https://yliteippaus.fi/

Uusien autojen istuinergonomia

Squierrel

Sisäänajettu
Liittynyt
23.10.2014
Onko autojen istuinergonomia kehittynyt huonompaan suuntaan vai olenko minä vain tullut vanhaksi ja ronkeliksi?

Ongelmaksi on muodostunut puutteellinen yläselän tuki, ristiselän tukea en kaipaa. Monessa autossa tuntuu, että selkä pakotetaan kaartumaan liikaa taaksepäin yläosastaan. Pahin auto tässä suhteessa on Avensis, mutta eipä Mondeokaan ole juurikaan parempi.

Jostain syystä en koe tällaisia selkäongelmia yhdessäkään korkeaistuntaisessa tila-autossa tai katumaasturissa. Mutta miksi niissä olisi erilainen selkänojan muoto? Yksi syyllinen voisi olla myös liian alas jäävät kyynärtuet.

Kaikki ajoergonomiaohjeet ja apuvälineet tuntuvat keskittyvän vain ristiselän tukemiseen. Eikö kellään muulla ole yläselän vaivoja autoissa?
 
Squierrel sanoi:

Ei tämä mikään uusi asia ole. Monessa uudessa ja vanhemmassa autossa selkänojan yläosa kaartuu liikaa taaksepäin.
 
BMW:n Comfort penkeissä on ollut ainakin 90-luvulta lähtien selkänojan yläosan kallistukselle erillinen säätö.
 
Minua on siunattu sopivan kierolla
korkkiruuvi josta ei putoa kakka siihen mihin kyykistyy ;)
ruodolla ilmeisesti kun lähes kaikki autojen istuimet on mukavia. Oikeastaan vain sport penkit ei sovi minulle leveän peräpeilin takia, istuinosan jyrkät sivutyynyt puuduttaa reidet, valitsen aina peruspenkit autoihin, mielellään mahdollisimman sileät ja jos mahdollista leveä istuinosa sekä topakan jämäkkä runko. Aina kangasverhoiltuna.
Säätöjä en oikeastaan tarvitse pituus ja selkänojan kallistusta enempää, edes ristiselän tukea. Korkeussäätö on plussaa ja monessa autossa ruuvaankin ylimpään asentoon ja istun muutenkin selkä hyvin pystyasennossa.
 
Minulle taas reilu ristiseläntuki yhdistettynä lapaluita painamattomaan yläselkänojaan sopii erinomaisen hyvin.

Kyynärnojista samaa mieltä. Alhaalla-takana oleva tavaralokeron kansi on täysin hyödytön, samaten kaikki oveen syvennyksenä muotoillut ovat liian kaukana. Oman auton penkissä on korkeussäätöinen kapteeninistuinmallinen kyynärnoja, se on minulle tosi hyvä. Harmi että se on vain yhdellä puolella.

Kaikki tämä tietenkin vain perskohtaisena kokemuksena. Joku erimittainen on varmasti eri mieltä.
 
Taky sanoi:
Alkaa olla OT: Ajoasento onkin metka juttu - likan kanssa olla kokolailla saman mittaiset - hän ajaa yli 10 cm penkki edempänä kuin minä - tänään huomattu kun lainasi autoa niin ei meinannut millään mahtua penkin ja ratin väliin hänen jälkeensä.

Jatketaan paremmin sopivan otsikon alla. Sisko on minua lähes 10cm lyhyempi. Silti minä joudun hänen jäljittään ottamaan penkkiä eteenpäin jotta yllän polkimille :)

Äitini taas on tosi lyhyt, muistaakseni 152cm. Takavuosien autoissa monessa ei penkin kiskoissa riittänyt säätövara tarpeeksi eteen. Nykyisemmin se on paremmalla tolalla, mutta nyt on uudet ongelmat: rattia ei saa tarpeeksi eteen vaan se on aivan sylissä. Olinkin aiemmin ihmetellyt kuka edes tarvitsee muuta etäisyyssäädön asentoa kuin täysin ulos vedettyä (ja mielellään vielä 2" lisää). Ja toinen ennenkokematon ongelma, taustapeili ei käänny tarpeeksi vasemmalle jotta noin edessä istuva näkisi siitä taakse. Kun tähän vielä lisää vanhan vammautuneiden ranteiden vähäisiin voimin sopimattoman jäykät ovenkahvan ja penkin etäisyyssäätötangon, niin mielestäni ostivat ylipäätään väärän auton.

On meitä kovin eri kokoisia.
 
tai sanoi:
Minulle taas reilu ristiseläntuki yhdistettynä lapaluita painamattomaan yläselkänojaan sopii erinomaisen hyvin.

