https://tummennuskalvot.fi/

Opel Mokka

T

Trollsten

Vieras
Eipä näemmä ole täällä tästä Ooppelin uuden nousun yhdestä terävimmästä kärjestä topicia. Suomessa myytiin viime vuonna toista tuhatta Mokkaa ja oli kolmanneksi myydyin Opel heti Corsan ja Astran jälkeen. Euroopassahan tämä on myös melkoisen suosittu. No kuitenkin Mokka on nyt uudistunut ja saa pellin alle samat uudet 1.4 turbomoottorit kuin uusi Astra. Bensaturbon perään saa myös automaatin maustettuna nelivedolla. Taitaa olla yksi edullisimmasta neliveto-automaateista Suomen markkinoilla Vitaran lisäksi. Lisäksi erittäinkin vanhahtavalta vaikuttanut kojelauta on vetäisty uusiksi ja noudattalee uuden Astran kanssa samaa linjaa. Ulkohan tuo ei vieläkään mikään muotovalio ole.

opel-mokka-x-299136.jpg

opel-mokka-x-299157.jpg

Itse olen kerran koeajanut Mokkan 1.4T 4x4 manuaalina ja ihan kelpo auto se mielestäni oli. Joskaan maantie/moottoritieajossa lyhyehkö ja korkeahko auto on vähän tökkivä ja nypyttävä henkilöautoihin tottuneelle.
http://www.tuulilasi.fi/uutiset/talta-nayttaa-uusi-opel-mokka

Trollsten sanoi:
Lisäksi erittäinkin vanhahtavalta vaikuttanut kojelauta on vetäisty uusiksi ja noudattalee uuden Astran kanssa samaa linjaa. Ulkohan tuo ei vieläkään mikään muotovalio ole.

Joskaan maantie/moottoritieajossa lyhyehkö ja korkeahko auto on vähän tökkivä ja nypyttävä henkilöautoihin tottuneelle.
http://www.tuulilasi.fi/uutiset/talta-nayttaa-uusi-opel-mokka
Minkäänlaista omakohtaista kokemusta ei tuosta ole, olen vain nähnyt noita työmatkoilla varsin tiheään ja miettinyt, että mikähän tuossakin houkuttelee? Siis ulkopäin auton kompaktit piirteet näyttävät jopa ahdistavilta, ja välittömästi syntyy ahtaan paikan kammo. Jotenkin on helppo uskoa myös Trollstenin kommentti maantieajo-ominaisuuksista.

Ehdottomasti parhaan näköiseltä auto vaikuttaa sisäkuvassa: erittäin hillitty ja hallittu kokonaisuus.
 
Quality sanoi:
Minkäänlaista omakohtaista kokemusta ei tuosta ole, olen vain nähnyt noita työmatkoilla varsin tiheään ja miettinyt, että mikähän tuossakin houkuttelee? Siis ulkopäin auton kompaktit piirteet näyttävät jopa ahdistavilta, ja välittömästi syntyy ahtaan paikan kammo.
On siinä hyviäkin puolia. Kuskin paikalla on hyvin tilaa ja ajoasento on posiitivisella tavalla ryhdikkäämpi kuin tavallisessa matalassa henkilöautossa ja tähän ei tarvitse laskeutua. Ulos näkee hyvin, paitsi taakse vähän rajoitetusti, mutta isot ulkopeilit auttaa todella paljon. Ja onhan tuollainen kompakti auto ihan mukava pyöritellä kaupunkiliikenteessä ja pikkasen korkeampi maavara auttaa talvella monessa paikassa. Ajo-ominaisuudet on sinänsä ihan kunnossa, mutta se Astran junamaisuus puuttuu, joka omalla kohdalla tökkäsi, kun suoraan Astran ratista hyppäsin Mokkan rattiin. Tökkivä ja nypyttävä voi olla ehkä liioiteltu ilmaus. Minä en muita tämän luokan autoja ole ajanut niin voi olla ettei ne ole sen kummoisempia.
 
Quality sanoi:
Minkäänlaista omakohtaista kokemusta ei tuosta ole, olen vain nähnyt noita työmatkoilla varsin tiheään ja miettinyt, että mikähän tuossakin houkuttelee? Siis ulkopäin auton kompaktit piirteet näyttävät jopa ahdistavilta, ja välittömästi syntyy ahtaan paikan kammo.

