https://tummennuskalvot.fi/

Seuraava "autoskandaali" - Nissan

tuRboman

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
22.12.2013
Japanilainen "laatukulttuuri" on yhtä tyhjän kanssa. Tilanne on samantyyppinen Japanissa laadun tekemisen suhteen kuin Suomessa rakentamisessa. Kaikki nimittäin todetaan muutaman vuoden kuluttua huonosti rakennetuiksi ja vähintään hometaloiksi.

Jokainenhan muistaa vielä maanjäristyksen, jossa japanilainen, ikuisiksi ajoiksi kunnossapysyväksi rakennettu, kaikki maanjäsirtykset kestävä ydinvoimala meni hiukkasen epäkuntoon ja kärähti. Hups, kun ei hoksattu, että tsunamissa nousee merivesi, joka polttaa sähköaseman ja vedenkierron pumput ja järistys lisäksi katkoo jäähdytysputkiston.

Ei autojen laatu A4-paperia ruksaamalla ja tarralappuja auton peräkonttiin liimaten synny, kuten japanilaiset tekevät. Laadukas tekeminen on ihan jotain muuta.
 
En nyt ihan noin radikaalia johtopäätöstä vielä vetäisi tästä koko Japanilaiseen laatuun. Vaikka siihen toki viimevuosina on isketty melkoisia kolhuja.

Mutta näistä tarroilla kerrottavista laatujutuista olen aikalailla samoilla linjoilla. On sertifikaatit ja QC, mutta siitä huolimatta kakkaa pukkaa. Missä vika?
 
^^ Varo, varo kommenttejasi, kohta on jaappanialaisten fun-clubin scheisse-myrsky niskassasi.  ;D

Toisaalta, harvassa ovat ne autonvalmistajat, joilla ei olisi jollain tavalla jalat kastuneet erilaisista vilunkijutuissa.
 
Silloinkun lääkäritakissa ja valkoisin hansikkain kypärä päässään jaappanilainen tarkastaja nojaa kynäänsä paperiin, niin ei voi muuta todeta. nimim kokemusta on.
 
kt sanoi:
Ei autojen laatu A4-paperia ruksaamalla ja tarralappuja auton peräkonttiin liimaten synny, kuten japanilaiset tekevät. Laadukas tekeminen on ihan jotain muuta.

No missä se on mennyt japanilaisten kanssa pieleen?
 
kt sanoi:
Ei autojen laatu A4-paperia ruksaamalla ja tarralappuja auton peräkonttiin liimaten synny, kuten japanilaiset tekevät. Laadukas tekeminen on ihan jotain muuta.
Työni puolesta joudun käsittelemään laatuasioita Japanilaisten kanssa ja voin sanoa että se ei ole todellakaan mitään tarrojen liimailua.
 
Reklamaation hoito voi japanilaisessa laatukulttuurissa olla kyllä kohdillaan. Reklamaatio onkin heille suuri häpeä.

Mutta kun laadun rakentaminen perustuu siihen japanilaisen kulttuurin osa-alueeseen, että organisaatiossa ylempi tietää aina paremmin, että tavara on laadukasta ja alempana oleva laaduntarkastaja ei uskalla tehdä hylkyyn johtavaa tarkastustuomiota tai diskata puutteellista suunnitelmaa, niin näin siinä käy. Tulee lunta tupaan joka suunnalta Japanissakin, tuossa auringonnousun ihanassa maassa.

Kiinalainen taas omaa perinteellisen pettäjän menttaliteetin ja sen poiskytkentä laadun tuottamisessa lienee mahdoton tehtävä kommunistipuolueellekin.

Panda sanoi:
Työni puolesta joudun käsittelemään laatuasioita Japanilaisten kanssa ja voin sanoa että se ei ole todellakaan mitään tarrojen liimailua.

