https://www.popvakuutus.fi/asiakaspalvelu/yhteistyokumppaneiden-edut?utm_source=autostadium&utm_medium=banner&utm_campaign=autovakuutus_autostadium_jatkuva&utm_content=autovakuutus_0418

Thaimaa matkakohteena

Markku J

Hallitusjäsen
Liittynyt
18.12.2013
Meillä on varattuna talviloma Phuketiin tänä vuonna. Viimeiset 2 vuotta olemme talviloman viettäneet Krabilla, joka on aivan ihana paikka lähisaarineen. Paljon nähtävää on, ja todellisia paratiisirantoja. Phuketissa olen ollut lomalla viimeksi v 1999, joten se lienee muuttunut paljon. Turistikeskus kun se on, niin en odota yhtä paljon kuin pieni Krabi tarjoaa (avopuoliso ei vaan halua kolmatta kertaa samaan paikkaan).

Pari kuvaa Krabilta v 2012:

IMG_2057.JPG


IMG_2223.JPG
 
Maaliskuussa olin 2 viikkoa Krabilla. Ensimmäinen kerta Thaimaassa, mutta ei varmasti viimeinen. Majapaikkakin valikoitui "turistirysän" sivusta ja muutenkin välteltiin menemästä sinne missä kaikki ovat. Seuraavan kerran aikaa voisi varata hieman enemmän ja kierellä ympäri kyseistä maata.
 
Viime vuonna oltiin Phuketissa ja en kyllä pitänyt paikkaa erityisen hyvänä. Koko Phuket on niin 100% turisteille tehty, ettei paikallisesta menosta ole enää tietoakaan. Onneksi loistavat sukellusvedet pelastavat paikan. Raya divers järjestää erinomaisen hyviä ja luotettavia sukellusreissuja tuolla. Sen verran pitää kotiinpäin vetää, että tulee thaikuissa Rayaa käyttää.

Henkilökohtaisesti pidän Malesiasta monin verroin enemmän, mutta valitettavasti esim. Penangissa on virtausten takia merivesi sellaista hernekeittoa, että siellä ei voi sukeltaa.
 
Alkaa pientä matkakuumetta tulla jo päälle, kun lomareissuun lähdetään sunnuntaina. Kohteena tänä vuonna siis Phuketin Karon Beach ja Hilton Arcadia -hotelli. Onko siellä hiljattain käyneillä foorumilaisilla vinkkejä hyvistä ravintoloista tai muusta lapsiperheelle sopivasta tekemisestä ?

Minä olisin mieluummin mennyt johonkin "persoonallisempaan" kohteeseen (Ao Nang, Koh Lanta, Koh Samui tai jopa Cha-Am), mutta tämä vuosi mennään avopuolison valinnan mukaan.
 
MMV sanoi:
Viime vuonna oltiin Phuketissa ja en kyllä pitänyt paikkaa erityisen hyvänä. Koko Phuket on niin 100% turisteille tehty, ettei paikallisesta menosta ole enää tietoakaan.

Mä en mitenkään ymmärrä koko Thaimaata matkakohteena.. Lienen kieroutunut.. Mielummin teen kaupunkilomia, tai sitten vaan "varaan liput jonnekin ja lähdetään"-periaatteella..

"Aurinkolomamatkat" myöskään ei oo mua varten, niitäkin kokeilleena en ymmärrä miten se minun maailmankatsomusta olis muuttanu tai parantanu tms.. Sinne mennään lämpimään laiskottelemaan ja tekemään samoja juttuja kuin täälläkin voi pääosin suorittaa, ainoona erona ulkona syöminen ja juominen..
 
Minulla motiivina on aurinkoisen tauon saaminen pahimman pimeysjakson keskelle. Pojan kanssa touhuamme uimassa monta tuntia päivässä. Joku päivä käymme venereissulla. Ajelemme tuk tuk -kyydillä eri paikkoihin shoppailemaan. Illalla syömme mahtavaa thai -ruokaa. Tuota ei oikein voi talvella muualla tehdä.
En hae sieltä mitään erityistä kulttuurikokemusta. Matkailun suhteen makuja on monia, ja tämä lienee se laiskan miehen vaihtoehto.
 
