https://tummennuskalvot.fi/

Peugeot 508 keskustelua

Penguin

Grand Legend
Liittynyt
25.12.2013
Itselläni on päivittäisessä ajossa 508 GT, 2,2 litraisella HDI dieselillä ja kattavalla varustelulla. Autoni on 2011 mallia ja ollut liikkeessä esittelyautona vuoden verran eli siis käytettynä ostettu. Tuona aikana mittariin kertyi tasaisesti silloin tällöin yhteensä 1 096 km, joista itse olen ajanut noin puolet. Kiertelin ja kaartelin tätä autoa sen vuoden verran, mutta hinta uutena oli niin tyrmäävä että kauppoja ei tullut ennenkuin auton ollessa jo vuoden ikäinen. Tällöin sain niin hyvän vaihtotarjouksen edellisestä pösöstä ja niin paljon alennusta tämän hintaan, että kaupat syntyi. Kaupantekoa myös vauhditti se, että näitä autoja oli alunperin kaksi samanlaista ja se toinen meni kaksi päivää ennen kaupantekoa nenän edestä jollekin muulle.

Nyt vuotta myöhemmin on takana 37 000 km ja matka jatkuu. Käyttökulut ensimmäisen reilun vuoden osalta ovat olleet: polttoaine 3 637 €, kaksi määräaikaishuoltoa yht. 630 €, ajoneuvovero 576 €, vakuutusmaksut 180 € (ensimmäisen vuoden kasko maksuton) ja lisäksi muutama kymppi yhteensä pesuaineisiin, vahaan ja lasinpesunesteeseen.

Sen verran autosta itsestään niille, jotka eivät paremmin tunne, että GT-malli on poikkeava kaikista muista 508:ista alustansa osalta. Alustan se on perinyt 407:lta ja 607:lta ja konsernisisariltaan CItroën C5:ltä ja C6:lta. Jouset kuitenkin noiden huippumalleista poiketen rautajouset, eikä myöskään 407 ja 607 V6:sten säädettävää iskunvaimennusta ole tähän laitettu.


Täydennetty otsikkoa - juupeli  :)
 
Itselle tulossa toukokuussa Peugeot 508 RXH.

Mielenkiintoista ollut lukea myös tuolta Peugeot foorumin puolelta näitä kokemuksiasi ko. autosta.

Koeajamaan en tätä mallia päässyt vaan tilauksen joutui tekemään lähes "sika säkissä" -periaatteella. Autosta olen kyllä kylmiä tyyppejä ottanut paikallisella diilerillä, mutta ennenkuin pääsin ajamaan oli auto keretty jo myydä.

1.6 THP automaattia farkkuna kävin koeajamassa ja hyvältä vaikutti kyllä se. Toki ei kyllä herättänyt mitään hillitöntä wau-fiilistä, mutta pakko myöntää että yksikään viimeisimmistä koeajoista ei tätä ole aiheuttanut. Joten vika lienee minussa, ei autoissa :)

Tilaa autossa tuntui olevan mukavasti ja itse pidin tuosta hiljaisuudesta mikä autossa vallitsi. Myös ajettavuus oli hienosti kohdallaan. Ohjaustuntoa oli ja alusta toimi hyvin. Oli napakka olematta silti turhan kova.

Mielenkiinnolla odotan autoa ja yhteistä seuraavaa kolmea vuotta sen kanssa. Nykyisen kanssa matka jäi torsoksi mutta siitä ehkä sitten enemmän toisessa keskustelussa.
 
^Omalla kotikadulla silloin tällöin näkyy valkoinen RXH ja kieltämättä varsin hyvännäköinen auto ja tekniikka puoleltaan mukavan erikoinen. Mielenkiintoinen valinta! Kerrohan kokemuksia kun ajoon saat!
 
Tuo RHX on kyllä aika tyylikäs peli, etenkin verrattuna muotoilullisesti vähän vaisuun "perus" 508 farkkuun. Ajokokemuksia ja raporttia odotellessa.
 
Ilman muuta kirjoittelen sanasen tai pari autosta kunhan sen alle saan ja siitä hiukan kokemuksia kertyy.

Mites Martyllä on 5008 pelannut? Itsellä oli tuokin yhtenä vaihtoehtona mutta kun ei nyt enää oikeastaan ole tarvetta tila-autolle niin se sitten putosi pois. Mitä tuota faceliftiä edeltävää mallia taannoin pidemmällä yön yli koeajolla ajelin, niin hyvän vaikutelman jätti.
 