Joo, se on paperien pyörittelyä, sen tiedän minäkin.
 
kt sanoi:
Joo, se on paperien pyörittelyä, sen tiedän minäkin.
Väärin tämäkin. Japsien kanssa käydään asiat sairaan perusteelisesti läpi ja ongelmat poistetaan nopealla aikataululla, tehdään tarvittaessa tuote / materiaalimuutokset. Mutta tämä meidän yhteistyökumppanin kanssa, muissa yhtiöissä voi olla muunlainen meininki.
 
tuRboman sanoi:
Mutta näistä tarroilla kerrottavista laatujutuista olen aikalailla samoilla linjoilla. On sertifikaatit ja QC, mutta siitä huolimatta kakkaa pukkaa. Missä vika?

Jos laatu ja sertifikaatit ovat kohdanneet suurimman osaa aikaa lähinnä vahingossa?

Japsit osaavat tehdä kyllä laadukasta, mutta voi olla, että tuo laadunvalvonta- ja sertifiointiprosessi elää omaa elämäänsä hierarkia- yms. kuvioiden takia. Eli leimat paperiin, jos kaikki on kunnossa, mutta jos ei olekaan, leimat silti paperiin.

Kun kaikki on suurimman osan aikaa kunnossa, tarkastuksilla ennen leimaa ei ole sen kummemmin väliäkään. Ja sitten, kun ei ole kunnossa, niin jos työkulttuuri ei tue sitä, että joku alkaa valittaa, että te olette kuulkaas mokailleet ja tuottaneet paskaa, niin riski leiman lyömisessä puuttellisen tuotteen päälle on pienempi kuin älämölön nostaminen.
 
^ Tässä oli minun mielestä aika hyvin sanottu yleisesti japanilaisesta työkulttuurista. Laatua tulee mutta jos ei satukkaan aina tulemaan, silti ollaan hymyssä suin ja nyökkäillään 🙏 ja toimitaan niin kuin perinteisessä hierarkiassa tomitaan.

Ilmeisesti nyt kuitenkaan Nissanin tapauksessa laadussa ei sinänsä ole ollut sen suurempaa moittimista, kysymyksessä oli lähinnä byrokratian "oikaisu".
 
nokonzok sanoi:
Ilmeisesti nyt kuitenkaan Nissanin tapauksessa laadussa ei sinänsä ole ollut sen suurempaa moittimista, kysymyksessä oli lähinnä byrokratian "oikaisu".

Niinpä juuri. Ei ole ollut valittamista japsituotteista.

Japsit olivat ostamassa Suomesta lautatavaraa. Myyjä vakuutti, että kaikki tavara on 99 % täyskanttilautaa. Japsit hyväksyivät tuollaisen laatupoikkeaman sillä ehdolla, että tuo 1 % vajaa kantillista pakataan erikseen - ta tämä on tosi :D
 
Iero sanoi:

Aikoinaan olin sahalla töissä ja sieltä kun lähti kuorma japaniin, niin joka ikisestä kuormasta ne lähetti reklamaation. Yleensä itse tuotteessa ei ollut mitään vikaa mutta merimatkan aikana oli saattanut paketista katketa yksi singeli, niin heti tuli paksu paperipumaska valokuvien kera ja kysymys kuinka tämä on mahdollista ja millaista hyvitystä ajateltiin tämmöisestä virheestä :p
 
Karvis sanoi:

Sama huomattu omalla työpaikalla, tosin viedään sinne konepaja-tuotteita. 15 vuotta sitten kun aloitettiin vienti sinne niin tulihan sieltä reklamaatiota joka risauksesta.
Mutta kun opittiin japsien kanssa asioimaan ja toimitukset heitä tyydyttämään niin ovat hyviä asiakkaita. Ja täytyy sanoa että japsien korkea vaatimustaso on opettanut meitä omalla työpaikalla tekemään laatua.
 