Helmikuun alussa lähtö taas Thaimaahan,  neljäs kerta vuoden sisään. Joka lomalla on tullut käytyä kun tuo kauniimpi puolisko siellä (vielä) asuu  ;D Bangkok - Ao Nang - Pattaya - Bangkok tällä kertaa. Ruoka on hyvää, halvat hinnat sekä lämpöä riittävästi, mikäs sen mukavampaa !
 
Markku J sanoi:
Minulla motiivina on aurinkoisen tauon saaminen pahimman pimeysjakson keskelle. Pojan kanssa touhuamme uimassa monta tuntia päivässä. Joku päivä käymme venereissulla. Ajelemme tuk tuk -kyydillä eri paikkoihin shoppailemaan. Illalla syömme mahtavaa thai -ruokaa. Tuota ei oikein voi talvella muualla tehdä.
En hae sieltä mitään erityistä kulttuurikokemusta. Matkailun suhteen makuja on monia, ja tämä lienee se laiskan miehen vaihtoehto.
Olen tuota vuosien saatossa monesti miettinyt että miten mahtaisin Thaimaassa viihtyä. Kun en ole ollenkaan rantaihmisiä, pitäisi keksiä muuta puuhaa. Varmasti Bangkokissa ainakin olisi kulttuuritarjontaa, yms. Sitten tietysti kun on vaimo ja lapset, menee maku ristiin sen suhteen mitä tehdä ja minne mennä. Toki sama pätee mihin kohteeseen hyvänsä.
 
Bangkokissa voi ainakin shoppailla vaatteita, elektoniikkaa ja kultakoruja, syödä hyvää ruokaa ja tutustua kaupungin nähtävyyksiin. Kaikenlaisia messuja on myös melkein joka viikko, viime vuonna kävin keväällä ja nyt uudestaan joulukuussa kansainvälisessä autonäyttelyssä,( Bangkok international car show) sekä Thaimaan eri maakuntien ruokamessuilla hallissa nimeltä Impact Arena. Todella mielenkiintoista katseltavaa, kuvattavaa ja maisteltavaa :) Lihaskrempat saa kuntoon halvalla hierontasalongeissa, hintaa turistialueillakin vain noin 7 euroa tunti, sabai sabai.

Kannattaa valita hotelli jossa on uima-allas, niin voi iltapäivisin virkistäytyä ennen päivällistä. Kadunvarsiravintolat ja street food on kokemus sinänsä, myöhäisemmät yökarkelot jää nykyisin nuoremmille ! Hotellit järjestävät myös golffausreissuja lähikentille. Taksikyyti on halpaa ja skytrainilla voi helposti liikkua kaupungin keskustan alueella.
 
Eipä ole tuolla tullut käytyä, eikä oikeastaan paljpn missään muussakaan paikassa, matkustelu ei oikein ole mun juttu.

Skula sanoi:
Sinne mennään lämpimään laiskottelemaan ja tekemään samoja juttuja kuin täälläkin voi pääosin suorittaa, ainoona erona ulkona syöminen ja juominen..

Itse näkisin että jos jonnekin menee niin olisi hienoa jos pääsisi siihen itse laifstailiin mukaan, eli tekemään juuri niitä omia juttuja mitä muutenkin tekee, sen keskieurooppaan suunnanneen 9 kuukauden komennukseni aikana (koko ajan sama kylä) olin oikeasti kiinni siinä paikallisessa elämässä - se tuntui mukavalle. Tutustuin moniin paikallisiin ( en työni kautta vaan muuten) ja näin oli mukava kun oli kaveria iltakaljalle, tai tuttuja uimahallilla ja jne.

Viikosta jossain ei synny muutakuin kauhia *itutus ?
 
Markku J sanoi:
Ajelemme tuk tuk -kyydillä eri paikkoihin shoppailemaan.

