https://tummennuskalvot.fi/

Seat Mii Electric

Vempula

Grand Legend
Liittynyt
22.12.2013
Avataan nyt tällekin hintahäirikölle topikki, kun hinnoittelu on saanut sähköautomarkkinoille säpinää.

Itsekin aiheesta eilen innostuin niin paljon, että piti käydä tänään koeistumassa konserniveli Up. Paljon oli jo positiivisia mietteitä päässä eilisen jäljiltä, mutta koeistuminen ikävä kyllä vesitti ne kaikki. Kävi varsin nopeasti selväksi, mä en tähän autoon saa millään tapaa järkevää istuma-asentoa aikaan.

Ratti jää todella kauaksi ja ainakin minun ajoasennollani ratti peittää nopeusmittarista just oleellisen alueen. Mutta kaikista surkein juttu oli vasemman käden tuki. Oma kyynärpää kun oli just B-pilarin kohdalla :p

Tilojen puolesta tämä olisi kyllä riittänyt 1+2 käyttöön. Repsikan penkille mahtuu hyvin yksi teini ja toinen esiteini menisi kohtuu hyvin takapenkille. Kuskin jakkaran taakse ei mahdu ilman polviamputaatiota.

Mii ja Up ovat sisäkuvien perusteella täysin samat autot, joten vaikea uskoa, että Miissä olisi jotenkin erilainen tilanne.
 
repomies sanoi:
Myyvät sikaa säkissä tuon Miin osalta ihan kuin Tesla Model kolmosta aikanaan. Autoja ei ole luvassa Suomeen ennen kuin parin tonnin tarjous päättyy.

Up on käytännössä aivan sama auto, joten sitä testaamalla saa jo paljon selville.
 
Uppia tullut mietittyä meillekkin seuraavaksi kakkosautoksi mutta polttomoottorilla. Ajojen puolesta sopisi hyvin mutta sisätilat on testaamatta kun ei näitä joka nurkalla ole ajettavaksi.
 
Vempula sanoi:
Itsekin aiheesta eilen innostuin niin paljon, että piti käydä tänään koeistumassa konserniveli Up. Paljon oli jo positiivisia mietteitä päässä eilisen jäljiltä, mutta koeistuminen ikävä kyllä vesitti ne kaikki. Kävi varsin nopeasti selväksi, mä en tähän autoon saa millään tapaa järkevää istuma-asentoa aikaan.

Kun olin hommaamassa 2016 pikkuautoa, niin testasin Citigon ja se homma tyssäs juuri kamalaan istuimeen ja säätöjen puutteisiin ratissa. Sitten päädyin Fabia Monteen, rahaa meni mutta se oli jo auto, vieläkin kaipaan sitä välillä kaupunkipyörittelyssä.

Jos löytää Miistä hyvän ajoasennon itselleen, niin varmasti järkihankinta nyt tuolla hinnalla, mutta ei kannata tilata testaamatta.
 
Automaattori sanoi:
Jos löytää Miistä hyvän ajoasennon itselleen, niin varmasti järkihankinta nyt tuolla hinnalla, mutta ei kannata tilata testaamatta.

Ei todellakaan kannata tilata sokkona. Jonkun isomman auton nyt voi vaikka sokkonakin tilata, varsinkin, jos on tuttu merkki, mutta näin pienessä autossa voi tulla ikäviä yllätyksiä.

Kale sanoi:
Ajojen puolesta sopisi hyvin mutta sisätilat on testaamatta kun ei näitä joka nurkalla ole ajettavaksi.

Mun ei tarvinut lähteä edes koeajolle, halliautossa istuminen riitti tuomioon. Pk-seudulla ainakin Airportissa on Uppi halliautona. Samalta pihalta löytyy myös Seat Center, jos vaikuttaa omaan makuun hyvältä vaihtoehdolta :)
 
Itsekin kävin eilen koeistumassa upin. Sain ajoasennon ihan asialliseksi, joskin tuntuu, että en ole siitä lähellekään niin tarkka kuin moni muu. Toki takana oli ahdasta kun penkki oli säädetty itselle sopivaksi (pituutta 184 cm). Pystyi siellä olemaan, mutta kivaa ei todella ollut.

