohti Helsinkiä. Paikoin oli pientä ruuhkalauttaa, mutta pääosin liikenne soljui tienopeutta, kunnes pääsimme Keravan korkeudelle. Kumpikin kaista oli aivan täynnä ja nopeus hidastui alle viidenkympin. Vilkkuvat jarruvalot edellä varoittivat ennakkoon, kunnes yhtäkkiä alkoi melkoinen raesade. Tielle kertyi rakeita nopeasti monen sentin kerros. Onneksi kaikki ajoivat rauhallisesti pitäen edes jonkinmoisen turvavälin, ja raekuuro oli ohi parissa minuutissa. Toivottavasti myös jäljempänä tulleet selvisivät yhtä hyvin.
 
Vaihtelevaa säätä oli myös pohjois-Savossa. Torstaina räntäsade oli kasannut tielle n. 5sentin lumikerroksen tielle, onneks tätä mössöä oli vain n. puolen kilometrin verran.

Vaikka ulkona on +7 niin heti sadepilven saavuttua lämpö tipahtaa 0-1 asteeseen ja sade tulee monessa muodossa taivaalta.
 
^^ Taisin olla samassa kuurossa järvenpäään kohdalla puolituntia aikaisemmin, tuskin minuuttiakaan kesti ja vauhti tippui noin sataseen siksi aikaa.
 
Pekka T sanoi:
^^ Taisin olla samassa kuurossa järvenpäään kohdalla puolituntia aikaisemmin, tuskin minuuttiakaan kesti ja vauhti tippui noin sataseen siksi aikaa.

Keravan kohdalla oli kuulemma autoja jopa pyörähdellyt ympäri kun oli pito "karannut"... Lumimaista moskaa tiellä.. Onneksi ei vielä ollut kun itse siitä Tuusulasta Järvenpäähän porhalsin klo 18.30 aikaan...
 
Melkoisen sakeassa lumipyryssä sai aamupäivällä pyöräillä salilta kotiin. Näin se kesä tulee  8)
 
Pohjois-Espoossa ajoi vähän aikaa sitten vastaan useampia autoja, joissa oli päällä monen sentin lumi/räntäkerros. Olivat tulossa Vihdin suunnalta.
 
Välillä Jyväskylä-Ähtäri oli huonoin ajokeli missä olen ikinä ajanut kesärenkailla. Räntää oli tiellä niin paljon, että se otti auton pohjaan. Nopeus jonossa oli 40-60 km/h.
 
Aika sankka on lumisade just nyt ja isoja hiutaleita. Kotipihalle tuota alkaa jo vähän kertyä. No päätiet on varmaankin sulana, pitää lähteä tästä ajelemaan töihin.