5008 on pelannut keskimäärin ja kokonaisuutena mainiosti, ja siitä syystä niitä onkin taloudessa menossa jo toinen kappale. Mutta koska 5008 ei ole topicin kulkine niin laittelen tuosta enemmän kokemuksia omaan osioonsa, joka on itse asiassa jo ollutkin suunnitelmissa jo pidemmän aikaa. Ehkä tulevana vkonloppuna saisi tehdyksi...
 
RoccoScientist sanoi:
Onnittelut downtimelle. Tuo RHX on minustakin parhaimman näköinen 508. Tekniikkapuolesta olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia.

Kiitoksia vain. Tekniikkapuoli tässä mallissa nimenomaan kiehtoo itseänikin. Hiukan jostain syystä olen skeptinen siitä kuinka hyvin tuo neliveto tuossa toimii vaikka moni autoa ajanut on minua rauhoitellut että hyvin toimii :) Harmi kun siitä joutuu kokemuksia sitten odottelemaan ensi talveen.
Kulkupuolikin tuntuisi testien mukaan olevan kunnossa eikä tuo robottivaihteistokaan tuossa kuulemma pahemmin töki kun sähkömoottori pehmentää vaihtoja hyvin.
 
RoccoScientist sanoi:
Onnittelut downtimelle. Tuo RHX on minustakin parhaimman näköinen 508. Tekniikkapuolesta olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia.
Täysin samaa mieltä.
 
On kyllä todella pätevän näköinen pösö:

Peugeot-508_RXH_2013_photo_20.jpg


Peugeot-508_RXH_2013_photo_06.jpg


Peugeot-508_RXH_2013_photo_1b.jpg


Millaista automaattilootaa näihin on tarjolla?

EDIT: Ai tämähän olikin hybridi. Sikäli kuitenkin ihan mielenkiintoinen idea, että sähkömoottorit pöyrittävät takarenkaita ja ihan oikea moottori antaa kuitenkin voimaa eturenkaille.
 
Vaihdelaatikkona on 6-vaihteinen robotti, mutta ns. perusrobottilaatikon perusongelmasta eli nykivistä vaihdoista on ilmeisesti päästy kohtuullisessa määrin eroon sähkömoottorilta tulevan "apuvedon" ansiosta.
 
Komea auto on kyllä downtimelle tulossa. Kelpaisi itsellekin, jos olis riittävästi pelimerkkejä. Käytettyjä ei (vielä ainakaan) pahemmin ole tarjolla.

Perus 156THP farkkua käytiin ajamassa ja tykkäsin kyllä kokonaisuudesta. Paras pösö mitä on tullut testattua. Automyyjän passiivisuuden takia pahin into meni kuitenkin ohi aikanaan.
 
Hieno on tuo 508 RXH. Varmasti mielenkiintoinen tekniikka. Jos tuolla ratkaisulla saa toimivan nelivedon "kaupan päälle", niin se on entistä kiinnostavampi ratkaisu. Varmasti mukavan tehokas arkipyörityksessä, kun sähkö tuo merkittävän lisäavun koetellun ja hyväksi todetun dieselin lisäksi.

Iltalehden tyypeissä kehuttiin robottivaihteiston toimintaa:

508-hybrideissä on sama tekniikka kuin 3008 Hybrid4:ssä. Etupyöriin vaikuttaa 163-hevosvoimainen dieselmoottori ja takapyöriin parhaimmillaan 37 hevosvoimaa tuottava sähkömoottori. Automatisoitu manuaalivaihteisto toimii erittäin siististi.
 
Hienon näköinen.

Sen verran "jäitä" vaihteiston toimintaan, että käsittääkseni vaihdot toimivat osakaasulla pehmeästi, kun sähkömoottori auttaa robotin vaihtoviiveen "yli". Täyskaasulla vaihto ei enää ole yhtä sulava, kun sähkömoottorikin on koko ajan mukana ja robotti jää ilman "lisätyöntöä" vaihdon hetkellä.
 
TTO sanoi:
Hienon näköinen.

Sen verran "jäitä" vaihteiston toimintaan, että käsittääkseni vaihdot toimivat osakaasulla pehmeästi, kun sähkömoottori auttaa robotin vaihtoviiveen "yli". Täyskaasulla vaihto ei enää ole yhtä sulava, kun sähkömoottorikin on koko ajan mukana ja robotti jää ilman "lisätyöntöä" vaihdon hetkellä.