Minusta Mokka on tyylikkäämpi kuin useimmat muut samankokoiset korkeakattoiset. Uusi keula ei kyllä paranna ulkonäköä ja yhdistää sen selkeästi Opelin pikkuautosarjaan.
 
nemos sanoi:
Minusta Mokka on tyylikkäämpi kuin useimmat muut samankokoiset korkeakattoiset. Uusi keula ei kyllä paranna ulkonäköä ja yhdistää sen selkeästi Opelin pikkuautosarjaan.

Mihin vertaat? BMW X1, Suzuki Jimmy, Vitara, S-Cross, Mini Countryman, Skoda Yeti ...? Eihän noista mikään varsinainen muotoilun kaunotar ole, ja persoonalliset piirteet pitää olla. Jokainen on omalla tavallaan kaunis tai ruma, miten tuota katsookin.
 
Urlaub sanoi:
Onko Mokka ehta Ooppeli vai onko omaa sukuaan Korean Letukka? Chevy Trax vai mikä se olikaan?

Samaa sukua noiden kans... En nyt ihan heti muista oliko opeli ensin ja sitten muut. Mut sisarruksia kaikki  :eek: Jopa susukin kans?
 
Quality sanoi:
Minkäänlaista omakohtaista kokemusta ei tuosta ole, olen vain nähnyt noita työmatkoilla varsin tiheään ja miettinyt, että mikähän tuossakin houkuttelee?

Hinta. Iso osa kansasta (siis ne jotka haluavat korkeamman käyttöauton) ottaisivat varmasti mieluiten vaikkapa X5:n, Q7:n tai XC90:n mutta lompakko ei kestä. Eli rahakysymys isolle joukolle suomalaisia.

Itse pidän Mokkan muotokielestä, etenkin valkoisena ihan nätti peruscittari. Olen tuollaisessa istahtanut edessä ja takana Metro-Autossa ja oli ihmeen tilava sisältä; kaukana ahtaus. Tavaratilakin oli mukavan kokoinen. Oikein kompakti vehje pienelle perheelle. Kiinnostavuutta lisää varmasti kova kombinaatio elli bensaturbo-automaatti-neliveto. En pitäisi mahdottomana valintana itsellenikään, jos tämän maan talous vajoaa jatkossa kohti banaanivaltiota ja auton hintaluokat pitää mahdollisesti alkaa miettimään uusiksi seuraavissa autokaupoissa.

Peeveli sanoi:
Hinta. Iso osa kansasta (siis ne jotka haluavat korkeamman käyttöauton) ottaisivat varmasti mieluiten vaikkapa X5:n, Q7:n tai XC90:n mutta lompakko ei kestä. Eli rahakysymys isolle joukolle suomalaisia.

Ihmeellinen ajatus tuokin, että kansan syvät rivit jättäisivät Q7:t ja X5:t ostamatta rahapulan takia. Väitän, että se iso kansasta ajattelee ennemminkin niin, että "se nyt vaan on tyhmää maksaa 100 tonnia autosta", vaikka rahaa siihen olisikin.

Ehkä autopalstalla on sitten enemmän niitä, jotka ajavat nytkin sellaisella autolla, jonka hinta liikkuu ihan oikeastkin mahdollisen budjettinsa ylärajalla.
 
Urlaub sanoi:
Onko Mokka ehta Ooppeli vai onko omaa sukuaan Korean Letukka? Chevy Trax vai mikä se olikaan?

Piti oikein oikein kaivaa lisää kun muistelin sen olevan enemmän Korean Letukka.

Mokka perustuu GMn Gamma II platformiin, josta on vastuussa korealaiset ja sitä on ensin käytetty  Sparkissa ja Aveossa. Mokka tuli 2012 ja sisar Trax 2013.
 
Urlaub sanoi:
Ihmeellinen ajatus tuokin, että kansan syvät rivit jättäisivät Q7:t ja X5:t ostamatta rahapulan takia. Väitän, että se iso kansasta ajattelee ennemminkin niin, että "se nyt vaan on tyhmää maksaa 100 tonnia autosta", vaikka rahaa siihen olisikin.

Ehkä autopalstalla on sitten enemmän niitä, jotka ajavat nytkin sellaisella autolla, jonka hinta liikkuu ihan oikeastkin mahdollisen budjettinsa ylärajalla.

