https://tummennuskalvot.fi/

MB CLS

Marty McFly

Klassikkoainesta
Liittynyt
22.12.2013
Penguin sanoi:
Autokuume, mikä se sellainen on. Itselläni on ainakin jatkuvasti uuden tai "uuden" auton etsintä päällä...
Sama täällä. Ikävä kyllä rahatilanne pitää huolen siitä, että kovin usein pääse asialle mitään tekemään. Toisaalta onneksi näin, koska muutenhan töistä ja elämästä muutenkaan ei tulisi mitään kun kaikki aika menisi joko myyntipalstoilla ja keskustelufoorumeilla, tai autokauppoja kiertäessä.

Asiaan liittyen olen pitkään katsellut Mersun CLS:ää (W219 vm 2004-2009) ns. sillä silmällä. Vaikka auto perustuu jo vuonna 2002 esiteltyyn perus-E:hen (W211), kyseessä on mielestäni kuitenkin muotoilullisesti erittäin onnistunut ja näyttävä neliovinen coupe, ja 3-litrainen diesel V6:n on luonnollisesti kiintoisa. Kotiuduimme juuri viikon reissulta Iso-Britanniasta, jossa isäntänä toimineen paikallisen tuttavaperheen toisena autona oli juurikin kyseinen menopeli eli 320 CDI (vuosimalli taisi olla 2009) jota pääsin myös kokeilemaan.

Makeahan tuo oli kuten osasin olettaakin, ja persdynon perusteella vastasi normiajossa melko hyvin BMW:n 6-sylinteristä 325/330d:tä. Varsinkin ohituskyyhtyvyys tai kiihdyttäminen mistä tahansa vauhdista ylipäänsä toi hymyn huulille. 7-portainen laatikko toimi mielestäni täysin moitteetta ja hienosti, paljon hienostuneemmin kuin esim. Aisinin 6-pykäläinen mutta luonnollisestikaan ei ihan vastannut Bemarin ZF:n 8-pykäläistä, jota sivumennen sanoen itse väittäisin yhdeksi tämän hetken hienoimmista vaihdelaatikoista.

Auto sinänsä täyttäisi toisena autona perheemme käytännön tarpeet hienosti ja tietysti (omasta mielestäni) tyylikkäästi. Tavaratila olisi lomamatkoillemme ja arkeen riittävä, ja neljä paikkaa riittää myöskin mainiosti kahden aikuisen ja kahden lapsen arkeen. Takapenkillä jalkatilaa ei ole liikaa, mutta toisaalta liiasta ahtaudestakaan en voisi autoa tuolta osin moittia. Varusteitahan noissa on lähtökohtaisesti ihan kohtuullisesti, ja ekan ostajan kukkarosta rippuen käytettynä voi löytää upeastikin varusteltuja yksilöitä. Tuttavaperheen autossa oli perusvarusteiden lisäksi ollut ruksittuna vain sähkösäätöiset nahkapenkit, ja noillakin varusteilla se menisi, mutta esim. kattoluukulla ja muilla pikkukivoilla tuosta saisi todella makean auton.

Huonoin puoli autossa oli mielestäni turhan hyvin eristetty moottorimelu, koska kovasti kiihdytettäessäkään veekutosen murinat eivät juuri päässeet kabiiniin saakka. Muistaakseni Bemarin 530d:ssä murinaa oli sopivasti enemmän. Hiljainenhan tuo muutenkin oli, vaikka teinä koeajolla olivat englantilaiset hyvinkin huonokuntoiset maaseututiet, sekä kunnoltaan hieman suomalaisia motareita parempi M4-moottoritie. Motarilla muuten 120mph oli lasissa melko nopsasti, pyristelemättä ja äänettömästi. Itselle tulisi tällä autolla suuria vaikeuksia saada pidettyä ajokortti omassa taskussa. 

