https://www.popvakuutus.fi/asiakaspalvelu/yhteistyokumppaneiden-edut?utm_source=autostadium&utm_medium=banner&utm_campaign=autovakuutus_autostadium_jatkuva&utm_content=autovakuutus_0418

Peugeot 301 (2017 -)

Penguin

Grand Legend
Liittynyt
25.12.2013
Uutta mallistoa pukkaa nyt vähän jokaisessa kansainvälisessä autonäyttelyssä.

peugeot_301_1611styp001_600.jpg


Peugeot on julkistanut uuden 301 Cantonin autonäyttelyssä. Kyse on 208:n pohjalta kehitetyn Peugeotin ensimmäisen B-segmentin kokoluokkaan sijoittuvan sedan mallin faceliftistä. Auto on suunnattu kansainvälisille markkinoille, erityisesti kehittyviin maihin joissa sedan-korisilla autoilla on edelleen suurta kysyntää.

301:stä on vamistettu yli 300 000 kappaletta sitten mallin julkistuksen vuonna 2012 ja autoa markkinoidaan omilla markkina-alueillaan laadulla, sisätilojen koolla, materiaaleilla ja viimeistelyllä, ja tavaratilan koolla, jotka ovat luokkansa parhaimmistoa. Auton alusta ja käsiteltävyys on myös sovitettu kohdemaiden paikallisiin oloihin, josta myös kielii muuta mallistoa korkeampi maavara.

peugeot_301_1611styp004_600.jpg


Uudessa facelift-mallissa yhdistyvät merkin tuoreimmalle tyylille tyypilliset tekijät, kuten samantyyppinen maski kuin isoveljen 508 faceliftin nokalta löytyy. Myös valaistus noudattaa Peugeotin muotokielen linjaa ulkoisesti ja tähänkin malliin on saatavilla LED-valot eteen.

peugeot_301_1611styp304_600.jpg


Peugeot on tuonut kosketusnäytön myös 301:een ja yllättävää kyllä tässä hieman spartalaisessa karkeammin olosuhteiden mallissa on mukana uudempaa infotainment-tekniikkaa kuin missään muussa Peugeotin mallissa, mukaanlukien syyskuun lopussa julkistettu uusi 3008 II. Auton TomTom 3D -navigointi ja infotainment -järjestelmä nimittäin tukee paitsi Apple CarPlayta ja MirrorLinkiä, myös Android Autoa. Nämä ominaisuudet eivät ole kovin yleisiä tämän kokoluokan autoissa eikä etenkään tämän auton kohdemarkkinoilla ja Android Autoa Peugeotilla ei ole missään muussa mallissa. No maaliskuussa sitten uudessa 308 II faceliftissä tulee.

peugeot_301_1611styp301_600.jpg


Jos nyt jotain pitäisi kritoisoida, niin se tuo konservatismi, joka auton ohjaamossa vallitsee. Tähän malllin ja näille markkinoille ei i-Cockpitillä ole ollut asiaa ja tuon soittimen ja navigaattorin sijoituskin on kuin mistä tahansa Volkswagenista tai Skodasta. Niissähän nämä infotainment-järjestelmät on perinteisesti sijoitettu kaikkien ergonomian sääntöjen vastaisesti kojelaudan keskelle siten, että näyttö on mahdollisimman alhaalla ja katsetta joutuu siirtämään tiestä mahdollisimman paljon. Euroopassa Volkswagenillakin näkyy olevan valot syttymässä, mutta ilmeisesti näillä kehittyvien markkinoiden laitteilla kaikkien on vielä noudatettava näitä ergonomian pimeän keskiajan ratkaisuja.

peugeot_301_1611styp005_600.jpg


Luulisi tämän auton kelpaavan Suomessakin pienempikokoisten sedaneiden markkinoille, vaan näillä näkymin malli ei ole tulossa Suomeen myynti. Toki muutamat kilpailijat ovat nämä markkinat oivaltaneet ja tuoneet niille myös Lada-kansan kaipaamia spartalaisempia malleja juurikin autonvalmistajien kehitysmaamallistoista.

Valitettavaahan näissä kehitysmaamalleissa on turvallisuudesta tinkiminen. 301 faceliftistä ei vielä luonnollisesti ole törmäystestien tuloksia, mutta edeltäjämallista on ja tämä uusi perustuu samaan korirakenteeseen. Siinä kun sisarauto 208 sai NCAP törmäystestissä viiden tähden tuloksen, oli 301:n tulos samassa testissä vain kolme tähteä. Toki se varmaan mikään myynnin este olisi, myydän Toyotankin tälläkin hetkellä meidän markkinollamme automalleja, jotka ovat saaneet vain kolme tähteä NCAP:issa.

