https://yliteippaus.fi/

Laiturit

vincent

Klassikkoainesta
Liittynyt
28.12.2013
Kesä lähestyy ja täytyy hieman jo suunnitella tulevan suven askareita.

Venemessuilla kävin tänään vierailemassa laituriedustajien osastolla mielessä hyvän ja edullisen laiturin löytäminen. No, kuten yleensäkin niin nuo kaksi määritelmää eivät oikein sovi samaan lauseeseen. Ajatuksena oli alunperin betoniponttonilaituri, mutta näillä hinnat asennuksineen näyttävät pompsahtavan kymppitonnin luokkaan - hieman into lässähti noihin tässä vaiheessa. ( asennus tarvikkeineen lähes tuplaa hinnan )
Eli jos ei lottovoittoa tänään(kään) tule niin ilmeisesti tässä on tyytyminen johonkin keveämpään versioon joka sitten olisi talveksi nostettava järvestä ylös. Tällä hetkellä meillä ei ole mökillä minkäänlaista laituria.

Täältä varmaan löytyisi esimerkkejä erilaisista käytännön ratkaisuista ja niiden hyvistä ja huonoista puolista, näin asiaan huonommin perehtyneen olisi mukava kuulla näistä ja ehkäpä täällä joku muukin on samanlaisen tilanteen edessä kuin meikäläinen.
 
Jos ranta ei ole ihan älyttömän syvä, niin suosittelen ruuvipaalujen varaan itserakennettua versiota. Meillä jäät tekivät vuosittain tuhoaan laiturille, viisi vuotta on nyt ruuvipaalut kestäneet oikein hyvin, anostaan yksi paalu on vähän kallistunut järvelle päin.
Nyt kun on järvet vielä jäässä, niin niiden paikoilleen ruuvaaminen käy kätevästi.
 
Meillä on kelluva laituri, jonka pitävät paikoillaan rantaan ankkuroitu päätykiinnike sekä pohjaan kiinnitetyt aitatolpat, jotka on pujotettu laiturin ulkoreunoja kiertävän ponttoonin metallirenkaisiin. Laituri koostuu kahdesta osasta, jotka on kytketty toisiinsa nivelkappalein, jolloin rantaan ankkuroitua osaa ei tarvitse veden kesän mittaan laskiessa siirtää lähemmäs vesirajaa, sillä ulompi osa on aina oikealla korkeudella. Rantaan ankkuroitu osa kelluu kahden laiturin alle kiinnitetyn muovisen suorakaiteen muotoisen ponttoonin varassa, ja ulompi osa edellä mainitun laituria kiertävän ponttoonin varassa.

Pekka T:n mainitsemat ruuvipaalut (esim. http://www.taloon.com/ruuvipaalut/4716/dg) soveltuvat varmasti puupaaluja paremmin laiturin ankkurointiin, ja niitä näyttää olevan saatavana 0,65 m - 3,2 m mittaisina. Lisäksi on saatavana jatko-osia.

Sanoisin, että jään voimaa ei kestä mikään laituri, jos sen jättää veteen talveksi. Useimpina keväinä jäät lähtevät siten, ettei laitureille aiheudu minkäänlaista vahinkoa, mutta joinain keväinä, kuten viime- ja edellisenä, jäiden lähtö aiheuttaa huomattavia vahinkoja käytännössä kaikille laitureille, jotka on jätetty vetämättä maihin. Betoniponttooni- ja muita raskaan sarjan laitureita ei ole tarkoitettu maalle vedettäviksi, mutta massiivisuudella ei ole jäille muuta vaikutusta kuin korjauskustannusten eksponentiaalinen kohoaminen.

Meidän laiturin ulommainen osa irrotetaan ja vedetään maalle syksyllä, rannan puoleinen osa jätetään paikoilleen, jotta syksyisin ja keväisin veden ottaminen olisi helpompaa. Tästä on seurannut, että toissa keväänä ranta-ankkurointi petti ja toinen ponttooneista repesi käyttökelvottomaksi.

