https://www.popvakuutus.fi/asiakaspalvelu/yhteistyokumppaneiden-edut?utm_source=autostadium&utm_medium=banner&utm_campaign=autovakuutus_autostadium_jatkuva&utm_content=autovakuutus_0418

Makkiksen Hakkapeliitta -blogi

Tilanne
Keskustelu on suljettu.
M

Makkis

Vieras
Aloitellaanpa talvirengaskauden blogailu millaisena kokemukset niistä jatkuu, toinen talvi siis itselläni lähtee liikkeelle.

Tai no, talvi ja talvi. Talvi antaa vielä itseään odottaa joskin kahden viikon takainen mummolareissu lasten kanssa olisi kesärenkain jäänyt heittämättä ja tuolla viikolla kahtena aamuna olisi yksityistiemme yksi ylämäki jäänyt nousematta ja töihin olisi pitänyt mennä muilla keinoin. Varsinaista talviraportointia ei siis vielä pääse kirjoittelemaan. Palattakoon tuohon mummolareissuun hieman tuonnempana, nyt säät vastaa kesäolosuhteita.

Vuoden ja noin 10000 kilometrin jälkeen nastakato on pyöreä nolla niin vetävillä etupyörillä kuin rullaavilla takapyörillä. RS:n kanssa esiintyy nastarenkain pitohuoliakin mutta niin vaan on nastat pysyneet hyvin matkassa vaikka ajotyyliin kuuluu kyllä hapen syöttäminen solmun läpi juuri sillä virtauksella kun siitä vaan läpi menee. Myös kuluminen on marginaalista, tänä talvena ei tarvitse rengasratsioita vältellä eikä omatunto soimaa millään tapaa perheen ja omasta turvallisuudesta.

Olen aiemminkin kehunut Hakkapeliitta 8:n millintarkkaa ajettavuutta ja tältä osin siirtyminen kesärenkaista talvirenkaisiin antoi taas heti positiivisen fiiliksen. Tiedän, että urheilullinen ajo, paljas asfaltti ja talvirengas termeinäkin sisältää ristiriitoja vaan kun näin ei ole. Parempi ja tarkempi tuo on kuin saman kokoinen kesärengas (Conti Sport Contact 2) niin uskomatonta kuin se onkin. Osahan on fiilistä, jos radalle mennään ja kellolla aletaan mittaamaan, niin tottahan kesärengas on se nopeampi kas kun ei ole pitohuolia. Liikennevalokisoissakin suvikumi toki pieksee mennen tullen paremman vetopidon ansiosta mutta siis ajamisen nautinto on näillä kaseilla parempi!

Lisäksi, yllätys yllätys, melu on hiljaisempi. RS nyt ei erityisen meluisa edes ole mutta hiljaisempaa meno on nastoilla kuin suvikumeilla. Aivan kävelyvauhdeissa nastojen rapinan toki kuulee mutta silloin se on jo taajuudeltaan sellaista ettei häiritse.

Mutta, mummolareissusta. Tuolla reissullahan keli oli +2 astetta ja teillä sohjovallit pääteillä mutta märät ajourat. Mummolaan on 10 km pätkä pienempää nelinumeroista tietä jossa olikin sitten tasainen 50 mm sohjomatto. Tämähän on akilleen kantapää yleensä aina jos alla on leveähkö matalaprofiilinen rengas, oli merkki mikä tahansa. Ei Nokiankaan tässä loista. 80 km/h rajoitusalueella edettiin 50-80 km/h nopeuksilla kaarteista ja liikenteestä riippuen, mutta niin eteni takanamme ajanut V50 Volvokin jossa lienee suhteellisen samantyyppinen rengaskoko. Jonon kolmanneksi tuli satasen marssivauhtia vanha transportteri joka polkaisi Volvosta ohi. Vaimokin kyydissä katseli että mikähän hullu tuo on mutta sanoin vaan, että tuolla hirmuisella akselivälillä ja isoilla sirkkelinterärenkailla voi aivan huoleti päästää menemään tässä tuota satasta ja samantien transportteri polkaisi meistäkin ohi jatkaen satasen marssivauhtiaan täysin vakaasti. Että näin.

