https://tummennuskalvot.fi/

Alfa Romeo Giulia Veloce 2.0 T (280 hv.) Aut.

TON-III

Legenda
Liittynyt
22.12.2013
Tänään oli oleva tuo päivä jota olen odottanut jo reilun 1/2 vuotta, eli pääsin kokeilemaan Alfan nelivetoa tässä sipposemmassa korissa ja tehokkaammalla koneella sillä tätä vastaavaa tekniikkaahan jo aiemmin koeajoin Stelvion isomman korin siivittämänä. Sen koeajon aikana oli asfaltti näkyvissä ja Alfa jätti itsestään jotenkin Audimaisen laatuvaikutelman, kaikki toimi niinkuin pitikin mutta se joku loppusilaus jäi tapahtumatta. Tuota koeajoa ennen tulin ajaneeksi sillä saman liikkeen 1430 kiloisella, punaisella 2.0 T Superilla kahteen kolmeenkin kertaan ja viimeksi 205/60/16 nastarenkailla.

Ja päivän 1530 kiloisen version koeajoon, tarkistin rengastuksen ennen kajuuttaan hyppäämistä, alla oli Nokian 225/40/18 kitkat jotka tuntuivat renkaaseen potkaistessani hieman lötköiltä. Sisään ja säädän istuma-asennon kohilleen, ok. Lähtiessäni liikkeelle pystyn jotenkin kokemaan sen saman eron tämän ja takavetoisen välillä kuin omaan sen RS4-takavakaajan laitettuani, auto oli takavetoista selkeästi jämptempi kuten alusta muutenkin olematta silti kova. Koneessa tuntuu olevan ruutia ja vääntöä mutta mutta ........ kelin ollessa floskainen ja kun autosta ei saa ESP:iä pois niin meno oli jokseenkin 'aavemaista', oli vaikea saada yhteyttä kaasun ja auton liikkeiden välille ja tämä merkillinen olo vaivasi koko koeajoa. Ja se tietty takavetoisen keveyden antama 'hauskuus' loisti poissaolollaan. Pitävällä alustalla ( ja 'paremmilla' renkailla) tuo olisi ollut varmasti enempi hauska vietävä mutta nyt autosta jäi todella valju olo. Yksi (omaa) tuntumaa parantava seikka olisi voinut olla kovalaatikko ( ja sen tuoma n. 70 kilon kevennys) mutta sitä lienee enää turha odottaa sillä myyjä tiesi että jopa 510 heppasesta QV-versiosta ollaan jätetty manuaali-optio pois ......

Vein auton pois, juttelin hetkosen myyjän kanssa ja hyppäsin omaan autooni, käynnistin sen, painoin ESP OFF-nappulaa ja läksin kaupan pihasta pienessä hallitussa sladissa, ei tullut ensimmäisenä mieleen panostaa (oman autooni nähden) viisinkertaista summaa tuohon Alfaan ......

Luulenpa että koeajosta olisi jäänyt parempi maku jos itse auto olisi tosiaan ollut manuaali ja siitä olisi voinut kytkeä pois ESP-toiminnon, myös 205/60/16 nastarenkaistus ( joka tosin ei mene siihen) olisi tehnyt siitä 'selkeämmän' siinä missä nuo 'patjat' eivät tuntuneet toimivan floskassa.
 
Näitä sun juttuja Alfajuttuja lukiessa tulee mieleen että yrität väkisin keksiä negatiivista näistä todella hienoista autoista jotta välttyisit sen ostamiselta. Eli alitajunta taistelee vastaan.

Nämä vaihdelaatikon painot tms. on just näitä tekosyitä. Itse vaihdoin viime keväänä b8 pappa quattro ”järki ”audin msport takaveto 245 heppaseen gran coupe bemariin ja vaikka joka kuukausi saa maksaa itsensä kipeäksi niin joka aamu töihin lähtiessä ja autoa vilkaistessa ei harmita enää pätkääkään. Eikä sekään harmita että liukkaalla ei liikennevalolähdöissä voita sitä pappaquattroa. Bonuksena setämiehelle öögaa tulee naisväeltä noin sata kertaa enempi bemarilla kaivopuistossa tai espalla lipuessa kuin pappa audilla.