Yhdyn tähän. En näe vertailua mitenkään, että Mokan ostaja ajattelisi että ostan pienemmän kuin ison maasturin.. Vähän sama kun ostaa jonkun Rs ocun tai vastaavan, kun ei ole varaa ostaa S4/S6/m3/m5 bemaria...  :rolleyes:
 
Mokka vaikuttaa faceliftattuna kyllä mielenkiintoiselta rassilta. Ajovalot saa modernisti ledinä (en ala vänkäämään täällä niiden tehosta tai tehottumuudesta besserwissereiden kanssa), ja etupenkeiksi ergopenkit (vissiin sportpenkit kuten Astraan eli lupaa raihnaisen selän omistajalle hyvää). Jos tuohon vielä saisi astetta paremmat poppivehkeet niin saattaisi olla aikanaan vaikka seuraava peli juuri bensaturbolla, automaatilla ja nelivetoisena. Saanee metallinhohtovalkoisenakin, ja myös joku metallinoranssi lienee tulossa, aika erottuva väri.

Arcca sanoi:
Piti oikein oikein kaivaa lisää kun muistelin sen olevan enemmän Korean Letukka.

Mokka perustuu GMn Gamma II platformiin, josta on vastuussa korealaiset ja sitä on ensin käytetty  Sparkissa ja Aveossa. Mokka tuli 2012 ja sisar Trax 2013.
Jenkeissä tätä myydään myös Buickina.
 
Tyylikkäästi on Mokka uudistunut, mutta ihmetyttää sama kun Zafirassa, kun vanhoja moottoreita vielä tarjoillaan eikä matriisi-Ledejä ole tarjolla.

Muutama juttu on paremmin kuin Astrassa, Mokkaan saa paremman audiosysteemin ja nahkat myös ruskeana. Lieköhän on pre-FL Mokan sisustan muovisuus ja auton meluisuus saatu kuriin? Yksi asia tökki Mokassa ja siihen ei FL  auta, siksi jätin auton kaksi kertaa ostamatta, nimittäin vähän turhan pieni kontti. Odotan kyllä Opelilta lähivuosina tarjontaa katumaasturiluokkaan, joka voisi kilpailla esim. tulevan Yetin kanssa.
 
Onpas kova kokonaisuus! Neliveto-automaatti-152 hv bensaturbo alta 30 kymppiä ja parhaimmallakin tasolla 30. ja lisävarusteiden hinnat edulliset,. Tuo tulee myymään meillä ja paljon. Moni nyrpistää nenää Mokan muodoille mutta minusta se on aina ollut genressään komea etenkin valkoisena. Hm...olisin saanut saman vetotavan, vielä vähäsen korkeamman cittarin riittävin tiloin lisävarusteineenkin 7-8 tonttua halvemmalla kuin mitä Atecasta tuli. Mokka on pitänyt hintansa Qashqain tapaan erittäin hyvin käytettynä, joten erinomaisen järkevä cittari kankeakehoiselle pariskunnalle tms.
 
otj sanoi:
Muutama juttu on paremmin kuin Astrassa, Mokkaan saa paremman audiosysteemin ja nahkat myös ruskeana. Lieköhän on pre-FL Mokan sisustan muovisuus ja auton meluisuus saatu kuriin? Yksi asia tökki Mokassa ja siihen ei FL  auta, siksi jätin auton kaksi kertaa ostamatta, nimittäin vähän turhan pieni kontti. Odotan kyllä Opelilta lähivuosina tarjontaa katumaasturiluokkaan, joka voisi kilpailla esim. tulevan Yetin kanssa.
Jos muisti ei pahasti petä niin ei tuo pre-fl Mokka sen sisustan muovisuuden osalta ollut sen kummempi kuin J-Astra. Nythän tuo näyttää hyvin samalta kuin K-Astra. Meluisuudessakaan ei mielestäni ollut juurikaan eroa Astraan. No kojoista on tovi. Ajettavuus silloin oli suurin este. Tämähän on pieni crossover ja eipä kilpailijoidenkaan kontit juuri suurempia ole.

Hinnat varmaan aika kohdallaan. Noin äkkiseltään katsottuna kilpailijoista niin CX-3 A AWD alkaen 32,5k, Jukeen ei moista yhdistelmää saa kuin 190hv koneen kanssa ja hinta on 36,5k ja Pösön "maasturiin" ei näemmä saa nelivetoa ollenkaan.
 
