https://tummennuskalvot.fi/

Realitysarja Autokauppiaat

monster

Klassikkoainesta
Liittynyt
20.3.2014
LAAKKOSELLA KUVATTU UUSI AUTOALAN TOSI-TV-SARJA ALKAA SUNNUNTAINA
Tiedote.
Julkaistu: 24.04.2015 klo 08:32
Julkaisija: Laakkonen Yhtiöt
Suomen suurin autojen vähittäismyyntiketju Laakkonen lähtee rohkeasti tekemään autoalaa tutuksi TV-katsojille. Sunnuntaina 26.4. klo 18.00 alkaa Laakkosen ja Kutosen yhteistyössä suunnittelema ja toteuttama tosielämän TV-sarja Autokauppiaat.
Sarjan puolen tunnin mittaiset jaksot on kuvattu Laakkosen liikkeissä eri puolilla Suomea ja niiden päähenkilöinä esiintyy kuusi Laakkosella työskentelevää autoalan ammattilaista, jotka edustavat monipuolisesti autokaupan eri ammatti- ja palvelutehtäviä.
Sarjan tavoitteena on murtaa autokauppaan liittyviä myyttejä esittelemällä alalla toimivia naisia, autokaupan toimintatapoja sekä teknistä osaamista, jota alan ammattilaisilta edellytetään.

Sarjan eri jaksoissa tutustutaan päähenkilöiden työpäivään ja -ympäristöön. Katsojilla on tilaisuus kurkistaa kulissien taakse ja nähdä, mitä kaikkea hyvään palveluun sitoutuneet ammattilaiset tekevät. Asiakaskohtaamiset ovat vain jäävuoren huippu.
Autokauppiaat-sarja on täysin kotimainen tuotanto ja se on kuvattu lopputalven aikana. Sarjaa esitetään TV-kanava Kutosella sunnuntaisin. Sarjaan ja sen päähenkilöihin voi tutustua lähemmin Laakkosen ja Kutosen verkkosivuilla www.laakkonen.fi ja www.kutonen.fi.
Lisätietoja antaa
Markkinointijohtaja Tea Brchisky, Laakkonen autokonserni,
puh. 050 415 2574 tai tea.brchisky@laakkonen.fi
 
On hauskaa huomata että nykyään on kannattavampaa tehdä kokonainen televisiosarja kuin mainostaa televisiossa.

Snadisti offtopic: Kerrassaan nerokas esimerkki on Tori.fi:n Aarteenetsijät vai mikä olikaan joka on puhtaasti Tori:n mainos. Sivusto ansaitsee muutenkin hatunnoston. Yksinkertainen mutta ilmainen myyntipaikka joka käörii omistajalle pelkillä affimainoksilla valtavat määrät rahaa.
 
Meni ohi, olin lasten kanssa puuhaamassa. Kutosella ei voi katsoa netistä, voiko jostain?
 
En yhtään enää ihmettele lasipalatsien hyvityksiä vaihtureista kun tämän pvän jaksossa paljastui millaisia suurinosa ostajista on  :mad: joku meinaan osti suorallakaupalla 36ke hintaisen 308 farkkupösön ja tinkasi hurjat sata euroa (100€!) ,hyvä ettei myyjä reväyttänyt kättään,kun sitä kaupanmerkiksi tarjosi pöytänsä takaa.
 
Kyllä on taas tehty aivan turha ohjelma sarja. Paljonkohan Yrjö on maksanut moisesta ohjelmasta.
 
Gti sanoi:
En yhtään enää ihmettele lasipalatsien hyvityksiä vaihtureista kun tämän pvän jaksossa paljastui millaisia suurinosa ostajista on  :mad: joku meinaan osti suorallakaupalla 36ke hintaisen 308 farkkupösön ja tinkasi hurjat sata euroa (100€!) ,hyvä ettei myyjä reväyttänyt kättään,kun sitä kaupanmerkiksi tarjosi pöytänsä takaa.


Ihmettelin itekkin, tuumasin että 35te euroo ois ollu minkä oisin voinu maksaa. Isä totes että en ois edes 30te maksanu käteisellä  ;D
 
Gti sanoi:
En yhtään enää ihmettele lasipalatsien hyvityksiä vaihtureista kun tämän pvän jaksossa paljastui millaisia suurinosa ostajista on  :mad: joku meinaan osti suorallakaupalla 36ke hintaisen 308 farkkupösön ja tinkasi hurjat sata euroa (100€!) ,hyvä ettei myyjä reväyttänyt kättään,kun sitä kaupanmerkiksi tarjosi pöytänsä takaa.
Eiköhän tämä ole taas näyteltyä sontaa autokauppiaiden sponsoroimana. Yritetään näyttää ettei autokaupassa kuulu tingata.
 