Laituri on uskomattoman haastava rakennelma, joka aiheuttaa melkoisesti harmaita hiuksia ja tuottaa runsaasti hikeä ja ajanhukkaa. Itse olen vinssillä vedellyt ulomman osan maihin, mutta yleensä vesi on silloin jo niin kylmää, että ruuvien irrottelu muutama-asteisessa vedessäon todella epämiellyttävää. Lisäksi saa koko ajan pelätä, että joko avain, pultti tai mutteri luiskahtaa veteen, jolloin täydennys pitää muistaa hoitaa viimeistään ennen kevään asennusharjoituksia.
 
Laituri voi kestää jäitä, jos ei ole ison selän rannalla. Itselläni pari kokemusta siitä, ettei kestänyt ilman että jostain rauta taipuu :-\ Itse olen ruuvipaalut ostanut paaluperustajat.fi. En ainakaan halvempaa paikkaa ole löytänyt.
 
Kiitos kaikille vastauksista, etenkin Qualityn viesti sisälsi paljon tietoa ja antoi ajattelemisen aihetta.

Tuollainen tolpparatkaisu voisi toimia jos nuo tolpat saisi juntattua/ruuvattua tarpeeksi syvälle pohjaan.
Meillä kylläkin saattaa tulla ongelmaksi
1. pohjan syvyys
2. paikan alttius kovalle tuulelle

En myöskään ole vielä tutkinut tuota pohjaa tarkemmin tuon laiturin oletetun ulommaisen osan kohdalta eli kuinka se soveltuu tuollaiselle pylväsasennukselle. ( mökki ollut meillä vasta yhden kesän )

lip-lap laitureilla näytti olevan tuollaisia 'lautasella' varustettuja pylväitä eli pylvään alapäässä on lautanen joka asettuu pohjan mukaisesti oikeaan asentoon, tuota ei siis varsinaisesti upoteta pohjaan vaan se jää makaamaan pohjan päälle. Tuolla ei kyllä saavuteta kovin hyvää ankkurointi-ominaisuutta jos tuo paikallaan pysyminen perustuu laiturin painon pylvään kautta aiheuttamalle paineelle pohjaa vasten - en tiedä tuosta paremmin. Tässä tietysti raskaampi laiturirakenne antaisi paremman pidon, mutta toisaalta raskaampi laituri on vedestä pois nostettaessa haasteellisempi.
 
Meillä on porukoiden mökillä tuollainen betoniponttoonilaituri. Laituri itsessään sijaitsee rauhallisemman lahdukan puolella, toisella puolella tonttia on Suur-Saimaan (Huuhaa) selkä. Tuolle puolelle on mahdotonta laittaa minkäänlaista laituria kun rannassa olevat muutaman kuution siirtolohkaretkin liikuskelevat jäiden vaikutuksesta.

Betoniponttoonilaituri kyllä sinänsä kestää lahdukassa, jäät sulahtavat tuossa paikalleen ja tuosta syystä ongelmia ei ole ollut. Ongelmaa sensijaan teettää eteläisen Saimaan pinnan korkeuden vaihtelut. Ponttoonilaiturin alla ei matalammassa päässä ole pahimmillaan kuin muutama kymmenen senttiä vettä. Toisaalta tuosta tilasta korkeus saattaa nousta lähes metrin. Tuolle on tehty pituussäädettävä (noin 6 - 10 metriä) kulkusilta, mutta jatkuvaa aallokkoa kesäaikaan ei oikein mikään tunnu kestävän. Kulkusillan tukirankana toimii 250 mm umpeen hitsatut rst-putket neljän millin seinämällä. Joku hitsaus aina kerran kesässä antaa tuossa periksi. Kävelysillan toinen pää on pultattuna peruskallioon.

"Ongelmana" laiturilla on myös se, että kun tuo on hiukan syrjään - pari sataa metriä - mökin aktiivisesta pihapiiristä niin lokit mielellään pitävät tuota parkkipaikkanaan. Laituriin kytkettynä oleva Buster on ihan sen näköinen.


Muoks, lisäsin kuvia kulkusillasta ja laiturista.
 

Liitteet

  • image.jpeg
    image.jpeg
    116,9 KB · Katsottu: 970
  • image.jpeg
    image.jpeg
    194 KB · Katsottu: 1 000
Keskimmäisessä kuvassa näkyy yhdeksänvuotiaan vesihiihtäjän ja papan alushousulookin lisäksi taustalla olevassa kalliossa vedenpinnan korkeuden vaihtelut.
 