Olen sivusilmällä jo jonkin aikaa seuraillut noiden hintoja Mobile.de:ssä ja Nettiautossa, ja Saksasta voisi melko helpohkosti saada tuoduksi hyvin varusteltu ja järkevillä kilsoilla oleva fl-yksilö (2008-2009) veroineen n. 30-35k€:eek:on. Saahan tuohon hintaan näitä toki jo Suomestakin, mutta keskimäärin tuolloin joutuisi tekemään vielä liikaa kompromissejä mittarilukeman ja/tai varusteiden suhteen. Toki tällainen autohan valitaan tietysti täysin tunteella, koska samaan 35k€ rahaan saisi toki paljon muutakin, esim. uusista järkevän Kia Ceed farkun dieselautomaattina ihan kaikilla mausteilla, todella hyvin varustellun järkiautojen kulminoituman eli farkku Ocun, keskiverto Avensiksen tai 508:n jne jne. Kuitenkin jos omalla kohdalla pitäisi valita vaikka noiden esimerkkien ja n. 100tkm ajetun vm 2009 CLS:n välillä, niin asiaa ei tarvitsisi miettiä sekuntiakaan. Tätä taustaa vasten hieman ihmetyttää että näitä ei ole kaikilla? Mikä ihmisiä vaivaa?

PS: Lähes parasta tässä oli se, että vaimokin oli/on ihan kuuumana ko. autoon, ja koska vaimo ei koskaan näin mihinkään autoon reagoi niin tämä tarkoittaa sitä, että tällainen saattaa parin vuoden sisällä taloon tullakin. Jee!! 

PPS: Tosin siinä vaiheessa kun vaihto on taas ajankohtainen, niin kuumeen kohde lienee muuttunut jo useaan otteeseen... 
 
CLS on kutitellut myös täällä, koska omastakin mielestä tuo on ulkoisesti varsin onnistunut yksilö. 2006- eteenpäin ovat onneksi hylänneet tuon SBC:n tuostakin, joten kunhan tuota tuoreempaa katselee, niin ei ainakaan SBC:n kustannuksia ole tiedossa. Samoin varmasti hieman turvallisempaa ruosteiden suhteen, jos vähän tuoreempia malleja katselee.

Moottorin äänistä puhuttaessa on aina jossain määrin huvittavaa, kun dieselin yhteydessä asia mainitaan, mutta tokihan 6-mukinen dieselikin pitää mukavaa ääntä. Se täytyy kyllä sanoa, että jos MB:n bensa/diesel -koneita verrataan BMW:n vastaaviin, niin konstruktiosta riippumatta (MB:n suorat 6:t = vanhemmat koneet tai uudemmat V6) eivät millään yllä BMW:n äänimaailman tasolle.

Tuohan tosiaan teknisesti liippaa aika lähelle W211:sta ja minä kyllä tykkäsin tuosta W211:sta myös. Vaikka olikin 10v vanha ja 200tkm ajettu, niin oli kyllä hyvä auto ajolleen.
 
CLS oli itselläkin viime kesänä vaihtoehtona, lopulta sitten tämä nykyinen vei voiton nelivetonsa ansiosta. On se vaan niin hieno auto että vieläkin tulee ihaillen katsottua kun moinen vastaan osuu. Kesäisin harmittaa etten CLS:sää ostanut, talvisin ei sitten yhtään...
 
TON-III sanoi:
Se on se ikuinen dialemma siitä että ne mahdolliset korkeat käyttökulut pelottavat.

Joka on siinä mielessä huvittavaa, kun kuitenkin siitä uudesta takuunalaisesta saksalaisesta kulipremiumista voidaan maksaa yli 50keur helposti, mutta sitten käytetyn 20keur halvemman ei-kulipremiumin käyttökulut huolestuttavat :rolleyes:
 
Entisellä yhtiökumppanilla oli tuollainen CLS mersu. Vuosimallia en muista, 80 000 oli pyynti kun sen myi. Osti tilalle BMW. Vaikka en niin kalliista autoista ymmärrä mitään niin Bemari oli kyllä hieno.
 
TON-III sanoi:
Se on se ikuinen dialemma siitä että ne mahdolliset korkeat käyttökulut pelottavat.