Panda sanoi:
Työni puolesta joudun käsittelemään laatuasioita Japanilaisten kanssa ja voin sanoa että se ei ole todellakaan mitään tarrojen liimailua.
Nyt olen jo eläkkeellä, olin töissä ollessani tekemisissä paljonkin japanilaisten kanssa. Laatu ei siinä maassa ole mitään tarrojen liimailua. Toiminnan laadussa ja oikea-aikaisuudessa japanilaiset ovat olleet mestareita.
Silmiinpistävää on pikkutarkkuus ja ongelmien ratkaisussa sinnikkyys.
Asuin myös Saksassa työni vuoksi ja myös saksalainen työkulttuuri tuli tutuksi. Olen hoitanut myynnin tukitehtäviä ja asiakaspalvelua sekä Japaniin että Saksaan. Japanilaisten kanssa oli huomattavasti mukavampi työskennellä, he ovat rehellisempiä ja erittäin uskollisia myös ulkolaiselle päämiehelleen. Saksassa taas ainakin osalla oli ongelmia pysyä totuudessa mm. reklamaatioiden hoidossa. Vaati usein paikan päälle matkustamista ja asian itse selvittämistä. Saksassa on myös tapana ylisanojen avulla selitellä ja hakea syntipukkeja yäysin olemattomille asioille, jotka pohjoismaisen mentaliteetin mukaan  selviäisivät muutamassa minuutissa puhelinsoitolla. Kärpäsestä tehtiin härkäsiä, varsinkin, jos sillä arveli pääsevänsä rahastamaan. Tosin saksalainen uskoi tiukempaa sävyä ja suoraa käskyä, mutta ote piti olla tiukka. Molempiin maihin syntyi työn merkeissä ystävyyssuhteita,jotka ovat kestäneet jopa kolmattakymmentä vuotta.
 
Vanhemmillani oli jo kuusikymentäluvulla japanilaisia autoja mm. Datsun Bluebird vm. 1962 ja 1965 sekä Toyota Corona 1967. Jo näissä autoissa oli sähkölaitteet erinomaista laatua mm. kaikki sähkölaitteiden toiminnot oli toteutettu releohjauksella eli käyttökykinten kautta kulki vain ohjausvirta, niinpä nämä kestivät auton iän toisin kuin eurooppalaisissa autoissa. Samoin autoissa oli vaihtovirtalaturit. Mutta olihan niissä huonojakin ominaisuuksia mutta sehän on eri tarina!

Uti
 
Tuossa edellä on muutama valitellut, ettei suomalainen laatutyö ole kelvannut jaappanilaiselle kovin hyvin. Se ei tietenkään kerro itse jaappanilaisesta tuotelaadusta  mitään, kertoo vain sinnikkäästä paperinpyörityksestä ja pilkun viilauksesta. Hölmöjähän he olisivat, jos eivät mitään vaatisi, kun ostavat sisään. Ja toisaalta se kertoo, että  suomalaisten laaduntuottokyky jäi sotakorvauksiin, ehkä muutamia Nokian ensimmäisiä kännyköitä lukuunottamatta.

Myönnän, että Datsun Bluebird oli vahva, hyvä ja hieno auto. Verrattuna Ford Angliaan, Simca tonniin, Volgaan tai Moskvitziin. Mutta luupäätä aikaisemmat jaappanin pojan tuotteet olivat roskaa. Ja näyttää ympyrä olevan sulkeutumassa.
 
Japanilainen lainsäädäntö määrää että tieliikenteeseen hyväksyttävän auton saa tarkastaa vain tietyn sertifikaatin omaava hlö ja noita sertejä kuitenkin on vain rajattu määrä ynnä ihan halpojakaan ne eivät ole => Nissan on pikkasen oikassut ja hommannut vain riittämättömän määrän näitä tarkastajia tehtailleen. Sinälläänhän tuolla ei suoraan ole laadun kanssa mitään tekemistä, onko jotain tarkastuksia tehty vai jätetty tekemättä, mutta kun sillä tarkastajalla ei vain ole sitä määrättyä prenikkaa rinnassaan, niin... :rolleyes:

Japanin ulkopuolelle toimitettavia autojahan tuo määräys ei ole ikinä koskenutkaan = esim. suomeen rahdattavissa ei siis tapahdu mitään muutosta aikaisempaan ja tämäkin lööppi on enempi vain lööppitehtailijan aikaansaama myrsky vesilasissa, koskien vain ja ainoastaan Japanin omia sisämarkkinoita. Itse asiassa tuo omakin QQ on kasattu Englannissa, joten siltäkin kantilta pikkasen menee koko lööppi huti 8)
 