Nuo tuk tukit ovat tuolla Phuketissa paikallisen "mafian" komennossa ja aivan älyttömän kalliita verrattuna esim. lavatakseihin Pattayalla. Phuketissa esim. 500 metriä = 200 thb / Pattayalla 10 thb, Phuketissa 3 km = 300 thb / Pattayalla edelleen 10 thb (jos ei poikkea lavataksireitiltä sivuun).

Okei, myönnettäköön että eihän tuo 300 thb ole kuin hieman yli 6 euroa, mutta Karonilta on lähes pakko lähteä Phuket towniin tai Patongille joko taksilla tai tuk tukilla jos haluaa shoppailemaan muihin kuin pikkukauppoihin. Taksit saman hintaisia kuin tuk tukit ja huomattavasti turvallisempia...

Itse olen kerran lasten ja vaimon kanssa ollut Aurinkomatkalla Phuketissa (Kata Beach), eikä kyllä enää sinne toista kertaa mennä. Palattiin juuri joulukuun alussa taas omatoimimatkalta Pattayalta ja ollaan marraskuussa lähdössä uudestaan. Syynä täysin hintataso, tuttu hyvä hotelli ja paremmat kulkuyhteydet. Itänaapurin edustajia molemmissa yhtä paljon (liikaa).
 
Kiitos tiedosta, Pekezi. Kallista on sitten, ja pitää vältellä noita kiskureita.

Ao Nangissa kun olimme kahtena edellisenä talvena, niin siellä mopo tuk-tukit ottivat 40 THB per henkilö Ao Nangin alueella muutaman kilometrin puitteissa liikuttaessa. Yhden euron siis - aika kohtuullista. Nuo mopot olivat aika nätisti laiteltuja, ja muutamissa oli hurjat audiosysteemit neonvaloineen matkustajien penkin alla. Parhaimmillaan noiden kyydissä näin viisikin aikuista. Oli siinä pienelle koneelle kuormaa. Moottorin veikkaan olevan Hondan nelitahtinen, ehkä 70 ccm?

Phuket Towniin emme kaiketi mene, kun viime lomasta suuri osa meni Bangkok Hospital Phuket'in tiloissa pojan keuhkokuumeen johdosta. Silloin tallailin Phuket Townia kyllikseni. Patongilla pitää sentää kerran käydä.

Ao Nangin (Krabi) tuk-tuk:
IMG_0759.JPG
 
Phuketin lomareissu tuli tehtyä, ja jokunen kommentti siitä. Karon Beach on hyvä paikka lapsiperheelle, kun ranta on upea ja matalahko. Vesi oli niin lämmintä, että siellä voisi olla vaikka koko päivän. Meillä hotellina oli Hilton Arcadia, joka on mukavasti rannalla ja siellä on myös upeat, isot uima-altaat. Muuten Karon, Kata ja Patong jättivät hieman sotkuisen kuvan verrattuna Ao Nangiin (Krabi). Itse pidän Ao Nangin kompaktimmasta ja siistimmästä tunnelmasta. Kävellen pääsee melkein kaikkiin ruokapaikkoihinhin. Karonilla taas oli pakko käyttää välillä tuk-tukia, 200 THB / suunta (4,5 eur).

Phuketistakin pääsi aika mukaville päiväreissuille lähisaarille. Kävimme Khai Islandilla, Phi Phi Lee (Maya Bay), Phi Phi Don, Coral Island ja Raya -saarilla. Aika upeita rantoja niillä oli, ja kaikkein hienoimpana mieleeni jäi Khai Island, jossa hiekka oli upean vaaleaa, ja kaloja oli niin paljon, että niitä saattoi käsin koskea snorklatessa.

Thaimaalainen ruoka on suosikkini. Seafoodia tuli nyt nautittua reilusti. Hyvää kalaa saa Thaimaassa vielä edullisesti. Esim. Red Snapper (kokonainen) valmistettuna asiakkaan toiveen mukaan 200 THB (4,5 eur). Hummeri ja tiikeriravut tuollakin maksavat aika reilusti, mutta hyviä ovat.