Sama täällä  :)
Ristiseläntuessa pitää olla riittävästi säätövaraa. Yläselkänoja eikä myöskään niskatuki eivät saa kallistua eteenpäin. Nuo kun toteutuvat, meikä viihtyy.
 
Huonot on penkit joo. Ja jos ei tarvitse isoa autoa vaan pärjäisi koppimopollakin niin penkit vain huononee kokoluokan pienentyessä. Ristiseläntuki täysin riittämätön niissäkin, joissa sellaisen säätö on, ja reisituki myös. Minusta valmistajien pitäisi panostaa kuljettajan penkkeihin huomattavan paljon enemmän, niissähän sitä istutaan aina. On täysin toissijaista jotkut ulkopeltien värivalinnat tai minkälaiset vanteet autoon otetaan kun kuskin penkki on hanurista.
 
Squierrel sanoi:
Jostain syystä en koe tällaisia selkäongelmia yhdessäkään korkeaistuntaisessa tila-autossa tai katumaasturissa. Mutta miksi niissä olisi erilainen selkänojan muoto?

Aika selkeä juttuhan tämä on, kun tila-autoissa ja cittareissa istutaan enemmän normaalin penkin tyyppisissä istuimissa. Kun normiautoissa taas "röhnötetään", eli jalat töröttää eteen, sen myötä hanuri valuu vähän etuviistoon, sitten alaselkä menee hiukan notkolle ja tämän johdosta yläselkä alkaa kaareutumaan eteen.

Helppo itse huomata tämä ilmiö, kun pihassa on ollut kohta neljä vuotta cittari ja henkilöauto.

Squierrel sanoi:
Onko autojen istuinergonomia kehittynyt huonompaan suuntaan vai olenko minä vain tullut vanhaksi ja ronkeliksi?

Ja tämän ikääntymisen kun yhdistää tähän juttuun, niin on aika helppo todeta, että selkävaivoja tulee normihenkilöautossa helpommin kuin cittareissa ja tila-autoissa :) Nuorten miesten selät kestää kuitenkin mitä vain... Jopa sen, että lippiksen taaksepäin käännetty lippa hipoo takapenkkiä, vaikka kuskin paikalla istuukin ;D
 
Ihmettelen aina että miksei valmistajat käy tutkimassa pitkänmatkan rekkojen istuimia ja kopioi sieltä hyvän istuimen ergonomiaa ???

Kyllä istuimen olemassaolon huomaa autoluokan pienentyessä, mutta on pikkuautoissakin hyviä istuimia. Toki paljon on vartalotyypistä kiinni mikä kenellekkin.

Itselleni päärynävarta-loisena ja kieroselkäisenä sopii pakettiautojen ja pikuppien kirkon-lypsyjakkara-malli mainiosti. Epämukavimmat omistamani ovat olleet bmw-sport-täyssähkö-säätö-täysnahka jakkarat...reidet puuduksissa 100km.

Ja Vempulan kirjoitus on kyllä taivaan tosi noista istuma-asennon vaikutuksista mukavuuteen.
 
Ihan trendien armoilla näköjään mennään. Oli Jumboon ilmestynyt Laakkosen BMW-myymiö. Käytiin siellä pojan kanssa istuksimassa eri malleja, kun emäntä vaelteli vieressä Stockalla.

Parhaat sisätilat löytyivät yllättäen X1:stä. Kolmonen, vitonen ja kutonen olivat ihan kamalia: etuistuinten tilat oli pilattu valtavalla keskikonsolilla, joten jalat eivät mahtuneet kunnolla mitenkään, paitsi perinteiseen "polvet yhdessä" -siveysasentoon. X:t vaihtelevasti jopa huonompia tai korkeintaan marginaalisesti parempia kuin sedan-malliset.

Ilmeisesti X1 on laskettu kuuluvaksi sen verran tuulipukukategoriaan, että näitä trendinmukaisia kapeita istumatiloja ja leveää keskikonsolia ei oltu siihen asennettu. Käkkäri ja vaihdekeppi eivät helpolla tule reittä painamaan. Lopputuloksena kuskin paikalla mahtui jopa istumaan ja vielä suhteellisen mukavasti. 1-sarjalainen oli myös tilavampi kuin isommat mallit, mutta sen verran pienempi, että X1:ssä jalat mahtuivat oikeasti kunnolla mukaan.

Mikähän tuossa on syynä? Luulisi, että ison saksalaisen maantielaivan tarkoitus olisi tarjota kaikki tarpeelliset välineet tuntikausien autobahn-siirtymiin. Sen sijaan ulkomitat kasvavat ja sisätilat pienenevät.
 