Toyotan tuotantotavoistahan on otettu oppia muillakin teollisuudenaloilla joten ei kai ne ihan huonoja voi olla.
Itselläkin oli Briteissä kasattu Nissan Micra jota ei kyllä ihan viattomaksi tosin voi kehua, esim. takaluukun yläreunasta irtoilemaan alkanut maalipinta oli aika selkeä tuotannon virhe. Mistään muusta autostani ei ole maali alkanut lohkeilla samalla tavalla irti vaikka olivat paljon vanhempiakin. No ne Mazdat olivatkin aitoja Japseja  8)

Uti sanoi:
Vanhemmillani oli jo kuusikymentäluvulla japanilaisia autoja mm. Datsun Bluebird vm. 1962 ja 1965 sekä Toyota Corona 1967. Jo näissä autoissa oli sähkölaitteet erinomaista laatua mm. kaikki sähkölaitteiden toiminnot oli toteutettu releohjauksella eli käyttökykinten kautta kulki vain ohjausvirta, niinpä nämä kestivät auton iän toisin kuin eurooppalaisissa autoissa. Samoin autoissa oli vaihtovirtalaturit. Mutta olihan niissä huonojakin ominaisuuksia mutta sehän on eri tarina!

Uti
Oli tosiaan meilläkin isällä yksi Toyota 70-luvun alussa. Toimintavarma peli, miinuksena takavedon vuoksi huono eteneminen liukkaalla ja huono lämmityslaite. Ja ruostekin iski helposti. Mutta ei ne autot ylipäätäänkään olleet tuohon aikaan nykyautoihin verrattuna kovin lujia. Volvoa pidettiin lujana autona, mutta ei silläkään päästy sellalisiin kilometrimääriin kuin nykyautoilla päästään.
Laadukkaita autoja tulee tänä päivänä monesta suunnasta vanhoihin aikoihin verrattuna. Niin Saksasta kuin myös Japanista. Ja kohtuudella nuo ovat näyttäneet pärjäävän, vaikka esim. Kia aina välillä väläytteleekin jo.
Tosin on heilläkin ollut mm. joitakin moottoriongelmia osassa tuotteistaan.
https://www.consumerreports.org/car-reliability/10-most-reliable-cars/
 
Minulla on ollut Japanissa valmistettuja autoja oletettavasti kolme, noin 20 vuotta sitten:

Madza 323: virranjakaja ja sytytysjohtimet piti vaihtaa 50 tkm välein.
Corolla, jolla ajelin noin 250 tkm, mutta rengas puhkesi ihan viimeisillä kilometreillä ja vein vaihtoon.
Toinen Corolla, joka oli maalattu valkoiseksi eikä meinannut kelvata vaihdossa värinsä vuoksi.
Europpalainen Carina, jossa vetoakseli oli kiero ja äänteli kurveissa vapaalla ajettaessa.

Näiden jälkeen siirryin itäeurooppalaisen laatuun = Skoda Ocu II, jota edelleen muistelen lämmöllä. Siinä oli rattikin sopivasti vinossa.  :)

Luultavasti löytyy myös päästöihin liittyviä huijauksia kuten muutamilta muilta autonvalmistajilta. Hyväuskoiset Nissanin omistajat saattavat uskoa ettei ongelmat kosketa Euroopan malleja.
 
Zaasa sanoi:
Luultavasti löytyy myös päästöihin liittyviä huijauksia kuten muutamilta muilta autonvalmistajilta.
Ihan puhdas huijaus tyyliin VAG on kuitenkin pikkasen eri luokan juttu kuin pykälien tulkinta kirjaimellisesti ja sieltä porsaanreikien hyödyntäminen, eikös ???

Zaasa sanoi:
Hyväuskoiset Nissanin omistajat saattavat uskoa ettei ongelmat kosketa Euroopan malleja.
Ja se tarkoittamasi "ongelma" on ... niin mikä? ???