Ensi talvena pitää taas päästä kunnon rantalomalle, ja Thaimaa on edelleen vahva ehdokas lomakohteeksemme.

Khai Island:
IMG_0791.JPG


Coral Island:
IMG_1181.JPG


Raya Island:
IMG_1251.JPG


Karon Beach:
IMG_0554.JPG
 
Sattuipa sopivasti. Viikolla 8 menossa myöskin Karon Beachille. Hotelli on Orchid Resort ja ensimmäinen kerta Thaimaassa yleensäkään. Sukeltelu ei niin innosta (uiminen kyllä) ja kulttuurinautintoja turha odottaa mutta aurinkoa ja lämpöä hakemassa, ehkä jos pääsisi vähän sademetsäfiiliksiinkin...
 
Lämpöä ja upeita uintikokemuksia tuolla Karonilla saat aivan varmasti. Nuo saarikierrokset ovat mukavia. Phi Phille jos menet, niin kannattaa mielestäni valita isompi "laiva" pikaveneen sijaan. Jos on tuulista, niin pikavenereissu sinne saakka on aikamoista röykytystä. Me menimme sinne "F1 Cruises" -laivalla "3 in 1" -paketilla (kolme saarta samalla reissulla). Coral Islandille ja Rayalle taas pääsee pikaveneellä nopeasti, ja lähtö on Karonia lähempää, Chalongin satamasta. Isommat laivat lähtevät Phuket Townin satamasta.

Yksi meidän suosikki ruokapaikka on tuosta sinun hotellista hiukan Katalle päin. Kukkulan jälkeen eka tie vasemmalle ja Seven Elevenistä hiukan eteenpäin. Kwong Shop Seafood. Kohtuuhintainen ja hyvää thai -ruokaa & seafoodia. Omistaja on persoonallinen kaveri - "Mr. Okay", joka hokee koko ajan tuota okayta. Hauska tyyppi.

Khai Islandilla kaloja pääsee käsin koskemaan:

P32A4611.JPG


P32A4606.JPG



 
gloter sanoi:
Sattuipa sopivasti. Viikolla 8 menossa myöskin Karon Beachille. Hotelli on Orchid Resort

Oltiin tuolla Orchidissa kun viimeksi käytiin Thaimaassa. Ihan ok hotelli, mutta uloskirjaus oli mielenkiintoinen. Hotellin henkilökunnasta joku kävi uloskirjaavien huoneet läpi ja tuli "puutelistan" kanssa takaisin. Meiltäkin kinuttiin aamutohveleita, jotka muka puuttuivat. Kyseisiä läppösiä kun emme edes huoneessa nähneet, saati sitten käyttäneet. Melkein jouduttiin matkalaukut purkamaan respassa. Melkoista meininkiä! Phuket ei oikein paikkanakaan iskenyt ja tuo loppusekoilu oli piste iin päälle.
 
Kerran on tullut Thaimaassa rouvan kanssa käytyä. Tuo reissu oli pari viikkoa Patong beachilla, Phuketissa.

Kulttuurishokki oli alkuun melkoisen raju, etenkin kin meidän hotelli oli keskellä tunnettua homppelikatua (emme tienneet etukäteen). Parissa päivässä kuuppa tottui siihen, että lady boyt ja transut pyörivät siinä hotellin nurkilla. Itse asiassa täysin harmittomia tyyppejä ja olihan transujen asut kuin jostain Rion karnevaaleilta, melkoisen hienoja.

Alkuperäistä kulttuuria noilla nurkilla on todella rajallisesti. Turismi on pitänyt siitä huolen. Välillä siitä kuitenkin sai viitteitä ja paikalliset asukkaat olivat todella ystävällisiä.

Hintataso oli tietysti suomalaiselle melkoisen edullinen. Erityisesti jalkahieronnassa tuli rouvan kanssa käytyä päivittäin. Hierojattaret olivat todella taitavia. Tosin välillä teki jopa hieman pahaa kun huomasin heidän tekevän todella pitkiä 12-14h päiviä joka päivä! Jos näillä naisilla oli lapsia, olivat ne usein paikalla leikkimässä. Kun äiti hieroi, niin muut hoitivat lasta sen aikaa. Pieniä sosiaalisia turvaverkkoja.

