https://tummennuskalvot.fi/

Action kamerat

Sande

Grand Legend
Liittynyt
22.12.2013
Tulin lokakuussa hankkineeksi kaverin innoittamana Go Pro Hero 3 Whiten ja jonkin verran kertynyt kokemuksia siitä, lähinnä kalastuskäytössä. Tavoitteena saada tärpit tallentumaan ja oikeastaan koko sen jälkeinen tilanne haaviamiseen ja kalanmahdolliseen vapauttamiseen saakka.

Yksi kamera ei oikein riitä ja hommasin nyt huutonetistä sopivaan hintaan toisen Go Pro Hero 3 Whiten. Jatkossa tavoitteena saada päähinekiiinnityksellä myös kuvaa erilaisesta kuvakulmasta ja myös vedenalaista kuvaa haaviamistilanteesta ja kalan liikkeistä.

Millaisia kokemuksia muilla ja missä harrastuksissa action kameroita käytätte?
 
Hero3 silver editon toistaiseksi (toisessa)ajoneuvossa ja yksi joulutapahtuma SP:n 9" pole:lla(kädessä pidettävä teleskooppiputki) kuvattu muun kansan ylitse.

Varusteina löytyy imukuppi, 9" pole, lisäakku, frame(kehys esim. autoon) ja tankokiinnike.
Talvella(kunhan lunta tulee) jos pääsisi kelkailemaan hieman ja laskettelemaan.
Kesällä sitten vesijettiin kiinni.

Autossa tuo Gopro ei ole käytännöllisin kamera, kiinnityksen ja ison imukupin vuoksi.
Toisessa autossa on Pan.Code:n 500 kamera, jossa on G- ja liiketunnistin, sekä tallenuksen automaattinen käynnistys. Em. on autossa aivan omiaan, mutta muualla Gopro vie voiton.
Gopro tuntuu olevan melkoinen virtasyöppö, varsinkin wifi:n ollessa käytössä.
 
Itsellä tuli hommattua vajaa pari vuotta sitten vähän extempore GoPro 2 lentokentältä kun Alpeille oltiin menossa. Siellä sitä eka kertaa tuli lautaillessa jonkin verran käytettyä, ja oli kyllä mahtavaa filminpätkää kyllä, kuva on todella hyvä. Aika vähille sen käyttö on kyllä itseasiassa jäänyt nykyään.
Poika sitä nykyään käyttää enimmäkseen mopohommissa ja jonkin verran lautailuhommissa myös.
 
Sande sanoi:
Millaisia kokemuksia muilla ja missä harrastuksissa action kameroita käytätte?

Tällä hetkellä käytössä Hero 2 ja Hero 3 Black edition. Todella sekalaisessa käytössä olleet kamerat, viimeksi tallennetu joulupukin vierailu  :D Tuon lisäksi on tullut otettua time lapse videoita niin luonnosta, rakennuspuuhista kuin sekalaisista juhlistakin, videota automatkailusta lapissa ja erinäisissä muissa kohteissa (esim Kiinassa ja läntisillä kaukorannoilla + monissa paikoissa niiden välillä). Lisäksi kamera on ollut kiinni vaelluksella, pyöräillessä, moottorikelkkaillessa sun muussa.

...niin ja myös kalastuksesta löytyy toki videota :)

Tässä jotain muita sekalaisia videoita:

Autoilua:

Kartingia:

Suoveneilyä:

Kelkkailua:
 
Mukavia videoita  :) Missä sulla on tuo kamera ollut kiinni moottorikelkassa?

Laitetaanpa yksi omakin pätkä näytille:

Saimaalla on sen verran tummaa vettä ettei taida tuosta vedenalaiskuvauksesta tulla mitään, mutta keväisin/alkukesässtä on tullut yleensä käytyä Ahvenanmaalla merilohen pyynnissä ja siellä on niin kirkasta vettä että ainakin aurinkoisella ilmalla tulisi hyvää vedenalaiskuvaus pätkää. Tänä keväänä ei ollut sen isompi kuin kymppikilon lohi, mutta pitkään pyöri veneen vierellä. Varmaan kymmenkunta minuuttia. Siinä se oli metrin syvyydessä ja parin metrin päässä veneestä ja välillä vaihtoi puolta. Tuli mieleen että jos laitaisi toisen kameran sopivan varren päähän jonka sitten upottaisi vedenpitävässä kotelossaan niin voisi tulla mielenkiintoista kuvaa.

