https://yliteippaus.fi/

Vierailu Lexuksen Miyata-tehtaalla Japanissa

P

pantero

Vieras
Lomamatkalla Japanin länsiosassa järjestyi sopivasti vierailu Toyota Motor Kyushun tehtaalle, jossa Lexuksia valmistetaan. Suuri tehdasalue (500 m x 2000 m) sijaitsee noin 40 km itään päin Fukuokasta. Vierailu piti etukäteen sopia tehtaan kanssa ja vierailukielenä oli japani. Lokakuun lopulle osuneena vierailupäivänä olimmekin ainoat ulkomaalaiset japanilaisen ystävämme toimiessa tulkkina. Koululaisryhmien lisäksi paikalla oli parikymmenen henkilön ryhmä Daihatsulta (kynät sauhusivat tehdaskierroksella, kun D:läiset kirjasivat muistiin havaintojaan…). Ohessa muutamia tietoja tehtaasta ja Lexuksen valmistuksesta:

- tehdas on perustettu Kyushun saarelle vuonna 1991 ja nykyisin siellä työskentelee noin 6200 henkilöä. Tehdasalueella on kaksi tehdasta; Miyata, autojen valmistus ja Kanda, hybridijärjestelmien valmistus.

-Miyata-tehtaalla on yksi kokoonpanolinja, joka toimii kahdessa vuorossa; autoja valmistuu tällä hetkellä kuutta eri Lexus-mallia noin 450 000 kappaleen vuosivauhtia. Lokakuun tuotannosta 92 % suuntautuu vientiin (vientimalleista NX, RX, CT ja ES olivat valmistuksessa).

-tehtaalla on 1600 robottia, joista valtaosa on korin valmistuksessa ja maalauksessa. Kokoonpanossa robotteja näkyi vähän; niitä käytettiin vain raskaiden osien, kuten esim. pyörien ja penkkien asennukseen.

-auton valmistus kestää 19 tuntia, joista 5 tuntia menee kokoonpanoon ja loput korin hitsaukseen ja maalaukseen. Valmiissa autossa on noin 30 000 osaa ja Lexus läpikäy kaikkiaan 1600 tarkastusta ennen valmistumistaan.

-auton kori valmistuu levyrullasta lähes täysin robottien voimin samoin kuin monivaiheinen maalaus ja pintalakkauskin. Maalausrobotit toistavat tarkasti ammattimaalarien liikkeitä. Pintalakkausten välissä suoritetaan useita hiontoja ja lopputarkastuksena ovat ne kuuluisat valkohansikkain tehdyt 'tarkastussivelyt'. Asiaa ei korostettu mitenkään, mutta luin esittelytilan seinäteksteistä, että maalauksen laatu on autoteollisuuden ehdotonta huippua ja koko tehdaskin keikkuu jatkuvasti autotehtaiden laatuvertailujen (IQS) kovimmassa kärjessä.

-itse vierailu jakautui kolmeen osaan: tutustuminen esittelytilaan ja siellä oleviin Lexus-malleihin, elokuva korin valmistuksesta ja maalauksesta sekä lopuksi käynti kokoonpanolinjalla. Tehdaskierros kesti tunnin ja siinä käveltiin kokoonpanolinjan seassa lattiatason yläpuolella ja käytännössä nähtiin kaikki auton kokoonpanovaiheet (esim. Mazda vierailuun verrattuna huomattavasti perusteellisempi. Saimme käyttöömme hyvin toimivat mikrofoni/kuulokkeet, joilla pystyi hyvin seuraamaan esittelyä).

Näimme kokoonpanolinjalla kolmen Lexus mallin valmistusta (NX200t, CL200 ja ES ). Autot kulkivat peräkanaa linjalla; jokaisen auton konepeltiin oli kiinnitetty ko. autoon tuleva varusteluettelo, jonka mukaan asennukset toteutettiin. Seuraavassa muutamia näkökohtia ja havaintoja omasta mielestä laatua parantavista ratkaisuista:

-ovet irrotetaan heti maalauksen jälkeen korista ja ne varustellaan ja verhoillaan täysin valmiiksi omalla sivukokoonpanolinjallaan. Ne asennetaan takaisin autoon vasta aivan lopuksi, eivätkä siten haittaa auton sisustan asennuksia.