Kävimme myös muutamilla retkillä, lähinnä pari saarta katsomassa, merimustalaisten kylässä sekä norsusafarilla. Lisäksi otimme taksin päiväksi ja ajelimme ympäri saarta käyden esim. siellä isolla Buddhalla. Oli muuten jännä taksi.. auto oli vedetty ihan tonttiin ja tuunattu poppivermein ja neon-valoin :) Jokaisessa hidasteessa vauhti putosi nollaan, ettei auto pohjannu hidasteeseen.

Noista retkistä olisi myös pari jännää detskua, mutta taitaa mennä jaaritteluksi..

Anyway, kulttuurishokin jälkeen kun alkoi tajuta paikan kuvioita niin reissu oli todella hyvä. Varmasti joskus tulee mentyä vielä uudelleen. Mielestäni reissun tärkein oppi oli lopulta siinä, kun tajusi päästää omista asenteista irti ja hyväksyin paikan erilaisuuden. Sen jälkeen oli todella mukavaa nauttia ilmoista ja ympäristöstä sekä hyvistä, joskin välillä todella tulisista, ruuista.

//Juha
 
Kiitoksia kaikille vinkeistä. Huomasin että hotellissamme on kyllä netti mutta yleisissä tiloissa ja lisämaksusta  :mad: Kyllä tämä hintaan pitäisi sisältyä jo tänä päivänä mutta pärjäämme kyllä. Jälkikasvun ehdoillahan tämmöiset reissut mennään ja itse lennot ja hotellit hankkimalla olisi säästänyt mutta ei jaksanut alkaa säätämään. Oleellista on että kaikki menee sujuvasti ja tällä kertaa katsoin että pakettimatka on simppelein. ostetaan sitten vaikka halvempia autoja, vaikkapa Octavia RS  ;D
 
Thaimaassa muutamissa paikoissa reissanneena voin todeta Koh Lantan saaren olleen tähänastisista paras. Rauhallinen mesta, jota turismi ei ole vielä vallannut, kuten esimerkiksi Phuketia. Hotellit suurimmalta osaltaan rannassa, jonka päätie kiertää riittävän kaukaalta. Yöelämä rajoittuu aikalailla kouralliseen kuppiloita, eli ei ole ladyboyt huutelemassa sisälle, jos tuo nyt jotakuta harmittaa  ;D Aika paljolti lapsiperheiden ja reppureissaajien suosiossa. Upeat biitsit, hemmetin hyvä räätäli ja käsittääkseni yhdet parhaista sukelluspaikoista Thaimaassa.

Koh Lanta itsessään on aika pieni, nähtävyydet rajoittuvat lähinnä "pääkaupunki" Saladaniin, mikä käsittää muutaman kadunpätkän, eli ravintolat ja muutamat sekatavarakojut, useamman rannan ja saaren toisella puolella olevan merimustalaiskylän. Tuosta huitasee myös äkkiä speed boatilla Phi Phi -saarille tai vaikka Krabille päiväksi. Rantalomailijalle kuitenkin unelmien täyttymys  8)
 
Tarinoidaan nyt tännekin, kun Thaimaassa tuli käytyä. Alkuun sanotaan vielä, että kyseessä oli minulle ja emännälle ensimmäinen matka Thaimaahan. Ja itseasiassa ensimmäinen kerta molemmille "rantalomalla"  ;D . Paikkana oli siis Khao Lak ja hotellina Sensimar khaolak beachfront resort. Matkanjärjestäjänä toimi Finnmatkat.