Ehkäpä myös se, että kaikki eivät pidä Mersuista. En ole koskaan omistanut mersua, enkä tule omistamaan. Kerran oli koeajossa uusi slk, niin se puutui asuntomme eteen ja haettiin hinurilla pois. Firmallammekaan ei ollut kun yksi mersu. Kumma kun toisille ei kelpaa kuin mersu. Veljen 1988 mersu meni lunastuksiin, niin raski ostaa jopa -92:n tilalle. 
 
Ironic32 sanoi:
Joka on siinä mielessä huvittavaa, kun kuitenkin siitä uudesta takuunalaisesta saksalaisesta kulipremiumista voidaan maksaa yli 50keur helposti, mutta sitten käytetyn 20keur halvemman ei-kulipremiumin käyttökulut huolestuttavat :rolleyes:

No toihan se vasta todellakin huvittavaa on, arvon esimerkki tosin vertaili tätä käytettyä CLS:ää joihinkin uusiin n. 35 te:n laitteisiin jotka ovat n. samalla lähtöviivalla alkuinvestoinnin arvon mukaan.
 
Ironic32 sanoi:
Joka on siinä mielessä huvittavaa, kun kuitenkin siitä uudesta takuunalaisesta saksalaisesta kulipremiumista voidaan maksaa yli 50keur helposti, mutta sitten käytetyn 20keur halvemman ei-kulipremiumin käyttökulut huolestuttavat :rolleyes:
Hyvä kommentti, toi on niin totta, vaikka itse en ihan tuota tarkoittanutkaan. Hieman tuota asiaa sivuten naapuri vaihtoi vuosi takaperin kakkosautonsa eli vm 2004 Volvo V40:n jossa oli kuitenkin vain n. 100tkm mittarissa vm 2011 Volvo S60:iin. Kysyin sitten että mistäs moinen, niin vastaus oli että "pitäisi uusia kesärenkaat tänä vuonna ja ensi vuonna tulee jakohihnan vaihto. Ei perse kestä tonnin lisäkulua joka vuosi.". Räjähdin tietysti nauramaan, ja totesin melkolailla näin, että "perse kuitenkin tuntuu kestävän uudemman auton kolmen-neljän tonnin vuosittaisen arvonpudotuksen plus taas takuuttoman auton muut pienkorjaukset ja huollot. Myönnä vaan että tunteella mentiin ja autokuume pakotti kaupoille".

Ei myöntänyt, ja otti vielä nokkiinsa eikä moikannut pariin viikkoon. Olin kuitenkin oikeassa, ja renkaatkin se osti tuohon uuteenkin tänä kesänä.

Mutta asiaan:
TON-III sanoi:
Se on se ikuinen dialemma siitä että ne mahdolliset korkeat käyttökulut pelottavat.
Vakuutukset ja polttoainekulut varmasti korkeammat kuin 1.6 TDI Golfissa, mutta mites huollot? Mahtaako auton alkuperäinen hankintahinta heijastua myös huoltojen hintoihin? Toki takuutonta autoa tuskin kannattaa Veholle viedä muutenkaan, vaan Mersuun erikoistuneelle ja hyvämaineiselle Pärnäselle?

Ja tähän asiaan liittyen, mersufoorumia on joskus tullut selailtua, mutta kun ei joka paikkaan jaksa rekisteröityä ja kaikkia palstoja seurata niin kysytään sitten täällä, että onkos noissa Mersun V6:ssa ollut mitään elämää suurempia murheita?
 
TON-III sanoi:
No toihan se vasta todellakin huvittavaa on, arvon esimerkki tosin vertaili tätä käytettyä CLS:ää joihinkin uusiin n. 35 te:n laitteisiin jotka ovat n. samalla lähtöviivalla alkuinvestoinnin arvon mukaan.

Tuohon nähden asia on jokseenkin ymmärrettävissä. Uusissa takuunalaisissa autoissa tietysti ylläpitokulut ovat paremmin ennustettavissa. CLS tapauksessa tekniset ratkaisut kuitenkin perustuvat E-sarjan mersuun, joten mitään kauhean suuria yllätyksiä ei pitäisi olla. Vanhemmissa yksilöissä tietysti ruosteongelmat + SBC ja jos ilmajousitteisen mallin ostaa, niin noiden osien uusiminen voi käydä äkkiä kukkaron päälle.