Toisaalta saahan näitä muualta Euroopasta ostaa ja kun auto on EU-tyyppihyväksytty, niin sen Suomeen rekisteröinnissä mitään ongelmaa ole.

peugeot_301_1611styp006_600.jpg


Auton moottorivalikoimaa on uudistettu ja nyt kaikki bensiinimoottorit ovat Euro6-mallistoa, kunnes jotain kehitysmaata varten kaivetaan joku 20 vuoden takainen saastemalli taas nokalle, yksinkertaimman ja luotettavamman teknologiansa vuoksi. Jotenkin en vaan jaksa uskoa, että Afrikkaan tai johonkin Iranin markkinoille edelleenkään vietäisiin puhtaampaa teknologiaa kuin on pakko. Oli se pakko sitten valtiovallan tai ostajakunnan asettama.

Tässä vaiheessa moottorivalikoima on kuitenkin tällainen:

Bensiini:
1.2L PureTech 82, 5-vaihteinen manuaali                        82 hv    118 Nm                    Euro 6
1.6L VTi 115, 5-vaihteinen manuaali                              115 hv    150 Nm                    Euro 6
1.6L VTi 115, 6-vaihteinen EAT6-automaatti                  115 hv    150 Nm                    Euro 6
Diesel:
1.6L BlueHDi 100, 5-vaihteinen manuaali                      100 hv    250 Nm  DPF  SCR  Euro 6
1.6L HDi 92, 5-vaihteinen manuaali                                92 hv    230 Nm  DPF            Euro 5*

Bensakoneissa siis vaihtoehtoina ahtamatton "ihmemoottori" PureTech ja vanha "kunnon" vapari-Prince, joskin pienempitehoisena versiona, johtuen moottorin sovittamisesta alhaisemmalle oktaanivaatimukselle (RON 91) kuin meidän markkinoilla. Ovathan nämä molemmat ahtamattomina toimiviksi todettuja. Dieseleissä luotetaan vanhaan mallistoon, toki ahdettuna, mutta valikoima sielläkin käsittää vain niitä pienitehoisimpia moottorivariaatioita.

* Moottori ei välttämättä kaikilta osiltaan ole Euro 5 -spekseissä, jos/kun kohdemarkkinat eivät sitä edellytä.

peugeot_301_1611styp303_600.jpg


Tähänkin malliin on saatavilla myös muita verhoiluvaihtoehtoja kuin musta.

Tämän kansainvälisille markkinoille suunnatun automallin valmistus tapahtuu Espanjan Vigossa. Kiinan markkinoille autoa valmistaa 神龍汽車有限公司 (Dongfeng Peugeot-Citroën Automobile Limited) -yhteisyritys Wuhanin tehtaallaan Kiinassa.


[Klikkaa kuvaa avataksesi sen suurempana]


[Klikkaa kuvaa avataksesi sen suurempana]

Harmi kun nykyiset automarkkinat ovat niin tiukasti fokusoituneet jokaisen yksittäisen mallin myyntimenestykseen. Tästä autosta kun laittaisi turvallisuus näkykulmat kuntoon, korin muokkaisi 2-oviseksi coupeksi, madaltaisi sitä ja istuttaisi nokalle 1,6-litraisen ahdetun THP-moottorin 200, 250 tai jopa 270 hevosvoimaisena versiona, niin kyllä tykkäisin.
 
Kiitos, Penguin, mielenkiintoisesta esittelystä. Peugeotilta olemme tottuneet näkemään kauniisti muotoiltuja sedaneita, eikä tämäkään tee poikkeusta, olkoonkin, että korotettu maavara ja korkeahko vyötärölinja tuovat lookiin omat mausteensa.

Uutuus kiinnosti siihen saakka, kunnes löytyivät moottorivaihtoehdot. Se siitä.
 
Skoda Rapid/Seat Toledo lienee tämän kilpailijoista ainoa, jota myydään Suomessa. Nekään eivät toki ole oikeita sedaneja. Fiat Tipokaan ei ilmeisesti tule Suomeen sedanina, eipä kyllä edeltäjä Linea käynyt sekään kaupaksi halvasta hinnasta huolimatta.
 