Virtaa nuo vievät ja akkua saa olla vaihtamassa parin tunnin välein. Mulla on ollut kamera veneen vapateline kaaressa tutkan alla (tutkakupu suojaa linssiä sadepisaroilta) sellaisessa fillareihin tarkoitetussa pidikkeessä. Kamerassahan on loop toiminto, jolla saa kuvattua esim 20 min. Tarkoittaa että jollei jatkuvaa kuvasuta keskeytetä niin vain viimeinen 20 jää kortille l. kuvaa aina uudelleen vanhan päälle. Vähän sekavasti selitetty  :D

Hienoja otoksia Docw ja Sande! Omasta harrastelistasta näyttääkin unohtuneen kalastus, koska sitä ei ole ehtinyt muutamaan vuoteen harrastaa. Saimaalla kalastus on kuitenkin PTS (pitkän tähtäimen suunnitelma):ssä.

Sitä varten kysymys: mistäs näitä järvilohia Saimaan Orivedellä kannattaisi pyytää?

============

Arvaan kyllä vastauksen, se on 'järvestä'. Samalla tavoin, kun kysyy paikkakuntalaisilta, mistä parhaiten löytää noita herkkutatteja, saa aina vastauksen: 'metsästä'.
 
pantero sanoi:
Hienoja otoksia Docw ja Sande! Omasta harrastelistasta näyttääkin unohtuneen kalastus, koska sitä ei ole ehtinyt muutamaan vuoteen harrastaa. Saimaalla kalastus on kuitenkin PTS (pitkän tähtäimen suunnitelma):ssä.

Sitä varten kysymys: mistäs näitä järvilohia Saimaan Orivedellä kannattaisi pyytää?

En osaa auttaa kun oma Saimaan tuntemus päättyy kalapaikkojen suhteen Haapaselälle (Puumala). Eteläiset alueet ovat itselle tutumpia. Vetouistelu.com:sta kuitenkin kysymällä saattaa vinkkejä saada.

Huomaa kuitenkin ensi vuonna muuttavat uudet alamitat; lohi ja taimen 60 cm ja lohelle rasvaevällisten vapautus on vahva suositus. Kalastusta varten olevat kalat on rasvaeväleikattuja ja rasvaevälliset ovat kannanjatkamista varten.
 
Sande sanoi:
Mukavia videoita  :) Missä sulla on tuo kamera ollut kiinni moottorikelkassa?

...

Virtaa nuo vievät ja akkua saa olla vaihtamassa parin tunnin välein. Mulla on ollut kamera veneen vapateline kaaressa tutkan alla (tutkakupu suojaa linssiä sadepisaroilta) sellaisessa fillareihin tarkoitetussa pidikkeessä.

Tuo kelkkailupätkä on ensimmäinen "koeajo" ekalle Gopro Hero HD:lle. Se oli siis kiinni käytännössä jokaisessa paikassa johon sen sillä imukupilla sai kiinni  ;D Kuvakulmista oma suosikki oli sivuposki joka näyttää etujousituksen liikkeet ja on tarpeeksi jämäkkä ettei ala resonoimaan kuten ensimmäinen kuvakulma jossa kiinnitys oli tuulilasin vieressä.

Veneilykäytöstä voin syvällä rintaäänellä sanoa, ettei kannata laittaa ainakaan katamaraanin ponttooniin kiinni...ei vaikka kuinka varmistaisit omasta mielestäsi kiinnityksen. Yst terv nimim kolme aaltoa se kesti, neljä jos lasketaan turvaköyden kiinnityskin :rolleyes: Sen verran lähelle rantaa se upposi, että jospa se jonain kauniina päivänä vielä ajelihtisi meksikonlahden rantaan ja sieltä kotiin, muistikortilta löytyy kuitenkin ensimmäisenä meikäläisen tyhmä naama kun asentelen terävänä kameraa paikoilleen  8)
 
Aika vähän on tullut tuolla kolmosella vielä kuvattua, laitoin ihan varmuuden vuoksi sen protunen päälle. En ole ehtinyt vielä tutustua miten tuo vaikuttaa kuvanlaatuun. Kaikki nuo laittamani esimerkkipätkät on kuvattu joko Hero HD:lla tai Hero 2:lla. Oman youtube kanavani alta ainoastaan mailin vedot Q5:llä ja CC:llä on kuvattu 3:lla.
 
