https://tummennuskalvot.fi/

Asunto ulkomailta?

rosso

Klassikko
Liittynyt
18.8.2014
Onkos raatilaisilla kokemuksia asunnon ostamisesta ulkomailta.

Itse hankin aikoinaan 15v sitten kaupunkiasunnon budapestistä. Nyt 15 vuoden kokemuksella voin sanoa että aika paljon on oppinut vieraan maan kulttuurista kun on sellainen kohde johon palaa aina vuosittain. Toki muitakin reissuja tehdään muihin maihin, eli ainoana ulkomaan kohteena tämä ei toki ole ollut.

Kun asunnossa on huoneistokohtainen lämmitysmittaus, vesimittaus ja luonnollisesti sähkön mittaus niin vastikkeetkin ovat pysyneet kohtuullisina.
 
Ei ihan henkilökohtaista, mutta vanhemmilla on kämppä Espanjassa, jossa asuvatkin 3/4 vuodesta. Itselle ei ihan maistu, ehkä sitten eläkkeellä on eri ajatukset.
 
Asia on käynyt mielessä eläkeiän lähestyessä. Suurin kysymys on sitoutuako yhteen paikkaan vai vuokrata eri maista talvi kerrallaan?
 
Meillä on kaksio Alanyassa ja ostimme sen tietty väärään aikaan, kuten minun huonoon onneeni kuuluu  :(.
Liiran vaihtokurssi on sen jälkeen puoliintunut. Nyt Turkista saa asuntoja varsin edullisesti. Odotelkoon tuo parempia aikoja ja parempia kursseja. Ylläpito ei ole kovin kallista, noin 35 eur/kk menee hoitovastiketta, vakuutukseen ja kiinteistöveroon pari sataa vuodessa.