No, kirjoitellaan lisää mitä mieleen juolahtaa ja tai vastaillaan jos jollain on kysyttävää tai kommentoidaan mielellään kommentteihin.
 
Eipä voi talvikokemuksista sawon mualla edelleenkään bloggailla. Mennään viime talven toisintoa ja määräävin renkaan ominaisuus perustuu tällä hetkellä ajettavuuteen kesäolosuhteissa ja veden syrjäyttämisominaisuuksiin. Satunnaisesti pikkuteillä on sitten helevetin loikasta peilijäätä eli pinnasta vetisiä jäisiä ajouria.

Tuossapa syy miksi ajan nastoilla. Kaikilla noilla osa-alueilla ne ovat parempia kuin kitkat. Tai no, vesiliirto-ominaisuudet lienee samalla viivalla, mutta asfaltilla nastarengas on jämäkämpi ja tuossa helevetin liukkaalla ajouravesijäällä puree edes vähän. Jos täällä olisi joskus kunnon talvi, voisin kokeilla kitkojakin.

Postiivista sen verran että eteläinen naapurikaupunki, tai sen Urheiluautoilijat ry. laittelee kuulemma tuohon lähelle jääradan talveksi eli nyt sitten pääsee kunnolla hakemaan rajoja renkaista. Tosin, jos talvi on toisinto viime talvesta, niin tämäkin asia menee veneilyksi  ;D

Talvea odotellessa!
 
Aikaa onkin kulunut edellisestä kirjoittamisesta blogiin mutta tässä puolentoista kuukauden aikana on saatu talvi myös sawon mualle.

Kelit on vaihdelleet plussan puolelta -30 asteen pakkasiin liki viikoittain ja lunta on satanut todella paljon. Kokemusta Hakka kasista on siis tullut hyvin vaihtelevissa olosuhteissa ja paljon myös ajatuksia siitä mikä ylipäätään on hyvä talviauto alustaltaan liittymättä sinänsä renkaisiin. nämä talviominaisuudet kun on monen asian summa, hyvä rengas ei pelasta huonoa autoa ja toisaalta surkea rengas voi pilata ajettavuudeltaan ja alustageometrialtaan huononkin auton.

Sohjokelit, kuten tänään, palauttaa kuitenkin ruotuun perusasioissa. Etuveto on paholaisen keksintö ja sen ainoa hyvä puoli on valmistajilleen tuoma kustannussäästö. Kesäkelissä (jos puhutaan normaaliajosta, ei radalla kisailusta) niin vetotapa on yksi ja sama. Vetää edestä, takaa tai molemmista. Sama koskee pääosin selkeitä pakkaskelejä talvisin kun ajetaan lumella/jäällä/kuivalla asfaltilla. Sohjokeli sen sijaan sanoo sen, että takaveto on ainoa oikea vetotapa suomen olosuhteisiin. Myös sohjossa se etenee moitteettomasti kuin juna ja nousee pahatkin paikat ilman ylimääräistä ohjelmaa. Neliveto toki nousee myös mutta sohjossa kiihdyttäminen vemputtaa ohjausta kuin etuvetovimputtimessa konsanaan vaikka matka eteneekin paljon joutuisammin kuin etu- tai takavedossa.

Sitten renkaisiin. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, niin Hakkis 8 on mielestäni huippurengas. Huippurengas se on kun ajetaan "normaaleissa" olosuhteissa, kuivalla asfaltilla, kuivalla lumella, kuivalla jäällä. ohjaustuntuma on erittäin tarkka, ajettavuus on vakaa ja kaikinpuolinen turvallisuuden tuntuma on koko ajan läsnä.