Gti sanoi:
En yhtään enää ihmettele lasipalatsien hyvityksiä vaihtureista kun tämän pvän jaksossa paljastui millaisia suurinosa ostajista on  :mad: joku meinaan osti suorallakaupalla 36ke hintaisen 308 farkkupösön ja tinkasi hurjat sata euroa (100€!) ,hyvä ettei myyjä reväyttänyt kättään,kun sitä kaupanmerkiksi tarjosi pöytänsä takaa.

Piti ihan käydä katsomassa miltä näyttää tuon hintainen 308 Pösö.
 
Penguin sanoi:
tv5.fi/nettitv

Ei tosin ole vielä siellä, mutta kaipa tuo on tulossa.

Kiitti linkistä. Täytyi käydä katsomassa tuo jakso. Ei kai tämä niin kovin paha ohjelma ollutkaan. Ihan asiallisen jäykkää meininkiä. Tuosta kaupanteosta nyt ei oikein osaa mitään sanoa. Ei kai kukaan oikeasti tuolleen tingi? Mutta nyt kun ollaan telkkarissa, voi homma muuttua vallan toiseksi?!

Tulis nyt seuraavaan jaksoon joku kunnon mielensäpahoittaja ostamaan Subarua, niin saatais hieman huumoria mukaan ;D
 
Karvis sanoi:
Kylläpä oli tiukkaa tinkaamista ;D

;D ;D

Itse epäilin aluksi että kaveri on otettu näyttelemään auton ostajaa tuohon, mutta sitten muistin että esim. kaksi työkaveriani -miestä- eivät kuulemma itsekään tinkaa koskaan. Ihmettelivät kun kerroin omasta metodistani. Toki kaikkien ei tarvitse jos pätäkkää riittää ja siitä ei muutenkaan niin väliä. Ja tuo ei ollut mikään osari-Ossikaan vaan käteismiehiä. Ehkäpä tuollainen auton osto on yleisempää kuin luulemmekaan.

Paras osuus oli se missin käynti; varmasti tulee jynssäämään sponsori-Pösöään Glymin salkkuaineilla. ;D
 
Minäkin kuuntelin ostajan tinkimismietteitä koeajolla, että on tainnut Stadiumia lukea ja meinaa heittää veroton-28% -ostotarjouksen, mutta ei kai sellaista tapahtuisi Laakkosen ohjelmassa. Muodollinen reilu satanen ja kaikilla hyvä mieli :)

Peeveli sanoi:
Paras osuus oli se missin käynti; varmasti tulee jynssäämään sponsori-Pösöään Glymin salkkuaineilla. ;D

En myötähäpeältäni tiennyt miten päin olisin silmiäni pyöritellyt tämän nähtyäni :rolleyes:

Ihan sama mitä esittävät, katson jatkossakin.
 
Peeveli sanoi:
Sitten muistin että esim. kaksi työkaveriani -miestä- eivät kuulemma itsekään tinkaa koskaan. Ihmettelivät kun kerroin omasta metodistani. Toki kaikkien ei tarvitse jos pätäkkää riittää ja siitä ei muutenkaan niin väliä. Ja tuo ei ollut mikään osari-Ossikaan vaan käteismiehiä. Ehkäpä tuollainen auton osto on yleisempää kuin luulemmekaan.

Kyllä mua ainakin vituttaa tinkiminen yli kaiken ja harrastan sitä hyvin harvoin vaikken rikas olekaan, päinvastoin.

Siksi en esimerkiksi huonekaluja voi juurikaan ostaa koska niiden ns. oikeasta hinnasta ei ole mitään tietoa vaan niistä on tapana puhua kymmeniä prosentteja hinnasta pois. Kaupasta jää poikkeuksetta kusetettu olo.

 
En katsonut ohjelmaa loppuun kun jokin muu oli kiinnostavampi- täytyy kattoo loppu, kun aattelin ettei muusikko ainakaan sillä käynnillä kauppaa pääse tekeen, kun oli mallikin niin hakusessa.

Alussa vain tuon pösökauppiaan puheet hiukan nauratti- jos mulle jokin kauppias alkais puhumaan tollasia epäolennaisuuksia saattas kaupanhieronta loppua heti alkuun. Ymmärrän kyllä, että kamera sekottaa pasmat tosi pahasti- korjaamoa esittelevä tytöllä ei tuntunu olevan niin paljoa ramppikuumetta.