Ilmeisesti ruumiinrakenne on mallia plösö ja tarkoitus on etsiä leveää sohvaa jossa lepuuttaa ruhoa matkalla mökille makkaranpaistoon. Tähän tarkoitukseen kannattaa katsella muita merkkejä kuin bemua.

Oma treenattu vartalo (hartiat leveämpi kuin perse, rinta ulompana kuin maha) istuu kuin kortsu bemun sporttipenkkeihin. Ja vaikka reisistäkin ja pohkeista löytyy lihasta, ei jalkatilankaan leveys lopu kesken.
 
[emoji16] Jotta voi hankkia bemarin, pitää olla rahaa ja kroppa treenattu. Köyhyyshän tarkoittaa huonoa ruokavaliota = lihominen. Bmw, auto jonka standardeihin vain harva yltää. Loput tuovat vain Mäkkärin burgerikääreitä lattialle.

Lähetetty minun G8441 laitteesta Tapatalkilla

gloter sanoi:

Aamu alkoi taas sellaisella räkä-hörö-naurulla että leukoihin sattuu... :)
 
gloter sanoi:
[emoji16] Jotta voi hankkia bemarin, pitää olla rahaa ja kroppa treenattu. Köyhyyshän tarkoittaa huonoa ruokavaliota = lihominen. Bmw, auto jonka standardeihin vain harva yltää. Loput tuovat vain Mäkkärin burgerikääreitä lattialle.

Lähetetty minun G8441 laitteesta Tapatalkilla

;D ;D

Jotenkin tuli tosta bemarimiehen kropasta mieleen sellanen puuhelmet kaulassa kulkeva salibandyn pelaaja pystyine geelitukkineen joka on just keksinyt vaihtaa solariumin uuteen ruiskurusketukseen.
 
:D Nyt sain naurut itsekin. Heti välähti kuva tajuntaani tuosta ihmistyypistä. Jotain autonvaihtokierrosta tehdessäni kävin testaamassa E90- ja E91-malleja. Toisessa vakiopenkit ja toisessa säätöjä. Ja siinä tuli tunne juurikin tuosta kortsusta eli hyvinkin piukea fiilis. Yleensä tätä tunnetta ei kortsujen suhteen ole ollut. Hyvät penkit kyllä, vakiosta tykkäsin enemmän. Nykyisessä Octaviassa on myös yllättävän hyvät, selkä ei väsy eikä tule puutumisen tunteita ja ennenkaikkea mahdun niiden sisäpuolelle. Mulla onkin kroppa mallia pötkö ja keskeltä vähän pullistunut. Kudosvaurio kenties?
 
Jos skodakuskille Bmw penkki ahistaa niin kannattaa lopettaa se HK sininen vähemmälle! Voi selkäkivutkin ylipainon ja huonon istuinergonomian takia helpottaa!
 
Phermanni sanoi:
Jos skodakuskille Bmw penkki ahistaa niin kannattaa lopettaa se HK sininen vähemmälle! Voi selkäkivutkin ylipainon ja huonon istuinergonomian takia helpottaa!
Enhän mä ole syönyt hookoon sinistä sitten 70-luvun [emoji23] Olehan ihmisiksi Phermanni. Muuten ei kellään ole enää kivaa... Salaa mielessäni ja vähän ääneenkin olen ajatellut jossain vaiheessa hommata näpsäkän E91:n kun ovat halpoja (lue: uudet ei kiinnosta, mitkään) ja tilat riittäisi. Ja kivoja ajaa, varsinkin oikealla moottorilla. Pitää laittaa jäihin kun en näytä säbänpelaajalta...

Lähetetty minun G8441 laitteesta Tapatalkilla
 
Täällä jumalauta luetellaan jos minkänäköisiä ylipainodiagnooseja jonkun bemarin penkkien perusteella. Löytyykö näitä bemarin penkkejä jo terveyskeskuksistakin? Painoindeksi voidaan kai nyt unohtaa, istuu vaan benarin "sport jumalpenkkiin" vastaanotolla ja jos perse puutuu puolessa päivässä niin oot läski ja huonokuntoinen, jolla ei rintalihakset pullota kuin pihalaatat t-paidan alla ja V-selkä peitä ikkunasta tulevia vähäisiä joulukuun auringonsäteitä ?
 
yason sanoi:
Ihan trendien armoilla näköjään mennään. Oli Jumboon ilmestynyt Laakkosen BMW-myymiö. Käytiin siellä pojan kanssa istuksimassa eri malleja, kun emäntä vaelteli vieressä Stockalla.

Parhaat sisätilat löytyivät yllättäen X1:stä. Kolmonen, vitonen ja kutonen olivat ihan kamalia: etuistuinten tilat oli pilattu valtavalla keskikonsolilla, joten jalat eivät mahtuneet kunnolla mitenkään, paitsi perinteiseen "polvet yhdessä" -siveysasentoon. X:t vaihtelevasti jopa huonompia tai korkeintaan marginaalisesti parempia kuin sedan-malliset.