Oho! Sikäli jos rouvan työkuviot jossain vaiheessa muuttuvat, voisi tässä(kin) olla oiva peli rouvalle. Noin 25 k€ saisi Mokka X Enjoy:n 1,6 dieselillä ja varustus on vakiona jo aika hyvin kohdillaan. Hinta-laatu-suhde ainakin paperilla melko hyvin kohdillaan...
 
otj sanoi:
.... mutta ihmetyttää sama kun Zafirassa, kun vanhoja moottoreita vielä tarjoillaan ...
Tuo 1.6 CTDi moottori tuli Opeleihin uutena moottorina alkuvuodesta 2015, joten ei se nyt kovin vanha konstruktio ole. Bensakone taitaa tosiaan kuitenkin olla vielä tuota vanhempaa versiota, joka on vähän kumma homma. Mokkan korkeat päästöarvot selittynevät osin myös Mokkan painolla sekä myös vanhahtavalla automaattilaatikkolla.
 
Marty McFly sanoi:

Nelivetoisessa on uudempi moottori. Iskutilavuudesta näkee suoraan, kun se on sama kuin uuden Astran moottoreissa. Sinänsä on kummallista miksei etuvetoiseenkin olisi voitu istuttaa suoraan Astran keulalta tuota pakettia.
 
Trollsten sanoi:
Jos muisti ei pahasti petä niin ei tuo pre-fl Mokka sen sisustan muovisuuden osalta ollut sen kummempi kuin J-Astra. Nythän tuo näyttää hyvin samalta kuin K-Astra. Meluisuudessakaan ei mielestäni ollut juurikaan eroa Astraan. No kojoista on tovi. Ajettavuus silloin oli suurin este. Tämähän on pieni crossover ja eipä kilpailijoidenkaan kontit juuri suurempia ole.

Keväällä kävin testaamassa Drive-varusteista Mokkaa ja silloin oli vielä itsellä alla Astra J. Kyllä J:kin oli hienostuneempi joka suhteessa, myös sisustan materiaaleissa sekä hiljaisempi. Mokassa näkyi Korea-tausta. Mutta kukaties ovat saaneet asiat kuntoon faceliftiin, täytyy varmaan käydä ihan mielenkiinnosta kurkkaamassa ja koeajamassa. Hyvä pakettihan pre-FL Mokkakin oli kaiken kaikkiaan ja myi todellla hyvin koko Euroopassa.
 
otj sanoi:
Keväällä kävin testaamassa Drive-varusteista Mokkaa ja silloin oli vielä itsellä alla Astra J. Kyllä J:kin oli hienostuneempi joka suhteessa, myös sisustan materiaaleissa sekä hiljaisempi.
J-Astra oli mullakin silloin perseen alla kun Mokkaa kävin testaamassa. Astra oli kyllä ajettavuudeltaan paljon hienostuneempi, mutta muuten ei kyllä kummoista eroa. Mokka taisi olla silloin Cosmo 1.4T 4x4.
 
Kyllä tämä uusi Mokka X vähän kiinnostaa. Joskus 2012 talvella tuli koeajettua 1.4T 4x4 Cosmo ja hienostihan se meni vaikeassa sohjokelissä.  Ehkä parasta oli ergonominen AGR-istuin joka tosin silloin sai (lisähinnalla)vain kuljettajan penkkiin. Nykyään kummatkin penkit kuuluvat pakettiin. Ehkä paras penkki jossa olen autossa istunut.
Sisusta on ainakin kuvista päätellen uudistunut mukavasti. Ulkoiset erot rajoittuvat lähinnä keulaan. Heikkoutena on vanhahtava automaatti, pieni tavaratila ja vain 2-vuoden takuu jota voi rahalla kasvattaa.

Opelin sivuilta kokosin paketin. http://www.opel.fi/content/dam/Opel/Europe/finland/nscwebsite/fi/11_Brochure_Library/Uusi-Mokka-X-Hinnasto.pdf

1.4T A6-autom. 4x4 152hv Innovation  (uudempi kone tässä nelivetomallissa)

+ Innovation paketti
+ Älykkäät Led-valot
+ AGR-istuimet
+ Metalliväri

yht. noin 33 200 €

Tuossa alkaa jo olemaan kaikki tarpeellinen mukana.