Kovasti kiinnostaa. Hinta on sellainen, että jokusen kompromissinkin voi tehdä. Täytyy melkeinpä koko perheen voimin käydä koeistunnolla.
 
nokonzok sanoi:
Sain ajoasennon ihan asialliseksi, joskin tuntuu, että en ole siitä lähellekään niin tarkka kuin moni muu. Toki takana oli ahdasta kun penkki oli säädetty itselle sopivaksi (pituutta 184 cm).

Mä olen vain 181cm, mutta silti vasen kyynärpää oli suoraan B-pilarissa kiinni. Sitä ei siis saanut laitettua mitenkään luonnollisesti oven kyynärnojaan.

Tämäkin iso ero meidän välillä kertoo hyvin siitä, miten tärkeätä on mennä itse koeistumaan, eikä luottaa netin kommentteihin.
 
Vaimolta tuli jo alustavaa vihreää valoa mutta pelkäänpä että se muuttuu vielä punaiseksi johtuen tuosta nelipaikkaisuudesta. Ikävämpi juttu, isompaa vaihtoehtoa odotellessa. Neljän (tyttö)lapsen kapasiteetti tarvittaisiin.
 
völvöxc60 sanoi:
Eiköhän tämäkin tule parempana versiona, kun Skoda tuo saman tekniikan Citigoniin 8)
Tilavampi ja käytännöllisempi..

Eikö Up, Citigo ja Mii ole täysin sama auto. Eri merkki nokalla, mutta ei juuri muita eroja? Ainakin Citigo ja Mii näyttää aivan samanlaisilta.
 
batman14 sanoi:
Eikö Up, Citigo ja Mii ole täysin sama auto. Eri merkki nokalla, mutta ei juuri muita eroja? Ainakin Citigo ja Mii näyttää aivan samanlaisilta.
On sama. Tunnetusti Skoda on onnistunut tekemään samalle pohjalevylle väljemmän auton 8)
 
Luulenpa että monen eilinen innostus laantuu pahemman kerran kun sovittaa itsensä tuohon koirankoppiin. Nyt puhutaan kuitenkin jokseenkin mopoauton kokoisesta kulkineesta, jonka pituus on 355 cm.
 
Sande sanoi:
Luulenpa että monen eilinen innostus laantuu pahemman kerran kun sovittaa itsensä tuohon koirankoppiin. Nyt puhutaan kuitenkin jokseenkin mopoauton kokoisesta kulkineesta, jonka pituus on 355 cm.

Lienee selvää, että tällä rahalla joutuu tinkimään jostain. Kuskin paikalla oli omasta mielestä ihan asialliset oltavat, isompi kynnyskysymys on muiden tilojen riittävyys.
 
Sande sanoi:
Luulenpa että monen eilinen innostus laantuu pahemman kerran kun sovittaa itsensä tuohon koirankoppiin. Nyt puhutaan kuitenkin jokseenkin mopoauton kokoisesta kulkineesta, jonka pituus on 355 cm.

Kyllä siellä yllättäen oli tilaa ihmeen paljon. Tai miten sen nyt sanoisi, auton ulkomittoihin nähden tilaa on yllättävän paljon. Repsikan penkin saa selvästi pidemmälle eteen kuin kuskin penkin, siis siten, että molemissa tilanteissa on ihan vastaavat tilat istuskella. Ja silloin repsikan taakse mahtuu teini jo ihan ok istumaan.

Takaluukussa on korkeussuuntaista tilaa niin paljon, että perinteiset lentokoneen käsimatkalaukut mahtuvat pystyyn takapenkkien taakse. Myös kauppakasseja mahtuu 4-5 samaan syvennykseen.

Mun kohdalla ongelma oli istuinergonomia. Ei niinkään tila. Tilaa siinä oli. Jalat mahtuivat ihan hyvin ja oikealle kädellekin olisi ollut hyvät oltavat, jos autossa olisi ollut keskikyynärnoja. En tiedä onko Mii:ssä. Mutta vasemmalle kädelle ei vaan ollut mitään loogista paikkaa ja ratti jäi niin kauaksi, että ei siinä asennossa halua ajella +25000 kilsaa vuodessa.
 
Entinen työkaveri osti muutama vuosi sitten Miin eläkepäivilleen ja silloin kävin jonkinlaisen lenkin koeajamassa sitä, ihan kiva sillä oli ajaa enkä nyt muista että ajoasennossakaan olisi ollut mitään valtavan suuria puutteita. Eihän se toki mikään jättiläinen ole mutta kaupunkipörräykseen aivan asiallinen kampe, ja siihen tarkoitukseenhan se on tehtykin.
 