Toi ajamasi alfa on niin käsittämätön upgrade sun vanhaan b7 audiin verrattuna että suljet sen järjen nyt pois ja ostat sen alfan tilalle. Jos veloce on liian kallis niin se perus alfakin on aivan helvetin mahtava ajaa. Mulla oli perus giulia hankinnassa ja se kaatui alfakauppiaan haluun ottaa öljysyöppöä audia vaihtoautoriviin, muuten kaupat olisi tulleet. Bemarille se onneksi kelpasi.

Jos järjellä yrität perustella näitä tunneautojen hankintoja niin päädyt tuonne räsäketjuun vertailemaan muovilevikkeiden ja metallivärien valkoisuusasteita eri valaistuksessa.

Vakuutan että tollasen alfan ratissa mahdollinen ostokrapula katoaa välittömästi kun kesäyönä laitat poppia soimaan kaitsareista ja painat mutkatielle nauttimaan alfan käsittämättömän hyvästä ohjauksesta. Ja onhan tollainen leveä alfa siinä pihalla parkissa uskomaton ilmestys jolle ihailijoita riittää.

Lisäksi kasvoillesi nousee aina vieno hymynkare kun bongaat räsän jossain.

Osta se alfa.
 
lortti sanoi:

Tämä kommentti sai aikaan kyllä repeilyä  ;D ;D
 
^ ;D Huikeeta.

Mitenkään TON-III:n A4:sta väheksymättä oon täysin lortti:n kommentissa mukana  :)

Tosin voin kyllä samaistua tuohon luistoneston harmitukseen Giuliassa, mutta viimeistään keväällä varmasti unohtuisi ja tulisi ihan uusia fiiliksiä autosta. Ps. Itse en ole Giuliaa ajanut.
 
lortti sanoi:
Toi ajamasi alfa on niin käsittämätön upgrade sun vanhaan b7 audiin verrattuna että suljet sen järjen nyt pois ja ostat sen alfan tilalle. Jos veloce on liian kallis niin se perus alfakin on aivan helvetin mahtava ajaa.

Järki räpsähtää jokseenkin heti taka-alalle kun kun se kokonaisfiilis menee järjettömän puolelle, ja nyt sille puolelle ei päästy. Ja vaikka auto olisi mikä tahansa niin se automaatti ottaa kupoliin ......

Takaveto vs. nelari eivät ihan hirveästi poikkea hinnaltaan, no joo reilu 10 dona mutta se 10 vuoden omistukseen jaettuna on nyt aika pieni ero.

Eikä tuo oma mikään ihmeellinen auto ole joskin merkillisen hyvä paketti +10 000 egen arvollaan.
 
Kai siihen Alfaan saa rattiläpsyt ja manuaalimoodin kuten bemarissakin kun laatikko on sama ZF. Ja olettaisin että luistoneston ja ESPn saa jollain napilla bemarimaisesti kokonaan pois? Vai eikö tosiaan saa.

Jos järki ei rahasyistä anna periksi uutta giuliaa niin sitten saksasta takaveto kutoskoneinen 4 sarjan coupe manuaaliaskilla ja msport kilkkeillä. Varmasti sieltä löytyy yksilö johon joku on ruksinut adaptiivisen alustan ja msport variable steeringin. Jos rahaa jää niin msport performance putkistoa vielä kiinni.

Se sun b7 unohtuu taas välittömästi kun turunväylän alussa helsingin päässä joku perheenisä insinööri haastaa rallye green räsällä ja etupää vatkaten meinaa keulia tuossa lievässä mutkassa keskikaiteeseen samalla kun bemu lipuu jo leppävaarassa eleettömästi Sellon parkkihalliin.

Ihan oikea meininki. Jos se ei tunnu miltään niin turha siihen on rahaa tunkea ja toivoa että alkaisi tuntumaan. Museo-Audikin tarjoaa varmasti vielä paljon pidempään huoletonta kyytiä kuin nuo makaroonien viritelmät, joita saa puoleen hintaan kun pari vuotta odottelee.
 
Lortti vetää kunnon paatoksella [emoji23]

Noihin mainittuihin spekseihin voisi Ton-III:lle sopia vaikka Saksasta tuotuna 2016-mallinen S3 sedan manuaalina. Osuisi varmaati samaan hintaluokkaan tämän Alfan kanssa.

Pienellä etsinnällä löytyisi varmasti vielä puna-mustanakin.