Minulla on käytössä duunihommissa Hero 3 white edition. Ostettiin tiettyihin hommiin se, mutta sitä on tullut vapaa-aikana käytettyä muihinkin käyttötarkoituksiin.

Kojelautakamerana Gopro pelaa hyvin, mutta manuaalikäynnistettävyys ym. hommat imevät tuossa hommassa. Ei auta vaikka miten on wlanit ym. Virtaa pitäisi saada ja kamera käynnistymään kun elektroni alkaa virrata.

Pieniä vastoinkäymisiäkin on... Battery BakPakin kanssa laite imaisee itsensä ja lisäakun tyhjäksi viikossa jos ne ovat kiinni toisissaan. Varsin rasittava vika, katsotaan onko supportti tuommoisesta kuullut.
 
ConD sanoi:

Käsittääkseni ed.3:iin on joku päivitys saatavilla, jolla virrankulutus saadaan kuriin, varsinkin wlan:in osalta?(Lähde: Future retail/Gopro maahantuoja)

Ainakin tuo supporttisaitti gopro:lla toimii hi-taas-ti... ei meinaa millään saada latauslinkkiä päivitysfilelle :p

No... pitää selvitellä. Tuen kanssakin on tuossa patteriselkäreppuongelmasta jo viestitelty.
 
Siirsin tämän vastauksen tänne paremmin aiheeseen sopivaan keskusteluun.

Nudde sanoi:
Hienoja pätkiä olette tehneet. Itseäni kiinnostaisi kuvata RC-autolla jotain ajoa, mutta mikä olisi sopiva kamera tähän, suht halpa ja pitää olla kestävä :) Niin siis todella kestävä, että kestää pienet lennot kanssa :) Toinen mitä kiinnostaisi kovasti olisi helikopteri ja kamera, yksi tuttu on sellaisella ottanut mitä hienompia kuvia.

Jos lähikirjastosta löytyy Tekniikan Maailmaa, niin kannattaa käydä lukaisemassa 3/2013 numero. Siinä on neljä Action-kameraa testissä. Yhtenä testialustana oli juurikin lennokki:

aktioonikamerat.JPG

EDIT: Tuohon artikkeliin sellainen pieni lisäys, että GoProhon on nykyään olemassa myös Androidissa toimiva sovellus.
 
Tuli vihdoista viimein tilattua laturikin GoProhon. USB-piuhalla lataaminen on kyllä aika tönkköä puuhaa. Tämä tuli postissa:

http://www.amazon.de/Ladeger%C3%A4t-Bundlestar-Originalakku-Haltenasen-Ladeschale/dp/B00B68T4ZW/

Ja kaveriksi vielä OEM-akkua tehokkaampi tarvikeversio:

www.amazon.de/Photoprimus®-Markenersatzakku-AHDBT-301-1300mAh-Original/dp/B00F9UL91U/

Nyt hommaan saa taas tekemisen makua, kun toista akkua voi ladata kuvatessa. Ja latauspaikaksi käy vaikkapa auton lukittu takaloota. Microusbin kautta virtaa voi syöttää kännykän laturilla (max 1000 mA), joten yksi virtajohto jää pidemmiltä reissuilta pois, kunhan kännylaturi on mukana.
 
Täälläkin on GoPro Hero 3 White. Valitettavasti sen verran on ollut kiirettä että ei ole päässyt tosi toimissa tuota kokeilemaan. Tosin valoakin tuo kaipaa joten ulkona päivänvalon aikana tuolla pitäisi leikkiä. Onkos se niin jos on kaksi GoPro kameraa niin saako niiden avulla tuotettua 3D kuvaa?  :eek:
 
RTWteam sanoi:

Kyllä, ne tarvii vain sitä varten tehdyn kotelon: http://gopro.com/camera-accessories/3d-hero-system

EDIT: Tuota ei vain vielä ole uusimmille malleille olemassa.
 
Tuli itsekin hommattua GoPro Hero 3+ Silver Edition. En oikein tiedä, mihin sitä käyttäisin, mutta ostin, kun halvalla sain. Ainakin sillä tuli hienoa kuvaa, kun kuvasin verkolla saadun ahvenen päästämistä veteen, kun se siinä hetken aikaa ihmetteli.