Paikkana Khaolak oli kyllä meidän mieleen. Rauhallinen pieni paikka, upeat rannat ja sitä rataa. Yö elämää sieltä on turha etsiä ja se meille sopi tällä reissulla oikein hyvin. Muuten kyllä tekemistä ja erityisesti hyviä ruokapaikkoja riitti.
Takseina tuolla pääasiassa lavatakseja jotka kyllä olivat kohtuuhintaisia.
Suositeltavia paikkoja jossa käydä oli ainakin markkinat ja siellä erityisesti ruoka alue. Näitä oli muistaakseni 3 kertaa viikossa.
Myös thaiboxing otteluita kävimme katsomassa ja tätä myös suosittelen lämpimästi ja emäntäkin viihtyi oikein hyvin. Ottelu iltamat oli ainakin perjantaisin kello 21 ja otteluita oli 10 illan aikana. Hintaa halvimmalla lipulla oli 1000 batia eli noin 22e.
Oikeastaan ainoa asia mitä ehkä kaipasimme oli se paikallinen elämänmeno. Tuntui, että joka paikassa törmäili vain turisteihin ja kaikki oli vain turisteja varten rakennettua. Tämä sama fiilis tuli kyllä päiväretkellä Phuketissakin, joten sen autenttisen elämänmenon löytäminen Thaimaassa taitaa nykypäivänä olla jo reppureissaamisen takana. Lähinnä tämä tuli mieleemme, kun vertasimme matkaa muutaman vuoden takaiseen Shanghain matkaan, joka oli molemmille todella sykähdyttävä kokemus. Mutta kaikesta tästä huolimatta loma ajoi sen tärkeimmän asiansa eli molemmat saimme rentoutua oikein kunnolla.

Hotellista muutama sana. Kyseinen hotelli sijaitsee khao lakin etelä osissa, Nang Thong beachillä. Osa hotellista oli rakennettu vissiin 2011 ja loppuosa jossa me oleilimme oli tehty 2013. Tuo jälkikäteen rakennettu osa sijaitsi pienen kukkulan päällä eli aina kun halusi rantaan, aamupalalla, respaan, altaalle yms. sai kavuta rappusia tai aika jyrkkää mäkeä ylös tai alas. Meille tuo ei ollut haitaksi, tulipahan vähän edes kuntoiltua.  :D Mutta heikompi jalkaisten kannattaa tämä ottaa huomioon! 
Hotellin tähtiluokitus oli 4 tähteä ja mielestäni se kyllä sitä vastasi. Palvelu erinomaista, laukut raahattiin huoneeseen saavuttaessa, huoneet suurikokoisia (~40m2), aamupala erittäin hyvä ja monipuolinen, huonepalvelu käytössä 24/7, mukava oma ranta jossa riittävästi tuoleja, hyvät altaat ja sitä rataa. Ja kyseessähän oli lapsivapaa hotelli eli ikäraja k-18! Keski-ikä tuolla oli varmaan 60 hujakoilla joten meno oli erittäin rauhallista. Jos jotain miinusta pitää aina löytää niin ainakin se, että huoneet siivottiin välillä todella myöhään noin kello 16:00 aikoihin.

Retkiä tuli tehtyä muutamia.
Elefanttisafari ja kanoottiretki yhdistelmä, jonka ostimme suoraan Finnmatkojen kautta. Oli vähän hintavampi(~90e/hlö) kuin mitä paikallisista kioskeista ostettuna olisi ollut, mutta suomalainen erittäin hyvä opas kyllä paikkasi tuota hintaa todella paljon!
Kävimme myös Similanilla päivän snorklaus retkellä. Ostimme kadunvarsi kioskista ja hinnaksi tuli 3600 batia eli noin 80 e kahdelta hengeltä. Tuohon kuului virvokkeet veneessä, ruokailu, parit snorklailut veneestä ja lisäksi käytiin muutamalla saarella ihan rannassa asti jossa sai uida/ottaa aurinkoa/snorklata rannassa. Retki oli kyllä hintansa väärti ja Similanit kyllä käymisen arvoinen paikka. Porukkaa saarilla oli aivan järkyttävät määrät mikä tietysti oli ärsyttävää mutta muuten oikein mukava päivä vesillä.
Lisäksi kävimme tekemässä päiväretken Phukettiin. Tämäkin ostettiin paikanpäältä. Eli meillä oli kuski ja auto käytössä koko päivän. Pääasia tällä retkellä oli käynti Naga market markkinoilla. Hintaa tälle kuskailulle tuli 3000bahtia joka oli vissiin 67euroa. Kaikkiin retkiin sisältyi siis nouto ja palautus hotellille!
Lisäksi kävimme ihan oma toimisesti Lam-Ru national parkissa tekemässä pienen kävelyretken. Puisto sijaitsi hotellilta reilun kilometrin etelään ja sieltä löytyy noin kilometrin pituinen merkattu reitti joka päättyy pieneen hiekkarantaan. Reitti oli todella mäkistä polkua jossa oli kivikkoa ja juurakkoa joten kunnon lenkkarit jalkaan! Pääsymaksu puistoon oli kahdelta aikuiselta muutaman euron.

Jos tästä nyt vielä jonkun yhteenvedon tekee niin oikein mukavat 8 päivää tuli vietettyä. Jos olisi pidempi loma ollut niin ehkä olisi paikan vaihto jo ollut hyväksi. Tuo 8 päivää tuntui olevan Khaolakissa ihan riittävä. Thaimaahan menemme varmaan joskus vielä uudestaan mutta ei se aiheuttanut kummallekaan suuren suuria tunteita puolesta tai vastaan. Khaolakia voin suositella kohteena erityisesti lapsiperheille ja rauhallisuutta kaipaaville.
Tulihan pitkä selostus, toivottavasti joku sen jaksaa lukea :D
 
Varasin viikko sitten kiireessä Apollomatkojen 3 viikon pakettimatkan Ao Nangiin Krabille, kun oli viimeiset paikat tarjolla, mutta noihin pakettimatkoihin kun ei enää saa Comfort -luokan paikkaa (muuttivat reittilennoiksi nämä Krabin ja Phuketin lennot), niin varasin äsken Finnairilta erikseen lennot ja majoituksen Agodasta. 8 päivää Koh Lantalla ja 13 päivää Ao Nangissa.

Hintaa tuli hieman lisää, mutta majoituksen tasokin nousi, ja toki lentomatkan taso nousi, mikä oli se primääri tavoite. Lisäbonuksena sain jaettua loman kahteen kohteeseen, mikä ei olisi Apollolla enää onnistunut. Sellainen ikävä paketointijuttu hotelleilla näyttää tuohon joulun ja uuden vuoden sesonkiin olevan, että hinnakas galaillallinen on pakko ottaa hotellista osana varausta.
 
Ao nang on ihan mukava paikka, ite kylähän on pieni ja siellä ei ole mitään, mutta kätevä lähteä snorklaileen saarille.  Ja onhan siellä vaikka ja mitä aktiviteettiä ku niistä kojuista lähtee hakemaan.

Oispa mukava lähteä mutta ei muutamaan vuoteen pääse..
 
Tänään saavuimme Koh Lantalle joulunviettoon. Finnairin lento oli tällä kertaa mukava kokemus. Lantalle ajo kestää edelleen lähes 3 tuntia, kun siltatyömaa edistyy hitaasti. Viime vuodesta oli sentään tapahtunut edistystä. Keli on mitä parhain ja meidän pool access huoneen terassilta voi hypätä uimaan.

image.jpeg


image.jpg
 
Markku J sanoi:
Keli on mitä parhain ja meidän pool access huoneen terassilta voi hypätä uimaan.
Voisin kuvailla tilannettani täysin samoilla sanoilla. Phuketissa Kata Palm Resortissa, oman huoneemme parvekkeella makailen. Välillä uimaan kun kuumuus käy liian kovaksi.

Kaksi viikkoa on aikaa nautiskella, mikä on oikein mukavaa. Eilen jo tultiin alkuiltapäivästä, mutta kun koneessa ei saanut lainkaan unta niin eilinenhän meni tietysti ihan hukkaan. Tänäänkin on vielä aika väsynyttä mutta eiköhän se tästä. :)