Mutta asiasta Alfaan. Nämä uudet Alfat ovat kyllä todella tyylikkäitä, nyt kun jokunen on jo näkyvissä liikenteessä. Sääli vain, että suurin osa ei ota kunnon väriä autoonsa. Valkoisena/harmaana puolet muotojen tehosta menetetään välittömästi.

Jos olisin Alfaa hankkimassa, niin perinteinen punainen olisi kyllä aika vahvoilla... sanoisinko olevan the väri kuitenkin Alfaan.
 
S3 on etuveto sähkövatkain ”neliveto” golf joten tuskin maistuu.
 
lortti sanoi:
S3 on etuveto sähkövatkain ”neliveto” golf joten tuskin maistuu.

Tuohon koeajoon pitikin jo mainita että Giulian kone on paljon herrasmiesmäisempi kuin tämän pikkasen ilkikurisesti käyvän S3:n ....... ja tätäkään ei saa manuskana. Ei se ole minulta pois jos kaikki muut 'sopeutuvat' pelkkien automaattilaatikkojen maailmaan, jos itse olen tykästynyt manuaaliin niin se on siinä.

Trollsten sanoi:
Ihan oikea meininki. Jos se ei tunnu miltään niin turha siihen on rahaa tunkea ja toivoa että alkaisi tuntumaan. Museo-Audikin tarjoaa varmasti vielä paljon pidempään huoletonta kyytiä kuin nuo makaroonien viritelmät, joita saa puoleen hintaan kun pari vuotta odottelee.

Kiva kun edes joku tunnistaa tämän minun ideologiani ...... vaikka tuntuu se lorttikin sen hokaavaan  :)

Olen joskus aiemminkin sanonut että auto on minulle ei käyttöpeli vaan kuin ranteessa oleva kultakello, suurimman osan ajastani en käytä sitä, ja en oikeastaan tarvitsekaan sitä ...... mutta sitten kun otan sen käyttöön niin sen tulisi olla jokseenkin juuri sitä mitä sen haluaisin olevan.

Mä luulen että tämän Alfa-pohdinnan voittaja voisi olla 2.0 T Super manual 1360 kiloisena jos sellainen vain olisi  olemassa  8)

Kun sähköautot valtaavat maailman, TON-3 ja muille käy kuin dinosauruksille meteoriitin iskiessä. Ei vaan sopeudu ja kuollaan pois.
 
lortti sanoi:
Kun sähköautot valtaavat maailman, TON-3 ja muille käy kuin dinosauruksille meteoriitin iskiessä. Ei vaan sopeudu ja kuollaan pois.

Äläs nyt, olen ajanut pohdintaa aiheuttaneen sähköllä toimineen moottoripyörän  ;)
 
TON-III sanoi:
Tuohon koeajoon pitikin jo mainita että Giulian kone on paljon herrasmiesmäisempi kuin tämän pikkasen ilkikurisesti käyvän S3:n ....... ja tätäkään ei saa manuskana. Ei se ole minulta pois jos kaikki muut 'sopeutuvat' pelkkien automaattilaatikkojen maailmaan, jos itse olen tykästynyt manuaaliin niin se on siinä.

Kyllä S3:n saa manuaalina, jos ei Suomesta niin saksasta saa.
 
En minäkään näe pointtia vaihtaa b7 audia vag konsernin golffeihin. Jos haluaa pykälää pienempää niin sitten 2 coupe bemu.

Automies isolla aalla katselisi tonin spekseillä Lotus Eliseä tai parturikampaajapossua eli Cayman.

En tosin tiedä pitääkö kyytin mahtua muitakin tai tennismaila, noihinhan ei mahdu. Toki sitä varten saa vuokrattua pakuovelle.comista.
 
Tila-autoa en tarvitse, satunnaiset tarpeet saan hoidettua muilla avuilla, taitaa tämä palata sinne käytetyn autovaihtopohdinnan puolelle, tuo Cayman ollut listoilla jo aiemminkin ( jotenkin se Gen 2 2.9 litrasena/ 17" vannemahdollisuutensa kanssa olisi 'se' juttu) mutta turbokoneiden alaväännöstä tykkäävänä TT RS (niitä alkupään autoja on manuaalina) on kiinnostavuudessaan hilautumassa ohi.
 
Eikö siihen possuun saa jossain pajalla lisää alavääntöä?

Ei millään pahalla mutta sun spekseihin täysin sopivaa autoa ei ole olemassakaan jos hommassa on mukana jokin budjettirajoite.
 
^Ehkä se tuo pitkä harkintakin on parempi kuin se että vaihtaa autoa monta kertaa vuodessa kun jokaisesta löytyy jotain vikaa tai puutetta heti oston jälkeen [emoji6]
 
Ei se harkinta synnytä spekseihin sopivia autoja. Tässä ja muissa ketjuissa on käyty jo läpi vaihtoehdot moneen kertaan. Ei muutakuin plussat ja miinukset vertailuun ja autokauppaan. Se on monta kertaa nähty että odottamalla ei yksikään autokuume parane, korkeintaan siirtyy.
 
Taitaa oleellinen hauskuus autonvaihtoprojektissa olla Tonilla juurikin tämä harkinta. Asioita rauhallisesti tuumaava ihminen ei niin vaan heittäydy impulsiiviseksi. Minkäs sitä luonnolleen voi.
 
Ei varmaan ole mikään helpponakki tehdä
päätöksiä varsinkaan uuden Alfan ostosta.
Siinä on turvallisiin hankintoihin verrattuna monta asiaa jotka kannattaa selvittää itselle huolella etukäteen, siis loistavien ominaisuuksien ja upean ulkonäön lisäksi.
Itse olen siirtynyt Italialaiseen mopoon viime vuonna, täytyy sanoa että pitkään piti harkita, mutta elämässä on rajallisesti aikaa hauskanpitoon.

TON-III sanoi:
...mutta nyt autosta jäi todella valju olo.

Hyvä että pääsit tuota nyt kokeilemaan: tuli samalla selväksi ettei ole sun auto. Eli Alfa vedetään nyt lopullisesti listalta yli. 

Uutta matoa sitten vain koukkuun, se tosin tarkoittaa sitä että täytyy käydä nuo muutkin koeajamassa. Cayman 2.7 faceliftia (987.2) ei löydy tällä hetkellä Nettiautosta mutta 987.1 löytyy Turun Rintajoupilta, käy ajamassa se niin tiedät onko ylipäätään sulle sopiva auto. Jos tuo tuntuu hyvältä niin 987.2 on vielä vähän parempi. Jos taas heti esimerkiksi ajo-ominaisuudet tökkii niin eipä tuohonkaan kannata aikaansa tuhlata.
Audi TTRS:aa varten täytyy tällä hetkellä matkustaa Tuusulaan saakka, ei ole paha rasti. Sitä pitäisi päästä ajamaan liukkaalla: on saanut mainetta keulapainoisena ja puskevana, kannattaa kokeilla onko se omiin näppeihin sitä.

lorttia komppaan siinä että täydellistä autoa et tule koskaan löytämään.
Toisissa autoissa on toiset asiat paremmin, toisissa toiset.
Huonompaan ei pidä vaihtaa mutta uskon ettei B7 kuitenkaan sellainen jumalauto ole jota ei mikään päihitä.  Plussat ja miinukset paperille ja kaupantekoon.
 
gloter sanoi:
Taitaa oleellinen hauskuus autonvaihtoprojektissa olla Tonilla juurikin tämä harkinta. Asioita rauhallisesti tuumaava ihminen ei niin vaan heittäydy impulsiiviseksi. Minkäs sitä luonnolleen voi.

Kyllä, speksaaminen on se ehkäpä kaikkein kivoin vaihe mutta sen 30-50 lisädonan panostaminen ei lähde harkinnatta joskin kyllä minä impulsiiviseksikin pystyn, kun pääsin sen punaisen Aprilian kanssa koeajolle niin se oli heti ensimmäisen korttelin jälkeen selviö mistä pyörästä pidin  :-*  , en tosin lyönyt siinä vaiheessa vielä kiinni koska VTR SP-1 oli koeajamatta. Sen sain alle vielä samalla viikolla ja Apikasta tein kaupat tasan viikon päästä koeajosta.

Voi tosin olla että lortti on oikeassa siinä että jos rytkäisin niin olisin lopulta kumminkin tyytyväinen sillä olihan tämä audikin aluksi vähän outo lintu eikä ihan se passelein.

lortti sanoi:
Ja olettaisin että luistoneston ja ESPn saa jollain napilla bemarimaisesti kokonaan pois? Vai eikö tosiaan saa.

Ei saa. Tämän on vahvistanut myös valmistaja, todeten myös heti perään, että siitä on tullut palautetta ja heidän on ehkä reagoitava siihen.