Näissäkin, kuten muissakin vanhemmissa premiumeissa, on jokseenkin myös tuurista kiinni, mitä käsiinsä saa. Esimerkkinä käy hyvin myös tuo E61 530dA, joka nyt sinänsä on aika tavallinen perhekinneri, mutta kun varusteista löytyy pano(d)raamaa, aktiivivakkaria, ilma-alustaa(takana) sun muuta, niin äkkiä noissakin korjauskustannukset voivat olla arvaamattomat. Toisaalta, ne voivat olla sitä samaa myös takuun ulkopuolella olevassa "järki-vaihtoehdossa", eli vaikkapa jossain TSI+DSG-yhdistelmässä ja jopa paljon kovemmat. Tai yhtälailla myös siinä 520d kulipremiumissa, jos jakopää pettää.

Omakohtaisesti näihin premium-vehkeisiin ei ole koskaan tarvinut tehdä 4-numeroisia remontteja, eli jossakin määrin on ollut myös varmaan tuuria mukana. Olisikohan kallein remontti ollut 400eur, kun E90:een piti huohotinputki vaihtaa marmorilla. Itse olisin tuonkin 50eur osan vaihtanut, jos se olisi kohtuudella onnistunut omassa tallissa, mutta vaati akseliston purkua ja tankin irtikäyttämistä, niin jäi tekemättä.
 
Marty McFly sanoi:
Vakuutukset ja polttoainekulut varmasti korkeammat kuin 1.6 TDI Golfissa, mutta mites huollot? Mahtaako auton alkuperäinen hankintahinta heijastua myös huoltojen hintoihin? Toki takuutonta autoa tuskin kannattaa Veholle viedä muutenkaan, vaan Mersuun erikoistuneelle ja hyvämaineiselle Pärnäselle?

Ja tähän asiaan liittyen, mersufoorumia on joskus tullut selailtua, mutta kun ei joka paikkaan jaksa rekisteröityä ja kaikkia palstoja seurata niin kysytään sitten täällä, että onkos noissa Mersun V6:ssa ollut mitään elämää suurempia murheita?

Huoltojen hinnoista ei tietoa, mutta jotain tarjouksia ainakin Veholla ollut hieman vanhempiin mersuihin. Käsittääkseni nuo V6:t ovat aika kestäviä koneita. Toki samanlaisia perusvikoja kuin missä tahansa muissakin, eli suutinvikoja, turbo-ongelmia, mutta ei mitenkään poikkeavasti muihinkaan merkkeihin verrattuna. Joissakin V6-dieseleissä oli muistaakseni vuoto-ongelmaa, eli dieselit vuoti jonkin ohjausboksin päälle aiheuttaen hintavaa korjausta, mutta nyt lonkalta en muista, mitä konetta ko. ongelma koski saati sitä, oliko tuo jonkin tietyn vuosimallin ongelmia.

Oikeasti mersussa kalliita korjauskohteita ovat ilmajousituksen komponentit, jotka maksavat mansikoita ulkomailtakin tilatessa. Noin yleisesti varaosahinnoissa esim. tuon W211 komponentit eivät minusta olleet mitenkään erityisen kalliita. Toki joku autom. himmentyvä peilin lasi maksaa orggisosana 350eur Saksassakin, mutta moottorin tai alustan tekniset komponentit eivät mielestäni ole sen kalliimpia, kuin BMW:ssä/VW:ssä.
 
Ironic32 sanoi:
Joissakin V6-dieseleissä oli muistaakseni vuoto-ongelmaa, eli dieselit vuoti jonkin ohjausboksin päälle aiheuttaen hintavaa korjausta, mutta nyt lonkalta en muista, mitä konetta ko. ongelma koski, saati sitä, oliko tuo jonkin tietyn vuosimallin ongelmia.