Mukana tuli vain pari tarrakiinnikettä, joten päätin hommata vähän erilaisia. Älyttömän kalliita vain nuo GoPron alkuperäiset kiinnikkeet. Onneksi DealExtremestä saa halvalla, ja olenkin ostanut sieltä jo kiinnikkeen esim. polkupyörän tankoon, otsakiinnikkeen, imukuppikiinnikkeen, kiinnikkeen kolmijalalle, Framen tapaisen kehyksen, suojapussin ja linssinsuojuksen. Samalla hinnalla, jolla nämä ostin, olisin saanut 1-2 alkuperäistä kiinnikettä. Nuo tilasin DealExtremen EU Direct -osastolta, joten niiden pitäisi saapua nopeammin kuin "normaalista" DX:stä ostetut. Vielä harkinnassa on hauenleukakiinnike, jossa on lyhyt taipuva varsi. Alkuperäinen osa maksaisi 59 euroa, mutta Kiinasta saisin n. 26 eurolla. Kukaan ei ole kuitenkaan arvostellut vielä ko. tuotetta DealExtremessä, joten siksi vähän mietityttää, millainen sieltä tulisi, jos tilaisi.

Näppärästi saa kännykän laturilla ladattua tämän, kunhan vain tarkistaa, että on oikeat voltti- ja ampeerilukemat ja käyttää GoPron omaa johtoa, koska GoProssa ei ole micro-usb-liitäntää, vaan ilmeisesti mini-usb.
 
Lauantaina koittaa pidempi maastopyöräilyreissu kun matkaa kertyy vuorokaudessa lähes 70km. Tarkoitus olisi parhaimpia paikkoja kuvata mutta nyt vielä pitäisi päättää minne kiinnitän GoPron. Minne te olette kiinnittäneet kameran maastopyöräilessä. Kypärään vai kiinnitysvaljaisiin? Kummasta tulee vähemmän tärinää ja toisaalta mietin kuinka paljon kamera rasittaa niskaa kypärässä?
 
Itse olen käyttänyt sitä ohjaustangossa, satulatangossa ja etuhaarukassa. Valjaatkin löytyy nykyään, mutta niitä en ole vielä ehtinyt pyörällä käyttää.

Tässä testailua videon muodossa. Alun ohjaustanko on hieman pidempi, joten hypi ajassa eteenpäin (2.23 vaihtuu)

Mitä useampaan paikkaan sen jaksaa viritellä, sitä mielenkiintoisempia videoita saa tehtyä. Melkein tarvittaisiinkin toinen tai miksei kolmas kamera :)

Tässä ohjaustangossa ja miten polulla. Kamera tallentaa aika raa'asti kaikki äänet ja välillä joutui kiristelemään kameraa uusiksi:

Vielä muutama kuvakulma täältä videolta mitä on jo hieman editoitukki:
 
jarppis sanoi:

Millainen tuon GoPron editointi softa on käyttää? Onko siinä esim hidastus / nopeutus mahdollisuus?
Olen tähän asti käyttänyt Pinnacle Studio editoreita, eikä muista ohjelmista ole oikein tietoa.
 
Ohikulkija sanoi:
Millainen tuon GoPron editointi softa on käyttää? Onko siinä esim hidastus / nopeutus mahdollisuus?
Olen tähän asti käyttänyt Pinnacle Studio editoreita, eikä muista ohjelmista ole oikein tietoa.

Käytän itse lähinnä iMovieta. GoPro softalla olen joskus konvertoinut tiedostoja, mutta en muuta sillä ole tehnyt. Tuo hidastus/nopeutus siinä ainakin on.
 
Ohikulkija sanoi:
Millainen tuon GoPron editointi softa on käyttää? Onko siinä esim hidastus / nopeutus mahdollisuus?
Olen tähän asti käyttänyt Pinnacle Studio editoreita, eikä muista ohjelmista ole oikein tietoa.

Löytyy hidastus ja nopeutus, lisäksi esimerkiksi GoPron timelapse-ominaisuudella otetut valokuvat saa sillä yhdistettyä. En ole paljoa käyttänyt, kun en saa tiedoston muuntamisen jälkeen videoita millään editointipuolelle siirrettyä, en tiedä missä on vika.
 
Nuuka sanoi:

Tuo on tunnettu bugi, jonka kanssa taistelin itsekin. Mutta asian voi kiertää kopioimalla editoitava tiedosto toiseen paikaan, esim. työpöydälle. Tämän jälkeen valmistiedosto on tehtävä samaan paikkaan missä käytetty tiedosto on.