Ilmeisesti tässä säikeessä on vain 2,5m mittaisia koeistujia (pl Karvis ja nokonzok) kun tämmöinen alle 190cm ja yli 120kg mahtuu Upin ohjaajan-pelkääjän-takamatkustajan paikalle ilman kenkälusikkaa ongelmitta. Kuskin penkin laskin itse alasentoon, no ratti on hivenen kaukana ehkä mutta kädet rentona alalaidasta pitäen tuolla ajeli vaikka taivaanrantaan. Kaupunkiautohan mii-up-citiko on....mutta kyllä sillä maantielläkin pärjää paremmin kuin helkamalla...

4 1/2 henkilön kuormalla ei kannata lähteä yltiöpäisiin ohituksiin...mutta kyllä sillä ohi pääsee tarvittaessa.
 
nokonzok sanoi:
Itsekin kävin eilen koeistumassa upin. Sain ajoasennon ihan asialliseksi, joskin tuntuu, että en ole siitä lähellekään niin tarkka kuin moni muu. Toki takana oli ahdasta kun penkki oli säädetty itselle sopivaksi (pituutta 184 cm). Pystyi siellä olemaan, mutta kivaa ei todella ollut.

Itse löysin 180 senttiselle varrelleni ihan ok asennon kun e-Upilla joskus yön yli koeajoa ajelin. En tosin ole minäkään ajoasentoa loputtomasti hierova kuski ja hyväksyn ajoasennon olevan erilainen eri autoissa.

Kapeahan se on ja kaikinpuolin muutoinkin pieni auto. Kakkosautoksi kyllä soiva peli. Selkästi parempi ajettava kuin vaikkapa Tojo Aygo serkkuineen.

Jos ei olisi 6 kk vanhaa Leafiä taloudessa niin iskisin kiinni tuoho Seatiin. Jos joku sellaisen suostuu myymään. Omat kokemukset Seat-kauppiaista eivät ole kaksiset. Ei siinä rahallisesti korkealta putoa vaikka mikä tulisi.
 
Urlaub sanoi:
Selkästi parempi ajettava kuin vaikkapa Tojo Aygo serkkuineen.

Jos Miitä katsoo sivulta, niin akseliväli vaikuttaa varsin pitkältä auton ulkomittoihin nähden. Vaikuttanee varsin positiivisesti pikkuauton ajettavuuteen.

Zaasa sanoi:
Paljonko on Euroja hintahäirikölle laitettu hintalappuun?

Noin 16500 toimituskuluineen se parempi varustetaso. Ja kun ruksii kaikki lisävarusteet mukaan, niin noin 17200 euroa. Metalliväriä tässä ei vielä ollut.

Niin ja Seatin tyyliin, mukana myös 5v/100tkm takuu.
 
Zaasa sanoi:
Paljonko on Euroja hintahäirikölle laitettu hintalappuun?

15400 € tukiaisten jälkeen.

Vempula sanoi:
Jos Miitä katsoo sivulta, niin akseliväli vaikuttaa varsin pitkältä auton ulkomittoihin nähden. Vaikuttanee varsin positiivisesti pikkuauton ajettavuuteen.

Akun pitäisi laskea painopistettä alemmaksi, jonka ei pitäisi ainakaan huonontaa ajo-ominaisuuksia.
 
Urlaub sanoi:
En tosin ole minäkään ajoasentoa loputtomasti hierova kuski ja hyväksyn ajoasennon olevan erilainen eri autoissa.

Jos tykkää ajaa esim. Leafillä, niin Miinkin ratti on sitten hyvällä kohdalla. Mä tykkään ajella autoilla, missä ratin saa enemmän syliin. Jotenkin vain vierastan sellaista ajoasentoa, missä rattia pitää kurotella kädet suorana.
 
Vempula sanoi:
Noin 16500 toimituskuluineen se parempi varustetaso. Ja kun ruksii kaikki lisävarusteet mukaan, niin noin 17200 euroa. Metalliväriä tässä ei vielä ollut.

Niin ja Seatin tyyliin, mukana myös 5v/100tkm takuu.

Tuo hinta pitää sisällään 2000 euron hankintatuen veronmaksajien sponssina.
 
Paitsi tuon veronmaksajien tuen maksaa tuon auton ostaja itse (alv/ autovero).
Ja lisäksi vielä ylimääräistä valtion kassaan, vaikka halpa auto onkin.