Ainakin 211-sarjan V6-dieseleissä Turbon tiivisteiden välistä vuotaa öljyä imusarjan läppämoottorin päälle joka sitten jossain vaiheessa hajoaa. Käsittääkseni vika on niissä alkuperäisissä tiivisteissä ja kun ne kerran vaihtaa niin uusien tiivisteiden ei pitäisi enää ruveta vuotamaan. Auto menee vikatilaan ja ainakin itselläni se korjatttiin vaihtamalla uusi läppämoottori (+tietenkin paremmat tiivisteet turboon). En teettänyt Veholla kun kaverilla on Mersuihin erikoistunut korjaamo ja ainakin itse selvisin 500 eurolla (muistaakseni).

Tuosta E280:sta meni itselläni välillä 150tkm-250tkm läppämoottorin lisäksi kakkosakku (onkohan CLS:ssä?), startti, jousi poikki oikealta edestä ja hehkutulppa. Korjaukset olivat yhteensä 920€ joten ei ne korjauskustannukset niin kauhean kovat ole kun vaan tietää paikan missä laitattaa. Veikkaan että Veholla olisi pelkästään sen läppämoottorin vaihto saattanut olla hyvinkin tuon verran.
 
Ironic32 sanoi:
Joka on siinä mielessä huvittavaa, kun kuitenkin siitä uudesta takuunalaisesta saksalaisesta kulipremiumista voidaan maksaa yli 50keur helposti, mutta sitten käytetyn 20keur halvemman ei-kulipremiumin käyttökulut huolestuttavat :rolleyes:

Juuri E 320 CDI:stä luopuneena täytyy kyllä todeta, ettei tuo nyt täysin huvittavaa ole. Ynnäilin huvikseni itse, että pelkästään E:n dieseliin ja vakuutuksiin upposi noin 250€ enemmän joka kuukausi uuteen RS:ään verrattuna. Toki arvonalenemaa ei enää paljon ollut, mutta käyttökulut jo ilman korjauksia kiistatta kovat.

Vähemmän ajaville tilanne on eri.
 
Marko_K sanoi:
Juuri E 320 CDI:stä luopuneena täytyy kyllä todeta, ettei tuo nyt täysin huvittavaa ole. Ynnäilin huvikseni itse, että pelkästään E:n dieseliin ja vakuutuksiin upposi noin 250€ enemmän joka kuukausi uuteen RS:ään verrattuna. Toki arvonalenemaa ei enää paljon ollut, mutta käyttökulut jo ilman korjauksia kiistatta kovat.

Vähemmän ajaville tilanne on eri.

Paljonko se mahtimoottorilla varustettu Eemeli sitten oikein söi? Vakuutusmaksuissa tuskin on voinut olla muutamaa kymppiä suurempaa hintaeroa, ellei Skodassa ole sitten jokin vakuutuskampiksen puoli-ilmainen vakuutuspaketti.
 
Marko_K sanoi:
...pelkästään E:n dieseliin ja vakuutuksiin upposi noin 250€ enemmän joka kuukausi uuteen RS:ään verrattuna. Toki arvonalenemaa ei enää paljon ollut, mutta käyttökulut jo ilman korjauksia kiistatta kovat....

Arvonalenema uudessa talvivarusteineen 34k€-37k€ RS:ssä 3 ekan vuoden aikana lienee, mitä, keskimäärin 4-5k€ vuosi? 6v vanhassa CLS:ssä varmaan enää 1,5-2k€ vuodessa? Olettaen että kk kustannuksien ero on tuo minkä sanoit niin aika tasoihin kokonaiskustannukset menevät jos CLS:n kanssa selviää ilman suuria remotteja.
 
Urlaub sanoi:
Paljonko se mahtimoottorilla varustettu Eemeli sitten oikein söi? Vakuutusmaksuissa tuskin on voinut olla muutamaa kymppiä suurempaa hintaeroa, ellei Skodassa ole sitten jokin vakuutuskampiksen puoli-ilmainen vakuutuspaketti.

Reilua kasia se kiskoi. Ja vakuutus oli sairaat yli 1300€ alennuksineen vuodessa.
 
Marty McFly sanoi:
Arvonalenema uudessa talvivarusteineen 34k€-37k€ RS:ssä 3 ekan vuoden aikana lienee, mitä, keskimäärin 4-5k€ vuosi? 6v vanhassa CLS:ssä varmaan enää 1,5-2k€ vuodessa? Olettaen että kk kustannuksien ero on tuo minkä sanoit niin aika tasoihin kokonaiskustannukset menevät jos CLS:n kanssa selviää ilman suuria remotteja.