Ongelmat alkaa kun tiellä on reilummin lunta saati sohjoa. Silloin rengas on aivan avuton. Sohjolla se leijailee täysin irti tiestä joa 50 km/h nopeudessa, puuterilumessa sentään voi edetä 60-70 km/h mutta jos tie on kapeaksi aurattu ja vastaan tulee keskellä ajava dami tai isompi auto (rekka, bussi) niin pitää kyllä höllätä että tuonne paksumpaan laitapöperöön voi mennä. Lisäksi koko ajan tuossa tilanteessa on tunne että pöperö "imaisee" auton sinne kaseikkoon.

Sitten se kaikkein iso ongelma. Suurin osa talvikeleistä on juuri tuota pöperökeliä. Ilmasto lienee lämmennyt niin paljon että näitä sohjokelejä on alvariinsa. Lisäksi joku on kupannut valtion rahat tien hoidosta ja teitä hoidetaan täysin ala-arvoisesti.

Onko sitten ilmaston ja tiestön syy, että talviajo on enimmiltä osiltaan tuskaa? Mielestäni ei. Yksi syyllinen on kuluttaja. Takavetoisia autoja on myynnissä ja voi ostaa sellaisen. Toinen syyllinen on autonvalmistajat, tehdäkseen niistä halpoja kippoja tekevät niistä etuvetoisia. Onko rengasvalmistajat syyllisiä? Ovat, talvirenkaita tehdään lumen ja jään ehdoilla eli ovat hyviä Rovaniemen pohjoispuolen asukkaille. Kai. Yksin syyllisiä he eivät ole, nykyisin pitää olla niin leveitä renkaita että ei vaan toimi sohjossa. Autoilu-urani alkuvaihessa talvirenkaan tyypillinen koko oli 165/13 ja autot meni kuin junat kelissä kuin kelissä.

Väittäisinkin, että jos valmistajat tekisivät rallimaailmasta tuttuja "sirkkelinteriä" myös siviiliautojen ehdoin ja jos kuluttaja olisi valmis tinkimään ulkonäöstä, niin talviautoilu olisi paljon mukavampaa myös etuvetovempuloilla ja nelivedoilla. Takavetohan sietää hyvin nykyisenkin rengastrendin.

Peräänkuulutankin siis tarkasti ohjautuvia, hiljaisia, rumia mutta toimivia renkaita koossa 155/45/18. Auton valmistajat tehkööön noille passeleita vanteita. Tuleeko näitä? No ei varmasti! Suomi on mitätön kansa jossain huisin hiton hevonpersauksissa, että ei kai kukaan ala optimoimaan renkaita suomen olosuhteiden takia. Ymmärrän myös sen. Kärsitään siis.
 
Niin se on taas talvirengaskausi kääntymässä ehtoopuolelle, tosin merkkiäkään kesärenkaisiin siirtymisestä ei vielä ole. Itse joudun tuon lyhyen yksityistien pätkän vuoksi pitämään aika pitkään talvikumit alla mutta eipä tuosta haittaa arkeen ole.

Talvi on tosiaan ollut enimmäkseen vaihteleva mutta leuto. Renkaana Hakka 8:sta ei ole pahaa sanottavaa, sohjo, jota sitäkin on ollut hillitysti kuluneena talvena, on akilleen kantapää mutta rengasta enemmän syytän renkaan kokoa. Renkaissakin toki on eroa mutta Hakkis tuntuu tässä menevän kategoriaan hyvä mitä sohjon syrjayttämiseen tulee.

Myös muutamia peilikirkkaita jäätiköitä joissa on vesi päällä, on tullut nähtyä. Tuossahan ei pidä sitten mikään, nasta enemmän kuin kitka mutta pulkka on nastakin, vaatii siis vaan kuljettajalta malttia.