Ilmeisesti X1 on laskettu kuuluvaksi sen verran tuulipukukategoriaan, että näitä trendinmukaisia kapeita istumatiloja ja leveää keskikonsolia ei oltu siihen asennettu. Käkkäri ja vaihdekeppi eivät helpolla tule reittä painamaan. Lopputuloksena kuskin paikalla mahtui jopa istumaan ja vielä suhteellisen mukavasti. 1-sarjalainen oli myös tilavampi kuin isommat mallit, mutta sen verran pienempi, että X1:ssä jalat mahtuivat oikeasti kunnolla mukaan.

Mikähän tuossa on syynä? Luulisi, että ison saksalaisen maantielaivan tarkoitus olisi tarjota kaikki tarpeelliset välineet tuntikausien autobahn-siirtymiin. Sen sijaan ulkomitat kasvavat ja sisätilat pienenevät.

Pakko kysyä, että miten sä oikein istut siellä autossa jos oli ahdasta?  Mulla ainakin vasen jalka pysyy paikallaan ja oikean jalan kantapää ja nilkka liikkuu hieman ajaessa. Jumppatunnit ja venyttelyn hoidan erikseen crossfit salilla.
 
E92 sanoi:

Näissäkin kannattaa huomioida se sovittajan koko. Jos sinne istuu se perus standardi-apina 175cm varrella menee sellainen nyt tilaan kuin tilaan, vaikka olisikin hieman "iskämahaakin". Jos sinne laitetaan vaikka 195cm pitkä kaveri, on siellä väkisinkin muukin ruumiinrakenne astetta "reilumpi" joka suuntaa, vaikka olisikin melko hoikkaa poikkaa. Varsinkin pitkää jalkaa on vittumainen sovittaa kyytiin, jos istuinpaikasta muotoillaan tälläinen "potero".
 
Koeistunta uudessa Volvo V60 Inscriptionissa sai kyllä hymyn huulille. Mahtava penkki. Joku saattaa toki kokea tilan poteromaiseksi kun leveyssuunnassa ei ole kamalasti tilaa. Rattia en kaikissa autoissa saa tarpeeksi lähelle. Volvo, BMW, Audit ja oma VW tässä hyviä poikkeuksia. Istuin kun on aina alimmassa asennossaan ja jalat hieman poikkeuksellisen pitkät.

Auton penkki täytyy saada tarpeeksi alas, selkänoja tarpeeksi pystyyn, ratti tarpeeksi lähelle, istuimen etureunassa pituus- ja korkeussäätö , voimakkaat sivutuet sopivat kapeahkolle keholleni hyvin. Yllä mainittujen merkkien valikoimissa on hyviä penkkejä lisävarusteena. "Eteenpäin on menty"
 
Mielenkiintoinen havainto tuo bemarin potero. Itse diggasin kovasti tuosta bemarin panssarivaunumaisesta fiiliksestä. Olet siellä auton keskellä tiukassa syleilyssä. Uusissa volvoissa (ei SUV) olen havainnut hieman saman tunnelman, jota siellä vahvistaa myös aavistuksen korkea ikkunalinja ja myös varsin istuvat penkit.

Kaikenlaista penkkiähän bemariin myös saa, mutta jos tuo jalkatila on se ongelma, niin ei vaikuta siihen sitten niin.
 
yason sanoi:
Mikähän tuossa on syynä? Luulisi, että ison saksalaisen maantielaivan tarkoitus olisi tarjota kaikki tarpeelliset välineet tuntikausien autobahn-siirtymiin. Sen sijaan ulkomitat kasvavat ja sisätilat pienenevät.
Etuvetorakenteessa ei tarvita niin massiivista kardaanitunnelia vaihdelaatikon takia.
 
Bawuka sanoi:
Näissäkin kannattaa huomioida se sovittajan koko. Jos sinne istuu se perus standardi-apina 175cm varrella menee sellainen nyt tilaan kuin tilaan, vaikka olisikin hieman "iskämahaakin". Jos sinne laitetaan vaikka 195cm pitkä kaveri, on siellä väkisinkin muukin ruumiinrakenne astetta "reilumpi" joka suuntaa, vaikka olisikin melko hoikkaa poikkaa. Varsinkin pitkää jalkaa on vittumainen sovittaa kyytiin, jos istuinpaikasta muotoillaan tälläinen "potero".

Kyllä. Onse ihmeellistä että autoa ei suunnitella 0,5% väestöstä edustavan kroppatyypin perusteella.