En yrittänytkään väittää että tulisi kalliimmaksi. Mutta omilla kilsoillani vanha ja halpa olisi ollut yllättävän kallis -- varsinkin jos jotain hajoaisi.
 
Tänään tuli kaverin kanssa käytyä työpäivän päätteeksi Mersun kiertue katsastamassa, pulled pork -sämpylää maistelemassa, uutta C-sarjalaista himistelemässä ja käytyä vielä ajamassa todellinen namupala: CLS 350 A 4Matic Shooting Brake AMG (ja mitä vielä?).
Voima ei tunnu loppujan millään, hiljainen, kuutosen makea murina (mitä sitä nyt vähän ohjaamoon kuului), muhkean pehmeä ilma-alusta, näyttävä ohjaamo ruskella nahalla ja tummalla puulla, loistavat penkit laajoilla ilmasäädöillä todella maukkaita niskatukia myöten. Aivan jumalainen auto!

Jos jotain huonoa haetaan niin eihän tämä tavallisen palkansaajan tavoitettavissa ole vielä moneen vuoteen (vai onko tämä hyvä puoli omistajalle?). Ohjaamo tuntui aika matalalta ja ahtaalta, mitä lähelle päätä tuleva A-pilari ja musta katto vielä korostivat. Voiko huonoihin ominaisuuksiin laskea vielä sen että auto on niin voimakas ja samaan aikaan pehmeä ja hiljainen, että vaarallinen vauhtisokeus valtaa äkkiä korvien välin?  :D
 
Meikäläisen unelma-auto on tämä, vielä about just tuollaisella voimalinjalla nimenomaan Shooting Brakena. Menee tosiaan vielä muutama vuosi, että tuollaiseen on käytettynäkään varaa, ikävä kyllä.
 
Kun hyvä kaverini meni joitain vuosia sitten naimisiin, toimin häissä bestmanina / autonkuljettajana. Ajokkina tuon päivän ajan oli sulhasen appiukon CLS 500 nk. kaikilla herkuilla. Yhden päivän aikana ei ehtinyt läheskään perehtyä ajokin varusteluihin ja ominaisuuksiin.

Oli kieltämättä maukas ajokokemus, hiukka harmitti kun juhlissa joutui aseman puolesta kohottamaan maljoja sikäli monesti, että jouduin loppuillasta luovuttamaan ajokin pois. Näissä juhlissa olisin mielummin ollut kuivin suin ja ajellut ympäri Uuttamaata.  ;)
 
Joku aika sitten oli uutinen, jonka mukaan Shooting Braken valmistus lopetetaan heikon kysynnän takia. Ainakin vielä näyttää hinnastossa olevan. Harmi jos niin käy näin nopeasti kun kolme vuotta vasta on markkinoilla ollut. Valmistetaan niitä mielestäni oudompiakin autoja niin miksei sitten tätä...
 
Ai Shooting Brake loppuu? Jos olisi pinkka kunnossa, niin niistä harvoista Mersuista, joita oikeasti haluaisin, tuo on yksi.
 
Tuttu kolleega osti 2014 syksyllä rekisteröidyn 15 mallisen CLS 350 Shooting Breakin kevättalvella. Onhan se hitokseen hieno peli ja kaunis kuin perkele. Ei hajuakaan varusteista tjsp. mutta menee omassa maailmassa muotoilultaan Alfa 159 SW kanssa samaan legendaariseen tasoon kauneudensa osalta. Todella sääli jos nämä loppuu, tuo CLA:kin nimenomaan Shooting Breakkina on hieno.

Oma massi ei riitä, kaverin auto arvioitiin satkuun ja veroja lankesi "maksettava" riville 42073,85 eur ja pitäähän se autokin ostaa tuon summan lisäksi.

Edelliskoppainen on kyllä myös aivan hitokseen hieno, keulastaan jopa hienompi kun tämä nykyinen.