Kun nyt tuon kanavan auto-ohjelmia (Kaara) katsoo niin pitää kyllä ihmetellä onko noita näin vaikeaa tehdä kiinnostaviksi- molemmat vaikuttaa aika amatöörimäisille.
 
En tiedä oliko Pösön ostaja kysellyt muualta tarjouksia, mutta ite ainakin alan vääntämään kauppaa sen kanssa joka tarjoaa alun alkaen parasta kauppaa. Tiedän jo etukäteen mitä halua, kun tarjousta pyydän. Kauppiaan kannalta taidan olla siis suhteellisen helppo asiakas ja tinkaaminen on saman suuntaista kuin pösö kaupassa eli tasalukuihin pyöristelyä. Mulle riittää se tieto, että joku liike oli tarjonnut tonneittain isompaa hintaa  ;D

Mitä tuohon Kaara-ohjelmaan tulee, niin se aikaisempi Start oli ihan samaa puuroa. Ohjelma sisältää nykyiselläänkin tutkivan journalismin riemuvoittoja laajalla rintamalla.
 
Ale sanoi:
Kyllä mua ainakin vituttaa tinkiminen yli kaiken ja harrastan sitä hyvin harvoin vaikken rikas olekaan, päinvastoin.

Siksi en esimerkiksi huonekaluja voi juurikaan ostaa koska niiden ns. oikeasta hinnasta ei ole mitään tietoa vaan niistä on tapana puhua kymmeniä prosentteja hinnasta pois. Kaupasta jää poikkeuksetta kusetettu olo.

Suomeen olisi tarve saada saksalaisten autodealereiden kaltaisi firmoja, jotka ovat tinkineet listahinnoista ilmat pois jo valmiiksi.

Kuten moneen kertaan on tälläkin palstalla esitelty, niin tavallisistakin tehdastilattavista autoista lohkeaa Saksassa helposti 10-20 %:a alennusta. Sopivasti osuen 30 %:akaan ei ole mikään harvinaisuus. www.autohaus24.de
 
Peeveli sanoi:
Ehkäpä tuollainen auton osto on yleisempää kuin luulemmekaan.

Ettei olisi jopa normi. Itse kun eksyin aikoinaan johonkin volkkarin asiakastutkimustilaisuuteen, niin meidän n. kymmenen hengen poppoosta (en enää muista tarkalleen montako siellä oli) minun lisäkseni ehkä yksi tai kaksi kilpailutti autoa ostaessaan tarjouksia. Ei kaikille tule mieleenkään, että auton listahinnasta voisi saada jotain merkittävää pois, jollei kukaan ole opastamassa. Sinällään ihan ymmärrettävää, kun eihän autokauppa mikään torikoju ole ja arkiasioinnissa tinkiminen tulee harvalle edes mieleen. Kaikki eivät edes lähde sille tinkimisen tielle, vaikka tietäisivät siitä. Tuossa asiakastutkimustilaisuudessakin eräs oli sitä mieltä, että hän haluaa vain kävellä autokauppaan, sanoa mitä haluaa ja kuulla paljonko se maksaa, eikä kuluttaa prosessiin yhtään sen enempää vaivaa.
 
Tuosta nyt ei ota selvää vaikka olisi kuvattu monena päivänä, oliko vaihturia ja kuinka kaveri oli perehtynyt asiaan etukäteen. Tuota kaikkea on vaan hieman vaikea saada mahtumaan 20min pätkään.

Harvoin itsekään kilpailutan kauppoja tehdessävaan mielessä on mitä se saa maksaa ja mitä sen suurinpiirtein pitäisi maksaa?  Sitten kaupat tehtyäni teen vertailua eri liikkeiden kesken ja lopputulos on ollut aina sama. Alennnukset olleet pääsääntöisesti pyöristämisiä ja jotain kivaa kaupanpäälle. Kunhan väliraha on sopiva niin voihan noita vaihtaa vaikka kerran kuussa. Tuntuu, että jengi tekee auton hankinnasta jotain elämää suurempaa täällä (itse saatan miettiä kauemmin mitä grillattavaa ostaisi).

Saksassa on hyvä antaa 30% alennuksia kun hyvitykset vaihdokeista ovat arvoltaan lähinnä kilo ihmispaskaa. Sakemanni maksaa autonsa roimana arvon alenemisena.