-työtahti oli suhteellisen ripeää (2h välein oli 10 minuutin tauko, ruokatauko 45 min), mutta silti kokonaisuus oli hyvin hallinnassa. Mitään turhaa liikettä tai mekkalaa ei ollut havaittavissa; tavaraa tuotiin trukeilla tai vihivaunuilla oikea-aikaisesti linjan vierelle. Kokoonpanolinjan keskellä oli suuri valonäyttö, joka kertoi linjan eri osavaiheiden kokoonpanon edistymisestä. Jos kokoonpanossa tuli ongelmia, asentaja pystyi pysäyttämään linjan ongelman ratkaisun ajaksi. Lievempänä vaiheena oli ilmoitus asennustuelle pienemmästä ongelmasta. Vierailumme aikana linja pysähtyi kaksi kertaa muutamaksi sekunniksi, varoitusvaloja välähteli hiukan useammin. Systeemi tuntui toimivan hyvin; yhtään kiireellisesti tai puutteellisesti suoritettua asennusta ei tarvinnut tehdä ja tämä oli täysin asentajan itse päätettävissä.

-asennustyöhön oli työntekijöiden avustuksella kehitetty työasentoja parantavia ratkaisuja. Käytössä oli mm. asennuskelkka, jolla pystyi istuma-asennossa tekemään auton sisällä töitä sekä lavetti, joka automaattisesti nosti tai laski korin oikeaan asennuskorkeuteen. Lisäksi lavetit liukuivat kiskoilla, jonka sanottiin olevan parempi ratkaisu, kuin ketjuvetoinen kokoonpanolinja (tasaisempi liike, joka ei aiheuta nykimistä).

-noiden aiemmin mainitun 1600 tarkastuksen lisäksi jokainen auto koeajettiin lyhyellä testilenkillä ja lopuksi ajettiin vesisuihkuverhojen läpi, jossa suihkun sanottiin vastaavan sateen voimakkuutta hurrikaanissa.

Kaiken kaikkiaan erittäin antoisa ja mielenkiintoinen vierailu. Tehdaskäynti ja esittelyt olivat erittäin ammattimaisesti ja japanilaisella ystävällisyydellä toteutetut. Esittelytilassa ollut uusi RX450h oli aluksi lukittuna, mutta kun kerroin tulleeni Suomesta mm. kyseistä mallia katsastamaan, nurkkahuoneessa käynnin jälkeen vierailuemäntä tuli hymyillen avaamaan RX:n ovet.

==================

Vinkki vierailuemäntien kertomana, kun näytin talvisen kuvan omasta NX:stä. Lexuksen omistajilla on mahdollisuus osallistua laajempaan tehdaskierrokseen, jossa käydään myös katsomassa mm. hybridikoneistojen valmistusta. ;)
 

Liitteet

  • lexus esittelytila.jpg
    lexus esittelytila.jpg
    230,5 KB · Katsottu: 463
  • NX200t engine.jpg
    NX200t engine.jpg
    183,6 KB · Katsottu: 445
Epäilemättä oli sangen mielenkiintoinen tutustumiskohde; kiitokset hyvästä raportista!  :)
 
Hyvä rapsa.

Tuo ovihomma taitaa nykyisi olla kaikilla merkeillä kaikkien mallien osalta.
 
Oli ilo lukea tekstiä. Asiaa oli paljon ja mielenkiintoista oli lukea miten siellä Lexus tehdas toimii.
Haaveeni olisi käydä vielä uudestaan Japanissa ja tällä kerralla jossain autotehtaassa. Olisi sikälikin helppoa , sillä siskontyttöni asuu siellä ja hän järjestää tutustumiskäyntejä eri autotehtaisiin.
 
Minäkin voin suositella Toyotan tehdaskäyntiä, itse kävin Toyotan Nagoyan tehtailla, kun olin Japanissa. Kuten Pantero totesikin vierailu kannattaa varata ajoissa etukäteen. Me kävimme tiedustelemassa tehdaskäynnin mahdollisuutta turisti-infosta samana päivänä, mille vierailu järjestyi. Emmekä sitten ehtineet perille tehdaskierrosta varten tehtaalle, vaan meidän piti tyytyä kiertämään tehtaan yleisiä (näyttely-)tiloja omin avuin. Nagoyan tehtailla tehdään mm. Priusta, jota esiteltiin laajasti. Henkilöstöravintolakin oli käymisen arvoinen paikka, ruoka oli todella hyvää.