Itselläni on kokemusta jäätkin kestävästä edullisesta laiturista, joka kasattiin aikoinaan pienelle järvelle keskisessä Suomessa. Laituriratkaisun toiminta riippuu tosi paljon järvenselän koosta, ilmansuunnista sekä järven pohjasta. Tämä laituri sijaitsee seuraavasti:

- länsiranta, vastarannalle kuutisensataa metriä
- eteläänpäin avointa, joten kokopäivän aurinko paistaa
- mutapohja (0 -1 m syvää)

Kyseessä on Lip-Lap kelluva muovipontooni laituri, jossa on kiinteä T-osa (6 m pitkä) ja nivelillä liitetty käyntisilta (4 m). T-osa on ankkuroitu pohjaan neljällä tolpalla (galvanoitua putkea, 2x1,5m ja 2x3 m), jotka on nuijittu pohjamutaan noin metrin verran. Tuossa videolla on esitetty näiden yksityiskohtien kasaamista.

Laiturin toiminta perustuu joustavaan tuentaan, jota myrskytkään eivät liikuttele, kun laituri notkuu aaltojen tahtiin. Sivuttaisankkurointiakaan ei tarvita. Keväällä aurinko sulattaa sopivasti mustien ponttoonien vierestä jäätä, joten jään työntökään ei ole pystynyt hajoittaamaan rakennelmaa. Tärkeätä on, että ponttoonit ja erityisesti T-pääty saavat aurinkoa koko päivän.

Laituri on nyt kestänyt 20 vuotta. Alussa osat hilattin maalle talveksi (tolpat höllentyvät narulla lukitun kapulan avulla kiertämällä, jolloin ne voi nostaa pois). Aika iso homma. Seuraavaksi T-osa hinattiin kaislikkoon. Nyt jo monien vuosien ajan laituri on kuulemma talvehtinut paikallaan ja ihmeesti vaan sinnittelee. Päällyslautojen uusinta on pian edessä, koska vanhoissa pinta on alkanut jo aika pahasti lohkeilemaan.

Ponttoonit ja metalliosat ostettiin ja puuosat rakennettiin itse. Lip-Lapissa vaikutti tuolloin vielä alkuperäisen systeemin keksijän poika. Hallitsi kyllä täydellisesti laituriasiat (eiköhän siellä vieläkin ole laituriosaaminen hallussa...) ja suunnitteli koko toteutuksen, jolloin mm. muutama lisäponttooni tuli T-osalle (kelluu itsenäisesti, joka helpotti liikuttelua).

0:00 – 1:38 T-osan valmistus
2:18 – 2:45 tolppien tuki ja tolppien asennus
3:00 – 3:10 nivelien asennus

=================

Takuutahan näistä laituriasioista ei voi oikein antaa. Luonto on aina vahvempi. Olen kuullut monista kamppailuista laituriongelmien kanssa merenrannoilla, joissa meri on lähes aina voittanut. Yksi ratkaisu on kuulemma osoittautunut satavarmaksi  8) 
pieni uppopumppu sydäntalvella, joka pitää jään sulana laiturin kupeessa
 
Meillä on siinä määrin hankala paikka meren rannalla että LipLapin edustajan ratkaisu oli betoniponttoonilaituri jonka he tuo keväällä ja hakee sksyllä. Hänellä oli ehkä vähän väärä käsitys budjetista.  :eek:

Voin myöhemmin kirjoitella kokemuksia eri laiturityypeistä mutta kuvaavaa on se ettei vieläkään ole löydetty ns. lopullista ratkaisua. Ehkä toimivin tähän mennessä on ollut kevyt ratkaisu joka nostetaan ylös talveksi ja välillä kesäisin haetaan naapurista.
 
^Teillä ilmeisestikin todella haastava paikka tuosta lip lap-laiturien ehdotuksesta päätellen - mielenkiinnolla odotan kokemuksiasi eri laiturityypeistä.

Minulle A-laiturien edustaja lupasi osallistua keväällä laiturin etsintään, jos heidän asentamansa laituri kaikesta huolimatta olisi päättänyt lähteä omille teilleen.
 
Meillä on tuossa pihassa talokaupan mukana tullut laituri, jonka tarkempaa tyyppiä en tiedä. Marinetekin lätkä siinä on ja tyypiltään muoviponttoonilaituri, laiturikannen mitat noin 2m x 5m ja noin 5m pitkä kävelysilta.

Tai ei se laituri nytkään pihassa ole, en ole edes kokeillut mitä tapahtuisi jos sen jättäisi talveksi tuohon, vaan se on nostettu aina syksyllä ylös ja keväällä sitten takaisin. Muutenkin olen todennut sen olevan aivan alimittainen tähän käyttöön. Rannasta kun katselee niin Haminan satama näkyy noin 10km päässä ja kun tuuli käy suoraan sieltä niin aalto kasvaa tuolla matkalla aika korkeaksi (aivan liian korkeaksi). Laituri on ankkuroitu betonipainoilla paikoilleen. Painot olivat alkuunsa myös aivan alimittaisia ja niitä olen lisännyt, mutta hyvä se ei ole vieläkään.

Ja vaikka ankkuripainoa olisi tonnikaupalla, niin laiturin pitäisi myös olla isompi ja painavampi. Kunnon aallokossa se keikkuu kuin kaarnanpala eikä siinä silloin voi isompaa venettä pitää kiinni ollenkaan, muuten hajoaa paikat varmasti. Ovat hajonneetkin, ponttoonien kiinnitys tehtaan jäljiltä oli aivan onneton ja niitä repesi pari irti, nyt ne on vedetty paremmin kiinni. Muutenkin runkoa on vahvisteltu sieltä ja täältä.

Ostaisin isomman ja järeämmän heti kun olisi budjettia, mutta kyllähän tehdastekoiset ovat uutena ihan käsittämättömän kalliita. :(

Naapurissa näyttää myös olevan saman tyyppinen muoviponttoonilaituri, ehkä aavistuksen järeämpi kuin tuo meidän. Se repesi irti kävelysillasta ja rantakiinnityksistä vuodenvaihteen tienoilla ja on nyt aika surullisen näköisenä tuolla jään seassa. Meren puolen ankkurointi on ehkä vielä kiinni, se pääty ei ole juuri vaihtanut paikkaa.
 
JiiJii71 sanoi:
Tuossa vielä kuva Suur-Saimaalle päin, tuonne ei kyllä saa mitään laituria.

Meillä on vähän samantapainen tilanne, tosin hieman pienemmässä mittakaavassa kuten kuvasta näkee. Tuossakin aukeaa etelän suuntaan kuitenkin useamman kilometrin mittainen selkä ja sieltä puhaltelee välillä ihan kiitettävästi.

Meillä olisi myös mahdollisuus laittaa laituri rauhallisemmalle puolelle, mutta sitten se jäisi pääasiassa veneen kiinnityspaikaksi. ( ja varmasti myös lokkien iloksi )
Voi olla että tässä joutuu vielä turvautumaan kahden laiturin taktiikkaan.

Edit : Yritin muuttaa kuvan parempaan kokoon.

 

Liitteet

  • Etela_2.JPG
    Etela_2.JPG
    231,3 KB · Katsottu: 571
Mika_M sanoi:
...
Naapurissa näyttää myös olevan saman tyyppinen muoviponttoonilaituri, ehkä aavistuksen järeämpi kuin tuo meidän. Se repesi irti kävelysillasta ja rantakiinnityksistä vuodenvaihteen tienoilla ja on nyt aika surullisen näköisenä tuolla jään seassa. Meren puolen ankkurointi on ehkä vielä kiinni, se pääty ei ole juuri vaihtanut paikkaa.

Muuten, näitä juttuja kun on lukenut, niin alkaa ymmärtämään mahdollisia syitä siihen miksei tuossa meidän paikassa ole edellisillä omistajilla ilmeisesti ollut laituria ollenkaan.
 
Minä tein edelliselle laiturille viime keväänä täysremontin, purin sen pois ja tein uuden. Vanha laituri oli kivipenkan päälle tehty ja samoin uusi, mutta penkka tehtiin kaivinkoneen avulla uusiksi. Runkona kivipenkan päällä on puhelinpylväät. Tässä kuva perustan tekovaiheista:
 

Liitteet

  • kaivuri.jpg
    kaivuri.jpg
    113,6 KB · Katsottu: 1 206
  • laiturin runko.jpg
    laiturin runko.jpg
    129,4 KB · Katsottu: 2 977
Laiturin korko sattui aika hyvin, kuten kuva Saimaalta korkea veden aikaan osoittaa. Toki saattaahan se jos oikein tulvii jäädä veden allekin... Kuvasta puuttuu vielä päädyn kelluva osa. Ensi kesänä pitäisi nikkaroida kaide toiselle puollele.
 

Liitteet

  • 20150612_213932.jpg
    20150612_213932.jpg
    158,9 KB · Katsottu: 880
Sinulla Sande näyttääkin tuo ranta olevan tuollaisen kivipenkkalaiturin tekoon suosiollinen. Lisäksi kun pystyy hyödyntämään konevoimaa niin homma selvästikin toimii.
Hyvältä näyttää tuo valmis laituri. ( eikä veneessäkään moittimista )

Tuo vaikuttaa aika suojaiselta paikalta joten jäät eivät ilmeisesti tee keväällä tuhojaan?
 
vincent sanoi:
Sinulla Sande näyttääkin tuo ranta olevan tuollaisen kivipenkkalaiturin tekoon suosiollinen. Lisäksi kun pystyy hyödyntämään konevoimaa niin homma selvästikin toimii.
Hyvältä näyttää tuo valmis laituri. ( eikä veneessäkään moittimista )

Tuo vaikuttaa aika suojaiselta paikalta joten jäät eivät ilmeisesti tee keväällä tuhojaan?

Kyllä, kiviä riittää rannassa omasta takaa, ei tarvitse tuoda paikalle... Lahti on aika suojaisa, n. 500 x 200 m ja jäät sulavat yleensä paikoilleen- Ainoastaan kerran 15 vuoden aikana jäistä on ollut harmia laiturille. Silloin vesi syksyllä oli tosi korkealla ja laituri jäätyi osittain veden sisään. Tuon kelluvan osan jätin nyt paikoilleen, katsotaan keväällä miten kävi...
 
Kovien tuulien lisäksi veden korkeusvaihtelut asettavat omat haasteensa. Tässä ei ole asuttu vielä ihan kahta vuottakaan, mutta jo tänä aikana matalimman ja korkeimman pinnan ero on ylittänyt 2 metriä.

Kauhea vaiva tuosta siis on, mutta sitten kun katselee näitä maisemia niin kummasti unohtuu mitä se tuolta selältä puskeva aallokko pahimmillaan tekee.

llGh-dIYV_A00WhuWduXjmDzAX201yhxpBuZDq5bFAj2DPmyrjgNIwizqJTTN2v2yUJ9OHyvH3mXiOi013HNTTxhuDCNuE1Ju-MO7rj3-BxvmydCG2JgO2BaGC4LjDaiUFebyP4okn6FEKsWe-uIO3w9rZY2cVBBJS6KOyh2r4dDUPDbCSPDqox6r3Ph-MWFWzEYYirWxjmbSRKgVMPyJf85t544kp3iDw3q_FjP95aysg8W1lPWtr7L4sEWCxI5MLmD0b_CDQtVpjEQDIe3zlJK-0ar3xsJ-B6SK2hCXMFhPz2UDAe3vq3Tb3gpwnAKydW6oq23jMxBxnh49XdqxcWZuOZIOCwaS7E8ASUlHkqexg-U4n_C1DOfsW8jOqIE5L0ExnllxcB-sxfGSeL8iPXz96Koq6x2Gy5dRTCe3TrVlfFPSvymmiuWPwDSyFFf_lxi3g8f0o1V-EYt8kol4xnb5we-lrWH9j6DlqesnJXxUvSwU4o7SpebyyVFHvp3q0dJqf0HJZelS9YyFq-YjiebGNEPUkq1Me1MYteVnzOuGn2gCs2H266evFu0i4YMdRHK=w1104-h828-no
 
Hjaa, taisi mennä mönkään tuo edellisen viestin kuvan URL eikä muokkaamaan enää pääse... Tämä kuva siinä piti olla:
3W9cF5qL3tNEwPcEMgB5U8o5qZqtJygc2osKCaJFf1OxB84e7Xt0guiiARH52GnuRaJxC32lGS9tGBgyKFYO1I9E7aUtaafj9JkRbuCb6Hhc2pk7PZs2VEeQcPUvfat07_20qVgTTsdgfBjdlkKv2Xt9xm3-ZNZx49EJ7rJy8EtcvP3h8Op4HVXn8QT4nSTRfZS8mBmVh0_-gSBauhMCza_DGXtOp_I4r2qLncbtK5XUrtUigdRb0IUERqsvLvOcv29lovdturFp3_o7EQSp37bFim_4J9D3yhG6V7AMLnntZwjXTvIAnW1Ml9UuY0cp5QOwYhMZq3z1kg2SD-EWjoHOBhxLKkYQBOFe2WX9FKcrl0_RYLamjhuoC6Eaaw6oFZLCFx32I1lfTc_TtNq44a9hh9sA5-Nf_RagMOXnl7yp3FYFD1FyEDR-atU5Dq1Orj4NtwuzN-pf5lV8FrBFYotk_cXu62sapBsDXFbqvx8aUU8Rp3d_skfrVNRdGPcGBozbATMDXecwIYxkiwhJxIB7LvJ_Ni6ZUypOLb0k-SQxKR8dMksh004wAVaTHwWSMbph=w1002-h751-no
 
Mika_M sanoi:
Kovien tuulien lisäksi veden korkeusvaihtelut asettavat omat haasteensa. Tässä ei ole asuttu vielä ihan kahta vuottakaan, mutta jo tänä aikana matalimman ja korkeimman pinnan ero on ylittänyt 2 metriä.

Kauhea vaiva tuosta siis on, mutta sitten kun katselee näitä maisemia niin kummasti unohtuu mitä se tuolta selältä puskeva aallokko pahimmillaan tekee.

Teillä on kyllä suuret nuo veden korkeusvaihtelut, meillä taitaa, tällä lyhyellä kokemuksella, olla tuo vaihtelu noin puolen metrin verran. Kyllä tuokin kuitenkin huomioon pitää ottaa laituria sovitellessa.

Totta tuo mitä sanot noista maisemista, kaikella on hintansa, mutta kyllä nuo teidän maisemat näyttävät olevan sen väärti.
 
vincent sanoi:
Teillä on kyllä suuret nuo veden korkeusvaihtelut, meillä taitaa, tällä lyhyellä kokemuksella, olla tuo vaihtelu noin puolen metrin verran. Kyllä tuokin kuitenkin huomioon pitää ottaa laituria sovitellessa.

Totta tuo mitä sanot noista maisemista, kaikella on hintansa, mutta kyllä nuo teidän maisemat näyttävät olevan sen väärti.

Saimaalla vedenkorkeuden vaihtelu on "vain" n. 1 m verran. Ja se koetetaan pitää näissä rajoissa juoksuttamalla.
 
Järvissä taitaa kaikkialla olla aika maltillista tuo korkeusvaihtelu. Kun katsoo Haminan mittausasemalla (Hamina sijaitsee tuolla kuvan horisontissa) tämän vuosituhannen puolella tehtyjä ennätyksiä, saadaan kokonaisvaihteluksi 313cm joka asettaa tosiaan omat haasteensa laiturin suunnittelulle.

Sitä olen itse miettinyt, että miten nuo ankkurointiketjut kannattaisi laittaa. Oikea ratkaisuhan olisi tietenkin vetää ne kulmista ristiin ulospäin ja sivulle. Mutta tuo laiturin pääty on ainoa paikka uimatikkaille ja jos ketjut vetää nurkista ulospäin ristiin, niin tulee konflikti tikkaiden ja ketjujen välille.

Aiemmin olen laittanut ankkuroinnin vain kummastakin nurkasta ulospäin, näin tikkaille jää tilaa niiden väliin.