Osimoilleen noin :) Tosin normi diesel ja robotti ei enää isommilla vaihteilla pahemmi nyi edes täyskaasutuksella. Nykimiset oman kokemuksen mukaan ovat juuri tuossa 1->2->3 vaihdettaessa pienissä vauhdeissa.
 
^ Se on juurikin noin. Viimeksi tammikuussa kävin koejamassa kahta Grand C4 Picassoa 2 litraisella dieselillä ja robotilla, ja reippaamminkin kiihdytetäessa vaihdot 4-5-6 olivat lähes momentinmuunninvaihtoihin verrattavia.
 
Kyllähän tuolla saa lapun laittaa lattiaan ja pitää siellä ja vaihtaa ihan nykimättä. Eihän se mehuautomaatti ole, mutta meno jatkuu tasaisesti silti vaihtojen ylikin. Kevyemmällä kaasulla vaihtoja ei huomaa lainkaan. Perävaunupaino on RXH:ssa hybridiksi kiitettävä, kun vertaa muihin, mutta yleisesti liian pieni ainakin omiin tarpeisiini ja tuo robotti sopimaton painavan kärryn käsittelyyn.
 
Onneksi ei tartte vedellä mitään joten se ominaisuus ei itselle merkkaa mitään.

Auto valmistunut tehtaalta ja nyt sitten odotellaan millon ilmestyy Hankoon. Tietääkö kukaan kuin kauan Peugeotit yleensä matkaavat tehtaalta tuonne Hankoon?
 
Mulla oli 3,5 v sitten luovutus aika tasan kuukausi valmistumisen jälkeen, tosin käsittääkseni siitä ajasta auto oli ainankin jo viikon myyjäliikkeen hallussa koukun ja säteilylämppärin asennuksessa.
 
Marty McFly sanoi:
Mulla oli 3,5 v sitten luovutus aika tasan kuukausi valmistumisen jälkeen, tosin käsittääkseni siitä ajasta auto oli ainankin jo viikon myyjäliikkeen hallussa koukun ja säteilylämppärin asennuksessa.

Okei, hyvä tietää. Kiitos.

Mulle ei tule mitään täällä asennettavia varusteita joten tuo 3 viikkoa valmistumisesta lienee aika realistinen odotus.
 
Luovutushuollossa joko Hangossa tai myyjäliikkeen omassa huollossa tehdään kuitenkin auton puhdistus ja muutamia asennuksia ja asetusten muutoksia, joita varten on varattava päivän verran kalenteriaikaa. Toimitus tehtaalta liikkeeseen voi viedä 2 viikkoa tai kaksi kuukautta. Itselläni on kokemusta siitä että pelkkä Peugeotin saaminen Hangosta merkkiliikkeeseen (Kouvolaan) kesti melkein kolme viikkoa.

Yleensä itse olen myyjän kanssa sopinut luovutuspäivän ja ajan siinä vaiheessa kun auton tulosta on ollut niin paljon tietoa että on ollut mahdollista ja aina se on pitänyt.
 
Penguin sanoi:
Luovutushuollossa joko Hangossa tai myyjäliikkeen omassa huollossa tehdään kuitenkin auton puhdistus ja muutamia asennuksia ja asetusten muutoksia, joita varten on varattava päivän verran kalenteriaikaa. Toimitus tehtaalta liikkeeseen voi viedä 2 viikkoa tai kaksi kuukautta. Itselläni on kokemusta siitä että pelkkä Peugeotin saaminen Hangosta merkkiliikkeeseen (Kouvolaan) kesti melkein kolme viikkoa.

Yleensä itse olen myyjän kanssa sopinut luovutuspäivän ja ajan siinä vaiheessa kun auton tulosta on ollut niin paljon tietoa että on ollut mahdollista ja aina se on pitänyt.

Näinhän se toki menee. Toivottavasti nyt omalla kohdalla ei ihan kahta kuukautta menisi. No parin viikon sisällä varmaan tiedän paremmin milloin auton saan.
 
Jee, auto saapunut myyjäliikkeeseen ja on tänne pohjoiseen kuljetusta vaille valmis. Nyt ei kauaa enää....
 
Auto saatu tänään ajoon. Alkuihmetystä vielä joten kovin syvällistä en vielä kirjoita.

Hyvältä tuntuu auto eikä robottikaan ole hassumpi. Drl koodaus on tekemättä joten kaikki valot palavat. Täytyy käydä täällä koodauttamassa.

Kuvia ja tarkempaa raporttia luvassa viikonloppuna.