Quality sanoi:
Kiitos, Penguin, mielenkiintoisesta esittelystä. Peugeotilta olemme tottuneet näkemään kauniisti muotoiltuja sedaneita, eikä tämäkään tee poikkeusta, olkoonkin, että korotettu maavara ja korkeahko vyötärölinja tuovat lookiin omat mausteensa.

Uutuus kiinnosti siihen saakka, kunnes löytyivät moottorivaihtoehdot. Se siitä.

Samat huomiot, on kulimalli: Tarvitsisi Konin iskarit, Einbachin jouset, matalemmat renkaat ja aito automaattivaihde. Onneksi ei tuoda Suomeen tuota mallia tuollaisenaan. Poppikone on yes, sopisikohan 407:aan?  ;).
 
Itse voisin jopa harkita tämmöisen ostamista bensakoneella ja automaattina. Italiassa on myynnissä tämän sisarmalli Citroen C-Elysee ja semmoisen HDi 100-versiolla tuli kesällä poltettua yksi tankki dieseliä autostradalla ja vuoristossa. Meidän käyttöön riittävät tilat ja tosi iso tavaratila. Suorituskyky oli normaaliajoon riittävä ja autostradalla pystyi ajamaan 140-150 km/h matkavauhtia. Suorituskyky ei tietystikään riitä toisten liikennevaloissa kyykyttämiseen, mutta ei autoa ole siihen tarkoitettukaan.

Sisällä oli tarpeeksi tilaa ja autossa oli vakionopeudensäädin ja manuaali-ilmastointi. Citroen vaikutti hyvin tehdyltä ja mikään paikka ei nitissyt. Kojelaudassa ja oviverhoiluissa oli käytetty kovaa muovia, joten premiummiehille ja kojelaudan nyplääjille tämä ei ole sopiva auto.

Eli tälläiselle köyhälle sopiva kehitysmaamalli, joka vie paikasta A paikkaan B ja vaikka vielä sieltä paikkaan C. Bensamoottorinen perusmalli tuosta Citroenin versiosta maksaa Italiassa 13 750 euroa, vaikka siihen ottaisi ainoat lisävarusteet, eli metallivärin ja 16-tuuman aluvanteet, nousee hinta 14 650 euroon.
 
Elysee oli Kreikassa ja ihan ok. Automaatti AM-6, ei robottina. Kooltaa tuo on passeli sedan, kuten Focukseltakin oli vastaava  ;)
 
Näpsäkän näköinen porrasperä. Pienemmät sedanit on tosiaan aika harvassa nykyään Suomessa. Suomen talvessa ja loskassa ei korkeampi maavara ole ollenkaan haitaksi mielestäni, sillähän katumaastureitakin myydään kun niissä on sitä maavaraa.
 
Ihmeen laajaa ja hyväksyvää keskustelua herättää tämä kehitymaamallin Pösö.

Yleisesti on sellainen kuva, että täälläkin karsastetaan niitä harvoja kehitysmaamalleja, joita meillä myydään eli Skoda Rapidia ja ehkä koko Dacian mallistoa.

Pienten sedanien katoaminen on mielenkiintoista, kun premiummalleihin sellaiset ovat kuitenkin tehneet paluun. MB CLA, A3 sedan esimerkkeinä.
 
Tähän kun saataisiin Suoli-hinta kohdilleen esim. bensakone perinteisellä automaatilla hinta 16990€ niin menis kaupaksi kuin ilmaiset ämpärit Prismassa. Ihan vakavasti puhuen todella tyylikkään näköinen sedan joka pesee Daciat ym. halpikset muotoilullisesti 100-0! Jotenkin heti iski tämän muotoilu jos esim. vertaa uusi Ocu facelift ja tämä  ;) :p
 
12990 oikea hinta. Vanhalta Fiat Albealtahan toi lähinnä näyttää, lamput, puskurit ja mainoksessa olevan auton renkaiden off-set hämää taas asiantuntijoita :) Varmasti asiallinen peli jos hinta vastaa tuotetta.
 
pyllerö sanoi:
12990 oikea hinta. Vanhalta Fiat Albealtahan toi lähinnä näyttää, lamput, puskurit ja mainoksessa olevan auton renkaiden off-set hämää taas asiantuntijoita :) Varmasti asiallinen peli jos hinta vastaa tuotetta.

Kyllä Albea on paljon lyhyempi ja lisäksi vielä kapeampi ja korkeampi kuin tämä 301. Myös akseliväli on aivan eri luokkaa.
 
Ok. Tämä on täysin kurantti peli myydä täyteen hintaan täällä.
 