Kahden talven jälkeen taitaa taas käydä minun talvirenkaille niin, että lamellit kovettuu ennen kuin pinnan vuoksi tarvitsisi uusia hankkia. Näillä siis jatketaan myös ensi talvi ja täysin turvallisin mielin. Nokianista ja lamellien kovettumisesta ei ole kokemusta (ja ehtineekö tullakaan näiden renkaiden ja/tai tämän auton aikana) mutta vaimon museobermarissa on vuosia, ja taas vuosia vanhat Michelinin nastat. Pintaa on vaikka kuinka paljon, nastakato ykköskappaleita ja lamellit ihan pitävät. Mikäli siis Hakkis pääsee samaan, hyvä niin. Nastakatoa vilkaisin tänään ja nopealla silmäyksellä edelleen nolla. Täytyy tarkastella tarkemmin renkaanvaihdon yhteydessä.

Aloitetaan nautiskelu Hakka 8:n hyveistä kuin tiet kuivuvat kesäkuntoon. Hieman siitä makua on jo päässyt nautiskelemaan, tarkka ohjattavuus edelleen kärkiominaisuutena jota ei voi kuin kiitellä. Huono pointti sitten vetopito, nyt kun happeakin voisi syöttää ahtimen läpi, niin sutii, sutii ja sutii. Näinhän se nasta asfaltilla toimii.
 
2016-2017 talvirengaskausikin on jo alkanut hyvä tovi sitten. Hakkis kasi toimii edelleen mainiosti vaikka ikää ja kilometrejä jo on. Itse kummastelen edelleen tiukasti kiinnitettyjä nastoja, nastakato edelleen pyöreä nolla vaikka meillä räsä saa kyllä monoakin.

On nämä niin hyvät olleet että yhden sarjan toiseen autoon ostin ihan tämän positiivisen kokemuksen vuoksi.

Yksi alkuperäisistä testirenkaista poksahti alle joku aika sitten. En ollut itse ratissa, joten ei nyt tarkkaa dataa mutta makkisrampin jälkeen auto oli ilmoittanut rengaspaineen katoamisesta. No, noita herjoja on tullut muutaman kerran aiemminkin turhaan, joten vaimokandi jatkoi matkaa noin kilometrin mutta kääntyessään kotitielle oli todennut että nyt on oikeasti jotain vialla. Niin oli, rengas oli irronnut vanteelta. Ei kuulemma törmännyt kiveykseen eikä mitään muutakaan kummallista, eikä mitäkään jäljetkään sellaiseen viitanneet.

Auto lavetille ja arkena uusi Nokian Hakkis 8 alle, eipä muuta ja meno jatkuu. Tämä nyt ilmeisesti omalta osaltani viimeinen talvikumikausi näillä koska auto menee vaihtoon. Hyvät renkaat saa seuraava omistaja vielä ainakin parille talvelle jos samaa tahtia kerää minun kanssa kilometrejä.
 
Poksahtipa toinenkin Hakkis 8 alle ja nyt alkoi jo rengasliikekin ihmettelemään, kun tuota vaihtaessaan olivat kiinnittäneet huomiota että tänä viikonloppuna lähtee kolmaskin.

Renkaiden sisäkehät aivan hapertuneet ja yhdessä jo pari isoa paisetta eli runko rikki.

Kyselin voiko nuo tämän talven järkyttävät polanteet olla ongelman ydin, kuulemma ei, ihan ikään viittaavaa hapertumista. Mitään, mikä viittaisi mihinkään damageen, ei ole näkyvissä. Minulla nuo renkaat (ja koko auto) tulee olemaan vielä noin kuukauden, joten siinä mielessä hieman harmittaa loppujenkin renkaiden uusinta enää tässä vaiheessa.

Kyseenalaisten kyllä sen, että onko renkaiden käyttöikä todella kolme talvea? Pintaa ja pitoa on edelleen vaikka kuinka ja nastakato edelleen nolla, mutta jos rungot menee neljässä vuodessa, niin...? Ja uuteenkin tulee hakkis kasit.
 
Kävin nuo paineet tarkastamassa, tämän rengasliikkeen jossa nyt kävi, jäljiltä joka pyörässä 2,9 bar joka on mielestäni ihan ok.

Tosin, hotelli jossa säilössä ja joka renkaat kausittain vaihtaa, on eri liike.
 
Tilanne
Keskustelu on suljettu.