Jos tuon saisi vaikka Puretech 130-koneella, niin kelpaisi omaan käyttööni aivan hyvin. Maavarastakaan ei ole kuin hyötyä, helpompi hypätä kyytiin ja pois ja näkee paremmin. Tällä nykyisellä pelilläkin oikein naurattaa laskea mökkitietä viittäkymppiä, kun edellinen Honda piti suurin piirtein peruuttaa perille mateluvauhtia. Oikeassa arkikäytössä ei ole mitään väliä miltä pyöränkaaret ja kylkilinjat näyttää.
 
JPL sanoi:
Samat huomiot, on kulimalli: Tarvitsisi Konin iskarit, Einbachin jouset, matalemmat renkaat ja aito automaattivaihde. Onneksi ei tuoda Suomeen tuota mallia tuollaisenaan. Poppikone on yes, sopisikohan 407:aan?  ;).

Miten paljon aidommaksi tuo automaatti pitäisi vielä vaihtaa? Kyseinen laatikko on Aisin-Warner AWF6F25, momentinmuuntimellinen automaattilaatikko, sama jota käytetään mm. uudessa 3008:ssa Puretech 130 ja BlueHDI 120 moottoreiden jatkeena.
 
Unkarissa pre-facelift malliston hinta on 11 100 — 14 200 € ja kaikilla tehdaslisävarusteilla varusteltuna 16 600 €. Tuohon sitten autovero päälle. Ei muuten näytä enää olevan Virossa myynnissä toisin kuin vuosi tai kaksi sitten tämän mallin olisi saanut niin läheltä.
 
Ainakin pari vuotta sitten Unkarissa lähes kaikki autot olivat tuntuvasti halvempia kuin Länsi-Euroopan maissa.
 
Penguin sanoi:
Miten paljon aidommaksi tuo automaatti pitäisi vielä vaihtaa? Kyseinen laatikko on Aisin-Warner AWF6F25, momentinmuuntimellinen automaattilaatikko, sama jota käytetään mm. uudessa 3008:ssa Puretech 130 ja BlueHDI 120 moottoreiden jatkeena.

Just noin, sorry. AM6 seuraajahan tuo real-vaihteisto EAT6, BMP oli se robotti. Nyt vaan laskemaan tuontitulleja ja menolippu ulkomaille hakemaan 301, kukahan olisi pioneeri?
http://tekniikanmaailma.fi/uutiset/peugeot-301-syntyy-uudelleen
 
JPL sanoi:
Nyt vaan laskemaan tuontitulleja ja menolippu ulkomaille hakemaan 301, kukahan olisi pioneeri?

Kannattaa ostaa EU-maasta, niin ei mene 10 %:n tuontitullia ja kilpiinkin saaminen on helppoa, jos ja kun autolla on EU-tyyppihyväksyntä.

Venäjältä ostamiseen vaaditaan paljon enemmän seikkailuhenkeä.
 
nemos sanoi:
Ainakin pari vuotta sitten Unkarissa lähes kaikki autot olivat tuntuvasti halvempia kuin Länsi-Euroopan maissa.

Uusi 3008 on Unkarin hinnastossa muutaman satasen halvempi kuin Suomessa veroton hinta. Olisikin tuntuvasti halvempi, niin sieltähän tätä 301:täkin sitten saisi edullisesti.
 
Ruma, korkea ja kapea tötterö. Miksi ihmeessä kukaan tälläisen haluaisi ostaa? Ainiin ollaan autoilun kehitysmaassa.
 
Positiivisista kommenteista huolimatta pikkuautoperäinen tötteryys näkyy. Kylkilinjassa on kyllä tiettyä lennokkuutta, mutta lyhyt korkea keula ja renkaiden suhteellinen pienuus paljastaa alkuperän ja kytkee ilmiasun näihin muihin kehitysmaasedaneihin. Järkiauto varmasti, mutta kukapa autoja järjellä ostaa.

Tässä tosielämän kuva faceliftittömästä perästä. Melko samantyylinen kuin Corolla, mutta taas se renkaiden pienuus.

Black-Peugeot-301.jpg

http://www.gaddidekho.com/wp-content/uploads/2015/08/Black-Peugeot-301.jpg
 
Trollsten sanoi:
Ruma, korkea ja kapea tötterö. Miksi ihmeessä kukaan tälläisen haluaisi ostaa? Ainiin ollaan autoilun kehitysmaassa.

Ostettiinhan aikanaan Nissan Tiidaakin. Makuasioitahan nämä ulkonäköasiat ovat :rolleyes: